Mennyttä ja tulevaa

Tilinpäätöksen aika.



2011

Treenit

Treenattu ollaan vaihtelevasti. Välillä on ollut suunnitelmia ja niitä noudattamalla olen saanut hyvääkin tulosta aikaiseksi. Välillä on treenattu suunnittelemattomasti ja se ei aina ole oikein fiksua.

Kevään ja kesän olin Vaasan Agilityseuran valmennusryhmässä, joka valitettavasti oli pettymys. En saanut siitä irti oikeastaan mitään.

Onnekseni olen saanut Jennin oppeja pitkin vuotta ja syksystä alkaen säännöllisesti. Nämä treenit ovat kehittäneet minua eniten. Jenni jaksaa vääntää ja kääntää rautalankaa ja itsepäisesti vielä palaa asiaan, jos en sitten kuitenkaan ole tajunnut. Ei voi esittää ymmärtävänsä, siitä jää aina kiinni :D Ihan täydellistä.

Syksystä asti ollaan treenattu PAWSin hallilla Maalahdessa. Aivan tosi hieno paikka, joten treeniolosuhteita ei ainakaan voi moittia. Oma motivaatiokin on ollut hyvä koko vuoden - välillä pientä turhaumaa, joka on aina käännetty itsepäisesti voitoksi.

Kisat

Startteja Loffon kanssa tuli tehtyä 35.

Tuloskimara:



Tehdään siis hylly tai 0/5.

Kun aloitettiin kisaaminen niin musta tuntui, että Loffo on semmoinen koira, jota ei saa väärälle esteelle sitten millään. Tämä on onneksi muuttunut vuoden aikana, niin että Loffosta on tullut itsenäisempi ja "väärät" esteet kutsuvat. Mun mielestä tuo, että virheitä itse esteillä tulee suht vähän puhuu sen puolesta, että perusasiat on kunnossa. Suht estetaitava koira; nekin rimat mitkä tulee tulee ohjaajasta. Hyllythän johtuvat aina ohjaajasta. Eli tuloskimaramme kertoo ohjaajan kehittymistarpeesta ja koiran hyvyydestä :)

Asenne



Asenne alkaa olemaan kohdillaan. Ei varmaan koskaan ole ollut näin hyvä asenne. Olen alkanut ymmärtämään paljon agilitysta ja siitä mitä se parhaimmillaan voi olla. Tämänkin takana on Jenni, joka on pistänyt mut ajattelemaan monia juttuja eri tavalla. Nykyään nautin kilpailemisesta ja olen ymmärtänyt, että se on yksi minun vahvuuksiani. Olen hyvä kilpailija. Silloin pystyn haastamaan itseni ja saamaan itsestäni irti enemmän kuin monessa muussa tilanteessa. Muu ei minulle kelpaakaan.

Omasta mielestäni on tervettä myöntää itsellensä olevansa hyvä joissain asioissa, mutta pitää tietenkin nähdä myös kehityskohteet. Mutta ei niissä saa jäädä rypemään - eihän sitä koskaan kehity, jos vain hokee itsellensä kaikkia juttuja mitä ei osaa. Ne sitten opetellaan. Haetaan apuja ja opetellaan, jos kerran pitää niitä asioita tärkeänä. Tämän olen myös tajunnut vuoden aikana olevan yksi vahvuuksistani; jos jotain päätän, yleensä sen opin ennemmin tai myöhemmin.

Ei myöskään voi jäädä leijailemaan pilviin, jos jossain on hyvä. Saa ja pitää leijailla vähän aikaa, mutta sieltä kyllä putoaa rymisten alas, jos liian kauan ihastelee itseään. Agility on niin herkkä laji, että se näyttäytyy jokaisessa kisatilanteessa erilaisena. Voit yrittää luoda olosuhteita samanlaisiksi kuin joskus aikaisemmin, mutta aina tarvitaan se oma tahto sinne pohjalle. Oma tahto ja taito, joilla sitten niitä tuloksia tehdään.

2012

Nyt aloitellaan kisauraa kolmosissa Loffon kanssa ja kirjoitan tulevista tavoitteista myöhemmin. En ole vielä ihan varma minkälaisia tavoitteita haluan asettaa tulevalle vuodelle.

Itsensä ylittämistä Seinäjoella

Mulle taitaa parasta kilpailemisessa ja yleensäkin agilityssa ja ehkä kaikessa muussakin olla se, että voin tehdä juttuja paremmin kuin koskaan ennen. Ylittää itseni. Aina pitää olla vähän isommat saappaat kuin jalka. Ja nehän täytetään. Ainakin omilla kriteereillä ja ne onkin ne tärkeimmät kriteerit mulle. Monesti jo kliseenä kuultu urheilijakommentti: teen parhaani ja katson mihin se riittää - on minulle totisinta totta. Muiden suorituksiin en voi vaikuttaa, ja parhaat kiksit saan kuitenkin omasta onnistumisestani; en muiden epäonnistumisista. Mitäs ne minulle kuuluu.

Seinäjoella kisasin Loffon ja Konnan kanssa. Nämä taisivat olla Konnan viimeiset kisat, mutta olen todella kiitollinen, että olen saanut testata huippukoiran kartturointia.

Agilitysta on aika ärsyttävää puhua ihmisten kanssa, jotka eivät siitä mitään tiedä. "Miten meni?" -kysymykseen on hankala vastata ilman tuloksista puhumista. En tällä hetkellä Loffon kanssa ajattele tuloksia juurikaan. Nytkin Seinäjoen kisoista näen meidän radoissa potentiaalia ja paljon tehtyä työtä. Näen minussa ohjaajana kehittymistä ja myös kilpailijana ihanaa hermojen hallintaa. Näen muutamia hienoja, onnistuneita valsseja. Näen Loffon istumassa lähdössä kuin tatti. Näen hienot kontaktit. Näen meidät. Toki näen meidän rimojen pudotukset, väärät radat, mutta ne ei ihan aidosti haittaa eikä harmita. Olen kulkenut pitkän tien tässäkin asiassa ja edennyt siihen pisteeseen, jossa mielestäni pystyn realisesti katsomaan missä me nyt olemme ja mitä meillä on toivottavasti edessä.

Mulla on kunnia saada treenata niin hyvässä seurassa, että mä tiedän saavani meidän virheet hallintaan. Jokaiseen virheeseen oli selitys. Minussa. Minä onneksi pystyn muuttumaan ja oppimaan, vaikka joskus joudutaankin käyttämään rautalankaa. Kuulostaa ehkä hieman itseriittoiselta, mutta ei se sitä ole. Se on ehkä nöyryyttä sitä asiaa kohtaan, että en ole valmis ohjaajana enkä koiran kouluttajana. Kukapa olisi. Olen niin iloinen tästä tiestä mitä saan taivaltaa lahjakkaiden ja motivoituneiden ystävien kanssa, jotka pyyteettömästi auttavat joka asiassa. Miten voisinkaan epäillä, että en kehittyisi.

Konnan ja Loffon radat http://www.youtube.com/watch?v=AUMvZOAlWtw&feature=youtu.be

Punapään kanssa pääsee taivaaseen

Väite, että punapäät ei pääsis taivaaseen on ihan puppua. Ainakin sen KANSSA pääsee, niin miksei myös se iteki pääsis. Agilitytaivas oli eilen Pietarsaaressa.

Nyt tiedän miltä tuntuu ohjata koiraa, joka kulkee taivaallisesti. Etenee kuin juna. Olipa hienoa ja olen niin ylpeä, kun sain tämän kokea.

Kirjoitin Tanjalle viestiä kisojen jälkeen, että kolmaskin rata meni hyMYKSI. Ensiksi siis vahingossa, mutta tarkemmin ajateltuna niinhän se meni! Hymyksi. Ei Hylyksi.

Ensimmäinen rata oli aika hakemista, valssit eivät löytäneet kohdettaan. Toinen oli jo tosi kiva, tokavimpalle nollana. Kolmannellakin paljon hienoja kohtia ja hyviä fiiliksiä. Aivan mahtavaa.

Tätä mä haluan Loffonkin kanssa. Nyt Loffolla vähän maha sekaisin, toivotaan, että saadaan poika kuntoon Seinäjoelle. Oli sitä kuitenkin jo ikävä Pietarsaaressa, vaikka mukana olikin.

Laitan radat julkaisuun, kun saan ne Jenniltä. Kiitos vielä luottamuksesta :)

Arvostakaa koirianne

Ei ole itsestäänselvyys, että on terve koira treenikaverina. Aika ajoin näkee näitä tapauksia jolloin pidetään koiraa välineenä; oman egon pönkittäjänä. Tämä oksettaa.

Agilityn pitäisi olla ihmisen ja koiran yhteistyötä - ei ihmisen pätemisen tarvetta. Eläin on elävä olento, jota tulee arvostaa ja kohdella niin kuin elävää olentoa pitää. Sillä on tunteet, se antaa kaikkensa, se on aito ja rehellinen. Näin meidänkin pitäisi olla. Koiran pitäisi olla meille esikuva siitä kuinka meidänkin pitäisi kohdella ystäväämme.

Luin agilitypalstalta kirjoituksia kuinka esim. hevospuolella etsitään sopivaa ratsua sopivalle ohjaajalle. Ajatuksia oli heitetty, että voisiko näin olla joskus agilityssakin. Huippu-urheilija huippureaktionopeuksilla ja taidoilla saisi parikseen valmiiksi koulutetun huippukoiran. Mitä sitten, kun koirasta ei enää olisi huipulle? Kävisikö niin kuin esim greyhoundeille Englannissa? Siellä on rescue -koiria pilvin pimein odottamassa uusia eläkekoteja ja pahimmassa tapauksessa näitä ei löydy. Onko se oikea loppu eläimelle, joka kuitenkin on antanut joka hetki kaikkensa ihmiselle?

Itse olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että agility on mulle nimenomaan sitä, että saan sen oman koirani kanssa treenata. Juuri sen kanssa, jota minä rakastan ja joka mulle on tärkein. Olen kisannut lainakoirillakin ja ikinä niiden kanssa menestyminen ei ole tuottanut minulle tämmöistä tyydytystä kuin nyt Loffon kanssa saavuttamani tavoitteet. Jos tulisi tilanne, että en Loffon kanssa pystyisi treenaamaan, en usko, että jatkaisin agilitya jonkun muun kanssa. Loffo on minulle tärkeämpi kuin agility.

Tämän haluan pitää mielessä. Meillä kaikilla ei ole etuoikeutta, että saadaan harrastaa sen oman rakkaan koiran kanssa. Nauttikaa jokaisesta treenihetkestä.

Nämä ajatukset kumpusivat siitä, kun viime viikolla Loffolla todettiin virtsatientulehdus ja tyyppi sai antibiootit. Eivät ajatukset oikeastaan tästä tulehduksesta tulleet vaan siitä, että hetken pelkäsin kyseessä olevan jotain vakavampaa. Kävin läpi monet tunteet muutaman tunnin aikana, ja olin todella helpottunut, kun selvisi, että kyseessä ei ole vakavampi asia. Minun ehkä pitikin pysähtyä tämän asian äärelle, jotta osaan arvostaa mitä minulla on. Se on jännä, kun usein ihmisen pitää ensiksi menettää jotain ennen kuin hän osaa sitä arvostaa. Oikeastaan todella typerää, että näin on.

Loffo on nyt kisatauolla ainakin Pietarsaaren kisojen yli. Itse pääsen siellä korkkaamaan kolmoset mun koiravalmentajan Konnan kanssa. Iso kiitos ystävälleni Jennille tästä mahdollisuudesta ja luottamuksesta. Tämä on mulle erittäin tärkeä henkinen päänavaus ja Konnaan on muodostunut tunneside, joka tekee ratojen suorittamisesta sen kanssa mielekkään. Konna on ihana, kokenut koira ja opettaa mulle varmasti arvokkaita asioita ohjaamisesta. Pääasiana tässäkin on se, että Konna nauttii agilitysta edelleen täysin siemauksin ja on fyysisesti todella hyvässä kunnossa. Me mennään nauramaan radalle, mutta toivottavasti meille ei ihan hirveästi naureta :) Vaikka ei sekään niin vaarallista ole. Seinäjoella sitten Loffon kanssa, toivottavasti.

Loffo kolmosiin!

Me vähän repästiin viikonloppuna Vöyrillä. Tuomarin avustuksella, mutta ei kait siinä mitään. Semmosta agility välillä on ja oltaishan me sinne kolmoseen noustu kuiteski aika pian ;)

Lähdin kisoihin aika ristiriitaisin miettein; kotona kaikenlaista härdelliä. Toisaalta olin tosi iloinen, että pääsen kisaamaan "pitkästä" aikaa. Sain jonkinnäköisen ahaa -elämyksen yhtenä iltana mitä kisaaminen mun mielestä on. Minä en lähde kisaamaan voitosta, vaikka myönnettäköön, että tykkään voittaa. Lähden kisoihin testaamaan meidän sen hetkisen osaamistason; juuri sinä päivänä, juuri niillä fiiliksillä mitä kyseisenä päivänä meillä on. Agilityssa kyse on kuitenkin niin lyhyen ajan suorituksesta, joten hirveesti stressiä siitä onnistumisesta ei kannata ottaa, ja parina vielä eläin, jolla silläkin on omat tunteensa ja motiivinsa.

Edellisenä päivänä oli vähän perhosia vatsassa, mutta lauantaina ei oikeastaan yhtään. Rataprofiili ei aiheuttanut mitään erityisiä tuntemuksia. Se oli siinä se rata ja se mentäisiin. Tosi jännä tunne itse asiassa, kun en jännittänyt mitään kohtaa erityisesti. Aika ällöttävän itsevarma :D Jenni auttoi mua suunnittelemaan ohjauslinjat, jotain tosin tajusin jo itsekin. Sekin lisäsi kivasti itsevarmuutta. Viimeinen nolla -ajatukset sain lykättyä takaraivoon, ne ei häirinnyt mua yhtään. Rata meni juuri niin kuin olin ajatellutkin. Rima, joka putosi oli juuri samanlainen kuin keskiviikon treeneissä, jossa en saanut sitä myöskään pysymään. Liian terävät käsien vaihdot taitaa olla syynä näihin käännöspudotuksiin.

Aan kontakti luisui ja meinasin jo palauttaa, mutta kyllä sitä ehtii pääkopassa monenmoista asiaa pyörittää sekunnin aikana, jonka siinä seisoskelin. Päätin sitten kuitenkin jatkaa. Rata siis femmalla läpi, ja tällä irtosi luokkavoitto. Oikein tyytyväinen - nyt ohjasin koiraa, enkä hosunut. Näin jälkeenpäin ajateltuna mulla oli aika rauhallinen olo koko ajan. Hienoa.

B -kisassa vaihtui tuomari ja Rauno Virta oli laittanut aikamoisen juoksusuoran. Tämäkään rata ei hetkauttanut mua oikeastaan mitenkään. Ehkä alku oli hieman vaikeampi hahmottaa kuinka vien, mutta sain sen säkällä onnistumaan. Käännöksestä tuli vähän liian terävä Loffolle, mutta hienostihan tuo penninpäälläkääntyjä sen hoiti.

A kusi taas, sen jälkeen muutama piruetti ja "lentokeinu", joka peruttiin. Mulle ei oo ikinä ennen käynyt noin! Aika koomista. Loppuradan sain vietyä herne nenässä maaliin ihan mallikkaasti. Maaliin tullessa en ollut varma mitä meille tuli; mietin remmiä laittaessani, että olikohan se nolla. Oli niin sekava rata, että en oikein tiennyt. Sitten minulle kerrottiin, että lentokeinu tuli. Höh. Vähän petyin ja mielessä kävi, että no me tahkotaan varmaan femmoja kakkosessa vaikka kuinka kauan. Pidin sitäkin kuitenkin hyvänä saavutuksena. Faktahan on se, että meidän vauhti ei riitä vielä kolmosten kärkeä kolkuttelemaan. Loffo on vielä liian paljon mussa kiinni ja suorallakin nähtiin kuinka se kyseli kovasti. Ohjauksissakin on vielä paljon, paljon tekemistä. Olin sitten kuitenkin tyytyväinen, että sain kaksi aika ehjää suoritusta samana päivänä.

Menin lenkille ja lenkiltä tultuani mulle tultiin sanomaan: lentokeinu peruttiin. Wooood? En kylläkään uskonut, vaan piti mennä tulostaululle katsomaan ja juuuu-u, siellähän me komeiltiin ykkösenä ja SERT vielä luki meidän nimien perässä. Hihhih. Menin ehkä vähän sekaisin :) Ja vieläkin leijailen. Niin makeeta sitten kuitenkin, vaikka kakkosissakin olisimme vielä voineet olla.

Loffo on mun ensimmäinen oma koira, jonka olen saanut kolmosiin. Täplän ja Donon kanssa kisattiin jonkun aikaa, mutta nyt mulla on mulle niin tärkeä, maailman napa, siellä kisakaverina. Ei paljon parempaa voi olla. Mä vaan kotona katson sitä eläintä ja mietin kuinka paljon se on mulle jo antanut kahden elinvuotensa aikana. Se on mun henkireikä ja terapeutti ja personal trainer. Nyt mua alkaa itkettämään, joten lopetan tämän lässytyksen tähän :)

Haukkuva noutaja

Olen sitten onnistunut saamaan Loffon haukkumaan noutokapulaa noutaessa. Nice. Nyt en tiedä miten tästä eteenpäin...vinkkejä? Ehkä mun pitää sitten takaperin ketjuttaa tuo nouto ennemmin kuin yrittää opettaa sitä tolleen vauhtinoutona. En vaan osaa. Tokossa ollaan jonkin verran treenattu nyt jääviä; olen vaihtanut seisomisen maahanmenoksi. Palkka on eri kuin seiso -liikeessä ja yritän tälläkin tehdä sille eroa, että kyseessä on eri liike. Seiso -liike toimii oikein hyvin nännikumi -palkalla ja vihjeenä "otetaanko patukkaa" :D Maahan -jäävässä vihjeenä "otetaanko vinkua" ja palkkana lemppari vinkukarvalelu. Sama, jolla olen saanut sen huutamaan kapula suussa.

Agilityrintamalla kisatauko päättyy ensi lauantaina. En tiedä ollaanko nyt sittenkään sen kehittyneempiä kuin tauolle jäädessä, mutta käydään nyt testaamassa. Ainakin ollaan saatu laadukkaita treenejä joka viikko ja joskus jopa vähän onnistuttukin. Palkan sijainti on meillä se tärkein ja oleellisin juttu tällä hetkellä. Katsetta pitää edelleenkin saada suunnattua eteenpäin eikä muhun. Kiinnitän tähän huomiota ihan kaikessa mitä touhuan Loffon kanssa. Lenkillä lelua ei tule, jos sitä yritetään saada mua tuijottamalla; kivikontakteilta ei vapauteta mua tuijottamalla jne. Kyllä varmasti jossain vaiheessa alkaa kaikki tämä tuottamaan hedelmää. Kiva kuitenkin touhuta monenmoista tuon ihanan eläimen kanssa.

Mun piti mennä katsomaan Loffon pentuja parin viikon päästä, mutta koulutus peruuntui. Olin siis työmatkan yhteydessä menossa Karkkilaan. Harmittaa kyllä hieman, mutta toisaalta arki on aika hektistä muutenkin, joten perheen kannalta hyvä juttu. Ehtiihän niitä pentuja seurata sitten myöhemminkin. Lapsilla harrastuksia aika riittämiin ja omista agilitytreeneistäni en tingi, joten miehen ja isovanhempien joustoa tarvitaan ajoittain hieman yli äyräiden. Kait tämä joskus rauhoittuu - tai sitten ei. Täytyy vain pystyä elämään tätä omaa elämää ja nauttia siitä.

Loffosta iskäkoira

Loffolle syntyi 8 pentua pari päivää sitten. Siinä on Poppa -äidillä tekemistä. Seitsemän narttua ja yksi uros. Pennut syntyivät kennel Maple Yardsiin. Tosi hienoa seurata minkälaisia koiruuksia sieltä kasvaa.

Meillä on alkanut tehokas agilitytreenikausi. Käydään kerran viikossa treenaamassa Maalahdessa Top Canis -areenalla. Lisäksi vielä mahdollisesti VASsin treenejä aina sinne päästessäni, meinaa muiden aikataulut määrätä hieman mun ja Loffon treenitahtia. Seuraavat kisat on varmaankin Vöyrillä, Kokkolan jätin väliin, kun haluan saada jonkinlaisen ehjän treenijakson alle ennen seuraavia kisoja.

Tottista ollaan myös jonkin verran treenattu Korrien kurssin jälkeen. Ostin Loffolle noutoa varten vinkuvan pitkän karvalelun. Siitä poitsu on ollut ihan täpinöissään ja noutaa kapulaa vain saadakseen palkaksi tuon lelun. Nyt alan vaatimaan vähän pidempiä matkoja kapulan tuonnissa, kun tuppaa pudottamaan sen aikalailla pian suuhun oton jälkeen.

Liikkeestä seisomaan jääminen on hyvässä mallissa. Ehkä voin pikku hiljaa siirtyä maahan menon harjoitteluun.

Viime viikonloppuna oltiin Kronqvistien koulutuksessa. Selvittiin suht kunnialla, paitsi että olin koko ajan myöhässä...paljon oli valssitreeniä ja ei mun jalat tikkaa ihan niin nopsaan, että ehtisin joka paikkaan tekeen valssia. Mun pitääkin oppia luottamaan Loffoon enemmän ja ottaa nopeampia liikkeellelähtöjä koiran vielä suorittaessa edellistä estettä. Lisäksi valssissa voisin koittaa rimojen pudotuksen ehkäisemiseksi käyttää vain yhtä kättä; koiran puoleista.

Oma treeniryhmäni VASsissa on lähtenyt ihan kivasti käyntiin. Porukka on ollut mukana 100%:sti ja meidän yhteisessä blogissa on hyviä pohdintoja treeneistä. Hyvin toimii sekin, että joukossa on sekä kolmosen kisaaja, että ihan aloittelevia. Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan; ainakin kaikki olemme jollain tavalla viisaampia kuin aloittaessamme.

Tokokärpäsen puraisu

vai olisiko ehkä jopa haukkaisu? Ihan viime tingassa saatiin Loffon kanssa paikka Riitta ja Pekka Jantunen-Korrin koulutukseen. Olin nähnyt koulutuksesta ilmoituksen jo muutamia viikkoja sitten ja silloinkin kiinnosti, mutta ajattelin, että en minä nyt viikonloppua tokolle uhraa. Höpönlöpön. No, toisin kävi ja kun oli enää yksi paikka jäljellä ja erehdyin avaamaan suuni (tai siis näppiksen) väärässä (tai oikeassa) kohtaa, niin siellä sitten oltiin. Ja onneksi oltiinkin!

Kouluttajat ihanan rauhallisia, selkeitä ja sympaattisia. Vaatimattomia. Positiivista vaihtelua moneen agilitykoulutukseen verrattuna. Koulutuksen ilmapiiri oli rauhallinen ja pohdiskeleva. Sekin mukavaa vaihtelua agilityyn verrattuna. Tosin tuommoinen ilmapiiri agilityssakin saisi olla.

Lauantaina oltiin Pekan koulutuksessa. Loffon kanssa otettiin perusasentoa, ruutua, seisomaan jäämistä liikkeestä, luoksetuloa ja luoksetuloa pysähdyksellä. Sunnuntaina jatkettiin Riitan kanssa ja silloin ohjelmassa perusasentoa, seuraamista, hyppy, nouto ja ohjattu nouto.

Mun pitää nyt kyllä hommata sääntökirja, että pääsen kärryille mitä kaikkea pitää alkaa työstämään :)

Perusasento välillä hieman vino, mutta osaa korjata kivasti. Riitan vinkkinä ottaa ihan keittiötokona pentuperusasentoja namilla.

Ruutua tehtiin ensiksi niin, että kävin laittamassa lelun ruutuun, sitten lähetys käsimerkillä ja käskyllä. Loffo juoksi suoraan ruutuun hakemaan lelun ja sitten biletettiin. Tämän jälkeen tyhjää ruutua. Kävin merkkaamassa ruudussa paikan (lähellä takareunaa, keskellä ruutua). Merkkasin siis kädellä, en niin kuin urokset tekee. Lähetys ruutuun, Loffon ollessa oikeassa paikassa --> vapautuskäsky ja lelun heitto ja bileet.

Seisomaan jääminen liikkeestä opeteltiin niin, että Loffo kulki mun edessä ja mä peruuttelin lelu rinnan päällä. Pysähdyin, vapautin heti heittämällä lelun taakse päin. Loffo nopeasti tarjosi itse pysähtymistä ja sitten Pekan sanoin hieman ahnehdittiin ja seisotin sitä hetken aikaa ennen vapautusta. Toimi. Tämän jälkeen alkoi välillä tarjota maahanmenoakin, joten nyt on tärkeää, etä erotellaan nämä selvästi. Jotkut käyttävät eri palkkaa eri jääviin liikkeisiin. Täytyy oikein miettiä tää asia selväksi ennen kuin rupee tekemään.

Luoksetulossa ensiksi näytin kuinka Loffo tulee luokse. Aika laiskasti. Sitten vaihdettiin taktiikkaa. Jätin istumaan ja jossain vaiheessa lähdin juoksemaan ja vapautin mun perään. Sunnuntaina sitten vaikeutettiin tätä hieman ja otin kilpailunomaisemman luoksetulon. Vauhti pysyi hurjan hyvänä, kun palkka on vaan ajoitettu oikein. Aika siistiä!

Luoksetulo pysähdyksellä tehtiin kiertämällä tolppaa - sehän me osataan. Pysäytettiin sitten kierron jälkeen ja Pekka palkkasi lelun heittämällä. Alkoi nopeasti ennakoimaan pysähdystä - näiden kanssa pitää olla tarkkana. Tykkäsi kyllä oikein kovasti harjoituksesta - kiertojahan ollaan tehty "aina".

Seuraamista uskalsin ottaa nami -imutuksella muutamia askeleita. Vähän ehkä vierastan tota imutusjuttua, kun jotenkin haluisin, että se koira tajuaisi sen itsekin. Toimi kuitenkin tosi hienosti. Lauantaina tehtiin sivuliikkumisia lelu kainalossa, toimi ihan jees. Rintamasuunta oli tässäkin tärkeä. Ihan niin kuin aksassakin.

Hyppyä otettiin alokasluokan hyppynä. Ensiksi vaan astelin hyppyesteen yli. Arvasin kyllä, että tässä ei olisi isompia ongelmia. Noin 5 toistolla edettiin jo siihen vaiheeseen, että liike oli lähes valmis! Tää oli aika hieno kehityskaari. Pysätyin hypyn taakse ja pyysin takaisin. Loffohan mielellään hyppäsi hypyn myös takaisinpäin. Ei kauheesti arastellu :D

Nouto oli vauhtinouto. Ensiksi opetetaan vauhtinouto ja sitten erikseen kapulan pitämistä. Heitettiin pienehkö kapula ja Loffo sai lähteä sitä hakemaan. Jätkä aika intona. Vähän hetsasinkin vielä "missä missä" -vihjeellä. Lähti kuin tykin suusta ja toi kapulan aika lähelle mua ja palkkasin lelulla. Toinen kerta lähes täydellinen, ainut, että piti kapulaa päästä kiinni.

Vaihdettiin isompaan kapulaan, josko ottaisi paremman otteen siitä. Vähän aikaa arpoi sitä hakiessa, että mistä tätä kannetaan ja samassa taisi tajuta, että "ai hitto, täähän on aivan sairaan makee, en minä tätä mihkään nännikumiin vaihda" ja siitä alkoi sitten Marjon juoksuttaminen. Kiva oli flunssaisena vedellä ympäri kenttää ja yrittää tehdä itsestään ja nännikumistaan kiinnostavampaa :D En nyt oikein muista missä vaiheessa onnistui, mutta jossain kuitenkin. Nyt kuitenkin kotiläksyksi saatiin huippupalkan hommaaminen. Jonkun semmoisen jota Loffo saa vaan noudossa, joku erityislelu, ehkä vinkulelu tai erityishyväsupernami. Tärkeää kuitenkin, että se palkka on kivempi kuin se kapula. Kapula haetaan vain, jotta saadaan se superpalkka. Kuulemma tyypillistä bortsuille, että ne rupee fiilisteleen sitä kapulaa liikaa :D

Ohjattu nouto - tässä ei noudettu vielä mitään, vaan harjoiteltiin suuntia. Kiva lopetusleikki, kun sai käydä hakemassa oikealta ja vasemmalta nameja kupeista. Kaikki toimi kuin elokuvissa.

Vihjesanat pitäisi keksiä kaikille liikkeille. Näitä käytetään liikkeestä toiseen siirtyessä, niin koira tietää mitä seuraavaksi on tapahtumassa.

Oli aivan hurjan mielenkiintoinen viikonloppu :) Oli ihana kuulla noin kokeneilta, että Loffosta saisi tosi hyvän tokokoiran ja ihana oli nähdä kuinka Loffo oppi ja jaksoi hyvin keskittyä. On se vaan niin täydellinen hanibanipakkaus!

Sillisalaattia ja sekametelisoppaa

Viikonloppu vietettiin Eyewitness -leirillä Somerolla lambien keskellä. Etukäteen hieman jännitti, kun Woollandian sivuilla painotettiin koirien tottelevaisuutta, ja meillähän ei aina mene kuin Strömsössä nää jutut.

Perjantaina kurvattiin Sarin kanssa paikalle juuri oikeaan aikaan ja Loffo (ja minä) saatiin ensikosketus lampaisiin. Koira pitkään liinaan ja eikun karsinaan. En nyt oikein jaksa muistaa mitä silloin tarkalleen tapahtui. Molemmat taidettiin olla aika pihalla. Kaiken kaikkiaan viikonlopun aikana käytiin lampailla 7 kertaa, jätin pari viimeistä kertaa käyttämättä, kun en enää jaksanut.

Viikonloppu opetti mulle paljon Loffosta. Se taitaa sitten ihan oikeesti olla koira, joka ei ole kovin ohjaajanöyrä, ainakaan mua kohtaan. Se ei paljoa hetkahtanut, kun Woollandian isäntä kävi sitä komentamassa. Hyökki vaan aurauskeppiä kohden. Kovaksi nimittelivät. Woollandian emäntää kuunteli kyllä.

Oli hienoa nähdä bortsuja omassa elementissään, ja nyt en puhu Loffosta, vaan niistä, jotka oikeesti jotain osasikin. Loffo aluksi hieman pelkäsi lampaita, räykytti niille ja oli hyvin kuuliainen mun komennoille. Viikonlopun aikana rohkeus kasvoi ja vähäinen kunnioitus mua kohtaan alkoi häipyä. Sunnuntaina meidät laitettiin tosi pieneen pyöröaitaukseen, jossa yritin juoksuttaa Loffoa ympäri häkkiä. Lampaat ja minä oltiin keskellä. Tästäkään ei oikein meinannut mitään tulla, jätkä vaan huusi ja yritti syödä aurauskeppiä, jonka tarkoituksena oli paineistaa koiraa.

Jäi aika ristiriitainen olo ja nyt on olo kuin jyrän alle jäänyt, joten kirjoittelen ehkä myöhemmin lisää ajatuksia. Paljon on sulateltavaa.

Kisat, jotka voi siirtää mappi ööhön

Kun puhutaan tasaisista suorituksista, ei puhuta meistä. Kun puhutaan tasaisesta sekoilusta, voidaan jo puhua meistä. Noh, ehkä olen hieman ankara itselleni.

Eilen siis Kokkolassa. Jouduin ottamaan Heinin mukaan, kun Samilla alkaa menemään pikkasen herne nenään yh -isän roolissa. No, eipä ihme, kauan se on jaksanutkin. Kun päästiin perille Heini ensi töikseen avaa häkin oven, kun minä otan jotain tavaroita autosta. "Äiti, Loffo on tuolla" ja naurua. "Siis missä se on?" "No tuolla kentällä" Onneksi kisat oli sisällä, kun meidän ukko seisoo keskellä treenikenttää vähän sen näköisenä, että tiedän olevani väärässä paikassa. Haen sen takatukasta takaisin ja nalkutan todella ärsyttävästi Heinille. Mielestäni tietenkin aiheesta.

Hetkeä myöhemmin. Treenaan Loffon kanssa pujottelua samaisella hiekkakentällä, seurakaverin australianterrieri menee keinua. Loffo huomaa tämän ja eiköhän machoilupuuskassaan syöksy ärisemään. No, ärrieriä ei tarvitse kauheasti yllytellä, siellähän jätkät ärisi keskenään. Huaaah.

En sitten oikein muista mitään mistään. En pystynyt keskittymään juuri mitään ja sehän näkyy heti tuloslistalla. Molemmat radat hylätyiksi. Loffo kävi kuumana ja mä olin varmaan hermona. Yritti ryppyillä lähdössä, mutta auttaa, kun en käännä sille selkää ollenkaan. Meni tosi hyvää vauhtia, mutta vaatii mun 100% keskittymisen, muuten en osaa mitään. Mun pitää keskittyä joka kohtaan, jokaiseen pieneenkin ohjaukseen ja liikkeeseen. En voi vaan juosta. Kaikki linjat, kaikki estevälit pitää tulla takaraivosta, niitä ei voi improvisoida näillä taidoilla.

Nyt tulee pieni kisatauko. Onneksi. Saadaan ehkä pakkaa vähän kasaan :)

Hullut reissut on parhaita

Eilen ajelin Lempäälään kisaamaan kolme starttia Leena Rantamäki-Lahtisen radoille. Etukäteen jänskätti vähän minkälainen alusta tulee olemaan, kun liukkaudesta varoiteltiin. Jennin kanssa käytiin hyvä keskustelu päivällä siitä mikä mulle on tärkeää kisaamisessa ja miten asetan tavoitteita. Mulla on tapana tavoitella kuuta taivaalta, vaikka siihen ei ole vielä realistisia mahdollisuuksia. Tärkeää on tiedostaa oma tasonsa ja näin nauttia siitä mitä me just nyt osataan. Näillä eväillä matkaan lähdettiin.

Kisapaikalle pääsin hyvissä ajoin, ei jännittänyt oikeastaan yhtään. Jotenkin tosi levollinen olo. Mulle jotenkin sopii noi pitkät kisamatkat ja vieraat ympäristöt. En ehdi keskittyä kaikkeen epäoleelliseen säätämiseen.

Eka rata näytti tältä. Piirretty muistista, ja kaikki radat olivat suht samalla profiililla, joten en mene 100% takuuseen, että oli juuri näin, mutta aika lähelle kuitenkin.



Alkua mietin kovasti mihin sijoittuisin. Päätin sitten jäädä kakkosesteen ja putken väliin, ja tehdä valssin ennen putkea. Lähdössä oli hieman vaikeuksia, jätkää ilmeisesti poltteli erilainen alusta, ku ei hanuri pysynyt maassa...no, joka tapauksessa istui jotenkin ja luvan kanssa lähti liikkeelle. Maltoin katsoa kakkosesteen, ehkä jopa liian hyvin, koska valssi oli myöhässä ja Loffo oli jaloilla. No, ei siinä mitään. Putken jälkeen sokkari ja keinulle. Sitten menin lähestulkoon takaperin kolme seuraavaa hyppyä. Ehkä hieman liioittelin hartialinjaa, mutta pysyipä rimat! Puomilla tuli sitten sikakiire, meni kuitenkin kontaktille ihan ok. Puomin jälkeen tein pakkovalssia ja tarkoitus oli 10 -hypylle tehdä valssijaakotus. Jäätiin vähän pyörimään, kun todnäk puomin jälkeisessä pakkovalssissa käänsin myöhässä ja olin siis myöhässä myös tuossa kohdassa. Itsepäisesti vaadin mun ohjaukseen ja sitten puolivalssilla kepeille. Loppu onkin historiaa :) Aalla tajusin, että hitto meillähän ei oo virheitä. Ja näinhän siinä kävi, nolla tulla tupsahti tupaan! Jee :) Osallistujia oli 20, ja me vielä voitettiin. Nyt siis yhtä vailla kolmosesta. Hui.

Aivan kuin olisi iso kivi pudonnut hartioilta. Tiedän, että se yksi tulee, kun on tullakseen. Meidän meno on niin ailahtelevaista vielä, että en siitä todellakaan ota paineita.

Toinen rata oli suunnilleen samalla profiililla, kulman hypyistä ei mitään havaintoa missä kulmassa mikäkin oli.



Jätkä ei taas meinannut millään pysyä lähdössä, mutta pysyi sit kuitenkin. Kävi vielä kuumempana kuin ekalla. Lähdettiin jo toisena radalle, joten hirveästi aikaa kontaktin luomiseen ei ollut. Menin kakkosen alapuolelle, lähelle kolmosta. Ohjaus kakkosella, ja puolivalssi tms kolmoselle. Ei tullut yhtään ohjaukseen kakkoselta, vaan oli menossa kovasti kepeille. Mulla oli rintamasuunta kolmosen ponnistuskohtaa kohden ja jalatkin sinnepäin, mutta ehkä olisin voinut suhista ennen kakkosta. Nyt oli jo niin itsetietäväisenä menossa, että ei mitään rajaa. Hih. No, tuli kuitenkin kolmoselle ja hienosti kepeille.

Taas kulma takaperin juosten, puomilla jäin jälkeen ja nyt tyyppi ei kestänyt sitä. Jäi katsomaan ennen alastuloa ja pomppasi pois. Palautin, vaikka oli nolla alla, mutta ei tullut mieleenkään tehdä muuta. Siitä sitten jatkettiin puhtaalla loppuun. Tästä radasta jäi huikean hyvä mieli. Oli ohjauksellisesti parempi kuin ensimmäinen, ei niin jäykkää ehkä. Loffo haukkui melkein koko radan, mikä kertoo siitä, että lujaa mennään.

Kolmoselle mentäessä aloin jo olemaan hieman hyytynyt. Ei pahasti, mutta tuntui, että nyt on annettu jo kaikkemme. Sain kuitenkin tsempattua vielä tämän. Kolme starttia tuntuu olevan vielä meille liikaa.



Alku oli ihan paskamainen. Meinasin brassailla ja mennä pituudelle kutsumaan. En sitten jaksanut ja menin renkaalle. Nyt lähtö kaikista surkein, joudun palauttamaan varmaan kolme kertaa, mutta pysyi sitten. Eka rima alas, varmaan ennakoin eteenpäin menoa jo niin kovasti, että aloin juoksemaan liian aikaisin. Tai siis käänsin hartialinjan liian aikaisin. Menin sisälinjaa. Tarkoituksena puolivalssi ennen putkea. Aalla liukui yli. Perhana. Palautin sinne ja jatkoin pokkana matkaa. Mulla käväs mielessä, että ainii, pitäs vissiin poistua, mutta en sit poistunut..aika epätyypillistä mulle. Kepeille meni jo täysiä, puuhkahäntä vaan vipatti, kun olin vielä muurilla. Niin makeen näköstä, ku yks niin tietää mitä pitää tehdä. Muru.

Ysihypystä tuli välistä, en ohjannut enää kunnolla. Putkella jäin jälkeen ja leikkasin keinun takana. 12 ja 13 väliin puolivalssi, toimi jees. Loffo alkoi haukkumaan. Puomilta taas luisui yli. YÖK. Mistä näitä nyt tulee?! Palautin. Sitten tuomari vihelsi pilliin. Olin aivan, että upsista, mitäköhän mä nyt touhuan. Otin sit vielä kaksi hyppyä ja häivyin radalta. Niinku rata loppuki jo :D

Minä, joka yleensä kunnioitan auktoriteetteja ja pidän tärkeänä noudattaa sääntöjä, niin olin tommonen anarkisti. Mitä on tapahtunut?! Olin vaan niin päättänyt, että tuo pikkuinen karvaukko tekee radat niin kuin se osaa. Ei mitään sooloilua, vaikka olis kuinka kivaa ja vaikka kuinka muistais viiveellä, että pitäs pysähtyä. Sehän osaa kontaktit kentällä vaikka väärinpäin, joten nyt on aika sitten kisoissakin. Ehkä ensi kerralla pitää poistua radalta, että se ei saa sitä nautintoa jatkaa suoritusta. Voisi olla vielä parempi juttu.

Mutta nyt sitten nollaa vailla kuninkuusluokasta. Aikasta siistiä!

Videot Loffo-kanavalla

Laitoin kaikki meidän enemmän tai vähemmän tumpeloinnit tubeen. On niissä nyt jotain hyvää aina jokaisessa, että en mä nyt ihan täysin meitä mollaa. Parannettavaa pitääkin olla, muutenhan kävis elo vallan tylsäksi.

Radat siis täällä:
http://www.youtube.com/user/Loffo2009?feature=mhee

Maanantaina treenattiin Jennin opissa. Tässä muutamia otteita harkoista.

Näin meni noin viidennellä yrittämällä:



Näin pitäisi mennä:



Pakkovalssijaakotusversio:



En jaksanut enempää leikkiä näiden videoiden kanssa, matskua olis ollut enemmänkin. Tosi hyödyllistä kuvata omia harkkoja. Suosittelen.

Mun teemat huomisissa kisoissa ovat seuraavat:

- hartialinja
- katso koiraa
- ole läsnä

Siinäpä teemaa kerrakseen. Yöllä sitten ajelen kotiin ja mietin kuinka kävi. Perjantaina aamusta töihin. Ei oo terveen touhua tämä ei.

BACin kisat - kuka pelkää tuomaria?!

Tiedätte varmaan sen lasten leikin? Kuka pelkää mustaa miestä? Enää ei varmaan saa edes sanoa mustaa miestä, mutta mä voisin leikkiä sitä, että "kuka pelkää tuomaria?!". MINÄ!

Mutta käydään nyt ekana läpi A -kisa. Tuomarina Eija Berglund. Rata mun mielestä vähän kökkö - vähän tekemällä tehty - ja Loffon kanssa monen monta hankalaa kohtaa, joita vähän hitaamman kanssa ei varmaan huomaisikaan. Ihanainen Jenni jeesas mua koko ajan ja sain oikein hyvän suunnitelman kuinka rata viedään. Alussa heti 90 asteen käännös okserille, ne sain menemään ok, mutta kolmannella käänsin valssia liian aikaisin, ja kolmosrima alas. Siitä jatkettiin keinulle, josta täyspitkä, suora putki ja sen jälkeen tiukka kulma hypylle. Pitkältä putkelta piti saada jarrutettua täysillä, että ei mene hypyn ohi. Jarrutus onnistui jotenkin, mutta olin hurjan kaukana ja rima tippui. Lähetin sitten putkeen kaukaa. Loppurata oli aika nätti, "hieman" käytiin molemmat kierroksilla, mutta kontaktit pystyttiin kuitenkin ottamaan. Muita virheitä ei sitten tullutkaan, joten tulos 10 vp ja ihanneajan reilu alitus. Joka tosin ei ihan hirveästi lohduta :P

Tän radan jälkeen oli ihan hyvä olo, varsinkin kun Jenni ja Poudemoort vetäsivät voittonollan ja sertin. Ovat ehkä ihan pikkasen sen ansainneet.

B -radalle Jenni jäi vielä katsomaan, että saan kunnon suunnitelman ja sen sainkin. Teoriassa siis kaikki hyvin. Koira mukaan ja odottamaan omaa vuoroa kopin taakse. Edellinen vuorossa ja menen lähtölinjalle, Loffolla vielä valjaat päällä ja käy aikasta kovilla kierroksilla. Tuomari viheltää pilliin. Mun päässä alkaa pyörimään ajatus "apua, enää 15 sekkaa jäljellä ja tuomari on jo viheltänyt ja Loffolla valjaat" Astun jotenkin Loffon varpaiden päällekin tai jotain muuta sähelletään. Jätän istumaan, Loffo nostelee etujalkojaan. Silleen, ku se tapaa tehdä, kun meinaa alkaa hiippailemaan. Vaadin takaisin. Sitten ei enää hermo pidä, vaan annan luvan mennä. Ei ollut kunnolla siinä asennossa mihin jätin, vaan jossain omassa koomatilassaan. Pitkästä aikaa. Valitettavasti. Pelkäsin siis, että meidät hylätään jo lähtöön, kun alettiin räpeltämään.

Eka rima alas, kepeillä jättää yhden välistä, pyydän takaisin. Aloittaa väärin, hyppää pituuden ulos sivusta. Keinu sentään ok ja kolme hyppyä, mutta aan kontakti luisuu. Otan uudestaan ja poistutaan radalta. Olipa esitys! Voi hävetyksen hävetys.

Käyn vaan pikaseen jotain Jennille sanomassa ja sitten lähden kävelylle. Kyyneleet polttaa silmiä. En edes tiedä mitä varten. Tai tiedän. Mua harmittaa ihan sikana, että oon tämmönen typerys, joka ei opi mitään ja teen samoja virheitä päivästä toiseen. Kokoan itseni lenkillä ja sitten Loffo autoon ja takaisin kentälle onnittelemaan mun ihanaa coachia hänen menestyksestään.

Illalla vielä katson kotona radat ja ei ne nyt ihan niin kamalilta näytä, ku miltä tuntui. Tuntuivat ihan kammottavilta. Pää aivan sekaisin. Mun on pakko, ihan pakko, oikeesti saada jotain järkeä tähän pääkoppaan. Ostetaan keskittymiskykyä. Ei taida vaan rahalla saada.

Tänään jo parempi mieli. Nostin itseni masiskuopasta ylös juoksemalla 10 kilsaa tuntiin. Se auttaa aina. Yritän hokea itselleni, että pääasia, että Loffo nauttii. Sitähän se totta tosiaan tekee. Ja arvokkaana oppina näistä kisoista jäi se, että älä anna ulkoisten tekijöiden häiritä suoritustasi. Vaadi aina se mitä olet opettanut. Älä keskity mihinkään muuhun. Jos sut hylätään jo lähdössä, niin todnäk olisit epäonnistunut jo muuallakin. Näin se vaan menee. Tämä on räjähdysherkkää touhua tämä löfföaksa.

What's happening dude?

Hui, miten paljon äksöniä on viime aikoina riittänyt. Ei tosin läheskään kaikki agilityyn liittyvää, mutta paljon siihenkin. Pää alkaa oleen aika pyörällä innostuksesta, kun kaikenlaista kivaa tapahtuu!

Eläinkoulutuskeskuksen kurssi alkaa lähestymään loppuaan. Siellä pyydettiin kirjoittamaan omia havaintojaan siitä mitä on oppinut kyseisen kurssin aikana. Tässä oma tuotokseni:

"Isoimpana oivalluksena minulla oli vahvisteparit. En ollut aikaisemmin ajatellut asiaa tuolta kannalta. Sehän onkin erittäin loogista, että jokin toinen asia poissulkee toisen ja myös, että ympäristö tarjoaa vahvisteita, jotka saattavat olla voimakkaampia kuin ihmisen tarjoamat.

Teoreettiset käsitteet olivat käytännössä kaikki uusia. Klassisesta ehdollistumisesta olin aikaisemmin lukenut naksutinkoulutuksen yhteydessä, se oli oikeastaan ainut tuttu asia. Operantin ja klassisen ehdollistumisen ero tuli alkuvaiheessa selväksi ja onkin ollut mielenkiintoista nähdä koiransa uusin silmin.

Yksi iso oivallus myös oli se, että oikeasti näen koirani KOIRANA. Eläimenä, jolla on vaistot, vietit ja oma tapansa oppia. En ole mielestäni aikaisemminkaan ihan hirveästi inhimillistänyt, mutta nyt aivooni toivottavasti jäi pysyvä muistijälki siitä, että eläin oppii tietyllä tavalla, joskus hieman monimutkaisestikin. Johdonmukaisuus nousi siis arvoon arvaamattomaan.

Teorian käytäntöön viemistä tulee tapahtumaan jatkossa paljon. Aloitan vetämään koko talven kestävää agilitykurssia, johon tulee ns potentiaalisia harrastajia, jotka ovat valmiit tekemään paljonkin töitä edistymisensä eteen. Aloitamme syyskuussa ja olen pyytämässä heitä miettimään etukäteen mm. vahvisteita. Heidän tulee osata nimetä kolme erittäin hyvää vahvistetta koirallensa Tulen toivottavasti näkemään heidän koiransa hieman laajemmin silmin ja toivottavasti ymmärtämään koirien käytöstä hieman paremmin. Opiskelu jatkuu tässä rinnalla koko ajan!

Aion lukea paljon koirien koulutuksesta ja varmasti kouluttaessani törmään ongelmiin, joihin en osaa itse vastata. Tämän takia oikeastaan haluankin kouluttaa, että opin itse lisää. Halu on myös syventää kovasti oppimaani, mm. ketjutus alkoi kiinnostamaan. Outo kiinnostus myös tokoa kohtaan heräsi :o Pelottavaa :D

Mielestäni mikään aihealue ei jäänyt varsinaisesti epäselväksi. Joihinkin ehdin perehtyä vähemmän kuin mitä olisin toivonut. Sairastumiset, lapsen syntymäpäiväjärjestelyt veivät yllättävän paljon aikaa.

Aion siis osallistua muillekin verkkokursseille lähitulevaisuudessa"

Ihanasti kouluttajamme oli vastannut, että oli saanut kylmiä väreitä kirjoituksestani, toivottavasti positiivisessa mielessä :D Lisäksi hän pahoitteli aiheutettuja sivuvaikutuksia viitaten toko -kiinnostukseen.

Voisin ihan oikeasti tehdä kaiket päivät vaan näitä koirajuttuja. Ei voi olla enää kovin paljon mielenkiintoisempia hommia. Koko ajan päässä vaan pyörii ideoita, ajatuksia ja haluan oppia lisää.

Eilen oli ihan huipputreenit Jennin kanssa. Satoi vettä kaatamalla, koira oli autossa hyvän lenkin jälkeen ja me käppäiltiin varmaan yli puoli tuntia märällä nurmikolla kengät litisten. Minä mietin ja mietin, Jenni kyseenalaisti ja pisti mut töihin. Minä oivalsin ja aloin taas ymmärtämään ihan pikkuriikkisen enemmän agilitya ja sitä miten koira sitä näkee. Loffo ei päässyt radalle ollenkaan, mutta uskon kyllä, että niin iso osa työstä tehdään ohjaajan pääkopassa. Koiran koulutusta tietenkään poissulkematta, mutta turha sitä koiraa on sinne radalle ottaa hinkkaamaan, jos ei edes tiedä miten pitää ohjata. Se ei ole koekaniini, sille pitää kaikki olla johdonmukaista. Nih. Olen niin kiitollinen kaikesta tästä mitä saan oppia ja mitä mulle opetetaan. Tää vaan on huippua touhua!

Never say never

mutta en taida kuitenkaan ihan ekana agilitytuomariksi pyrkiä. Aika kamalaa touhua. Mä unohdan itteni jonnekin ajatusmaailmaani tai sitten en muista nostaa kättäni, tai sitten en muista sääntöjä :D Olin siis epiksien tuomarina mölleissä ja ykkösissä. Möllit oli ihan kamalia tuomita. Siis ihania koiria, mutta kun virheitä tulee niin paljon. Mulla on ihan noi "siivet" kipeenä, kun nostelin käsiä niin paljon. En mä nyt montaa kertaa itteäni unohtanut, enkä kättä unohtanut nostaa, mutta voisin vaan kuvitella, että jos mun - keskittymisen mestarin - pitäs tuomita 200 koiraa, niin noutaja vois tulla!

Loffon kanssa starttasin 2-3 -luokan radan. Timo oli tehnyt mukavan radan, jossa haasteena oli keppikulma. Otin tahallani ei niin varman päälle ja ei Loffo osannut hakea ihan noin vaikeaa kulmaa vielä. Muuten ihan mallikas rata ja olin tosi tyytyväinen kontakteihin ja loppusuoraan, sekä pimeän putkikulman hakemiseen. Ja tietty siihen lähtöön. Muuten en ehtinyt viime viikolla treenaamaan yhtään. Plääni laahaa jäljessä.

Tänä aamuna kävin aamulenkillä ottamassa kontakteja kentällä. Käskin Heininkin juosta toiselta puolelta ohi ja mielellään huutaa jotakin. Juostiin molemmat täysiä ohi, ja jätkä jäi 2on-2offiin, nuan vaan. Näitä toisteltiin joitakin kertoja ja ei yhtään missausta. Eiku nyt valehtelen, ihan ekan aan tuli yli ja ylitti varvasta hivuttaa esteelle.

Mähän opiskelen nyt oppimispsykologian perusteita Suomen eläinkoulutuskeskuksessa ja sitä kautta alkaa pikku hiljaa katsomaan tuota omaa koiraa eri silmin. Alan näkemään sen koirana, mutta kuitenkin yksilönä, johon vaikuttaa niin monet asiat. Agilityn kouluttaminen koiralle on tosi monimutkainen oppimisprosessi. Tätä ei monetkaan ihmiset tajua ja ei mietitä etukäteen juurikaan mitä ollaan opettamassa ja miksi. Ei mietitä mikä on oikea vaatimustaso eli kriteeri; vaaditaan liikaa, kun koira ei selkeästi vielä ole valmis. Ei löydetä oikeaa vahvistetta koiralle; sitä mikä on juuri sille omalle koiralle paras palkkio. Ei ajoiteta vahvistetta ja rankaisua oikein. Jne jne. Näihinhän itsekin sortuu, mutta ehkä silmät avautuvat ja alkaa kiinnittämään asioihin enemmän huomiota.

Olen aloittamassa VASsilla lokakuussa agilitykurssia, jossa keskitytään jokaisen valitun parin heikkouksiin ja vahvuuksiin. Kaikki eivät ole samasta muotista veistettyjä, vaan jokainen koira on yksilö ja jokainen ihminen on yksilö. Ja yhdessä muodostetaan vielä isompi yksilö :D Huh, siinäpä työmaata kerrakseen! Agilitykouluttajan tulee siis olla psykologi ja eläinpsykologi :DD No, ei nyt sentään. Terveellä järjellä pääsee pitkälle! Tulen tekemään jokaiselle kurssille valitulle oman treenisuunnitelman. Nyt vaan tuntuu ehkä ihan pikkasen, että olen haukannut vähän liian ison palan...kurssille on tullut hakemuksia yli sen mitä olen ajatellut sinne ottaa. Ooops. Tosi kiva tietenkin, että kiinnostusta ja luottamusta löytyy, mutta oma aika on rajallinen ja en taida voida ottaa kuutta enempää. Pitää tarkasti miettiä kriteerit kuinka kurssilaisia valitaan.

Ensi viikolla alkaa juoksukoulu ja huomenna aion mennä Loffon kanssa illalla treenaamaan. Muuten taitaa ensi viikonkin treenit jäädä vähiin, ainakin kentällä. Olavin 5-vee synttärit painaa päälle, ja miehellä 3 päivän työreissu. Katotaan josko torstaina ehtisi kentällä pyörähtää illalla, mutta eihän se määrä vaan se laatu :)

Vuoristoradan syövereissä Turussa

Pakko purkaa heti tuoreeltaan viikonlopun tapahtumat. Muuten kelaan niitä pitkin yötä. Mulla oli tosi levollinen olo lähteä kisaamaan, "viimeistelytreenit" Jennin valvoan silmän alla olivat tosi hyvät. Perjantaina olin pari tuntia aamulla töissä ja sitten startattiin Samin ja Loffon kanssa kohti Turkua. Perjantaina siis yksi startti.

Ensimmäinen kisa

Rata oli helppo, ei mitään ihmeellistä. Hieman jännitti ennen kisaa, mutta kisapaikalla se aina raukeaa. Kuuntelin musaa jonkun verran, mutta se ei nyt tuntunut niin tarpeelliselta. Jätin Loffon ihan pokkana kahden esteen taakse, enkä edes vilkaissut sitä, kun kävelin. Jotain huokailua kuulin, mutta en silti reagoinut. Ei siellä sen kummempaa, ku että tyyppi seiso siellä ihan pokkana. Huah. Ja mitä tekee Marjo? YES. Joo, just näinhän mun pitikin tehdä. PRKL. Siitä sitten matkaan, eka valssi myöhässä, koira tulee melkein jaloille. Kädet heiluu ku jollain viittomakielen tulkilla. Puomin ylösmeno siinä ja siinä. Tuomarin käsi ei heilu kuitenkaan. Kepeille viennissä jään jälkeen, kun en malta pitää puomilla tarpeeksi. Hakee hienosti avokulmasta itse. Juoksen mielestäni sairaan lujaa pujottelun loppuun tekemään valssia - video kertoo toista mun vauhdista...Pituus, jossa olen taas jäljessä (tukikeppi kaatuu - ei virhettä), mutta ehkäpä jopa onneksi, koska blokkaan suoraan väärän pään putkea, jonne Loffo oli tunkemassa itseään. Saan sen oikeaan päähän, kun seison toisen pään edessä..Ei taidolla, vaan tuurilla. Keinulla vähän sisuunnun ja seisotan ehkä sadasosasekunnin kauemmin kuin normipäivänä. Kaksi suoraa putkea, ei onneksi peräkkäin, vaan vierekkäin. En millään ehdi mitään sokkareita tekemään, joita olin kuvitellut tekeväni. No, ei se mitään - improvisoidaan. Loppusuoralla kysellään kovasti, että ookko nää ihan varma, että suoraan. Minä huudan "MENE, MENE NYT JO". Lelu maalissa, mutta eihän sitä nyt voi pieni bortsumiäs ymmärtää vaikka noin ziljoona kertaa tätä treenattu. EI VIRHEITÄ. Herranen aika, tuommoisella räpeltämisellä. Sijoitus lopulta kolmas Janitan ja jonkun norjalaisen jälkeen ja LUVA.

