Kisaraportteja

Onpa jäänyt monet kisat käymättä läpi. Jotenkin menee vähän taas lujaa joka saralla ja ei ehdi oikein pysähtyä agilitya pohtimaan. Hyvä niin, alkaa pikku hiljaa olemaan tauon paikka. Olen ajatellut heinäkuun ottaa ihan loman kannalta; Loffon kanssa touhutaan muita juttuja. Uidaan, ehkä tehdään jälkeä ja hakua. Opetellaan rauhoittumaan. Molemmille lienee tarpeellinen taito. Loffo kasvattaa mua ihmisenä ihan hurjasti ja sanonta "ihminen saa sellaisen koiran kuin tarvitsee" pitää todella paikkansa. Mä tarvitsen tämmöisen kuumakallen, joka opettaa mua rauhoittumaan. Jos mulla olisi jokin rauhallinen koira, saisin jatkaa samaa häsäämistä ja en kehittyisi itse eteenpäin ollenkaan. Koiran kanssa ehkä saataisiin parempia tuloksia, mutta nämä tulokset mitä Loffon kanssa saadaan ja tehdään ovat totta vie ansaittuja ja kovan työn takana. Niitä kyllä arvostaa ihan eri tavalla kuin, jos kaikki menisi vähän niin kuin itsestään. Sitten vähän kisakuulumisiin syvällisen alun jälkeen.

Seinäjoelta toinen nolla

Aika turha näin pitkän ajan jälkeen läpikäydä mitään teknisiä juttuja radoilta. Ekalta radalta tehtiin nolla ja sijoituttiin kolmanneksi. Se oli kivaa. Nolla ei ollut mikään kovinkaan hieno, mutta se ei mulle ehkä ookaan se juttu. Mulle toimii paremmin se, että saan asenteella taottua onnistumisen. Ajat toki olisi parempia ilman pyörimisiä ja muuta hörhöilyä, mutta uskon kyllä että kun varmuus kasvaa, niin nekin jäävät pois. Ja talvella sitten taas tiedetään mitä treenataan.

Tokalla oli yksi kohta, jossa mun heikko liikkeellelähtö tuotti ongelmia ja siinä rimat lenteli. Jos jalka olisi kunnossa treenaisin spurtteja ja reaktiojuttuja jo ihan hulluna, mutta vielä ei ole sen aika. Jalka kestää just ja just radat, joten talven treeniohjelmaan nuokin. En muista saimmeko tulosta vai menikö hylätyksi. Kolmannella oli muutama kohta, josta mulla ei ollut hajuakaan miten ohjata. En vaan ehtinyt tuollaisiin kohtiin. Ne meni sitten säkällä. Aika kamalia ratoja oli Mujusella..tai sanotaanko erikoisia.

Helatorstai Kokkolassa

Lähdettiin Jennin ja Markon kanssa reissuun aamulla vähän ennen seitsemää. Kummasti sitä saa itsensä pöngättyä ylös, vaikka työaamuina tuommoiset "ylösnousut" ovat todella hankalia. Motivaatio tekee tehtävänsä. A -rata meni hylätyksi, en vieläkään oikein tiedä mitä siinä tapahtui. Loffo lähti keinulta suoraan eteenpäin - en ilmeisesti ohjannut kunnolla hyppyä, vaan olin jo ajatuksissani menossa jonnekin muualle. Tällä radalla ei yhtään rimaa alas, ja kontaktit pysyivät. Lähdöissä joudun tekemään tosissani töitä, että saan koiran pysymään takamus ja jalat maassa. Nykyään toimii nytkyt oikein hyvin, mutta tarkkana saa olla.

B -radalla Loffo onnistui puremaan mua reiteen myöhästyneessä pakkovalssissa. Vieläkin hampaan jäljet siitä merkkinä. Noh, mitäs myöhästyin...Aalle mennessä katsoin, että Loffo on menossa keinulle, mutta videolta kun katsoo niin sen hyppylinja on ensiksi keinulle päin, mutta korjaa sen itse. Kunnes minä huudan sen kiellon arvoisesti takaisin. Kevyttä sähläystä. Sen jälkeen tuleekin taas kielto, kun en osaa arvioida vauhtiamme oikein ja Loffo ei irtoa hypylle. Tältä radalta selvittiin kahdella kiellolla ja edelleenkään ei yhtään rimaa alas. Jestas sentään!

Pietarsaaren aurinkokisat

Pietarsaaressa kisattiin heti helatorstain jälkeisenä lauantaina. Mulla oli huono omatunto lasten takia. Taas äiti on lähdössä jonnekin. Mieli ei ollut aurinkoisin. Se vaikutti kyllä sitten kaikkeen. Kun lähtee kisaamaan niin pitäisi sitten pystyä blokkaamaan kaiken muun pois - mitä järkeä sinne on edes mennä, jos ei ole siellä henkisesti. Olimme lähdössä klo 13 matkaan Jennin ja Markon kanssa ja vielä 12.15 katsoin kelloa ja ajattelin soittavani Jennille, että en tule. Saatiin sitten kotona asiat siihen malliin, että puoli tuntia myöhemmin olin autossa matkalla kohti Tuovilaa.

Ekalta radalta hylätty. Rimoja ei nytkään tullut kuin vissiin yksi, kun raukan piti hypätä lähes paikaltaan pakkovalssin jälkeinen hyppy. Sitten livahti putkeen puomin jälkeen. Loppurata taisi olla ihan ok. Kuumana kävi tyyppi...tuntuu, että se on joka kisassa astetta kuumempi. En tiedä.

Tokalta radalta tuli vain vitonen ja sekin seurauksena mun surkeasta liikkeellelähdöstä. Vähän jäi kaivelemaan, kun muuten oli oikein kiva rata. Myöhästyin pyörityksestä ja en ehtinyt linjaamaan okserin jälkeen putkeen menoa ja niin okserin rima putosi. Tällä radalla olin pikkasen sekaisin, käskytin Loffoa putkeen, kun piti mennä kepeille. Lisäksi ohjasin ihan väärään suuntaan sisäänmenoa, mutta tyyppi vaan korjaa. Lopussa oli sylkkärikohta, jossa Loffo kokosi itsensä tosi lähellä hyppyä, että pääsisi sen yli. Ei ole silläkään reppanalla helppoa, kun ohjaaja on välillä aivan sekaisin...

Konna -mumma teki ihanan nollan. Se on jotenkin niin liikkis. Ehkä siihen on vähän enemmän tunnesidettä, kun on saanut sen kanssa touhuta vähän ekstraa. Konna on kuin ajatus.

Lapualla Jennin kanssa

Eilen Loffo pakattiin autoon ja se sai lähteä Jennin kanssa kisaamaan Lapualle. En ole vielä jutellut enempää mitä siellä tapahtui, mutta ihan kivan kuuloinen hyppäritulos ainakin oli. Femma. Kuumana oli tyyppi käynyt sielläkin ja oli jopa lähdössä venkuillut mitä en olisi uskonut sen Jennin kanssa tekevän. No, onneksi ms coachin hermo pitää piiikkaaasen paremmin ku meikäläisen ja tyyppi oli pistetty kuriin. Summa summarum: rimat pysyy paremmin, kun lähdöt toimii. Tämä toimikoon mulla motivaattorina, kun joskus meinaa hermo pettää lähtötilanteissa.

Seuraavat koitokset

Nyt viikonloppuna kisataan Vaasassa viisi starttia. SM -kisat olen jo haudannut. En ole oikeastaan niitä enää hetkeen miettinyt sen kummemmin. Tämä vuosi ei ole vielä meidän vuosi niiltä osin. Tuo jalan kanssa taistelu on vienyt suurimmat kunnianhimot ja olen todennut, että on sitä elämää muuallakin kuin agilitykentillä. Koirasta on kuitenkin niin moneksi, että kyllä me yhteinen laji löydetään, vaikka en pystyisi enää samalla tavalla juoksemaan. Tosin jalka ollut jo parempi, joten eiköhän se siitä tokene.

Meidän ihka eka isojen poikien nolla

Maalahdessa PAWSin hallissa kisattiin vappupäivänä kaksi agilityrataa. Loffo kävi aika kuumana ja mua jännitti. Olin etukäteen päättänyt, että lähdöt pysyy ja jos ei pysy, niin mennään pois. Tämä mielessä ekalle radalle. Radat olivat profiililtaan oikein kivoja. En hirveesti miettinyt rimoja, vaikka nyt oli käytössä ne ohuet muoviputket, jotka lentää Loffon häntäkarvojen tuulenvireestäkin...Oikein hyvä, että en niitä stressannut.

