Surullista

Loffon sisar on tänään jouduttu lopettamaan. Pienen 4 -viikkoisen pennun elämä päättyi. Niin surullista.

Oman lisänsä surua tämä tuo tietenkin meidän perheen odotukseen. Lisää jännitystä ja epävarmuutta. Vielä ei tiedetä mikä sairaus / tulehdus on kyseessä. Nyt täytyy vain odottaa ja toivoa, että meidän vaavi ei sairastu ja kyseessä ei ollut mikään perinnöllinen sairaus.

Yritän nyt väkipakolla työntää pennun pois ajatuksista - ainakin hetkittäin. Silti minussa asuu pieni optimisti, jonkun mielestä jopa iso. Ei meidän pentu voi sairastua tai olla minkään vakavan sairauden kantaja - niin kauan tätä on odotettu. Tai sitten on tarkoitettu toisin.

Elämä on.

Katsaus kuluneeseen viikkoon

Aika lentää. Vaikka ei aina niin hauskaa olisikaan. Loma(utus) -viikot on takana tältä erää ja huomenna paluu arkeen. Jos tämän hetkinen flunssa ei pahene.

Maanantaina mulla oli Personal Trainer (PT) -tapaaminen. Aikoinani, kun olen gymille liittynyt sisältyi tähän ilmainen PT - tunti, jota en ollut käyttänyt. Keskustelimme ruokavaliosta sekä jalkalihasten räjähtävyystreenistä. Tehtiin myös kehoanalyysi. Kehoanalyysin perusteella ei ollut moitteen sijaa, mutta jos nyt haluaa pilkkua ruveta viilaamaan, niin pari kiloa voisi rasvaa vielä pudottaa. Ja joo joo, tiedän kyllä, että en ole mikään ylipainoinen :)

Joka tapauksessa puhuttiin näistä nykypäivän muodikkaista hiilihydraatittomista dieteeistä. Olen miettinyt asiaan sen kummemmin perehtymättä, että miten sellainen voi olla terveellistä. PT Miia kertoi mulle perusteet ihmisen ravinnontarpeesta, hiilihydraateista ja proteiineista. Hiilarithan ovat niitä, joista keho saa energiaa. Hän suositteli minulle hiilihydraattiTIETOISTA ruokavaliota; hiilareiden ollessa aamulla ja lounaalla. Iltaa kohden siirrytään proteiinipitoisempaan ruokaan. Kun ei ole rasvaa paljon poltettavaksi, kroppa tarvitsee hiilareita, kun urheilee. Olenkin nyt kiinnittänyt ruokavalioon hieman aikaisempaa enemmän huomiota, vaikka mitään erityistä painonpudotusaikomusta mulla ei olekaan. Ruokavalio vaikuttaa kuitenkin myös mielialaan, joten näin talven ja pimeän tullen hieman extrapirteys ei liene pahitteeksi.

Räjähtävästä lihasvoimasta ja sen kehittämisestä keskustelimme myös. Tämä tietenkin liittyen agilityharjoitteluun. Miia sanoi, että parasta harjoittelua on lajiharjoittelu. Lisäksi Les mills -tunneista parhaiten tätä tarkoitusta palvelee Body Attack -tunnit. Tässä näyte mistä siinä on kysymys:

http://www.youtube.com/watch?v=zi99b8Tmaq4&feature=related

Tosin mua ei kyllä tolla tunnilla naurattanut noin kovaa...lähinnä yrjö meinas lentää...ja sit oli ihan kiva, kun se PT sanoi, että "tule niille sunnuntain tunneille, siellä ei ole niin paljon niitä 18 -vee". SIIS WTF enkö mä muka voi käydä 18 -vuotiaiden kanssa samalla tunnilla :D :D Mähän OOON 18!!

Tää on kuitenkin se lemppari, mutta siinä ei tule niin paljon jalkatyöskentelyä:

http://www.youtube.com/watch?v=hVw5s8G0Jww&feature=related

Lisäksi mulla tulee aika usein pää kipeäksi. Todnäk johtuu siitä, että veri alkaa kiertämään...

