Viime aikoina olen sattuneesta syystä seurannut paljon futista. Molemmat lapset pelaa, ja oon saanut olla paljon kentän laidalla. Samin ja hänen sukunsa innostus lajia kohtaan on tarttunut myös minuun. Viimeksi eilen pidin Heinille harkat samalla, kun Olavi treenaili joukkueensa kanssa.
Siinä kentän laidalla istuskellessa tuli mieleen, että tämähän on periaatteessa ihan samanlaista touhua kuin agility. Pallon kanssa treenataan tekniikkaa. Tekniikka tulee olla jollain tasolla ennen kuin mennään pelaamaan. Toki voi mennä pelaamaan ilman tekniikkaakin, mutta siinä tulee haavereita ja kaaosta.
Agilityssakin on hyvä olla tekniikka jollain tasolla ennen kuin lähtee kisaamaan. Kisastartin miellän samanlaiseksi kuin futispelit. Siellä pitää osata ottaa käyttöön osaamansa tekniikat kovemmassa vauhdissa ja erilaisessa mielentilassa. Jos lähtee kisaamaan ilman perustekniikkaa, ei siitä seuraa hyvää. Ja nyt puhun semmoisesta koirasta, joka vaatii ohjaajalta muitakin taitoja kuin juoksu.
Siitä rupesin leikittelemään ajatuksella, että miten agilityssa menisi jalkapallossa käytössä olevat sarjatasot.
Junnuliiga. Täällä pelaa kaikista pienimmät. Heillä on kova tahto; milloin mihinkin suuntaan. Pelaajat toimivat hyvin impulsiivisesti ja tekniikka on vielä hyvin hiomatonta. Aksaajista täällä ovat varmasti ne, jotka syöksyvät kisaamaan liian aikaisin ja syyttävät koiraansa virheistä.
Piirisarja. Tällä tasolla pelaajat osaavat jo tekniikkaa, ovat vähän hillitympiä reaktioissaan. Joukkuepelaaminen on kuitenkin vielä hakusessa. Ollaan vielä lapsen kengissä, mutta aletaan ymmärtämään harjoittelemisen merkitys. Laadukkaan harjoittelun. Agilityssa piirisarjakisaajat ovat niitä, jotka kopioivat muiden tekemistä ymmärtämättä perimmäistä tarkoitusta. Heillä ei yhteistyö vielä ole sillä tasolla, että he osaisivat tasaisesti tehdä koiran kanssa töitä. He vielä tekevät agilitya itselleen.
Divisioonat. Täällä ollaan jo pelattu pitkään, tekniikka alkaa olemaan kohdillaan, mutta joukkuepelaamisessa ja pelisilmän parantamisessa suurimmat haasteet. Agilitykilpailija osaa jo itsenäisesti käyttää eri tekniikoita yksittäisinä, mutta radan tiimellyksessä ei osaa ajoittaa niitä oikein. Suuria haasteita saattaa löytyä myös henkiseltä puolelta. Divisioonatason aksaaja on melko kunnianhimoinen ja harjoitteleekin laadukkaasti.
Veikkausliiga. Täällä ovat Suomen parhaimmat. Parhaimmat joukkueet. Näin agilityssakin pitäisi olla ja pääosin onkin. Huipulla ovat joukkueet. Ne, joilla on oma ja koiran nuppi kunnossa. Ne, jotka osaavat lukea "peliä"; osaavat arvioida koiran liikeratoja ja vauhtia. Ne, jotka osaavat käyttää tekniikoita juuri sopivassa suhteessa. Tältä tasolta voi myös pudota alaspäin mikäli omassa nupissa alkaa viiraamaan; nousee ns. kusi päähän.
Milläköhän tasolla sitä itse on? Luulen, että alan olla agilityn teini-iässä. Piirisarja pikkuhiljaa takanapäin ja divisioonat odottavat. Siellähän niitä sitten riittääkin tahkottavaksi - kutosdivarista, kun aloitetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti