Loffo ja Marjo - tarinoita matkan varrelta

Case: Loffo

 Mistä kaikki alkoi?

Elettiin heinäkuuta 2009. Olin vihdoin saanut mieheltäni suostumuksen bordercollien hankintaan. Olin haaveillut siitä jo vuosia ja vihdoin mieheni tähän suostui. Olin ottanut yhteyttä Jenni Leinoon Anja Lehtiön suosituksesta vuonna 2008 ja siitä pikkuhiljaa tutustunut rotuun lisää. Jennin oli tarkoitus astuttaa Milli –narttu seuraavasta juoksusta ja siitä jäin sitten odottamaan pentua.

 Heinäkuussa puhelimeen pompahti tekstiviesti, kun olimme siskoni kanssa matkalla Britney Spearsin konserttiin. Jenni viestitteli, että hänelle oli tarjottu urosta Hollannista ja tämä olisi luovutusiässä hieman aikaisemmin todennäköisesti kuin Millin pentu. Sain mieheni suostumaan uroksen ottamiseen ja alkuperäinen narttupentutoive muuttui uroksen odottamiseksi. Ei se mitään! Halusin koiraa niin kovaa.

 

Hollannin emän Fujitan synnytys näkyi livenä netissä, tätä ihasteltiin ja vähän kauhisteltiinkin työkaverien kanssa. Sieltä syntyi kaksi urosta; toinen näistä olisi meidän! Minun kauan odotettu koira. Oma bordercollieni. Päivittäin seurasin pentuja webbikameran kautta ja arvuuttelin kumpiko meille tulee. Onko se se bluemerle, jota salaa toivoin vai trikki. Lopulta Danielle vahvisti, että toinen uroksista voi muuttaa Suomeen ja päädyttiin sitten kuitenkin trikkipoikaan. Tässä vaiheessa ei ollut värillä enää mitään väliä.

Loffo saapuu

Marraskuussa syntymäpäivänäni Jenni matkusti Hollantiin noutamaan tuota kauan odotettua pakkausta. Yöllä hain heidät lentokentältä ja sain ensimmäistä kertaa pikku-Loffon syliini. Se oli nyt siinä. Oma bortsuni. Se mihin olin kasannut kohtuuttoman paljon haaveita ja unelmia ja tavoitteita. Oma koirani.

 Pentuaika meni harjoitellessa. Olin odotusaikana tutustunut Tuire Kaimion koulutuskirjoihin, tiesin naksuttimet ja muut positiviiset vahvistamiset. Pentu oli vilkas; sille joutui jopa sanomaan ”ei”. Tämähän oli hieman outoa, koska olin ajatellut, että bortsulle ei tarvitse semmoista sanaa käyttää. Riittää, kun vähän hörähtää niin johan tuo lakoaa. Olinpa väärässä. Meillä oli sumutinpulloa, kattilan kantta ym. kovaäänistä rekvisiittaa, kun Loffo-pentunen hyppi pöydälle. Naapureille tuli tutuksi koiramme nimi, kun sitä ”ystävällisesti” kutsuin pitkin Sepänkylää. Olin melko ymmälläni, mutta pikku hiljaa tajuntaani alkoi iskeä, että bordercollie on ehkä sittenkin KOIRA.

Haasteita riittää

Jenni oli apunani koko ajan. Ei meillä mitään isoja kriisejä ollut, olin koko ajan erittäin onnellinen pennusta ja innolla seurasin sen kehitystä. Opetin uusia juttuja ja agilityakin aloiteltiin heti toisena kotipäivänä. Olin ylpeä – koira oppi kaiken nopeasti ja oli todella innokas. Ehkä vähän liiankin, mutta en minä sitä nähnyt. Olin innoissani, kun ei tarvinnut motivoida – tätä olin halunnut. Treenasin paljon ja usein. Oli treenisuunnitelmaa, tavoitetta, haavetta, unelmaa. Meistä tulisi vielä jotain isoa!

 

Agilityssa aloimme tekemään ratoja; rimat sai nostaa ylös ja sieltähän ne lentelivät. Loffo kävi kuumana, räyhäsi, ei pysynyt lähdössä. Motivaatiota riitti todellakin! En saanut sitä kisapaikalle enkä treenipaikalle tuotua ilman sinistä kieltä. Molemmilla. Vanne kiristi päätä ”En saa mitään kontaktia tuohon koiraan” –ajattelin monesti. Ja Jenni yritti auttaa. Ole systemaattinen, ole mustavalkoinen, vaadi siltä. Ja minä yritin ja varmaan monessa asiassa onnistuinkin. Mutta valitettavan usein kantapään kautta. Tuntui, että radalle meno alkoi pelottamaan. Pelkäsin Loffon vauhtia, pelkäsin että se karkaa lähdöstä, pelkäsin, että rimat lentää. Pelkäsin, että en osaa.

 

Kisaamaankin aloitimme ja onnistumisia tuli satunnaisesti. Melko nopeasti Loffo nousi kolmosluokkaan, mutta jossain vaiheessa päätimme, että jotain pitää tehdä Loffon hyppäämiselle. Jenni sai hyviä neuvoja ystäviltään ja päätimme vaihtaa hetkeksi koiriamme. Minä tarvitsin lisää itseluottamusta ja Jenni lisää haasteita. Silloin astui kuvioihin TiuTau.

Koirat vaihtuu

Aluksi ajattelin, että tämä on hetkellistä. Jatkan Loffon kanssa sitten, kun saadaan tilannetta vähän rauhoitettua. Olimme muuttaneet Sepänkylästä Suvilahteen ja silloin alkoi uudenlainen ongelma. Loffo reagoi vahvasti narttujen hajuihin asuinympäristössämme ja alkoi tekemään tarpeitaan sisälle. Eturauhanen oireili säännöllisesti ja koira oli useasti antibioottikuurilla. Eräänä päivänä mitta tuli täyteen. Soitto jälleen Jennille ja Loffo muutti Tuovilaan. Väliaikaisesti, ajattelin.Pari päivää meni ja TiuTau tuli meille. Väliaikaisesti, ajattelin.

Aikaa kului; viikkoja ja kuukausia. Loffo viihtyi Jennin ja Markon luona, TiuTau oli kuin luotu meidän perheeseen. Näin meillä on hyvä olla – kaikilla. Aina kaikki ei mene kuin suunnittelee, joskus joutuu lyömään päätä seinään ennen kuin tajuaa mitä haluaa. Olen onnekas, kun minulla on Jenni. Olen onnekas, kun minulla on ollut Loffo. Olen onnekas, kun minulla nyt on TiuTau – minun sielunkumppanini.

Aina eka bortsuni

Hyvää syntymäpäivää Loffolle! Olet mulle aina ja ikuisesti se ensimmäinen bortsu – se koira, joka opetti, että koira on koira, vaikka onkin bortsu.