Viikonloppu vietettiin Eyewitness -leirillä Somerolla lambien keskellä. Etukäteen hieman jännitti, kun Woollandian sivuilla painotettiin koirien tottelevaisuutta, ja meillähän ei aina mene kuin Strömsössä nää jutut.
Perjantaina kurvattiin Sarin kanssa paikalle juuri oikeaan aikaan ja Loffo (ja minä) saatiin ensikosketus lampaisiin. Koira pitkään liinaan ja eikun karsinaan. En nyt oikein jaksa muistaa mitä silloin tarkalleen tapahtui. Molemmat taidettiin olla aika pihalla. Kaiken kaikkiaan viikonlopun aikana käytiin lampailla 7 kertaa, jätin pari viimeistä kertaa käyttämättä, kun en enää jaksanut.
Viikonloppu opetti mulle paljon Loffosta. Se taitaa sitten ihan oikeesti olla koira, joka ei ole kovin ohjaajanöyrä, ainakaan mua kohtaan. Se ei paljoa hetkahtanut, kun Woollandian isäntä kävi sitä komentamassa. Hyökki vaan aurauskeppiä kohden. Kovaksi nimittelivät. Woollandian emäntää kuunteli kyllä.
Oli hienoa nähdä bortsuja omassa elementissään, ja nyt en puhu Loffosta, vaan niistä, jotka oikeesti jotain osasikin. Loffo aluksi hieman pelkäsi lampaita, räykytti niille ja oli hyvin kuuliainen mun komennoille. Viikonlopun aikana rohkeus kasvoi ja vähäinen kunnioitus mua kohtaan alkoi häipyä. Sunnuntaina meidät laitettiin tosi pieneen pyöröaitaukseen, jossa yritin juoksuttaa Loffoa ympäri häkkiä. Lampaat ja minä oltiin keskellä. Tästäkään ei oikein meinannut mitään tulla, jätkä vaan huusi ja yritti syödä aurauskeppiä, jonka tarkoituksena oli paineistaa koiraa.
Jäi aika ristiriitainen olo ja nyt on olo kuin jyrän alle jäänyt, joten kirjoittelen ehkä myöhemmin lisää ajatuksia. Paljon on sulateltavaa.
maanantai 19. syyskuuta 2011
maanantai 12. syyskuuta 2011
Kisat, jotka voi siirtää mappi ööhön
Kun puhutaan tasaisista suorituksista, ei puhuta meistä. Kun puhutaan tasaisesta sekoilusta, voidaan jo puhua meistä. Noh, ehkä olen hieman ankara itselleni.
Eilen siis Kokkolassa. Jouduin ottamaan Heinin mukaan, kun Samilla alkaa menemään pikkasen herne nenään yh -isän roolissa. No, eipä ihme, kauan se on jaksanutkin. Kun päästiin perille Heini ensi töikseen avaa häkin oven, kun minä otan jotain tavaroita autosta. "Äiti, Loffo on tuolla" ja naurua. "Siis missä se on?" "No tuolla kentällä" Onneksi kisat oli sisällä, kun meidän ukko seisoo keskellä treenikenttää vähän sen näköisenä, että tiedän olevani väärässä paikassa. Haen sen takatukasta takaisin ja nalkutan todella ärsyttävästi Heinille. Mielestäni tietenkin aiheesta.
Hetkeä myöhemmin. Treenaan Loffon kanssa pujottelua samaisella hiekkakentällä, seurakaverin australianterrieri menee keinua. Loffo huomaa tämän ja eiköhän machoilupuuskassaan syöksy ärisemään. No, ärrieriä ei tarvitse kauheasti yllytellä, siellähän jätkät ärisi keskenään. Huaaah.
En sitten oikein muista mitään mistään. En pystynyt keskittymään juuri mitään ja sehän näkyy heti tuloslistalla. Molemmat radat hylätyiksi. Loffo kävi kuumana ja mä olin varmaan hermona. Yritti ryppyillä lähdössä, mutta auttaa, kun en käännä sille selkää ollenkaan. Meni tosi hyvää vauhtia, mutta vaatii mun 100% keskittymisen, muuten en osaa mitään. Mun pitää keskittyä joka kohtaan, jokaiseen pieneenkin ohjaukseen ja liikkeeseen. En voi vaan juosta. Kaikki linjat, kaikki estevälit pitää tulla takaraivosta, niitä ei voi improvisoida näillä taidoilla.
Nyt tulee pieni kisatauko. Onneksi. Saadaan ehkä pakkaa vähän kasaan :)
Eilen siis Kokkolassa. Jouduin ottamaan Heinin mukaan, kun Samilla alkaa menemään pikkasen herne nenään yh -isän roolissa. No, eipä ihme, kauan se on jaksanutkin. Kun päästiin perille Heini ensi töikseen avaa häkin oven, kun minä otan jotain tavaroita autosta. "Äiti, Loffo on tuolla" ja naurua. "Siis missä se on?" "No tuolla kentällä" Onneksi kisat oli sisällä, kun meidän ukko seisoo keskellä treenikenttää vähän sen näköisenä, että tiedän olevani väärässä paikassa. Haen sen takatukasta takaisin ja nalkutan todella ärsyttävästi Heinille. Mielestäni tietenkin aiheesta.
Hetkeä myöhemmin. Treenaan Loffon kanssa pujottelua samaisella hiekkakentällä, seurakaverin australianterrieri menee keinua. Loffo huomaa tämän ja eiköhän machoilupuuskassaan syöksy ärisemään. No, ärrieriä ei tarvitse kauheasti yllytellä, siellähän jätkät ärisi keskenään. Huaaah.
En sitten oikein muista mitään mistään. En pystynyt keskittymään juuri mitään ja sehän näkyy heti tuloslistalla. Molemmat radat hylätyiksi. Loffo kävi kuumana ja mä olin varmaan hermona. Yritti ryppyillä lähdössä, mutta auttaa, kun en käännä sille selkää ollenkaan. Meni tosi hyvää vauhtia, mutta vaatii mun 100% keskittymisen, muuten en osaa mitään. Mun pitää keskittyä joka kohtaan, jokaiseen pieneenkin ohjaukseen ja liikkeeseen. En voi vaan juosta. Kaikki linjat, kaikki estevälit pitää tulla takaraivosta, niitä ei voi improvisoida näillä taidoilla.
Nyt tulee pieni kisatauko. Onneksi. Saadaan ehkä pakkaa vähän kasaan :)
perjantai 9. syyskuuta 2011
Hullut reissut on parhaita
Eilen ajelin Lempäälään kisaamaan kolme starttia Leena Rantamäki-Lahtisen radoille. Etukäteen jänskätti vähän minkälainen alusta tulee olemaan, kun liukkaudesta varoiteltiin. Jennin kanssa käytiin hyvä keskustelu päivällä siitä mikä mulle on tärkeää kisaamisessa ja miten asetan tavoitteita. Mulla on tapana tavoitella kuuta taivaalta, vaikka siihen ei ole vielä realistisia mahdollisuuksia. Tärkeää on tiedostaa oma tasonsa ja näin nauttia siitä mitä me just nyt osataan. Näillä eväillä matkaan lähdettiin.
Kisapaikalle pääsin hyvissä ajoin, ei jännittänyt oikeastaan yhtään. Jotenkin tosi levollinen olo. Mulle jotenkin sopii noi pitkät kisamatkat ja vieraat ympäristöt. En ehdi keskittyä kaikkeen epäoleelliseen säätämiseen.
Eka rata näytti tältä. Piirretty muistista, ja kaikki radat olivat suht samalla profiililla, joten en mene 100% takuuseen, että oli juuri näin, mutta aika lähelle kuitenkin.
Alkua mietin kovasti mihin sijoittuisin. Päätin sitten jäädä kakkosesteen ja putken väliin, ja tehdä valssin ennen putkea. Lähdössä oli hieman vaikeuksia, jätkää ilmeisesti poltteli erilainen alusta, ku ei hanuri pysynyt maassa...no, joka tapauksessa istui jotenkin ja luvan kanssa lähti liikkeelle. Maltoin katsoa kakkosesteen, ehkä jopa liian hyvin, koska valssi oli myöhässä ja Loffo oli jaloilla. No, ei siinä mitään. Putken jälkeen sokkari ja keinulle. Sitten menin lähestulkoon takaperin kolme seuraavaa hyppyä. Ehkä hieman liioittelin hartialinjaa, mutta pysyipä rimat! Puomilla tuli sitten sikakiire, meni kuitenkin kontaktille ihan ok. Puomin jälkeen tein pakkovalssia ja tarkoitus oli 10 -hypylle tehdä valssijaakotus. Jäätiin vähän pyörimään, kun todnäk puomin jälkeisessä pakkovalssissa käänsin myöhässä ja olin siis myöhässä myös tuossa kohdassa. Itsepäisesti vaadin mun ohjaukseen ja sitten puolivalssilla kepeille. Loppu onkin historiaa :) Aalla tajusin, että hitto meillähän ei oo virheitä. Ja näinhän siinä kävi, nolla tulla tupsahti tupaan! Jee :) Osallistujia oli 20, ja me vielä voitettiin. Nyt siis yhtä vailla kolmosesta. Hui.
Aivan kuin olisi iso kivi pudonnut hartioilta. Tiedän, että se yksi tulee, kun on tullakseen. Meidän meno on niin ailahtelevaista vielä, että en siitä todellakaan ota paineita.
Toinen rata oli suunnilleen samalla profiililla, kulman hypyistä ei mitään havaintoa missä kulmassa mikäkin oli.
Jätkä ei taas meinannut millään pysyä lähdössä, mutta pysyi sit kuitenkin. Kävi vielä kuumempana kuin ekalla. Lähdettiin jo toisena radalle, joten hirveästi aikaa kontaktin luomiseen ei ollut. Menin kakkosen alapuolelle, lähelle kolmosta. Ohjaus kakkosella, ja puolivalssi tms kolmoselle. Ei tullut yhtään ohjaukseen kakkoselta, vaan oli menossa kovasti kepeille. Mulla oli rintamasuunta kolmosen ponnistuskohtaa kohden ja jalatkin sinnepäin, mutta ehkä olisin voinut suhista ennen kakkosta. Nyt oli jo niin itsetietäväisenä menossa, että ei mitään rajaa. Hih. No, tuli kuitenkin kolmoselle ja hienosti kepeille.
Taas kulma takaperin juosten, puomilla jäin jälkeen ja nyt tyyppi ei kestänyt sitä. Jäi katsomaan ennen alastuloa ja pomppasi pois. Palautin, vaikka oli nolla alla, mutta ei tullut mieleenkään tehdä muuta. Siitä sitten jatkettiin puhtaalla loppuun. Tästä radasta jäi huikean hyvä mieli. Oli ohjauksellisesti parempi kuin ensimmäinen, ei niin jäykkää ehkä. Loffo haukkui melkein koko radan, mikä kertoo siitä, että lujaa mennään.
Kolmoselle mentäessä aloin jo olemaan hieman hyytynyt. Ei pahasti, mutta tuntui, että nyt on annettu jo kaikkemme. Sain kuitenkin tsempattua vielä tämän. Kolme starttia tuntuu olevan vielä meille liikaa.
Alku oli ihan paskamainen. Meinasin brassailla ja mennä pituudelle kutsumaan. En sitten jaksanut ja menin renkaalle. Nyt lähtö kaikista surkein, joudun palauttamaan varmaan kolme kertaa, mutta pysyi sitten. Eka rima alas, varmaan ennakoin eteenpäin menoa jo niin kovasti, että aloin juoksemaan liian aikaisin. Tai siis käänsin hartialinjan liian aikaisin. Menin sisälinjaa. Tarkoituksena puolivalssi ennen putkea. Aalla liukui yli. Perhana. Palautin sinne ja jatkoin pokkana matkaa. Mulla käväs mielessä, että ainii, pitäs vissiin poistua, mutta en sit poistunut..aika epätyypillistä mulle. Kepeille meni jo täysiä, puuhkahäntä vaan vipatti, kun olin vielä muurilla. Niin makeen näköstä, ku yks niin tietää mitä pitää tehdä. Muru.
Ysihypystä tuli välistä, en ohjannut enää kunnolla. Putkella jäin jälkeen ja leikkasin keinun takana. 12 ja 13 väliin puolivalssi, toimi jees. Loffo alkoi haukkumaan. Puomilta taas luisui yli. YÖK. Mistä näitä nyt tulee?! Palautin. Sitten tuomari vihelsi pilliin. Olin aivan, että upsista, mitäköhän mä nyt touhuan. Otin sit vielä kaksi hyppyä ja häivyin radalta. Niinku rata loppuki jo :D
Minä, joka yleensä kunnioitan auktoriteetteja ja pidän tärkeänä noudattaa sääntöjä, niin olin tommonen anarkisti. Mitä on tapahtunut?! Olin vaan niin päättänyt, että tuo pikkuinen karvaukko tekee radat niin kuin se osaa. Ei mitään sooloilua, vaikka olis kuinka kivaa ja vaikka kuinka muistais viiveellä, että pitäs pysähtyä. Sehän osaa kontaktit kentällä vaikka väärinpäin, joten nyt on aika sitten kisoissakin. Ehkä ensi kerralla pitää poistua radalta, että se ei saa sitä nautintoa jatkaa suoritusta. Voisi olla vielä parempi juttu.
Mutta nyt sitten nollaa vailla kuninkuusluokasta. Aikasta siistiä!
Kisapaikalle pääsin hyvissä ajoin, ei jännittänyt oikeastaan yhtään. Jotenkin tosi levollinen olo. Mulle jotenkin sopii noi pitkät kisamatkat ja vieraat ympäristöt. En ehdi keskittyä kaikkeen epäoleelliseen säätämiseen.
Eka rata näytti tältä. Piirretty muistista, ja kaikki radat olivat suht samalla profiililla, joten en mene 100% takuuseen, että oli juuri näin, mutta aika lähelle kuitenkin.
Alkua mietin kovasti mihin sijoittuisin. Päätin sitten jäädä kakkosesteen ja putken väliin, ja tehdä valssin ennen putkea. Lähdössä oli hieman vaikeuksia, jätkää ilmeisesti poltteli erilainen alusta, ku ei hanuri pysynyt maassa...no, joka tapauksessa istui jotenkin ja luvan kanssa lähti liikkeelle. Maltoin katsoa kakkosesteen, ehkä jopa liian hyvin, koska valssi oli myöhässä ja Loffo oli jaloilla. No, ei siinä mitään. Putken jälkeen sokkari ja keinulle. Sitten menin lähestulkoon takaperin kolme seuraavaa hyppyä. Ehkä hieman liioittelin hartialinjaa, mutta pysyipä rimat! Puomilla tuli sitten sikakiire, meni kuitenkin kontaktille ihan ok. Puomin jälkeen tein pakkovalssia ja tarkoitus oli 10 -hypylle tehdä valssijaakotus. Jäätiin vähän pyörimään, kun todnäk puomin jälkeisessä pakkovalssissa käänsin myöhässä ja olin siis myöhässä myös tuossa kohdassa. Itsepäisesti vaadin mun ohjaukseen ja sitten puolivalssilla kepeille. Loppu onkin historiaa :) Aalla tajusin, että hitto meillähän ei oo virheitä. Ja näinhän siinä kävi, nolla tulla tupsahti tupaan! Jee :) Osallistujia oli 20, ja me vielä voitettiin. Nyt siis yhtä vailla kolmosesta. Hui.
