Case: Loffo
Mistä kaikki alkoi?
Elettiin
heinäkuuta 2009. Olin vihdoin saanut mieheltäni suostumuksen bordercollien
hankintaan. Olin haaveillut siitä jo vuosia ja vihdoin mieheni tähän suostui.
Olin ottanut yhteyttä Jenni Leinoon Anja Lehtiön suosituksesta vuonna 2008 ja siitä
pikkuhiljaa tutustunut rotuun lisää. Jennin oli tarkoitus astuttaa Milli
–narttu seuraavasta juoksusta ja siitä jäin sitten odottamaan pentua.
Heinäkuussa
puhelimeen pompahti tekstiviesti, kun olimme siskoni kanssa matkalla Britney
Spearsin konserttiin. Jenni viestitteli, että hänelle oli tarjottu urosta
Hollannista ja tämä olisi luovutusiässä hieman aikaisemmin todennäköisesti kuin
Millin pentu. Sain mieheni suostumaan uroksen ottamiseen ja alkuperäinen
narttupentutoive muuttui uroksen odottamiseksi. Ei se mitään! Halusin koiraa
niin kovaa.
Hollannin emän
Fujitan synnytys näkyi livenä netissä, tätä ihasteltiin ja vähän
kauhisteltiinkin työkaverien kanssa. Sieltä syntyi kaksi urosta; toinen näistä
olisi meidän! Minun kauan odotettu koira. Oma bordercollieni. Päivittäin
seurasin pentuja webbikameran kautta ja arvuuttelin kumpiko meille tulee. Onko
se se bluemerle, jota salaa toivoin vai trikki. Lopulta Danielle vahvisti, että
toinen uroksista voi muuttaa Suomeen ja päädyttiin sitten kuitenkin trikkipoikaan.
Tässä vaiheessa ei ollut värillä enää mitään väliä.
Loffo saapuu
Marraskuussa
syntymäpäivänäni Jenni matkusti Hollantiin noutamaan tuota kauan odotettua
pakkausta. Yöllä hain heidät lentokentältä ja sain ensimmäistä kertaa
pikku-Loffon syliini. Se oli nyt siinä. Oma bortsuni. Se mihin olin kasannut
kohtuuttoman paljon haaveita ja unelmia ja tavoitteita. Oma koirani.
Pentuaika meni
harjoitellessa. Olin odotusaikana tutustunut Tuire Kaimion koulutuskirjoihin,
tiesin naksuttimet ja muut positiviiset vahvistamiset. Pentu oli vilkas; sille
joutui jopa sanomaan ”ei”. Tämähän oli hieman outoa, koska olin ajatellut, että
bortsulle ei tarvitse semmoista sanaa käyttää. Riittää, kun vähän hörähtää niin
johan tuo lakoaa. Olinpa väärässä. Meillä oli sumutinpulloa, kattilan kantta
ym. kovaäänistä rekvisiittaa, kun Loffo-pentunen hyppi pöydälle. Naapureille
tuli tutuksi koiramme nimi, kun sitä ”ystävällisesti” kutsuin pitkin
Sepänkylää. Olin melko ymmälläni, mutta pikku hiljaa tajuntaani alkoi iskeä,
että bordercollie on ehkä sittenkin KOIRA.
Haasteita riittää
Jenni oli apunani
koko ajan. Ei meillä mitään isoja kriisejä ollut, olin koko ajan erittäin
onnellinen pennusta ja innolla seurasin sen kehitystä. Opetin uusia juttuja ja
agilityakin aloiteltiin heti toisena kotipäivänä. Olin ylpeä – koira oppi
kaiken nopeasti ja oli todella innokas. Ehkä vähän liiankin, mutta en minä sitä
nähnyt. Olin innoissani, kun ei tarvinnut motivoida – tätä olin halunnut.
Treenasin paljon ja usein. Oli treenisuunnitelmaa, tavoitetta, haavetta,
unelmaa. Meistä tulisi vielä jotain isoa!
Agilityssa
aloimme tekemään ratoja; rimat sai nostaa ylös ja sieltähän ne lentelivät.
Loffo kävi kuumana, räyhäsi, ei pysynyt lähdössä. Motivaatiota riitti
todellakin! En saanut sitä kisapaikalle enkä treenipaikalle tuotua ilman
sinistä kieltä. Molemmilla. Vanne kiristi päätä ”En saa mitään kontaktia tuohon
koiraan” –ajattelin monesti. Ja Jenni yritti auttaa. Ole systemaattinen, ole
mustavalkoinen, vaadi siltä. Ja minä yritin ja varmaan monessa asiassa
onnistuinkin. Mutta valitettavan usein kantapään kautta. Tuntui, että radalle
meno alkoi pelottamaan. Pelkäsin Loffon vauhtia, pelkäsin että se karkaa
lähdöstä, pelkäsin, että rimat lentää. Pelkäsin, että en osaa.
Kisaamaankin
aloitimme ja onnistumisia tuli satunnaisesti. Melko nopeasti Loffo nousi kolmosluokkaan, mutta jossain vaiheessa päätimme, että jotain pitää tehdä
Loffon hyppäämiselle. Jenni sai hyviä neuvoja ystäviltään ja päätimme vaihtaa
hetkeksi koiriamme. Minä tarvitsin lisää itseluottamusta ja Jenni lisää
haasteita. Silloin astui kuvioihin TiuTau.
Koirat vaihtuu
Aluksi ajattelin,
että tämä on hetkellistä. Jatkan Loffon kanssa sitten, kun saadaan tilannetta
vähän rauhoitettua. Olimme muuttaneet Sepänkylästä Suvilahteen ja silloin alkoi uudenlainen ongelma. Loffo reagoi vahvasti narttujen hajuihin
asuinympäristössämme ja alkoi tekemään tarpeitaan sisälle. Eturauhanen oireili
säännöllisesti ja koira oli useasti antibioottikuurilla. Eräänä päivänä mitta
tuli täyteen. Soitto jälleen Jennille ja Loffo muutti Tuovilaan.
Väliaikaisesti, ajattelin.Pari päivää meni ja TiuTau tuli meille.
Väliaikaisesti, ajattelin.
Aikaa kului;
viikkoja ja kuukausia. Loffo viihtyi Jennin ja Markon luona, TiuTau oli kuin
luotu meidän perheeseen. Näin meillä on hyvä olla – kaikilla. Aina kaikki ei
mene kuin suunnittelee, joskus joutuu lyömään päätä seinään ennen kuin tajuaa
mitä haluaa. Olen onnekas, kun minulla on Jenni. Olen onnekas, kun minulla on
ollut Loffo. Olen onnekas, kun minulla nyt on TiuTau – minun sielunkumppanini.
Aina eka bortsuni
Hyvää
syntymäpäivää Loffolle! Olet mulle aina ja ikuisesti se ensimmäinen
bortsu – se koira, joka opetti, että koira on koira, vaikka onkin bortsu.