Yritän olla kovin tyytyväinen tuohon LUVAan, mutta se ei oikein tunnu ansaitulta. Kyllähän siitä iloinen olen, mutta on ollut parempiakin fiiliksiä ratojen jälkeen. Onneksi.

Toinen rata

Sunnuntaina herätään (olenko edes nukkunut?!) kuumasta hotellihuoneesta. Loffon olen yöllä tunkenut vessaan, ku tyyppi rampannut pitkin huonetta. Kerran havahduin, kun se nuoli mun kättä. Joo, ei kiitos tarvi keskellä yötä! Onneksi kotona se nukkuu alakerrassa.

Rata paaaljoon vaikeampi ku perjantaina. Nyt tarvittaisiin jo taitoa. Tutustumisessa mulla on mielestäni selvät sävelet ja olen kovin tyytyväinen itseeni. Nooooh, pian sitä pudotaan alas ja kolinalla. Ihan oikein mulle.

Nyt otan lähtöön jäämisen varman päälle ja hoen muutamaan otteeseen "istu". Loffo istuu. Ekat 6 estettä menee aika hyvin, Aalla en taaskaan malta pitää kontaktilla tarpeeksi ja näin ollen en ehdi tekemään suunnittelemaani valssia ja edessä oleva hyppy menee pitkäksi. Huudan riman päällä, kun en muutakaan voi ja rima alas. Sitten joku improvisoitu poispäinkäännös tai sylkkäri (noiden ero ei oo mulle selvä...) Toimi suht ok. Suoraa muutama este ja sit olis taas pitänyt olla tekemässä valssia, mutta olin pari metriä jäljessä ja mihkään ehtinyt mitään tekemään. Taas jotain ihme improvisointia, joka kostautuu muurin väärinpäin hyppäämisenä. Keinulla maltoin pitää jo pidempään, kun perjantaina. Törkeen pitkä kaarre puomille mennessä, Loffo ei tiennyt yhtään mihin piti mennä. No, ei varmaan, ku ei se osaa numeroita. Reppana.

Tää rata oli aika jees sitten kuitenkin. Onnistumisia löytyi joitakin :) Improvisointi ei vaan oikein sovi tähän lajiin, ainakaan näillä taidoilla. Mulla on paljon tekemistä ton vauhdin tajuamisessa ja sen realiteetin ymmärtämisessä mihin mä näillä tappikintuillani oikein ehdin.

Kolmas rata

Tämäkin oli agilityrata. Lähtö taas ok. Luulin ilmeisesti tietäväni jotain salaista agilityn ohjaamisesta, kun tein lähdön eri tavalla kuin moni muu. Juu, ei toiminut. Suoraan jaloille ja kolmas rima alas. Sitä jäin ihmettelemään joksikin aikaa. Tuntui paljon pidemmältä, videolta ei välttämättä edes huomaa, että nukahdin. Sokkari ennen aata jäi tekemättä ja taas ohjasin takaa. Aalla sitten jätkä FUSKAS. Pöh ja höh. Tuli yli. Ei meinannutkaan pysähtyä. Minä laitoin takas. Ei tullut mieleenkään mikään muu vaihtoehto. Sit hetken neuvottelin tuomarin kanssa, että miten jatketaan. Mentiin pujottelun kautta pois radalta.

Mutta tää on oikeesti tosi iso juttu. Jossain täällä mun blogissa on kirjoitusta siitä, että en ikinä voisi kuvitella tekeväni niin, että palautan kontaktille. Nyt mä tein sen ja se oli ihan itsestään selvää. Aika pitkä tie tultu kyllä. Siitä pisteet mulle :)

Neljäs rata

Tää oli hyppäri. Olin päättänyt, että tästä me tehdään tulos. Toisin kävi. Taas kerran. Tällä radalla herra oli päättänyt nostaa hanurinsa ylös lähdössä. "Istui" muka. Olin taas kahden aidan takana ja vaadin sen istumaan. Pojoja ropisee. Mulle jätkä et ryppyile :D Yritin tehdä ihmisnuolta kakkosella, mutta tais jäädä joksikin muuksi nuoleksi. Rima alas ja mun mielestä jarrutus ei toiminut yhtään. Jarrutuksia on ihan pakko harkata. Lähdin liikkeellekin aivan liian myöhään. Tein saman virheen jollain muullakin radalla, että en päässyt liikkeelle ajoissa. Taas nukahdus ja putken jälkeinen sokkari unohtui. Kepeille ei sitten osattu tämmösen räpellyksen jälkeen mennä. Videolta, kun kattoo, niin Loffo oikeesti nauraa koko ajan tuolla radalla. Voi lakas.

Keppien jälkeinen valssi menee mun mielestä ihan kivasti. Poitsu alkoi haukkumaan mulle tässä kohdassa. Olin ihan pihalla mihin suuntaan piti mennä ja mitä mun piti tehdä...Renkaan jälkeen sitten väärä pää putkea kutsui nuorta miestä. Olin aivan liian jäljessä, unessa taas. Ihme koomailua. Yritin jotain saksalaista - rima alas. Lopussa yritin päällejuoksua - rima alas. No, ainakin yritin kaikenlaista.

Summa summarum

Kisapaikalla olin tosi pettynyt kolmeen hylkäykseen, mutta nyt kun katsoin videolta niin ei ne nyt niin pahoja meidän radoiksi ollut. Mä en vaan osaa hahmottaa meidän vauhtia yhteensopivaksi. En tiedä mihin mä ehdin ja en tiedä mihin Loffo ehtii. Kirjoitin tämän jo edellisessä tekstissäni.

Yks mikä mua vakavasti häiritsee on se, että olen kuin jossain sumussa radalla. Mä vihaan sitä, että mun kädet heiluu ku heinämiehellä. Mä inhoon sitä, kun nukahtelen radalle. Tätä on tapahtunut ennenkin. Mistä se johtuu? Enkö keskity tarpeeksi? Oonko liian väsynyt? Turhautunut? Mitä ihmettä? Vai onko mun aivot vaan jotenkin kemiallisesti erilaiset, että ne ei pysty toimimaan niin nopeasti ku bortsun kans pitäs?! Tätä täytyis jotenkin harjoitella. Ehkä mun pitäs myös treenata pidempiä pätkiä, jotta saan tota keskittymistä harjoitella niissä, en tiedä.

Positiivista oli se, että osasin joitain tekniikoita mielestäni laittaa radoilla oikeisiin kohtiin. Toteutus vielä ontuu. Erittäin positiivista on se, että olen ainakin parhaani mukaan yrittänyt olla johdonmukainen, vaikka perjantaina pieni fiba sattuikin. Kyllä tää tästä.

Hyvää mieltä

...sitä on agility parhaimmillaan. Hyvää mieltä: oivalluksia. Hyvää mieltä: meitä jaksetaan ja osataan neuvoa kannustavasti. Hyvää mieltä: on koira, jota alkaa ymmärtämään. Hyvää mieltä: on koira, joka on ihan täydellinen mulle. Näistä on aikasta täydellinen treeni-ilta tehty. Ihan alkaa itkettämään. Oon hölmö joo.

Jenni kisasi Loffon kanssa viime viikonloppuna Lapualla ja teki pari tärkeää huomiota mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Pakkovalssissa katseen suunta pitää olla eteenpäin, sekä niistoissa ei saa tulla läpi. Näitä harkattiin eilen.

Niistossa mun pitää muistaa jarruttaa. Mä en ikinä meinaa muistaa tota jarruttamista. Ei mulla oo koskaan ollut koiraa, jota pitää JARRUTTAA. Niin hassua. Löyty se jarru Loffosta, aika nätistikin. Pitää vaan vähän ihmisnuolimaisesti suhista sitä kohden, kun on tulossa niistoon. Loffolle pitää myös sanoa, kun hutiloi rimoja. Se nimittäin ihan oikeasti hutiloi eikä kunnioita niitä. Kun pari kertaa huomautin, että "hei, nää rimat pitää oikeesti hypätä" ja yhdessä niitä huokaillen nosteltiin, niin tyyppi alkoi ihan eri tavalla keskittymään. Mutta vire ei laske yhtään. Ei sitten yhtään. Se vaan on niin putkiaivojätkä, että sille pitää vääntää välillä rautalangasta :D

Nyt alan tajuamaan senkin kuinka erilaisia kaikki koirat ovat. Läheskään kaikille ei sopisi tuommoinen prässäävä tyyli mitä joudun Loffon kanssa käyttämään. Loffo tuntuu vaan tykkäävän. Ja sen näkee siitä, että se tekee enemmän tosissaan ja enemmän oikein. Ottaa palautetta vastaan ja oppii siitä. Ei lannistu. Sehän on niinku minä! Vähällä ei luovuteta!

Niistossa mun pitää myös muistaa vetää kättä perässäni eikä huitasta sitä johonkin takaviistoon liikkeelle lähtiessä. Pitää vaatia koira tulemaan oikealta puolelta.

Pakkovalssissa laitettiin lelu etuviistoon valmiiksi. Otettiin eri kulmista. Nyt en muista tästä enää muuta kuin sen, että voin ottaa sivuetäisyyttä esteeseen enemmän kuin niistossa ja alan tekemään valssia jo siinä vaiheessa, kun koira ei ole vielä ohittanut siivekettä. Muutenhan sillä ei ole harmainta hajuakaan mihin suuntaan pitäisi mennä. Pakkovalssin voi tehdä myös riman kohdalta astumalla jalan eteenpäin kierrettävää siivekettä kohden ja sitten siitä "ponnahtaa" taaksepäin. Koittakaapas tuota :))

Lopuksi otettiin pientä radan pätkää, jossa oli sivuirtoamista, pakkovalssia tosi kaukana ja saksalainen. Parin yrityksen jälkeen sain onnistumaan, mutta 3 kertaa (2 liian monta!!) Loffo kielsi kakkoshypyn, kun mun rintamasuunta oli jossain ihan muualla ku missä piti. Pysähdyin aina, kun tuli kielto, niin näin missä asennossa olin. Hih, tosi hyvä treeni! Älä siis jatka matkaa ennen kuin koira on lukinnut esteen. Jospa nyt joskus yrittäisin muistaa tämän.

Aan kontakti meinasi vähän luisua. Ja luisuikin. Yhdellä jalalla poika yritti ottaa 2on-2offia. Ei hyväksytä. Ihana kyllä, kun se just tietää mitä siltä odotetaan. Korjasi itse, kun katsoin päälle. Otettiin pariin kertaan ja jos jatkan suoraan matkaa sen ohi, niin pysyi, mutta valssia tehdessä ei pysynyt. Näitä häiriöjuttuja vaan lisää. Kisoissa en ehkä sitten lähde valssailemaan kontakteilla, ainakaan noin kovalla vauhdilla.

Olen myös tsykologia -opintojen myötä tajunnut ihan oikeesti sen, että miten tärkeää on olla koiralle johdonmukainen. Jos kisoissa antaa fuskata lähdössä, kontakteilla jne, niin tämähän on epäsäännöllistä vahvistamista, joka puolestaan tekee sen, että koira kokeilee jatkossa useammin ja useammin, että josko nyt voisi vaan jatkaa matkaa. Ei näin. Kisoissa mennään ku treeneissä ja päin vastoin. Näillä ajatuksilla sitten huomenna suuntaamme Turkuun. On jotenkin tosi hyvä mieli mennä kisaamaan ton mun pienen miehen kanssa :)

Tsykologiaa ja reeniä

Aloitin Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa verkko-opinnot eläinten oppimispsykologian perusteista. Ensimmäisenä tehtävänä on paneuduttu klassiseen ja operanttiin ehdollistumiseen. Tooooodella mielenkiintoista. Paljonhan asioita olen tehnyt vuosien saatossa, mutta nyt alan saada nimiä niille. Toivon mukaan myös ymmärrys omaa murua kohtaan kasvaa. On se ihan eri opiskella asiaa, joka on näin lähellä sydäntä kuin jotain työjuttuja :P

Eilen oltiin Tanjan kanssa treenaamassa. Olin tehnyt radan, jossa oli kontakteilta sivuirtoamisia sekä vaikeahko avokulma kepeille. Mukana myös itsenäinen pituus ja okseri.

Kontakteilla keskityin siihen, että menee loppuun asti SUORAAN, vaikka minä olen sivussa. Laitoin namin loppuun ja odottelin sitten, että jäbä tajuaa mennä oikeaan asentoon. Melko hyvin hoksasikin, mutta en ehkä taas(kaan) vaatinut ihan nappisuoritusta ennen vapautusta. Joka tapauksessa haki paikan ja ei yrittänyt fuskata. Aika hitaasti kylläkin hakee paikkaa, mutta en ota tästäkään mitään extrapaineita.

Kepeille avokulmaa ei lähtenyt hakemaan itsenäisesti ilman apuja. Laitoin kaaret kahteen ekaan väliin ja pari toistoa vaadittiin ennen kuin haki heti oikean välin. Pujotteli AIVAN mahtavasti ja kesti mun irtoamisen ties minne. Tein "janitat" :D Karsinnoissahan Janita lähti tosi kauas, kun Hitti pujotteli. Loffo kesti ihan yhtä ison välimatkan. Tosi mahtavaa. Näistä itsenäisistä esteistä on aivan huisin iso hyöty, kun ohjaa nopeaa koiraa. Ei millään pysty olemaan koko ajan vieressä.

Pituutta otettiin leikkauksella ja lelupalkka edessä. Hyvin se silloin sen hyppää, kun palkka on edessä. Heti, jos palkkaa siirrettiin sivuun (ennakoin leikkausta), hyppäsi välistä. Tarkoittanee, että pitää vielä vahvistaa estettä ennen kuin voin siirtyä vaikeampaan versioon. Valssin kesti pituudella ja ei tullut silloin välistä.

Leikkauksia ei tarvi kyllä kisatilanteessa enää pelätä. Toimii.

Okserin hyppäsi hyvin. Kerran taisi pudottaa ensimmäisen riman ja senkin silloin, kun vedätin sikamaisesti. Toki ei silloinkaan saisi, mutta en noteerannut asiaa sen kummemmin. Ollaan sen verran vähän okseria harkattu.

Nyt on treenit tältä viikolta tässä ja ollaan treenattu niitä mitä pitikin. Lauantaina sitten Loviisa pääsee kummitädin kanssa kisaamaan. Minä jännään Wasalandiassa.

Treenisuunnitelman eteneminen vko 30

Katsotaas nyt vielä taaksepäin ja viime viikkoa. Tarkoituksena oli treenata sivuirtoamisia kontakteilta ja keppikulmia. Itsenäinen pituus ja okseri myös listalla.

Kontaktitreeniä olen tehnyt. Sivuirtoamisella ja silleen, että olen ollut paikallani ja Loffo on mennyt itse touch -paikkaan. Eilen laitoin namin alastulolle ja lähettelin sitä aalle ja puomille. Puomilla vähän kyselee, että ookko nää ihan tosissas, mutta hakee paikan.

Pituutta ja okseria en tainnut treenata kertaakaan. Hmph. Pituus ainakin tuntuu olevan tosi tärkeä este - no, mikäpä nyt ei olisi. Mutta semmoinen este, johon pitää saada itsenäisyyttä ja varmuutta. Huomenna otetaan siis sitä. Okseriakaan ei olla turhan usein harkattu.

Hartialinjaa olen yrittänyt pitää mielessä. Välillä vähän paremmalla menestyksellä ja välillä huonommalla. Onneksi Loffo heti mua rankaisee, kun sen unohdan :P.

Juoksutreenipuolella meidän piti käydä kahdella tunnin juoksulenkillä, taisi toteutua yksi ja sekin 40 minuuttia. Kyllä on vaikeaa tuo juokseminen nykyään. Ketteryysharjoituksia piti myös tehdä. No, tein joo. Noin 5 minuuttia :P Nyt vähän ryhtiä Marjo! Viikonlopun valssitikityksistä päätellen olisi kyllä niin paikallaan. Joutuu ehkä tilaamaan Janitan ja Niinun videon.

Tämä viikko jatkuu samoilla teemoilla. Eilen oltiin treenaamassa valmennusryhmän kanssa. AP ja Simo oli seurana. Tehtiin hauska rata, johon jokainen rakensi oman pätkänsä ja sitten yhdistettiin. Itse halusin leikkauksia, jotka toimivatkin yllättävän hyvin. Olen jonkun verran kotona tehnyt kuivan maan -leikkauksia, joten tällä ehkä vaikutusta? AP halusi keppikulmia ja Simo irtoamista. Meillä toimi kepeille meno tosi hyvin ja irtoaminenkin. Loffo pujotteli itsenäisesti kepit useaan kertaan, vaikka itse seisoin paikalla tai liikuin sivuttain kauemmaksi.

Yksi aika iso oivallus oli, kun AP hoksasi, että Loffolla putoaa usein rima ennen putkea. Tai jos palkka on maassa. Se rupeaa kovasti jo ennakoimaan alasmenoa ja ei keskity siihen hyppyyn enää kunnolla. AP piti palkkaa kädessä loppusuoralla, mutta tähän ei suostu ku rohkeimmat :D

Suoralta putkelta oli tiukka käännös hypylle. Mä en ikinä muista noita asteita, joten siis hypättiin putkesta suoraan takaisinpäin hyppy. Yritin hypyn taakse sovittaa valssia, mutta ei vaan osunut. Joka kerta rima alas. Siinä sitten yhdessä pohdittiin, että mitäs nyt. Sitten hoksattiin, että lähden irtoamaan hypylle sivusuunnassa Loffon mennessä putkeen ja näin ollen se superkuuliaisena tekee sikapienen kaarteen ja hyppää sen hypyn liian tiukasti. Rata jatkui suoraan.

Tästä se ajatus sitten lähti. "Joo, sen pitää luulla, että mennään suoraan" "Hyvä idea, mun pitää juosta putken vieressä enemmän, eikä edes tehdä sitä valssia, kun en kerran osaa" Kauheeta räkätystä ja näin syntyi "kusetusohjaus". Ja se toimi :DD Aijettä sai nauraa. Oli aivan tosi hauskat harkat. Kuinka voikaan olla näin ihana harrastus. Päätettiin treenit vielä suunnittelemalla "Älä kokeile tätä kotona" -agility dvd:tä. Meillä on jo paljon materiaalia siihen. Buahhahahhaaa.

ICH WILL

Rammstein ja Ich Will sitten soi korvissani sunnuntain kisoissa. Aloitin kuuntelemaan musiikkia jo kotona, kun perhoset meinasivat muuttaa mahaani ja epäusko -peikko kuiskuttelemaan korvaani. Nuo ei-toivotut otukset lähtivät saman tien pois, kun keskityin musiikkiin.

Oli kuuma päivä, varmaan lähemmäs +30. Mika Moilanen tuomarina, yritän saada radat jostain. Olivat sen verran hauskoja. Eka rata agilityrata. Luokkajärjestys; medit, minit ja maxit. Tulin kisapaikalle noin tuntia ennen, kävin pienellä kävelyllä, vein Loffon uimaan ja häkkiin odottamaan. Kävin katsomassa rataa - en suorituksia - vaan ainoastaan rataa ja sitten napit korviin ja varjoon ohjaamaan mielikuvissa. Vähän kävi mielessä, että oonko ihan sekaisin - ei kukaan muu näytä näin tekevän. Suljin tuonkin otuksen suun ja jatkoin omissa oloissani.

Rataantutustuminen meni hyvin; tiesin mitä teen ja missä. Ainoastaan yksi kohta oli hieman mietinnässä, mutta siihenkin keksin mielestäni hyvän ratkaisun. Sitten koira autosta ja vielä kerran ich will. Remmi pois kaukana lähtöpaikasta ja yhdessä mentiin lähtöön. Jätkä sivulle ja minä pokkana kävelen putkelle vastaanottamaan. Siellähän tuo istuu ku tatti. Muru. Se on alkanut uskomaan puhetta.

Ja sitten matkaan. Kontaktit olin päättänyt ottaa niin hlvtin tarkasti ja asenteella, niistä ei liuta. Lämppäreillä tuli yli aalta ja puomilta. Argh. A oli radalla kaksi kertaa, puomi kerran. Rata sisälsi muutaman tekniikkakohdan, muuten aika suoraviivaista luukutusta. Nyt muistin käskyttää useita esteitä etukäteen, eli kun oli vielä hyppäämättä muuri ja hyppy, aloin käskyttämään "kiipeekiipee" eli aalle. Ja se eteni. Kuin juna. Tsiisus.

Keppien jälkeen oli takaakiertovalssikohta, se meni ihan täydellisen hienosti.



Sieltä sitten mentiin putkeen ja putken jälkeen oli tiukka käännös hypylle ja tämä rima tippui. Ihan siitä syystä, kun mun päässä ehti käymään tuon takaakiertovalssin aikana, että "rima pysyi, kyllä on hieno mies" ja tossa vaiheessahan mun olisi pitänyt jo tehdä putkijarrutusta :P Olin myöhässä ja väärässä kohdassa ohjaamassa putken jälkeistä hyppyä. Ja sieltähän se yksi ainokainen rima kolahti.

Loppuradan tähtihetkiä ehdottomasti irtoaminen aalta eteen -käskyllä. Niin upea fiilis, kun koira ei kysele mitään vaan menee vaan. Kaksi hyppyä ja sitten käännyttiin. Kontaktit otettiin jokainen, puomilla joudun vähän tiukkistelemaan, kun jäi liian ylös. Vapautin vasta oikeasta asennosta.




Vitsit mä oon niin huisin tyytyväinen itseeni ja tietty Loffoon. Ennen mun hermot ei ois ikinä kestänyt sitä, että korjaan kontakteja tai että jätän lähtöön noin pokkana. Vieläki oon ihan liekeissä tosta radasta.

Sitten hyppärille. Siellä tein perinteisen mokan jo tutustumisessa - vaihdoin suunnitelmaa. Eka radan ulkopuolella mietin ohjaavani kakkoshypyn takaa, sitten kun pääsin radalle, katsoin että se ei toimi niin. Jostain syystä kuitenkin vaihdoin siihen alkuperäiseen takaisin, vaikka olin sen jo kerran hylännyt. Ei mennyt sitten oikein. Jälkeenpäin tajuan, että olemalla sen kakkoshypyn takana bloggasin selkeesti kolmoshypyn ja Loffo hyppäsi aivan liian vinosti kakkosen. Sillä ei ollut mitään mahiksia suorittaa kolmosta ja siitä tuli ohitus. Jatkoin sitten vaan eteenpäin (hyvä minä!!) ja olin varmaan ihan pikkasen ylikierroksilla. Pituuden pala kaatui ja kuvat taitavat paljastaa miksi...



Radalla oli kaksi putkea peräkkäin ja takaakierto. Sinne kipitin aivan fiiliksissä ja hyvin ehdin. Mutta mitäköhän tässä kuvassa teen :DD





Takaakierto ja päällejuoksu - jos joku ei ymmärtänyt...

Tämä kuva on mun mielestä hurjan hauska. Tässä tiivistyy mun asenne ja Loffo kääntyy upeasti. Käsi varmaan voisi olla hieman jossain muussa asennossa jne, mutta ei haittaa nyt ihan hirveästi :)



Radalla oli niin paljon juoksemista, että meni varmaan vähän yliohjauksen puolelle. Tuossa on vielä paljon tekemistä, että opin ajoittamaan oikein mun ja Loffon vauhdin. Luulin tällä radalla, että on kohtia missä en ehdi ajoissa ja sitten toisinpäin. Tämä tulee varmaan kokemuksen kautta.

Loppurata meni hyvin, tosin yksi valssi oli semmoinen, että ehdin jo ajatella pääsenkö tästä ikinä liikkeelle. Jalat vaan tikitti paikalla. No pääsin ja kait ihan ajoissakin, kun ei rima pudonnut. Sitten vielä jenkkikäännös loppuun ja taas huimat kiksit siitä, kun sain lähetettyä koiran putkeen itse peruuttamalla ja sitten lähdin suoraan eteenpäin juoksemaan, siis ihan eri suuntaan kuin koira. Uujee.

Molemmilla radoilla Loffolla oli lelu odottamassa maalista reippaasti eteenpäin. Mene -käskylle herra haki lelunsa ja ei purrut mua. Positiivista sekin. Kaiken kaikkiaan oikein positiiviset ja opettavaiset kisat! Näillä jatketaan.

Tänään harkat, lauantaina Loffo kisaa Jennin kanssa Lapualla. Sitten reilun viikon päästä startataan Turussa. Hui, ihan Eurooppaa :D

You can do anything you set your mind to, man

Eilen sain tehtyä suunnitelman. Jes! Oon hurjan tyytyväinen. Tuntuu, että puolet on jo tehty, kun sain sen pois alta. Tein seuraavalle kymmenelle viikolle tarkemman viikkokohtaisen plänin ja sitten vielä ensi vuoden elokuun loppuun karkean tason suunnitelman.

Nyt on tarkoitus kisata ahkerasti elo-syyskuu. Startteja pitäisi Loffolle tulla ennen syyskuun PM -kisoja 13. Jos niissä ei pysty kolmea nollaa tekemään, niin sitten täytyy katsoa peiliin taas kerran ja vetäytyä treenaamaan.

Eilen illalla innostuin tekemään agi.fi -lehdessä ollutta keskivartalotreeniä. Oli sopivan rankka, mutta mukava tehdä omalla yläkerran terassilla merinäköalalla. Kuuntelin samalla musiikkia ja hain sitä oikeaa biisiä. Sitä biisiä, joka tois mulle oikean asenteen kisapaikalla. Edellisissä kisoissa mulla on ollut ongelmana, että en ole saanut fiilistä heti ekalle radalle. Olen ollut flegu ja halunnut lähteä kotiin. En osaa, ei huvita, ei jaksa. Nyt haluan joka radalle saada kunnon asenteen ja musiikin avulla se ehkä onnistuu.

Muutamia hyviä kappaleita oli mp3 -soittimeen tallentunut. Semmosia, jotka nostattivat energiatasoa ja toivat vähän adrenaliinia vereen. Tässä lista mun tämän hetken lemppareista:

Eminem - lose yourself. Ihan ehdoton ykkönen. Sanat ja energia täydelliset. Kun kuuntelee sanoja, keskittyy paremmin. Tosin ei sanoitus nyt tietenkään 100% sovi agilityyn ;)

Rammstein - Ich will. Aaaaargh.

Nightwish - Master. Passion. Greed.

Hih, ei mitään lastenmusiikkia. Meinasin ostaa kiroileva siili -paidan, jossa luki "pois tieltä saatana". Se oli jotenkin niin mua ja sitä miltä mä näytän, kun lähden radalle. Ainakin omassa mielessäni.

"Lose Yourself"

Look, if you had one shot, or one opportunity
To seize everything you ever wanted in one moment
Would you capture it or just let it slip?

His palms are sweaty, knees weak, arms are heavy
There's vomit on his sweater already, mom's spaghetti
He's nervous, but on the surface he looks calm and ready to drop bombs,
but he keeps on forgettin what he wrote down,
the whole crowd goes so loud
He opens his mouth, but the words won't come out
He's choking how, everybody's joking now
The clock's run out, time's up over, bloah!
Snap back to reality, Oh there goes gravity
Oh, there goes Rabbit, he choked
He's so mad, but he won't give up that
Easy, no
He won't have it , he knows his whole back's to these ropes
It don't matter, he's dope
He knows that, but he's broke
He's so stagnant that he knows
When he goes back to his mobile home, that's when it's
Back to the lab again yo
This whole rhapsody
He better go capture this moment and hope it don't pass him

[Hook:]
You better lose yourself in the music, the moment
You own it, you better never let it go
You only get one shot, do not miss your chance to blow
This opportunity comes once in a lifetime yo
(You better)

The soul's escaping, through this hole that it's gaping
This world is mine for the taking
Make me king, as we move toward a, new world order
A normal life is boring, but superstardom's close to post mortem
It only grows harder, only grows hotter
He blows us all over these hoes is all on him
Coast to coast shows, he's know as the globetrotter
Lonely roads, God only knows
He's grown farther from home, he's no father
He goes home and barely knows his own daughter
But hold your nose 'cause here goes the cold water
His hoes don't want him no more, he's cold product
They moved on to the next schmoe who flows
He nose dove and sold nada
So the soap opera is told and unfolds
I suppose it's old partner but the beat goes on
Da da dum da dum da da

[Hook]

No more games, I'ma change what you call rage
Tear this motherfucking roof off like 2 dogs caged
I was playing in the beginning, the mood all changed
I've been chewed up and spit out and booed off stage
But I kept rhyming and stepwritin the next cypher
Best believe somebody's paying the pied piper
All the pain inside amplified by the fact
That I can't get by with my 9 to 5
And I can't provide the right type of life for my family
Cause man, these goddam food stamps don't buy diapers
And it's no movie, there's no Mekhi Phifer, this is my life
And these times are so hard, and it's getting even harder
Trying to feed and water my seed, plus
Teeter totter caught up between being a father and a prima donna
Baby mama drama's screaming on and
Too much for me to wanna
Stay in one spot, another day of monotony
Has gotten me to the point, I'm like a snail
I've got to formulate a plot or I end up in jail or shot
Success is my only motherfucking option, failure's not
Mom, I love you, but this trailer's got to go
I cannot grow old in Salem's lot
So here I go it's my shot.
Feet fail me not this may be the only opportunity that I got

[Hook]

You can do anything you set your mind to, man

Tyhmä saa olla...

mutta ei niin tyhmä, että tekee samoja virheitä koko ajan. Olen ihan pikkasen turhautunut itseeni. Mulle on alusta asti sanottu, että opeta kontaktit itsenäiseksi ja myös muut esteet. Ja mitä olen tehnyt. Mielestäni olen yrittänyt harjoitella niitä monipuolisesti ja eri tavoilla, mutta jotain olen tehnyt väärin. Uskoisin, että mun luonteen kesken-jättämis -ominaisuus ("on se jo ihan hyvä")on syypää tähän. En oo ikinä ollut perfektionisti, mutta koiran kouluttamisessa siitä ei välttämättä olisi haittaa. Ehkä musta semmoinen kuoriutuu pikku hiljaa.