Aivan kuin olisi iso kivi pudonnut hartioilta. Tiedän, että se yksi tulee, kun on tullakseen. Meidän meno on niin ailahtelevaista vielä, että en siitä todellakaan ota paineita.
Toinen rata oli suunnilleen samalla profiililla, kulman hypyistä ei mitään havaintoa missä kulmassa mikäkin oli.
Jätkä ei taas meinannut millään pysyä lähdössä, mutta pysyi sit kuitenkin. Kävi vielä kuumempana kuin ekalla. Lähdettiin jo toisena radalle, joten hirveästi aikaa kontaktin luomiseen ei ollut. Menin kakkosen alapuolelle, lähelle kolmosta. Ohjaus kakkosella, ja puolivalssi tms kolmoselle. Ei tullut yhtään ohjaukseen kakkoselta, vaan oli menossa kovasti kepeille. Mulla oli rintamasuunta kolmosen ponnistuskohtaa kohden ja jalatkin sinnepäin, mutta ehkä olisin voinut suhista ennen kakkosta. Nyt oli jo niin itsetietäväisenä menossa, että ei mitään rajaa. Hih. No, tuli kuitenkin kolmoselle ja hienosti kepeille.
Taas kulma takaperin juosten, puomilla jäin jälkeen ja nyt tyyppi ei kestänyt sitä. Jäi katsomaan ennen alastuloa ja pomppasi pois. Palautin, vaikka oli nolla alla, mutta ei tullut mieleenkään tehdä muuta. Siitä sitten jatkettiin puhtaalla loppuun. Tästä radasta jäi huikean hyvä mieli. Oli ohjauksellisesti parempi kuin ensimmäinen, ei niin jäykkää ehkä. Loffo haukkui melkein koko radan, mikä kertoo siitä, että lujaa mennään.
Kolmoselle mentäessä aloin jo olemaan hieman hyytynyt. Ei pahasti, mutta tuntui, että nyt on annettu jo kaikkemme. Sain kuitenkin tsempattua vielä tämän. Kolme starttia tuntuu olevan vielä meille liikaa.
Alku oli ihan paskamainen. Meinasin brassailla ja mennä pituudelle kutsumaan. En sitten jaksanut ja menin renkaalle. Nyt lähtö kaikista surkein, joudun palauttamaan varmaan kolme kertaa, mutta pysyi sitten. Eka rima alas, varmaan ennakoin eteenpäin menoa jo niin kovasti, että aloin juoksemaan liian aikaisin. Tai siis käänsin hartialinjan liian aikaisin. Menin sisälinjaa. Tarkoituksena puolivalssi ennen putkea. Aalla liukui yli. Perhana. Palautin sinne ja jatkoin pokkana matkaa. Mulla käväs mielessä, että ainii, pitäs vissiin poistua, mutta en sit poistunut..aika epätyypillistä mulle. Kepeille meni jo täysiä, puuhkahäntä vaan vipatti, kun olin vielä muurilla. Niin makeen näköstä, ku yks niin tietää mitä pitää tehdä. Muru.
Ysihypystä tuli välistä, en ohjannut enää kunnolla. Putkella jäin jälkeen ja leikkasin keinun takana. 12 ja 13 väliin puolivalssi, toimi jees. Loffo alkoi haukkumaan. Puomilta taas luisui yli. YÖK. Mistä näitä nyt tulee?! Palautin. Sitten tuomari vihelsi pilliin. Olin aivan, että upsista, mitäköhän mä nyt touhuan. Otin sit vielä kaksi hyppyä ja häivyin radalta. Niinku rata loppuki jo :D
Minä, joka yleensä kunnioitan auktoriteetteja ja pidän tärkeänä noudattaa sääntöjä, niin olin tommonen anarkisti. Mitä on tapahtunut?! Olin vaan niin päättänyt, että tuo pikkuinen karvaukko tekee radat niin kuin se osaa. Ei mitään sooloilua, vaikka olis kuinka kivaa ja vaikka kuinka muistais viiveellä, että pitäs pysähtyä. Sehän osaa kontaktit kentällä vaikka väärinpäin, joten nyt on aika sitten kisoissakin. Ehkä ensi kerralla pitää poistua radalta, että se ei saa sitä nautintoa jatkaa suoritusta. Voisi olla vielä parempi juttu.
Mutta nyt sitten nollaa vailla kuninkuusluokasta. Aikasta siistiä!
tiistai 6. syyskuuta 2011
Videot Loffo-kanavalla
Laitoin kaikki meidän enemmän tai vähemmän tumpeloinnit tubeen. On niissä nyt jotain hyvää aina jokaisessa, että en mä nyt ihan täysin meitä mollaa. Parannettavaa pitääkin olla, muutenhan kävis elo vallan tylsäksi.
