Naksahdus?

Miten musta tuntuu, että mä oon nyt tajunnut jotain oleellista tästä touhusta? Parit viimeiset harkat olleet mun mittapuun mukaan täydelliset. Mun mittapuu on yhtä kuin asenne. Yritetäänpäs kelata mistä tämä kaikki johtuu... Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut on mun jalka ollut heikossa kunnossa. On osittain vieläkin, mutta parempaan suuntaan näillä näkymin ollaan menossa. Jenni on treenannut ja kisannut Loffon kanssa, kun olen lepuuttanut koipea. Luulen, että tästä lähti lumipallo vyörymään kohti suurta oivallusta..Jenni on tehnyt hurjasti töitä Loffon kanssa, hän on huomannut siinä asioita, jotka eivät tule esiin vain sivusta katsomalla. Hän on pohtinut juttuja ja ollaan juteltu paljon kaikesta koiran kanssa elämiseen liittyvästä. Agilityhan on vain yksi osa sitä kokonaisuutta - siellä oikeastaan tulee esiin aika paljon asioita mitkä joko ovat tai eivät ole kunnossa normaalissa arjessa. Pääpaino Loffon opettamisessa on ollut katseen suuntaminen seuraavaan esteeseen; ei ohjaajaan. Ensiksi yritimme jättää palkkaa kokonaan pois ajatuksena, jos se kuumentaa liikaa. Hetken tätä kokeiltua, päädyttiin että palkkaa voi käyttää, kuumeneminen johtuu ihan muista asioista. Ollaan nyt haettu oikeaa virettä, niin koiralle kuin ohjaajallekin. Katselin paljon Jennin ja Loffon pääsiäiskisaratoja. Ihailin kuinka hän saa vietyä mun fatipään ilman remmiä lähtöön ja kuinka hallitun näköistä ohjaaminen on. Ajattelin, että nyt mun on ihan pakko itsekin ryhdistäytyä - nyt olen nähnyt mitä mun koira osaa oikealla asenteella ja ohjaamisella. Haluan itsekin pystyä samaan. Because he's worth it. Tällä viikolla pääsin Maalahteen treenaamaan itse. Tai no - hierojani kyllä vielä oli sitä mieltä, että pitäisi malttaa, mutta ei nyt vaan enää huvittanut. Jos tulee takapakkia, niin sitten on pakko. No, joka tapauksessa - oli ollut raskas työpäivä ja väsytti. Sain kuitenkin ajatukseni kasattua ja aloitin Loffon kanssa sillä asenteella, että minä vien ja sinä teet. Lähdöissä yritti jotain ämpyillä, mutta nytkyillä se herää koomasta ja katsoo mua ikään kuin häveten. "Voi gaad, koska sä aiot lopettaa ton dorkailun". Tässä oli lesson no. 1. Opetus numero 2 oli rauhallisuus. Vanha, tuttu juttu, mutta niin kovin vaikea toteuttaa. Keskityin ihan täysiä, että keskittyisin kunnolla. Sain ohjattua niistoja: varpaita oikeaan suuntaan, kättä huolellisesti ja koiraa katsoen. Valsseissa tuli myös hyvää opetusta jalkojen liikeradan suunnasta. Nämä kaikki painan mieleni sopukoihin ja treenailen rakkaiden puideni kanssa. Tänään Jenni oli kouluttamassa VASsilla. Oli ihana, aurinkoinen päivä ja treenattiin ekaa kertaa ulkokentällä. Olin kuoleman väsynyt. Naapureilla oli ollut tuparit, Heini on yskinyt viikon pitkin öitä jne jne. Ajattelin aivotoimintani olevan zero. Tässä muuten onkin yksi yhdistävä tekijä...kun olen tarpeeksi väsynyt, en jaksa täpistä mitään muuta, vaan keskityn olennaiseen..En ehkä tätä kautta lähde kuitenkaan tietoisesti sitä oikeaa virettä hakemaan.. Tänään pysyi rimat todella hyvin, tehtiin vaikeita valsseja, niistoja ja ties mitä kaikkea. Päästiin varmaan pisimmälle ikinä mihin ollaan treeniradoilla päästy. Loffo oli hanskassa, ei napsinut mua eikä muutenkaan mitään ylimääräistä häsellystä. Seurautin sen ilman remmiä, vaadin parit paikalla makuut ennen radalle menoa, komensin häröilyistä, ja muutenkin olin tiukkana, mutta lempeänä. Leikittiin, kun oli aihetta. Ihanaa oli olla niin selkeä! Näillä ajatuksilla sitten tiistain kisoihin. Todella, todella hyvä mieli :)

Sometimes I get a good feeling

Toi biisi vaan soi päässä - kuinka voikaan tulla onnelliseksi, että pääsee treenaamaan oman ihanan koiransa kanssa. Ja jalkakin kesti aikasta hyvin. Varsinkin sunnuntaina, kun teippasin sen niin, että veri ei kierrä ja treenien jälkeen länttäsin kylmäpussin siihen. Kyllähän se vähän tuossa yrittää jumputtaa, mutta ei pahasti ollenkaan! So happy!