Loffon kontaktit eivät ole hyvät. Silloin ne ovat ihan priimat, kun juoksen vieressä ja pysähdyn viereen. Jos irtoan sivuttain, jätkä tulee sivuun. Jos juoksen ohi, jätkä tulee 90% todennäköisyydellä läpi. En ole vaatinut tarpeeksi, vaan olen auttanut sitä aina korjaamaan ja se on saanut koomailla rauhassa. "Joo, mamma jotain tekee mun jaloille, mä odotan sen aikaa, että se on valmis" tuumaa Loffo mun siirtäessä sen kinttuja keinun alastulolle. Tän saman virheen tein aikaisemmin myös lähdöissä. Autoin sitä siirtymään oikeaan paikkaan ja se sai tuijotella esteitä rauhassa. Jenni mut tähän herätti - kukapas muu :)

Eilen treenatessa tajusin, että tyyppihän ei tosiaan koomaile enää lähdössä. Se ottaa jopa kontaktia muhun. Ja istuu hienosti, kun olen oikealla asenteella liikkeellä. Aikaisemmin se vaipui transsiin ja tuijotti vaan esteitä. Alkoi hiippailemaan, kun lähdin liikkumaan. Tää sama pitää saada nyt kontakteille. Mamman apu loppui nyt! Nyt on teinarin aika itsenäistyä!

Ärsyttää se, kun musta tuntuu, että oon kirjoittanut näistä asioista aiemminkin. Välillä tuntuu myös siltä, että otan agilityn liian tosissani. Välillä katoaa ilo tekemisestä. Saan toki hyvää mieltä Loffon innosta ja tykkään sen kanssa treenata, mutta olenko sittenkin hieman liian tosikko ja vaadin itseltäni liikaa? Mistä saisi pipoa löysättyä? Vai tarvitseeko sitä löysätä?

Jennin treenit tekee mulle niin hyvää. Siellä pohditaan, mietitään rauhassa. Yritän ymmärtää, yritän toteuttaa. Välillä onnistutaan, välillä ei. Aina tulee niin paljon pohdittavaa. Agility alkaa avautumaan mulle ihan uudella tavalla. Ehkä tämä turhautuminen on merkki mun oppimisesta. Siitä, että alan ymmärtää agilityn perusajatusta - yhteistyötä koiran kanssa ja koiran kouluttamisen tärkeyttä. Tämänkin olotilan voi siis kääntää positiiviseksi. Ilman turhautumista ei synny oivalluksia! Minähän en onneksi (?) luovuta helposti ja tämä laji tarjoaa mulle paljon haasteita ja jokaisen koiran kanssa se näyttäytyy erilaisena. Loffo on kuitenkin se tärkein juttu ja, että olen sille reilu ja opetan sen hyvin. Kaikki muu on ekstraa. Näihin tunnelmiin päätän tämän avautumisen. Ugh.

Suunnitelmia

Kävin karsinnoissa istuskelemassa viime viikonloppuna. Paljon oli hienoja ratoja, ja pää oli ihan pyörällä, että kuka teki ja mitä teki ja miksi teki. Mieleen tietty jäi mahtava fiilis Katin ja Mimmin onnistumisesta. Ihana nähdä kuinka monen vuoden yritys palkitaan. Nyt sitten vaan mm -kisoihin näyttämään kuinka Mimmi kulkee!

Henkilökohtaisesti harmitti, kun taitaavakin taitavammat Jenni, Janita ja Niinu jäivät joukkueesta. Tosin joukkueeseen päässeetkin olivat koskettavia ja varmasti paikkansa ansainneet.

Mietin koko viikonlopun ajan, että itsekin haluaisin olla siellä kisaamassa. Kuvittelin mielessäni kuinka me liitelisimme siellä radalla ja miten ohjaisin missäkin kohtaa ja mitä Loffo tekisi. Mielikuvissa kaikki meni hienosti :) Ihanaa, kun on mielikuvitusta - saa ainakin siellä onnistumisia. Tästä heräsi ajatus - minä, joka rakastan suunnittelua - että nyt täytyy alkaa suunnittelemaan kunnolla treenit (taas kerran), jotta oikeesti joskus voidaan tuolla tasolla olla.

Keväällä, kun halusin Loffon kisavalmiiksi treenasin suunnitelman mukaan. Oli tarkkaan tieto mitä teen milloinkin ja miksi. Sainkin pojan kondikseen muutamassa viikossa! Nyt ollaan kesä menty miten menty. Toki päässä noita asioita pyörii, mutta paperille en ole saanut mitään. Pari päivää sitten sain sentään kuukaudet...

Suunnittelu ja sen mukaan toimiminen on varmaan mulle ainoa oikea tapa edetä kohti tavoitetta. Mulla ei ole vielä niin paljon kokemusta agilitykouluttamisesta, että voisin pääkopassani vaan päättää mitä teen milloinkin ja miltä haluan lopputuloksen näyttävän ja mitä kaikkea pitää treenata. Tarvitsen apuja tähän.

Elo-syyskuun tavoitteena on kisata suht paljon. 31.7. on VASsilla kisat ja elokuussa menemme Turkuun kolmeen starttiin. Muitakin startteja toki tulee, en nyt vaan muista niitä. Paljon kisaamisen tavoitteena on, että saan luotua toimivat rutiinit kisapaikalla ja, että saan kokemusta erilaisista radoista. Mulle ei sovi kisatauot. Rupean vaan hermoilemaan turhia. Tärkeää on kuitenkin, että en tingi niistä tärkeistä jutuista mitä olen saanut Loffolle opetettua. Kontaktit ja lähdöt.

Kontaktit on meillä nyt ollut hieman tapetilla parin viime viikon aikana. Jätkä luisuu treeneissä niistä lähes aina. Olen tällä viikolla käynyt kolme kertaa harkkaamassa sivusuunnassa kaukana olemista kontakteilla ja viimeisellä kerralla toimi jo hyvin. Ei tullut yhtään valumista, vaikka toistoja oli ehkä noin 10.

Keinu samaten ollut hieman haasteellinen. Ei malta pysähtyä odottamaan, että keinu laskee alas asti, vaan pomppaa pois. Otettiin remmissä viimeksi, tätä jatketaan.

Nyt lähden treeneihin murusen kanssa. Katsotaan millä mielellä sieltä palaillaan :)

Pieniä voittoja

Eilen olin treenaamassa Coachin luona. Ratana oli karsintojen tuomarin Powellin rata. Tein sitä pienissä pätkissä - tätä mun muutenkin pitää painottaa paljon, paljon enemmän, että saan onnistumisia!! Siis treenaamista pienissä pätkissä.

Alussa oli hyppy ja rengas suorassa linjassa ja sitten mentiin kepeille niin, että piti mennä törkkäämään koira sisäänmenoon. Koira otettiin kutsuna keppien takaa. Ei varmaan tajua, jos ei ole nähnyt ratapiirustusta, mutta itse ehkä muistan. Nyt jätkä istui tosi hienosti paikalla, kun olin agre -meiningillä liikkeellä. Ja ehkä paikkakin vaikutti ;)

Keppien sisäänmeno ei ottanut onnistuakseen, hosuin aivan liikaa ja liikuin sivusuuntaan. Lopulta sain rauhoitettua itseni ja sain kuin sainkin muutaman onnistuneen toiston. Jippii!

Renkaan hyppäsi muutaman kerran tosi huonosti, mutta palkattiin sitten pelkältä renkaalta onnistuneita suorituksia. Jospa se siitä menis jakeluun. Sitä selkää ei ole ihan pakko hakata sinne renkaan yläreunaan.

Niin ja mainittavaa on myös, että kepit olivat noin 30 cm päässä putkesta. Mentiin tavallaan seinää päin, hyvin Loffo kesti tämän. Lelupalkka ja kaari olivat lopussa apuna.

Hypyille lähetyksia tuli treenattua myös. Näissä tärkeää, että en lähde kääntämään hartialinjaa ennen kuin koira on maassa. Oma liike pitää edetä, kun koira on lukinnut seuraavan esteen - ei silloin, kun se jo suorittaa sitä. Pitää tietää, koska se on päässään päättänyt sen mennä.

Yksi kohta aiheutti hieman päänvaivaa. En millään saanut valssia osumaan kohdilleen ja sotkeuduin omiin jalkoihini. Tuntui, että en vaan pysty liikkumaan tarpeeksi nopeasti ja tikitän liian pieniä askeleita. Takaperin juoksemista ja pitkiä valssiaskeleita on kyllä itse harjoiteltava paljon. Koitettiin tämä kohta sitten päällejuoksuna ja se meni ihan nappiin! Voi vitsi, mä sitten tykkään päällejuoksusta! Oon joskus ennenkin kirjoittanut, että se ohjaus saa mulle tosi hyvät fiilikset. Siinä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

Loppusuoralla oli pari hyppyä ja pituus. Yritin ottaa loppusuoraa ennen kuuluvaa kohtaa sokkarilla, mutta siinä taas en liikkunut tarpeeksi sukkelaan ja Loffo ei osaa vielä lukita tommosella riskipuolittaisohjauksella esteitä. Piti jättää koira selän taakse ja toivotaan, toivotaan, että se hyppää takanani olevan hypyn. No, ei hypännyt. En sitten jäänyt tätä murehtimaan sen enempää, vaan otettiin eteen -treeniä muutama kerta. Kyllä lähtee.

Viikonloppuna oon menossa karsintoja katsomaan. Lueskelin äsken mitä olen viime vuonna kirjoittanut niistä. Tää blogi on kyllä hyvä, kun ajattelin, että oon varmaan silloinkin ihan samojen asioiden kanssa paininut. Mutta ei, olen jopa edistynyt! Hoorray. On kyllä kiva lähteä katsomaan huippujen suorituksia. Jospa sitä itsekin joskus pääsis mukaan noihin karkeloihin. Hui kauheeta.

Niin, otsikko "pieniä voittoja" tuli siitä mun fiiliksestä mikä tällä hetkellä on. Musta tuntuu, että oon saanut henkisen yliotteen Loffosta. Mä oon nyt se joka määrää kaapin paikan. Vaikka se aina välillä yrittää testailla esim. lähdössä, niin se reagoi muhun ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Tää on oikeesti aika iso asia. Lisäksi musta tuntuu, että olen ohjauksellisesti mennyt eteenpäin, osaan katsoa radoista jo jonkin verran linjoja ja joskus jopa tajuan mitä ohjausta voi mihinkäkin käyttää.

Aloitan elokuun alussa verkko-opinnot eläinten oppismispsykologiasta. Hurjan mielenkiintoista ja toivottavasti hyödyllistä!

We're back

Nyt on Ruotsia kierretty. Vähän enemmän kuin oli tarpeen; kiitos navigaattorin...mutta kohtuu hyvin löydettiin joka paikkaan ja Peppi, tiikerit, apinat ja jellonat tuli treffattua. Raskas reissu. Huh.

Ennen matkaa Loffo kävi osteopaatilla; Mikael Laios. Jätkä oli heti hoidon alussa hyvässä kunnossa ja lopussa vielä paremmassa. Jatketaan samaan malliin siis.

Muutama kerta ollaan ehditty treenaamaan. Nyt vähän tuntuu olevan punainen lanka kateissa, jos sitä nyt on koskaan oikein kunnolla ollutkaan. Ainakin eilisten treenien jälkeen oon taas ihan kuutamolla. Anders oli tehnyt aika haasteellisen pätkän ja en oikein päässyt alkua pidemmälle. Ensinnäkin siitä syystä, että tyyppi nousi koko ajan lähdössä. Huaaaaah. Voisko tää leikki jo loppua, kysyn ma.

Lähdin sitten pois radalta, joskus heti ja joskus en. Kyllä se siinä istuu sitten, kun mä hoen mielessäni aivan kiukkusena "ja sähän istut nyt tai tulee noutaja". Mutta heti, kun mulla mieli herpaantuu niin jätkä alkaa hihhuloimaan. Ei päästä kyllä mua helpolla! No, itseni tuntien keksisin ongelmia kyllä muualtakin, joten ehkä me tästä selvitään.

Keinu oli ongelmallinen. Otti kontaktin joka kerta sivuun ja ei malttanut jäädä kontaktipinnalle 2on-2offiin. Keinun kanssa tarvitaan selkeesti teho-opetusta. Puomin kontaktilta tuli myös yli, jos juoksin ohi.

Olisikohan jotain positiivista eilisessä...no, hetken pohdiskelun jälkeen pujottelu ainakin. Kestää sivuirtoamisen tosi kauas ja haki avokulmaa hyvin, kun maltoin antaa suorittaa itse. Sain mielestäni myös itseni tajuamaan sen, että ohjaan edelleenkin esteitä - en linjoja! Pitäisi alkaa pikkuhiljaa vaihtamaan möllimoodista johonkin muuhun tilaan. Loffo kyllä suorittaa esteet, jos ne on sen neesun edessä ilman mun käsiakrobatioitakin.

Tänään rehasin yhden aitani läheisen koulun pihalle ja tein siellä tekniikkatreenejä ja lähtöjä. Treenattiin ainakin niistoja, välistävetoja jalkapallomaalilla, saksalaista, pakkovalssia, eteen lähetyksiä ja jenkkikäännöstä. Kuulostaa ehkä paljolta, mutta jokaista otin ehkä noin kaksi toistoa. Voisi olla järkevämpää tehdä vain muutamaa tekniikkaa kerralla, mutta kun en ollut etukäteen miettinyt mitään niin tein sit vähän kaikkea.