Radat siis täällä:
http://www.youtube.com/user/Loffo2009?feature=mhee
Maanantaina treenattiin Jennin opissa. Tässä muutamia otteita harkoista.
Näin meni noin viidennellä yrittämällä:
Näin pitäisi mennä:
Pakkovalssijaakotusversio:
En jaksanut enempää leikkiä näiden videoiden kanssa, matskua olis ollut enemmänkin. Tosi hyödyllistä kuvata omia harkkoja. Suosittelen.
Mun teemat huomisissa kisoissa ovat seuraavat:
- hartialinja
- katso koiraa
- ole läsnä
Siinäpä teemaa kerrakseen. Yöllä sitten ajelen kotiin ja mietin kuinka kävi. Perjantaina aamusta töihin. Ei oo terveen touhua tämä ei.
Radat siis täällä:
http://www.youtube.com/user/Loffo2009?feature=mhee
Maanantaina treenattiin Jennin opissa. Tässä muutamia otteita harkoista.
Näin meni noin viidennellä yrittämällä:
Näin pitäisi mennä:
Pakkovalssijaakotusversio:
En jaksanut enempää leikkiä näiden videoiden kanssa, matskua olis ollut enemmänkin. Tosi hyödyllistä kuvata omia harkkoja. Suosittelen.
Mun teemat huomisissa kisoissa ovat seuraavat:
- hartialinja
- katso koiraa
- ole läsnä
Siinäpä teemaa kerrakseen. Yöllä sitten ajelen kotiin ja mietin kuinka kävi. Perjantaina aamusta töihin. Ei oo terveen touhua tämä ei.
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
BACin kisat - kuka pelkää tuomaria?!
Tiedätte varmaan sen lasten leikin? Kuka pelkää mustaa miestä? Enää ei varmaan saa edes sanoa mustaa miestä, mutta mä voisin leikkiä sitä, että "kuka pelkää tuomaria?!". MINÄ!
Mutta käydään nyt ekana läpi A -kisa. Tuomarina Eija Berglund. Rata mun mielestä vähän kökkö - vähän tekemällä tehty - ja Loffon kanssa monen monta hankalaa kohtaa, joita vähän hitaamman kanssa ei varmaan huomaisikaan. Ihanainen Jenni jeesas mua koko ajan ja sain oikein hyvän suunnitelman kuinka rata viedään. Alussa heti 90 asteen käännös okserille, ne sain menemään ok, mutta kolmannella käänsin valssia liian aikaisin, ja kolmosrima alas. Siitä jatkettiin keinulle, josta täyspitkä, suora putki ja sen jälkeen tiukka kulma hypylle. Pitkältä putkelta piti saada jarrutettua täysillä, että ei mene hypyn ohi. Jarrutus onnistui jotenkin, mutta olin hurjan kaukana ja rima tippui. Lähetin sitten putkeen kaukaa. Loppurata oli aika nätti, "hieman" käytiin molemmat kierroksilla, mutta kontaktit pystyttiin kuitenkin ottamaan. Muita virheitä ei sitten tullutkaan, joten tulos 10 vp ja ihanneajan reilu alitus. Joka tosin ei ihan hirveästi lohduta :P
Tän radan jälkeen oli ihan hyvä olo, varsinkin kun Jenni ja Poudemoort vetäsivät voittonollan ja sertin. Ovat ehkä ihan pikkasen sen ansainneet.
B -radalle Jenni jäi vielä katsomaan, että saan kunnon suunnitelman ja sen sainkin. Teoriassa siis kaikki hyvin. Koira mukaan ja odottamaan omaa vuoroa kopin taakse. Edellinen vuorossa ja menen lähtölinjalle, Loffolla vielä valjaat päällä ja käy aikasta kovilla kierroksilla. Tuomari viheltää pilliin. Mun päässä alkaa pyörimään ajatus "apua, enää 15 sekkaa jäljellä ja tuomari on jo viheltänyt ja Loffolla valjaat" Astun jotenkin Loffon varpaiden päällekin tai jotain muuta sähelletään. Jätän istumaan, Loffo nostelee etujalkojaan. Silleen, ku se tapaa tehdä, kun meinaa alkaa hiippailemaan. Vaadin takaisin. Sitten ei enää hermo pidä, vaan annan luvan mennä. Ei ollut kunnolla siinä asennossa mihin jätin, vaan jossain omassa koomatilassaan. Pitkästä aikaa. Valitettavasti. Pelkäsin siis, että meidät hylätään jo lähtöön, kun alettiin räpeltämään.
Eka rima alas, kepeillä jättää yhden välistä, pyydän takaisin. Aloittaa väärin, hyppää pituuden ulos sivusta. Keinu sentään ok ja kolme hyppyä, mutta aan kontakti luisuu. Otan uudestaan ja poistutaan radalta. Olipa esitys! Voi hävetyksen hävetys.
Käyn vaan pikaseen jotain Jennille sanomassa ja sitten lähden kävelylle. Kyyneleet polttaa silmiä. En edes tiedä mitä varten. Tai tiedän. Mua harmittaa ihan sikana, että oon tämmönen typerys, joka ei opi mitään ja teen samoja virheitä päivästä toiseen. Kokoan itseni lenkillä ja sitten Loffo autoon ja takaisin kentälle onnittelemaan mun ihanaa coachia hänen menestyksestään.
Illalla vielä katson kotona radat ja ei ne nyt ihan niin kamalilta näytä, ku miltä tuntui. Tuntuivat ihan kammottavilta. Pää aivan sekaisin. Mun on pakko, ihan pakko, oikeesti saada jotain järkeä tähän pääkoppaan. Ostetaan keskittymiskykyä. Ei taida vaan rahalla saada.
Tänään jo parempi mieli. Nostin itseni masiskuopasta ylös juoksemalla 10 kilsaa tuntiin. Se auttaa aina. Yritän hokea itselleni, että pääasia, että Loffo nauttii. Sitähän se totta tosiaan tekee. Ja arvokkaana oppina näistä kisoista jäi se, että älä anna ulkoisten tekijöiden häiritä suoritustasi. Vaadi aina se mitä olet opettanut. Älä keskity mihinkään muuhun. Jos sut hylätään jo lähdössä, niin todnäk olisit epäonnistunut jo muuallakin. Näin se vaan menee. Tämä on räjähdysherkkää touhua tämä löfföaksa.
Mutta käydään nyt ekana läpi A -kisa. Tuomarina Eija Berglund. Rata mun mielestä vähän kökkö - vähän tekemällä tehty - ja Loffon kanssa monen monta hankalaa kohtaa, joita vähän hitaamman kanssa ei varmaan huomaisikaan. Ihanainen Jenni jeesas mua koko ajan ja sain oikein hyvän suunnitelman kuinka rata viedään. Alussa heti 90 asteen käännös okserille, ne sain menemään ok, mutta kolmannella käänsin valssia liian aikaisin, ja kolmosrima alas. Siitä jatkettiin keinulle, josta täyspitkä, suora putki ja sen jälkeen tiukka kulma hypylle. Pitkältä putkelta piti saada jarrutettua täysillä, että ei mene hypyn ohi. Jarrutus onnistui jotenkin, mutta olin hurjan kaukana ja rima tippui. Lähetin sitten putkeen kaukaa. Loppurata oli aika nätti, "hieman" käytiin molemmat kierroksilla, mutta kontaktit pystyttiin kuitenkin ottamaan. Muita virheitä ei sitten tullutkaan, joten tulos 10 vp ja ihanneajan reilu alitus. Joka tosin ei ihan hirveästi lohduta :P
Tän radan jälkeen oli ihan hyvä olo, varsinkin kun Jenni ja Poudemoort vetäsivät voittonollan ja sertin. Ovat ehkä ihan pikkasen sen ansainneet.
B -radalle Jenni jäi vielä katsomaan, että saan kunnon suunnitelman ja sen sainkin. Teoriassa siis kaikki hyvin. Koira mukaan ja odottamaan omaa vuoroa kopin taakse. Edellinen vuorossa ja menen lähtölinjalle, Loffolla vielä valjaat päällä ja käy aikasta kovilla kierroksilla. Tuomari viheltää pilliin. Mun päässä alkaa pyörimään ajatus "apua, enää 15 sekkaa jäljellä ja tuomari on jo viheltänyt ja Loffolla valjaat" Astun jotenkin Loffon varpaiden päällekin tai jotain muuta sähelletään. Jätän istumaan, Loffo nostelee etujalkojaan. Silleen, ku se tapaa tehdä, kun meinaa alkaa hiippailemaan. Vaadin takaisin. Sitten ei enää hermo pidä, vaan annan luvan mennä. Ei ollut kunnolla siinä asennossa mihin jätin, vaan jossain omassa koomatilassaan. Pitkästä aikaa. Valitettavasti. Pelkäsin siis, että meidät hylätään jo lähtöön, kun alettiin räpeltämään.
Eka rima alas, kepeillä jättää yhden välistä, pyydän takaisin. Aloittaa väärin, hyppää pituuden ulos sivusta. Keinu sentään ok ja kolme hyppyä, mutta aan kontakti luisuu. Otan uudestaan ja poistutaan radalta. Olipa esitys! Voi hävetyksen hävetys.
Käyn vaan pikaseen jotain Jennille sanomassa ja sitten lähden kävelylle. Kyyneleet polttaa silmiä. En edes tiedä mitä varten. Tai tiedän. Mua harmittaa ihan sikana, että oon tämmönen typerys, joka ei opi mitään ja teen samoja virheitä päivästä toiseen. Kokoan itseni lenkillä ja sitten Loffo autoon ja takaisin kentälle onnittelemaan mun ihanaa coachia hänen menestyksestään.
Illalla vielä katson kotona radat ja ei ne nyt ihan niin kamalilta näytä, ku miltä tuntui. Tuntuivat ihan kammottavilta. Pää aivan sekaisin. Mun on pakko, ihan pakko, oikeesti saada jotain järkeä tähän pääkoppaan. Ostetaan keskittymiskykyä. Ei taida vaan rahalla saada.
