Viikonloppu vietettiin Eyewitness -leirillä. Loffo pääsi mukaan, kun on ns. wannabe EW. Melkein sukua julkkikselle. Anja oli kouluttamassa pe - la ja sunnuntaina Jenni.
Mitä jäi käteen:
- mustelmia
- haavoja
- rikkinäiset housut
- itkuja
- nauruja
- kaatuminen
- juoksuharjoitukset
- kädestä pitäen opetettuja tekniikoita
Aika paljon mahtui siis pariin päivään! Ja varmaan jotain unohdinkin. Perjantaina saavuttiin paikalle ja treenit aloittivat taitavat kolmosluokan koirakot. En oikein muista mitään perjantain treeneistä, kun en itse mennyt. Loffo riekkui radan reunalla ja mulle näytettiin miten sen saa pidettyä paikalla. Eli karvoista kiinni ja nopea kiskasu omalle paikalle. Rauhoittui siihen. En ehkä oikein tykännyt, mutta toimi ja mulle vannottiin, että koira ei siitä kärsinyt. No, sitten iltaa istuessa kodalla, en malttanut olla hakematta Loffoa sinne. Sehän hillui sielläkin. Sitten tuli vähän liikaa neuvoja yhtäaikaa, lisäksi mielessä taisi pyöriä agilityyn liittymättömiäkin asioita, ja sitten rupesin itkemään. Voi että mä inhoon kun oon niin tommonen herkkis. Argh. Yritin eka sitä pidätellä, mutta silmät vaan vuoti ku joku vesiputous. Yök. Jotenkin vaan tunsin itseni niin huonoksi koiranomistajaksi ja toisaalta Loffo on mulle niin kamalan tärkeä, että en haluaisi sille olla ilkeä. Ja vaikka mulle kuinka vakuutettiin, että koira ei niistä otteista kärsi, niin en tiedä. Oon toivoton romantikko tai jotain ;) No ei enempää tästä aiheesta, ehkä mulle jotain jäi pääkoppaan.
Agilitytreeneistä jäi päällimmäiseksi mieleen Jennin sunnuntaitreeneistä rauhallisuus ja se, että mun pitää huomattavasti enemmän keskittyä rataan tutustumiseen. Että saisin sen rauhallisuuden ja jatkuvuuden jo siinä vaiheessa iskostettua selkärankaan, jotta koiran ei tarvitse kärsiä mun taitamattomuudesta, vaan se saa tulla "valmiiseen pöytään". Anjalta saatiin ihan positiivista palautetta, rimat saadaan kuulemma nostaa ylös. Loffon vauhdissa ja käännöksissä ei ollut moittimista, palkkaamista voin vähentää, että en kuumenna koiraa liikaa. Agility sinänsä riittää sille jo palkaksi. Paikalla se ei pysynyt juuri ollenkaan, aijasi taas esteitä. Hyhhyh.
Tekniikoista mieleen jäi viskileikkaus, poispäinkäännös ja leijeröinti. Nää oli ihan uusia juttuja. Mitäköhän muuta.
Niin tietty Konnan kanssa sain mennä. Olipa hurjan vaikeaaa!! Ennakointia ja ennakointia. Apua. Tässä onkin opettelemista. Piti kyllä tosi selvästi kertoa kaksi estettä eteenpäin mitä tehdään, muuten oltiin ties missä. Ihana Konna. Ei ihan juoksemalla pärjää sen kanssa. En oikein muista onnistuttiinko missään kohdassa kovinkaan hyvin, tuntui että päästiin aina pari estettä kerralla ja sitten Anja opasti kädestä pitäen miten piti viedä. Sitten yritin, mutta oli tosi vaikeaa. Kepeille sain lähetettyä ihan ihmekulmista ja juostua itse takaa ohi, niin tyyppi vaan jatkaa pujottelua. Taitava.
Juoksemassa kävin Riikan kanssa, joka on ilmeisesti urheillut vähän enemmän :D Halusin harjoitella ohituksia Loffon kanssa ja pikkasen lujaa pingottiin menemään hiekkatiellä. Kyllä me ohi sit päästiin, ku Riikka ja Figo vähän hidasti. Loffon vauhtikin oli aivan eri tasoa, kun oli juoksuseuraa. Ei meinannut mun kintut yhtä nopeesti rullata kuin olis ollut tarve.
Kotiläksyiksi siis rataantutustumista, koiran linjojen tarkkailua, rauhallisuutta ja vähemmän suullisia käskyjä. Täytyy ehkä tänään jotain pihassa koittaa...tai ainakin huomenna.