Ekalle radalle mennessä Jenni onneksi oli mun selän takana lähdössä ja kuulin sieltä "rauhassa". Huh, täällä sai siis hengittääkin. Ihan järkyttävä tutina päällä. Sain nyittyä itseni ekan esteen taakse ja Loffo istui kuin pinkeä viulunkieli paikallaan. Mutta istui. Siitä sitten matkaan. Päädyssä oli päällejuoksuvalssimikäliekuvio, johon oli itsepäisesti päättänyt tehdä päällejuoksun ja valssin. No, ei toiminut. Hih, mulla on vissiin välillä jotain auktoriteetin uhmaamistarvetta, kun en koutsia heti uskonut ja näpeillehän tuo tuli. Kaksi rimaa sieltä alas ja putken väärä pää kutsui. Tätä kohtaa pitää koittaa jossain vaiheessa uudestaan, että tiedän mitä mun olisi pitänyt tehdä. Radan loppuosa oli mielestäni oikein hyvä. Sain tehtyä leikkauksenkin, joita en yleensä ole uskaltanut viljellä. Nykyään Loffo irtoaa niin hyvin esteille, että nämä voi kyllä ja pitää ottaa työkalupakkiin.

Toisen radan tutustumisessa tuli jo hyvä mieli. Rata oli suht vaikea, mutta jotenkin tuntui jo meidän radalta. Muistan ajatelleeni tutustumisessa, että tätä ei voida tunata. Aika jännä. Tiedä sitten vaikuttiko tuo asenteeseeni mennä radalle, sitähän ei tunattu. Vaikka paikkoja oli aika monta. Ei ollut mitään kovinkaan kaunista ohjausta, mutta asenteessa ei ollut mitään moitittavaa. Maltoin antaa tilaa, osasin paikata yllättäviä tilanteita ja vähän oli tuurikin mukana. Yksi siiveke heilui melkoisen paljon. Puomilla alkoi sumenemaan, mutta silloinkin kuulin Jennin huutavan mulle jotain ja pystyin viemään radan loppuun asti. Härregyyd, mitkä kiksit maalissa! Huusin niin kovaa ja oli ihan pakko syöksyä ulos samantien. Itkuhan siellä sitten pääsi. Voi mua.

Loffo on kyllä todella makee kisa- ja treenikaveri. Toki helpommalla se voisi mut välillä päästää, mutta peiliin katsominenhan noissakin jutuissa on. Se ottaa musta kaiken irti aina treenatessa ja kisatessa. Se ehkä sopii mulle, muuten en pysty keskittymään jos olisi vähän liian helppoa... Radat löytyvät Loffo -kanavalta.

http://www.youtube.com/watch?v=Rhz7BLhzFtg&list=UUeUKQRG2lAJFj10P2Iua3jg&index=3&feature=plcp

Keskiviikkona oli sitten heti harkat. Mulla on töissä ihan kauheita päiviä, kun on uusi työ ja kaikki uutta. Lapset sairastelleet jo pari viikkoa, joten unetkin olleet sitä sun tätä. Siinä alkuselitykset. Treenit meni ihan persiilleen. Tämä on aika tyypillistä mua; edellisenä päivänä aivan pilvissä, seuraavana päivänä montussa. Mulla alkoi jalkaa särkemään - potutusaihe nro 1. Loffo puraisi Jennin ja Markon kevythäkkiin reiän - potutusaihe nro 2. Loffo tuli kontakteista läpi superhäiriöllä- potutusaihe nro 3. Rimat lenteli ja en ehtinyt mihinkään - potutusaihe nro 4.

Kahdesta viimeisestä en ole todellakaan ylpeä. Mietin tätä eilen vielä, vaikka mun käskettiin unohtaa treenit. En taaskaan uskonut, sorry ;) Tajusin mitä mun olisi pitänyt tehdä noissa tilanteissa. Mun olisi pitänyt tietenkin todeta, että "jaahas, mun koira ei vielä osaakaan näitä juttuja - täytyypä treenata ne kuntoon". Mä meen aina välillä radalle tekemään "nollaa", kun mun pitäisi mennä oppimaan ja hakemaan virheitä. Tässä on oppimisen paikka. Aikaisemmin luulin, että mä en näin ajattele, mutta keskiviikko todisti toisin. Eli itseasiassa tosi hyvät treenit!

En “aha” –upplevelse är när

hjärnan får vetskap om det som

hjärtat och kroppen redan visste.

Sunnuntaina taas kisaamaan. Katsotaan mitä jalka tykkää, on vähän kiukutellut. Typerä.