Tänään jo parempi mieli. Nostin itseni masiskuopasta ylös juoksemalla 10 kilsaa tuntiin. Se auttaa aina. Yritän hokea itselleni, että pääasia, että Loffo nauttii. Sitähän se totta tosiaan tekee. Ja arvokkaana oppina näistä kisoista jäi se, että älä anna ulkoisten tekijöiden häiritä suoritustasi. Vaadi aina se mitä olet opettanut. Älä keskity mihinkään muuhun. Jos sut hylätään jo lähdössä, niin todnäk olisit epäonnistunut jo muuallakin. Näin se vaan menee. Tämä on räjähdysherkkää touhua tämä löfföaksa.
torstai 1. syyskuuta 2011
What's happening dude?
Hui, miten paljon äksöniä on viime aikoina riittänyt. Ei tosin läheskään kaikki agilityyn liittyvää, mutta paljon siihenkin. Pää alkaa oleen aika pyörällä innostuksesta, kun kaikenlaista kivaa tapahtuu!
Eläinkoulutuskeskuksen kurssi alkaa lähestymään loppuaan. Siellä pyydettiin kirjoittamaan omia havaintojaan siitä mitä on oppinut kyseisen kurssin aikana. Tässä oma tuotokseni:
"Isoimpana oivalluksena minulla oli vahvisteparit. En ollut aikaisemmin ajatellut asiaa tuolta kannalta. Sehän onkin erittäin loogista, että jokin toinen asia poissulkee toisen ja myös, että ympäristö tarjoaa vahvisteita, jotka saattavat olla voimakkaampia kuin ihmisen tarjoamat.
Teoreettiset käsitteet olivat käytännössä kaikki uusia. Klassisesta ehdollistumisesta olin aikaisemmin lukenut naksutinkoulutuksen yhteydessä, se oli oikeastaan ainut tuttu asia. Operantin ja klassisen ehdollistumisen ero tuli alkuvaiheessa selväksi ja onkin ollut mielenkiintoista nähdä koiransa uusin silmin.
Yksi iso oivallus myös oli se, että oikeasti näen koirani KOIRANA. Eläimenä, jolla on vaistot, vietit ja oma tapansa oppia. En ole mielestäni aikaisemminkaan ihan hirveästi inhimillistänyt, mutta nyt aivooni toivottavasti jäi pysyvä muistijälki siitä, että eläin oppii tietyllä tavalla, joskus hieman monimutkaisestikin. Johdonmukaisuus nousi siis arvoon arvaamattomaan.
Teorian käytäntöön viemistä tulee tapahtumaan jatkossa paljon. Aloitan vetämään koko talven kestävää agilitykurssia, johon tulee ns potentiaalisia harrastajia, jotka ovat valmiit tekemään paljonkin töitä edistymisensä eteen. Aloitamme syyskuussa ja olen pyytämässä heitä miettimään etukäteen mm. vahvisteita. Heidän tulee osata nimetä kolme erittäin hyvää vahvistetta koirallensa Tulen toivottavasti näkemään heidän koiransa hieman laajemmin silmin ja toivottavasti ymmärtämään koirien käytöstä hieman paremmin. Opiskelu jatkuu tässä rinnalla koko ajan!
Aion lukea paljon koirien koulutuksesta ja varmasti kouluttaessani törmään ongelmiin, joihin en osaa itse vastata. Tämän takia oikeastaan haluankin kouluttaa, että opin itse lisää. Halu on myös syventää kovasti oppimaani, mm. ketjutus alkoi kiinnostamaan. Outo kiinnostus myös tokoa kohtaan heräsi :o Pelottavaa :D
Mielestäni mikään aihealue ei jäänyt varsinaisesti epäselväksi. Joihinkin ehdin perehtyä vähemmän kuin mitä olisin toivonut. Sairastumiset, lapsen syntymäpäiväjärjestelyt veivät yllättävän paljon aikaa.
Aion siis osallistua muillekin verkkokursseille lähitulevaisuudessa"
Ihanasti kouluttajamme oli vastannut, että oli saanut kylmiä väreitä kirjoituksestani, toivottavasti positiivisessa mielessä :D Lisäksi hän pahoitteli aiheutettuja sivuvaikutuksia viitaten toko -kiinnostukseen.
Voisin ihan oikeasti tehdä kaiket päivät vaan näitä koirajuttuja. Ei voi olla enää kovin paljon mielenkiintoisempia hommia. Koko ajan päässä vaan pyörii ideoita, ajatuksia ja haluan oppia lisää.