Summattuna lauantain harkat Tuulian kanssa oli enemmän fiilistä. Tai semmoinen olo tuli, toki hinkattiin yhtä poispäinkäännöstä monta kertaa ennen kuin sain ajoituksen hyväksi. Loffo kääntyi kyllä hienosti, kun tosiaan se ajoitus vaan oli oikea. Muuten jäi pyörimään kuin hyrrä. Rimoista annoin aina palautetta, vaikka suurin osa kyllä johtui nyt ihan selkeästi musta. Leikkauksiin lähti irtoamaan hyvin, kun siinäkin mun ajoitus parani. Palkkaa ei annettu, käskin aina maahan ja silittelin. Ei se kyllä oikein siitä mun silittelystä tykännyt, väisteli vaan. Muutaman kerran hyppäsi mua vasten -vähän niistä kielsin, mutta en tajunnut mitenkään tosi tyly olla. Lähtötilanteissa hiiviskeli, mutta reagoi ihan eri tavalla mun palauttamisiin. En antanut hiippailla ja päästiin siis radallekin, joten kyllä se paikalla pysyi.

Jäi jotenkin hurjan hyvä mieli, kun sain mennä Loffon kanssa pitkästä aikaa. Kyllä sitä taas arvostaa.

Sunnuntaina oli enemmän tieteellistä ja teknisen tarkkaa treeniä, kun Timo astui remmiin. Oli kulmaa ja sääntöä ja uusia tekniikoita, joiden nimistä ei enää mitään hajua. Pienessä tilassa hinkattiin muutamaa käännöstä ja mä olisin tarvinnut taas rautalankaa. Nyt oli palkkakin mukana, mutta se oli Timolla ja ei mun mielestä häirinnyt yhtään Loffon etenemistä. Lopulta taisin tajuta ne pari kohtaa joihin jäätiin jumittamaan.

Uusina juttuina tuli linjaaminen, putkijarru, poispäinkäännös, joku ihmevekkitsydeemi. Linjaaminen - joo tokihan mä nyt tiedän että sitä pitäisi tehdä, mutta tuossa oli tosi mielenkiintoinen kohta, jossa sen tärkeys tuli hyvin esille ja linjaamisen joutui tekemään niin, että se ei tuntunut itsestä loogiselta, mutta koira toimi kuin unelma. Putkijarruna olen käyttänyt loffon -nimeä, mutta toimi sikahyvin, kun pysähdyin koiran mennessä putkeen - kääntyi aina tosi tiukkaan. Poispäinkäännös ei ole mun bravuureita :P Vielä. Ja tuo ihmevekki - en edes lähde selittämään mikä se oli. Paikalla olleet tietävät. Voi kyllä olla oikein toimiva meille, pitää treenata lisää. Aamulla jo puun kanssa sitä otettiin :)

Treenattiin eilen noin 15 minuuttia ja Loffolla putosi yksi rima koko treenin aikana! Siis vain yksi ainokainen! Ja sekin pakkovalssi-valssi -yhdistelmässä jossa seisoin sen edessä. Härregyyd, mä niin haluan kisaamaan ton eläimen kanssa.

Lähtötilanteet mua stressaa tällä hetkellä eniten. Sain kyllä Loffon eilen rauhalliseksi, kun tehtiin Annan kanssa niin, että aina kun Loffo rupesi vetämään rataa kohden - Anna otti remmin ja mä blokkasin Loffon näkymän radalle ja paineistin sen omalla kropallani siirtymään taaksepäin. Jätkä rupesi aika nopsaan jopa tarjoamaan tätä, kun meinasi ruveta hillumaan. Pystyttiin vähän aikaa jopa katsomaan Kiukkua radalla, niin että tyyppi istui mun vieressä (ja tärisi), mutta istui. Iso voitto sekin.

Huomaa kyllä, että Jenni on tehnyt sen kanssa paljon perustyötä ja mä niin en aio tuhota sitä. Tiedän, että mulla tulee lipsahduksia, mutta periaatteena pidän sen, että se ei mullekaan enää saa sikailla. Missään. Kotona on myös jo uusi kuri käytössä, vaikka en mä nyt ihan löysäilijä siellä ole ollut aikaisemminkaan, johdonmukaisuus on ehkä parempi sana mihin pitää kiinnittää huomiota.

Ei voi vaan liikaa korostaa sitä miten kaikki vaikuttaa agilityyn. Jos ja kun ihmiset puhuu koirien sirkustouhuista ne on niin pihalla. Mitä syvemmälle tähän lajiin uppoaa, sitä enemmän joutuu antamaan itsestään ja myöntämään omia heikkouksiaan. Sopii mulle.