Sitten muihin viikon tapahtumiin. Tiistaina pääsin taas agilitytreeneihin Neelan kanssa :) Neela on iloinen apinanpoikanen. Aika paljon esteissä ja kädessä kiinni, mutta kääntyy kuin kolikon päällä. Tosi kiva tulee kyllä, kun kepit ja keinu saadaan vielä kuntoon. Kiitos taas luottamuksesta Tanja :)

OIen myös leikkinyt ajatusleikkiä täydellisestä agilityparista. Onko sellaista olemassa? Olen tullut siihen tulokseen, että ei ole. Kukaan ei valitettavasti taida olla täydellinen, täydellisiä suorituksia löytyy kuitenkin useita. Surffailin vähän youtubessa ja yritin etsiä sellaista, mutta päädyin sitten lopputulemaan, että JOS haluaisin tulla täydelliseksi haluaisin olla seuraavanlainen:

• Jaakko Suoknuutin jalat, kiitos
• Juha Oreniuksen asenne, kiitos
• Jenni Leinon koulutus- ja analysointitaidot, kiitos
• Jouni Oreniuksen nopeus, kiitos
• Elina Jänesniemen kisahermot, kiitos
• ja tietty se oma täydellinen koira eli LOFFO :) KIITOS!

Ainoastaan Jennin tunnen henk.koht, muut tulivat vain fiiliksestä mikä syntyi, kun olen nähnyt parien menevän. Joten jokainen suhtautunee tuohon listaan asiaankuuluvalla vakavuudella (lue: huumorilla).

Puudeliaksaa!

Vuoden tauon jälkeen pääsin menemään A-G-I-L-I-T-Y-ÄÄÄÄ! Olipa siistiä. Kiitos Tanja :) Kaverina oli puudeli eli siis keskikokoinen villakoira Neela. Neela on parivuotias ADHD -tapaus; aina iloinen ja menossa mukana. Radalla kuitenkin jaksaa keskittyä. Otettiin lyhyitä pätkiä ja vähän ohjauskuvioita. Tulipa muistutettua mieleen, että a) agilityssa tulee kuuma ja b) kumpparit eivät ole parhaat jalkineet radalla, lyhyellekään.

Tässä Neela hetken paikoillaan:



Hienosti Neela luki jo mun ohjausta, vaikka ensimmäistä kertaa mentiin yhdessä ja mulla niin pitkä tauko takana. Kiva olisi päästä luukuttamaan kunnolla.

Tanja meni vielä Linda -vasikan kanssa. Siis Linda on myös villakoira. Vasikka nimitys tulee lähinnä neidin "ei niin sirosta" ulkomuodosta. Ei millään pahalla :D. Linda opettelee alkeita ja otettiin putki - aita suoraa. Minä sain toimia palkkaajana putken päässä. Linda teki varmaan lähelle maailmanennätystä tai ainakin Sulvan ennätystä putken läpi juoksemisessa. Ei kyllä montaa sadasosaa mennyt kun neiti singahti putken läpi kiinni mun kädessä roikkuvaan narunpalaan. Hauskaa oli!

Olen juuri pari päivää sitten katsonut Leinosen ja Suoknuutin DVD:n "pennusta mestariksi". Listaan tähän eri aihe-alueet mitä videolla oli ja näihin perustuen on sitten hyvä rakentaa omaa treenisuunnitelmaa myöhemmin:

• Irtoaminen (eteen, sivuttain). Tätä pystyn harjoittelemaan kotona, pihassa. Alussa tarvitaan apuohjaajaa ennen kuin koira osaa pysyä paikalla itsenäisesti.
• Pimeä putkikulma. Tavoitteena, että koira osaa itsenäisesti hakea pimeän putkikulman. Aluksi palkka putken alkuun ja koiran oivallettua tämän siirretään palkka putken loppuun.
• Putkesta kääntyminen
• Pussi. Vedettävä narulelu näytti kätevältä. Tarvitaan apuohjaajaa.
• Lähellä pysyminen; vekki ja ennakointi. Näitä pitää vähän mutustella miten ja missä vaiheessa treenaa. Kaksi aitaa riittää.
• Takana leikkaaminen. Koiran pitää osata irrota ennen kuin voi leikata takana.
• Takaa kiertäminen. Tämän ajattelin ottaa ohjelmaan suht aikaisessa vaiheessa.
• Twist. Öööö, oon jo unohtanut mitä tämä tarkoitti. Täytyy palata myöhemmin.
• Pakkovalssi. Valssia tulen todnäk tunkemaan joka paikkaan, joten ei liene pahitteeksi jättää vähän vähemmälle...
• Sylikäännös. Tämä ei ihan auennut. Vaatii lisää paneutumista.
• Poispäinkäännös. Tämä oli uusi juttu ja jäi hyvin mieleen. Kait. Vähän auki, että missä tilanteissa tämmöistä tarvitaan. Täytyy pohtia sitä.
• Kontaktit. Näitä aletaan myös treenaamaan aika pian pennun kotiuduttua. Lähinnä tuota nenäkosketusta, ei niinkään kontaktipinnoilla seisoskelua, vaan takapää jonnekin korkeammalle, kuten kirjan päälle aluksi. Naksu pitää tässä vaiheessa olla tuttu.

Noin. Sainpas listan kirjoitettua :) Hyvä minä.

Vielä vähän fiilistelyä treenihetkestä:

Onko mitään makeempaa kuin nähdä koiran nauravan. Nauravan koko naamallaan, hyppivän sua päin silmät ilosta ja luottamuksesta loistaen. Tätä lisää - tehtäiskö vielä kerran ja vielä kerran ja vielä kerran! Hiekka lentää ja pöllyää, hengitys puuskuttaa, jalat hikoaa. Makkarat putoilee hiekkaan, vaatteet likaantuu. Koiran kuolaa käsissä, kynsien alla hiekkaa. Tämä on agilitya.

(Pakko)Lomaa

Seuraavat kaksi viikkoa kuluu lomaillessa. Pakko sellaisessa; eli hieman huonosti maksetussa. Noh, tää on tätä - en ole ainoa.

Jotenkin aika on vähän pysähtynyt pennun odotuksen suhteen. Nyt pentu on syntynyt ja joka päivä on lähempänä se hetki, kun se kotiutuu. Mutta en oikein tiedä mitä tehdä. Vähän jännittää jo kuinka saan arjen luistamaan; on niin monta palapelin palaa. En oikein edes muista millaista elämä pikkupennun kanssa on.

Olisin halunnut, että olen todella valmis, kun pentu tulee. Elämä niin sanotusti kuosissa. Kaikki mietittynä etukäteen mitä pennun kanssa tehdään olisi jo excelissä tai vähintäänkin listana ;) Voivoi. Ei sinne päinkään.

Haluan nyt kuitenkin keskittyä siihen, että vihdoin ja viimein saamme perheeseemme uuden jäsenen! Tyypin, joka ei tule päästämään meitä helpolla. Tyypin, jolle saamme nauraa. Tyypin, jolle hermostumme. Tyypin, jonka kanssa saamme samoilla metsissä, syöttää nameja, opettaa temppuja. Tyypin, jonka kanssa voimme leikkiä piilosta. Tyypin, joka puree meitä varpaista ja repii verhoja. Tyypin, joka pissailee ja juoksee pissaisilla tassuilla ympäri taloa ja en ehdi siivoamaan, kun lapset samaan aikaan pomppivat pää edellä sohvalta alas...jne. Eli härdelliä tulee riittämään :)

Olemmeko me valmiit siihen? Olenko minä valmis? En usko, että tämän valmiimmaksi elämä enää tulee. En halua enää suunnitella niin hirveästi, haluan vain haistaa sen ihanan pennun hajun ja nauttia uudesta elämästä. Yhdessä perheeni kanssa. Toki aidan siivekkeet pitää appiukolle laittaa pikapikaa tilaukseen; pitäähän nyt ainakin käännökset olla hanskassa suht pian ;)

Olemme siis valmiit :). Paitsi ne siivekkeet...

Loffoa odotellessa.

Tulevat kaksi viikkoa käytän talon siivoamiseen, laitamme sen myyntiin muuttaaksemme Vaasan puolelle lasten koulunkäynnin takia. Aion kuitenkin karata aika ajoin gymille treenaamaan. Juoksemassa kävin eilen ja taas askel oli ihanan kevyt. Loistavaa :)