Eilen oli ihan huipputreenit Jennin kanssa. Satoi vettä kaatamalla, koira oli autossa hyvän lenkin jälkeen ja me käppäiltiin varmaan yli puoli tuntia märällä nurmikolla kengät litisten. Minä mietin ja mietin, Jenni kyseenalaisti ja pisti mut töihin. Minä oivalsin ja aloin taas ymmärtämään ihan pikkuriikkisen enemmän agilitya ja sitä miten koira sitä näkee. Loffo ei päässyt radalle ollenkaan, mutta uskon kyllä, että niin iso osa työstä tehdään ohjaajan pääkopassa. Koiran koulutusta tietenkään poissulkematta, mutta turha sitä koiraa on sinne radalle ottaa hinkkaamaan, jos ei edes tiedä miten pitää ohjata. Se ei ole koekaniini, sille pitää kaikki olla johdonmukaista. Nih. Olen niin kiitollinen kaikesta tästä mitä saan oppia ja mitä mulle opetetaan. Tää vaan on huippua touhua!
Eläinkoulutuskeskuksen kurssi alkaa lähestymään loppuaan. Siellä pyydettiin kirjoittamaan omia havaintojaan siitä mitä on oppinut kyseisen kurssin aikana. Tässä oma tuotokseni:
"Isoimpana oivalluksena minulla oli vahvisteparit. En ollut aikaisemmin ajatellut asiaa tuolta kannalta. Sehän onkin erittäin loogista, että jokin toinen asia poissulkee toisen ja myös, että ympäristö tarjoaa vahvisteita, jotka saattavat olla voimakkaampia kuin ihmisen tarjoamat.
Teoreettiset käsitteet olivat käytännössä kaikki uusia. Klassisesta ehdollistumisesta olin aikaisemmin lukenut naksutinkoulutuksen yhteydessä, se oli oikeastaan ainut tuttu asia. Operantin ja klassisen ehdollistumisen ero tuli alkuvaiheessa selväksi ja onkin ollut mielenkiintoista nähdä koiransa uusin silmin.
Yksi iso oivallus myös oli se, että oikeasti näen koirani KOIRANA. Eläimenä, jolla on vaistot, vietit ja oma tapansa oppia. En ole mielestäni aikaisemminkaan ihan hirveästi inhimillistänyt, mutta nyt aivooni toivottavasti jäi pysyvä muistijälki siitä, että eläin oppii tietyllä tavalla, joskus hieman monimutkaisestikin. Johdonmukaisuus nousi siis arvoon arvaamattomaan.
Teorian käytäntöön viemistä tulee tapahtumaan jatkossa paljon. Aloitan vetämään koko talven kestävää agilitykurssia, johon tulee ns potentiaalisia harrastajia, jotka ovat valmiit tekemään paljonkin töitä edistymisensä eteen. Aloitamme syyskuussa ja olen pyytämässä heitä miettimään etukäteen mm. vahvisteita. Heidän tulee osata nimetä kolme erittäin hyvää vahvistetta koirallensa Tulen toivottavasti näkemään heidän koiransa hieman laajemmin silmin ja toivottavasti ymmärtämään koirien käytöstä hieman paremmin. Opiskelu jatkuu tässä rinnalla koko ajan!
Aion lukea paljon koirien koulutuksesta ja varmasti kouluttaessani törmään ongelmiin, joihin en osaa itse vastata. Tämän takia oikeastaan haluankin kouluttaa, että opin itse lisää. Halu on myös syventää kovasti oppimaani, mm. ketjutus alkoi kiinnostamaan. Outo kiinnostus myös tokoa kohtaan heräsi :o Pelottavaa :D
Mielestäni mikään aihealue ei jäänyt varsinaisesti epäselväksi. Joihinkin ehdin perehtyä vähemmän kuin mitä olisin toivonut. Sairastumiset, lapsen syntymäpäiväjärjestelyt veivät yllättävän paljon aikaa.
Aion siis osallistua muillekin verkkokursseille lähitulevaisuudessa"
Ihanasti kouluttajamme oli vastannut, että oli saanut kylmiä väreitä kirjoituksestani, toivottavasti positiivisessa mielessä :D Lisäksi hän pahoitteli aiheutettuja sivuvaikutuksia viitaten toko -kiinnostukseen.
Voisin ihan oikeasti tehdä kaiket päivät vaan näitä koirajuttuja. Ei voi olla enää kovin paljon mielenkiintoisempia hommia. Koko ajan päässä vaan pyörii ideoita, ajatuksia ja haluan oppia lisää.
Eilen oli ihan huipputreenit Jennin kanssa. Satoi vettä kaatamalla, koira oli autossa hyvän lenkin jälkeen ja me käppäiltiin varmaan yli puoli tuntia märällä nurmikolla kengät litisten. Minä mietin ja mietin, Jenni kyseenalaisti ja pisti mut töihin. Minä oivalsin ja aloin taas ymmärtämään ihan pikkuriikkisen enemmän agilitya ja sitä miten koira sitä näkee. Loffo ei päässyt radalle ollenkaan, mutta uskon kyllä, että niin iso osa työstä tehdään ohjaajan pääkopassa. Koiran koulutusta tietenkään poissulkematta, mutta turha sitä koiraa on sinne radalle ottaa hinkkaamaan, jos ei edes tiedä miten pitää ohjata. Se ei ole koekaniini, sille pitää kaikki olla johdonmukaista. Nih. Olen niin kiitollinen kaikesta tästä mitä saan oppia ja mitä mulle opetetaan. Tää vaan on huippua touhua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)