Viikonloppuna suunnistan sitten kohti Seinäjokea minne kokoontuu kaikki huiput. Minä toki vain yleisönä. Pitää yrittää oppia jotain, jos vaikka itse joskus pääsisi tuolle tasolle.

Ylä- ja alamäkiä

Viime viikolla kävin maanantain lisäksi vielä pari kertaa treenaamassa. Vesisateessa Sirun treeneissä ja lauantaina Tanjan kanssa. Jäiköhän niistä jotain mieleen. Mietitäänpäs.

Sirun harkoissa oli tosi kamala suora putki -kohta, jonka jälkeen piti saada koira takaakiertoon. En millään saanut Loffoa irtoamaan putkea edeltäville hypyille niin, että olisin ehtinyt ohjaamaan takaakiertoa. Se ei vaan toiminut mitenkään. Lelulla palkattiin irtoamisesta; silloin kyllä menee. Ei ole vielä tajunnut tuota irtoamisjuttua hypyille. Tätä pitää vaan hinkata lisää. Varsinkin, kun hypyt ovat tyhjään, niin ei lähde ei.

Loffo on jo pitkän aikaa kestänyt hyvin, että lelu on jossain muualla ja tulee ohjauksiin. Nyt oli ihan mahdoton lelun kanssa. Joka välissä oli syöksymässä lelulle; toki aina tuli ja sain tehtyä, mutta pikkasen katosi idea, kun tyyppi kuikuili muualle vähän väliä. Hankalaa tuo palkkauksen ajoittaminen ja suunnittelu.

Lähdössä oli myös ongelmia. Lähtö oli niin, että rata oli kokonaan koiran vasemmalla puolella. Istui kuin rata olisi ollut joku magneetti ja kooma alkoi hiipiä päälle. Sain sen kuitenkin pysymään, mutta alun sivuirrotukset ei toiminut, kun jouduin olemaan niin lähellä, että ei lähde mua kohti. Tässäkin varmaan joku juju mitä en tajunnut.

Juhannuksena oltiin mökillä isovanhempien ja Samin veljen perheen kanssa. Loffo sai uida ja meuhkata. Ja ihanaa, kun ei tarvi murehtia lasten ja koiran yhteiseloa. Siellä ne sulassa sovussa pomppi. Loffoa ei sentään trampalle päästetty.

Lauantai -iltana suunnattiin pitkästä aikaa Tanjan kanssa treenaamaan. Tanja oli miettinyt SM:stä medi3 -rataa. Sehän sopi mulle, halusin siihen vaan upotettavan tyhjään hypättävän pituuden. Sehän koituikin sitten haasteeksi useaan otteeseen. Tulee välistä tasan tarkkaan joka kerta, kun yritän ohjata sivusta/takaa. Sama juttu varmaan kuin tyhjään hypättävillä hypyillä. Pitää vaan jatkaa palkkaamista näistä tilanteista, eikä ahmia liikaa.

A -este alkaa pikkasen luisumaan, kun mennään radalla ja vauhti on kova. Tulee kyllä kontaktille, mutta pysähtyy joko maahan tai hiinä ja hiinä kontaktipinnalle. Puomin alastulo ärsyttävän hidas. Mitäköhän tähänkin keksisi?! Treenien aiheet ei lopu ihan heti kesken.

Saatiin radan pätkään harjoiteltua jaakotuksia ja niistoja. Ne pitää kyllä tulla selkärangasta, ennen kuin osaa niitä käyttää oikeissa kohdissa. Katsoinkin yksi päivä Janitan ja Jaakon dvd:tä, jossa tekniikkaa opetettiin. Mulla on kotona se yksi ainokainen aita, joten otan kesälomalla teemaksi käydä tekniikoita läpi, niin että osataan ne oikein. Aika kova tavoite!

Eilen pääsin treenaamaan kolmosluokan koirakoiden kanssa. Siru oli laittanut Jämsän 3 -luokan radan, joka oli tosi kiva. Saatiin tosi paljon onnistumisia; kepeillä Loffo kesti sivuirtoamisen hienosti, tein kuulemma ihmisnuolen onnistuneesti ja muutenkin kulki kivasti. Rimoja tulee aina, kun teen jotain outoa. Ja sitähän mä teen. Aina löytyi kuitenkin syy riman pudotukselle, joten se on korjattavissa. Koira oli ihan huippu ja oli aivan superhauskaa treenata samanhenkisten ihmisten kanssa ;)

Viikonloppuna yritän päästä vielä kentälle ennen viikon taukoa. Huomenna Loffolla on osteopaatti. Vähän jännittää, vaikka koirassa ei mitään oireita mun silmään olekaan.

I have created a monster!

En tiedä sitten alkaako noi edestä palkkaukset ja irtoamistreenit jo nyt tuottamaan tulosta, mutta jätkä oli eilen ihan kahjokerttu! Vauhti ilman taitoa ei ole välttämättä ihan fiksuin yhdistelmä...No, en kyllä valita. Oon oikeesti aivan täpinöissäni, että mulla on tommonen "monsteri".

Halusin treenata pituus -estettä ja erilaisia häiriöitä pituudella. Otin ennakkoluulottomasti maxien SM -radasta pätkän, jossa oli pituuden edessä suoraan hyppy, jota ei menty, vaan käännyttiin renkaalle. Halusin saada Loffon irtoamaan sivusuunnassa pituudelle, jotta voisin lähteä tekemään päällejuoksua renkaan jälkeiselle aidalle.

Ei menny ku strömsössä. Ainakaan aluksi. En ollut ehkä ihan reilu Loffoa kohtaan, koska ihan aikuisten oikeesti en ole sille koskaan pituutta opettanut...Se on aina vaan menty, ku se sattuu siinä edessä olemaan. Nyt opeteltiin ekaksi pituutta ja miten siitä hypätään SUORAAN yli. "Ei siitä välistä, ne kepit siinä vähän niinku tarkoittaa että niiden välistä ei saa mennä - ei, ei ole tarkoitus kultaseni kaataa niitä palikoita." Palkka pituuden jälkeen ja tottahan jätkä hyppää ja ei välitä musta mitään.

Muutamia kertoja, kun oltiin opeteltu pituutta, koitin sitä sivuirtoamista. Kyllä se toimii, kun maltoin ohjata kunnolla. Yllättävä havainto..vähän makee tunne, kun ehdin tekemään päällejuoksua ja näen kuinka koira tulee ziljoonaa kohti ja tietää hypyllä, että jatketaan aalle. Samat fiilikset tuli yhdessä putkikohdassa, kun olin jo kahden aidan takana ottamassa vastaan ja taas päällejuoksuna. Mä taidan tykätä tuosta päällejuoksusta!

Hyvät harkat oli, vaikkakin meitä oli vaan kaksi. Tai ehkä juuri siksi. Lopuksi otin keppikulmia ja leijeröintiä. Ei meinaa avokulmaa kyllä millään hakea, tätä täytyy treenata lisää ja lisää. Leijeröinnin kesti mahtavasti, vaikka oli A välissä.

Vielä tämä ja ensi viikko ahkeraa treenaamista ja sitten viikon ansaittu lepotauko. Lähdetään perheen kanssa Ruotsiin ja Loffo saa ilahduttaa isovanhempia. Kisamatkoja jo suunnittelen kovasti elokuulle ja viikonlopun SM -kisat sai kyllä innon kasvamaan entisestään. Jos se nyt suinkin on mahdollista. Tahtoo ensi vuonna karkeloihin mukaan!

Treenikausi alkoi

Eilen satoi vettä kaatamalla ja koko ajan tuli ilmoituksia, että "emme tule treeneihin". Oli mun vetovuoro. Ajattelin sitten, että menen Loffon kanssa ottamaan jotain pientä, kun sekin varmaan fyysisesti tarvitsisi välillä lepoa...Keppikulmat mielessä suuntasin kentälle.

AP oli seurana ja tehtiin sikamainen putki, keppi, puomi vieri vieressä pätkä. Loffo ei vilkaissutkaan putkea. Se niin taitaa tykätä pujottelusta.

Lähdöt aivan huippuja. Tyyppi istuu mutalammikossa kuin tatti ja odottaa, että mami antaa luvan. Just täydellistä! Ja vieressä menee naapuriryhmän aksaharkat. Otin kahden hypyn takaa pujotteluun - ei ongelmaa. Ongelma tuli siinä, kun olin laittanut lelun pujottelun jälkeen suorassa linjassa olevan aidan taakse. Ei malttanut pujotella loppuun. Ei tokikaan lähtenyt lelulle, mutta jätti pari viimeistä väliin. Käskytystä koventamalla teki loppuun ja sai lelunsa. Muutama toisto piti ottaa. Otin koko ajan leijeröimällä putken.

Koitin vielä kuinka kaukaa saan sen irrotettua kepeille sisäänmenoon. Ei avokulmaan vaan siihen toiseen. Mikä sen nimi on?! No anyway, vähän kyseli, mutta sitkeästi käskyttämällä ja kaarien avustuksella löysi oikean raon. Nyt oli pääkin vähän paremmassa asennossa. AP oli lopussa heittämässä lelua. En palkannut kädestä kertaakaan.

Huomioita:
- muista käskytys eteenpäin olevalle esteelle! Nyt olisin voinut käskyttää kepeille jo ekalta hypyltä, ei olisi tullut tokan hypyn ohi. Unohdin tämän.
- Lisää, lisää häiriötreeniä pujotteluun. Yritin jotain pro -juttua, että liikun eri suuntaan, kun jätkä pujottelee (oli pakko testata). No, ei kestänyt. Reppana.
- korjaa jokainen rimanpudotus! Kiinnitä tähän huomiota. Nyt pääsi kerran livahtamaan palkalle, vaikka rima oli maassa. Sen on pakko keskittyä hyppäämiseen. Lisätään hyppyhäiriöt treenilistalle.

Hyvät pikkuharkat vesisateessa. Yritin vielä klo 22 aikaan Samilta narista kännykkää, että saan ilmoitettua Seinäjoen kisoihin. Ei antanut, se oli uusi ja ei se osannut käyttää sitä kuulemma ja sitä paitsi SUNHAN PITÄÄ OLLA KISATAUOLLA. Plääh.

Rammstein - Manson -pariskunta

Saanko esitellä? Marjo Keturi = Marilyn Manson ja bc Loffo = Rammsteinin koko bändi. Tähän lopputulemaan tulin tämän päivän kisarupeaman perusteella. Kyllä oli taas tuskaa, mutta iloisiin tunnelmiin päättyi päivä. Aloitetaan kertaamaan viikonloppu lopusta alkuun. Tänään siis kisattiin Vaasassa, omalla treenikentällä. Loffo oli ollut viikonlopun hoidossa ja kävin sen hakemassa aamulla. Jäbä oli aika väsynyt kotona, mutta kentällä ei kyllä näkynyt väsystä mitään jälkiä. Oma fiilis oli maassa, kuten Kokkolassakin. Ei huvittanut. Sovittiin tsykologin kanssa treffit kisapaikalle ja käytiin vähän läpi asioita mitkä vaikuttaa kisafiilikseen. Mä tiedän, että meillä on paljon opittavaa ja eniten mua tökki, että en halunnut mennä kisapaikalle esittelemään meidän vajavaisia taitoja. Aionkin nyt pitää taukoa (ehkä) elokuuhun asti kisaamisesta ja treenaan systemaattisesti kuntoon asiat, jotka mieltä painaa. Lähdöt kaikilla radoilla oli hienot. Se on nyt siinä. Mun koira osaa istua lähdössä. Piste. Toin sen ilman remmiä radalle, vähän se lähtee haahuilemaan, mutta kun on Manson -biisit päässään niin ei se kauas mene. Lähdön jälkeisiä tilanteita en osaa ohjata, se tuli todettua. Joka radalla virheet tulivat alkupäässä. Ekalla ja tokalla radalla taplattiin kepeillä. Tätä täytyy nyt treenata, että nostan sille kierroksia treeneissä ja laitan sen pujottelemaan kaarilla avustettuna. Pitää jaksaa keskittyä vaikka on kiire. Tokalla en oikein edes muista mitä tapahtui. Ainakin fiilikset radan jälkeen oli ihan hanurista. Puomin kontakti valui, palautin ja lähdin rantaan heittelemään keppejä. Aika kovaa ja kauas. Loffo tykkäs. Kolmannelle coachi vetäs hienon nollan just vähän ennen meitä ja sit vielä huikkas mulle "tee perässä". Täähän provosointi sopi mulle, ku nenä päähän. Nauratti ja ajattelin, että totta vie teen. Itseluottamus oli taas tapissaan, mistäköhän sitäkin aina riittää? Ja kuinka sitä aina nousee noista onkaloista mihin välillä putoaa? Kämmäsin heti kolmannella esteellä, mutta loppu olikin tosi hieno. Mun mielestä. Sehän riittää. Tein makeen päällejuoksun ja sain putkiin lähetyksen tosi kaukaa onnistumaan. Nämä oli mulle hirmu isoja juttuja ja olin aivan fiiliksissä radan jälkeen. Aan kontakti hieman luisui ja mietin nanosekunnin, että palautanko, mutta en sitten tehnyt niin. Tää oli siitä hauska rata, että me kiroiltiin molemmat toisillemme täysiä. Loffo haukkui ja mä käskytin sitä Mansonin biisit päässä soiden. Me oltiin oikeesti tiimi, vaikkakin vähän vihainen tiimi :D Nyt laitettiin joka radalla maalialueen jälkeen lelu odottamaan tai sit coach heitti sen sinne maalialueen jälkeen. Tällä haetaan, että Loffo pikkuhiljaa alkaisi tajuamaan, että multa ei tule palkkaa, se tulee aina jostain muualta. Eilen Loffo kisasi Jennin kanssa. Jenni palautteli Lofille vähän elämän tosiasioita mieleen; kuten sen, että remmissä ei kiskota ja lähdössä tosiaan istutaan. Kullanarvoista työtä ja niin iso apu mulle. Ihanaa. Nyt siis jäädään treenitauolle. Ohjelmassa ainakin seuraavia: irtoamiset, sivuirtoamiset kontakteilta, rengastekniikkaa paremmaksi, keppivarmuutta paremmaksi ja erilaisia kulmia, eri lähtötilanteiden ohjaukset. Eiköhän siinä riitä hommaa taas hetkeksi :)

Radat VASsin kisoista tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=DpLfuPzrdFo