Toi biisi vaan soi päässä - kuinka voikaan tulla onnelliseksi, että pääsee treenaamaan oman ihanan koiransa kanssa. Ja jalkakin kesti aikasta hyvin. Varsinkin sunnuntaina, kun teippasin sen niin, että veri ei kierrä ja treenien jälkeen länttäsin kylmäpussin siihen. Kyllähän se vähän tuossa yrittää jumputtaa, mutta ei pahasti ollenkaan! So happy!
Summattuna lauantain harkat Tuulian kanssa oli enemmän fiilistä. Tai semmoinen olo tuli, toki hinkattiin yhtä poispäinkäännöstä monta kertaa ennen kuin sain ajoituksen hyväksi. Loffo kääntyi kyllä hienosti, kun tosiaan se ajoitus vaan oli oikea. Muuten jäi pyörimään kuin hyrrä. Rimoista annoin aina palautetta, vaikka suurin osa kyllä johtui nyt ihan selkeästi musta. Leikkauksiin lähti irtoamaan hyvin, kun siinäkin mun ajoitus parani. Palkkaa ei annettu, käskin aina maahan ja silittelin. Ei se kyllä oikein siitä mun silittelystä tykännyt, väisteli vaan. Muutaman kerran hyppäsi mua vasten -vähän niistä kielsin, mutta en tajunnut mitenkään tosi tyly olla. Lähtötilanteissa hiiviskeli, mutta reagoi ihan eri tavalla mun palauttamisiin. En antanut hiippailla ja päästiin siis radallekin, joten kyllä se paikalla pysyi.
Jäi jotenkin hurjan hyvä mieli, kun sain mennä Loffon kanssa pitkästä aikaa. Kyllä sitä taas arvostaa.
Sunnuntaina oli enemmän tieteellistä ja teknisen tarkkaa treeniä, kun Timo astui remmiin. Oli kulmaa ja sääntöä ja uusia tekniikoita, joiden nimistä ei enää mitään hajua. Pienessä tilassa hinkattiin muutamaa käännöstä ja mä olisin tarvinnut taas rautalankaa. Nyt oli palkkakin mukana, mutta se oli Timolla ja ei mun mielestä häirinnyt yhtään Loffon etenemistä. Lopulta taisin tajuta ne pari kohtaa joihin jäätiin jumittamaan.
Uusina juttuina tuli linjaaminen, putkijarru, poispäinkäännös, joku ihmevekkitsydeemi. Linjaaminen - joo tokihan mä nyt tiedän että sitä pitäisi tehdä, mutta tuossa oli tosi mielenkiintoinen kohta, jossa sen tärkeys tuli hyvin esille ja linjaamisen joutui tekemään niin, että se ei tuntunut itsestä loogiselta, mutta koira toimi kuin unelma. Putkijarruna olen käyttänyt loffon -nimeä, mutta toimi sikahyvin, kun pysähdyin koiran mennessä putkeen - kääntyi aina tosi tiukkaan. Poispäinkäännös ei ole mun bravuureita :P Vielä. Ja tuo ihmevekki - en edes lähde selittämään mikä se oli. Paikalla olleet tietävät. Voi kyllä olla oikein toimiva meille, pitää treenata lisää. Aamulla jo puun kanssa sitä otettiin :)
Treenattiin eilen noin 15 minuuttia ja Loffolla putosi yksi rima koko treenin aikana! Siis vain yksi ainokainen! Ja sekin pakkovalssi-valssi -yhdistelmässä jossa seisoin sen edessä. Härregyyd, mä niin haluan kisaamaan ton eläimen kanssa.
Lähtötilanteet mua stressaa tällä hetkellä eniten. Sain kyllä Loffon eilen rauhalliseksi, kun tehtiin Annan kanssa niin, että aina kun Loffo rupesi vetämään rataa kohden - Anna otti remmin ja mä blokkasin Loffon näkymän radalle ja paineistin sen omalla kropallani siirtymään taaksepäin. Jätkä rupesi aika nopsaan jopa tarjoamaan tätä, kun meinasi ruveta hillumaan. Pystyttiin vähän aikaa jopa katsomaan Kiukkua radalla, niin että tyyppi istui mun vieressä (ja tärisi), mutta istui. Iso voitto sekin.
Huomaa kyllä, että Jenni on tehnyt sen kanssa paljon perustyötä ja mä niin en aio tuhota sitä. Tiedän, että mulla tulee lipsahduksia, mutta periaatteena pidän sen, että se ei mullekaan enää saa sikailla. Missään. Kotona on myös jo uusi kuri käytössä, vaikka en mä nyt ihan löysäilijä siellä ole ollut aikaisemminkaan, johdonmukaisuus on ehkä parempi sana mihin pitää kiinnittää huomiota.
Ei voi vaan liikaa korostaa sitä miten kaikki vaikuttaa agilityyn. Jos ja kun ihmiset puhuu koirien sirkustouhuista ne on niin pihalla. Mitä syvemmälle tähän lajiin uppoaa, sitä enemmän joutuu antamaan itsestään ja myöntämään omia heikkouksiaan. Sopii mulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti