Joululahja

Loffo sai joululahjaksi Dog Domino -pelin. Pelin tarkoituksena on, että koira löytää namit läpysköjen ja tappien alta siirtämällä niitä eri asentoihin. Tässä pieni kuvakavalkadi ensitutustumisesta peliin:

"siis täällä on jotain, selvästi haisee jollekin tutulle - juustolle!!!"


"jospa mä käytän näitä ihania naskalihampaitani tähän(kin), niin eiköhän ne juustot sieltä antaudu"


"ei hitto, mitä tälle pitää tehdä?! Mä haluun ne juustot - oon kasvava nuari miäs"


"vetäydynpä tuumaamaan. Tässä on joku jippo. Miks hitossa (anteeksi kielenkäyttöni) ne ei voi antaa mulle ruakaa V-Ä-H-Ä-N helpommalla"


Tarinalla on onnellinen loppu, kuten kaikilla joulutarinoilla pitää olla. Loffo oppi tuumailutauon jälkeen työntämään nenällään palikat sivuun ja sai kovasti tarvitsemansa juuston palat. Tänä aamuna homma sujuikin jo kuin vanhalta tekijältä...

Pikkukoiran ura urkeni

Tänään Loffo pääsi töihin. Siis ihmisten töihin. Tai no, miten sen nyt ottaa - ainakin siis työpaikalle. Tällä hetkellä jätkä makaa selällä häkissään. Ei mulla kauhean usein ihan noin rentoa ole :)



Loffo tapasi noin 10 insinööriä, kaikkia pussattiin, muutaman edessä maattiin selällä, mutta ketään ei purtu. Kahvitauolla maman istuessa sohvalla kera insinöörien nuori mies päätti, että nyt riittää tätä lajia. Alkoi mieletön riekkuminen. Jätkä kävi hyppäämässä maman päälle, puri mua, sitten kävi "olen niin ihana" -ilmeellä varustettuna rapsutettavana insinöörien luona, kunnes palasi "olen aivan riiviö" -ilmeellä varustettuna äipän luo riekkumaan. Sain ehkä lievän klommon uskottavuuteeni työkavereiden silmissä, kun koiranpentu räykytti mulle päin naamaa. En ihan kehdannut ruveta murisemaan, vaikka aika lähellä oli :D

Loffo on tällä viikolla päässyt tapaamaan 4 -viikkoisia lajitovereitaan. Noin 2 minuuttia oli sievästi ja ihmetteli mitä nämä ovat. Sen jälkeen olisi tullut hepuli, mutta ukko poistettiin tallomasta marsuja.

Autot kiinnostavat edelleen. Pojat on poikia, mutta paimenkoiran ei tosiaan tarvitsisi olla ihan noin kiinnostunut niistä. Olen LHD:n avustuksella tekemässä suunnitelmaa tämän tavan kitkemisestä pois.

Mitäs muuta tässä on sitten viime kerran tapahtunut? Loffo osaa nyt mennä maahan ja istua ja odottaa. Tuo -käskyä vahvistettiin eilen ja kantoi jo mulle syliin leluja. Ai niin ja rokotuksella käytiin. Sekin meni hienosti. Kuinkas muuten. Meidän pikku täydellinen <3

Sivistäminen jatkuu

Loffon sivistysprojekti jatkuu. Eilen pikkumies pääsi kirjastoon. Siellä se istuskeli ja makoili lasten kirjaosastolla kuin sivistynyt nuori mies ikään. Nehän aina makoilee kirjaston lattioilla?!

Mentiin kävellen. Vähän mietin, että mahtaako matka olla liian pitkä, mutta ei tuntunut missään. Kellään. Lapsetkin kävelivät reippaasti ja tappelivat kuka saa taluttaa Loffoa. Minä sydän syrjällään aina auton lähestyessä syöksyin remmiin kiinni. Loffo NIIIIN vaanii autoja. Oon yrittänyt hyvällä ja pahalla. Silloin menee ok, kun saan sen huomion itseeni ennen autoa, mutta jos herra on sen jo bongannut, niin aika hankalaa. Paimenkoiran ihanuuksia...

Kirjastossa sai ihmisiltä ansaittua huomiota. Oikein hienosti käyttäytyi taas. Ulkona sitten tavattiin 13 -viikkoinen tanskalaisruotsalainen pihakoira. Loffo oli "hieman" tunkeileva ja pikkukoiraa vähän alkuun jännitti. Sitten leikittiin. Kiva oli huomata kuinka reipas Loffo oli vieraan koiran kohtaamisessa. On muutenkin saanut kovasti itseluottamusta koirakohtaamistilanteissa.

Eilen harjoiteltiin hieman edessä istumista luoksetulon yhteydessä. Vähän kauaksi jää, pitää keksiä joku jippo, jotta saan sen kunnolla eteen. Samaten sivulle tulosta oon lähtenyt kävelemään muutamia askeleita ja ai että, kun kivasti tapittaa ja tulee mukana <3

Sopivat arkirutiinit näyttävät löytyneen, jätkällä ei ole juurikaan asiaa olohuoneen puolelle. Keksii siellä aina jotakin vähemmän sallittua ja en pysty valvomaan sen tekemisiä, jos saa hyöriä koko talossa.

On muuten etevä poika viihdyttämään itseään. Eilen päivän aikana oli tyhjentänyt vesikuppinsa --> käynyt uimassa siis, syönyt kaikki namit, joita olin jemmannut ympäri häkkiä erinäisiin piiloihin, syönyt luun jne. Samaten leikkii paljon itsekseen eikä ole koko ajan vaatimassa ihmisiltään huomiota.

Kaupunkiturneita

Loffo on päässyt sivistyksen pariin. Ollaan käyty pariin otteeseen Vaasan keskustassa pällistelemässä ihmisiä, autoja, kärryjä, hissejä, liukuovia, pyöriä, ja vaikka mitä kaikkea.

Täytyy sanoa, että jätkä on cool. Siis COOOOOOL. Oikein MC Cool. Silleen tosistara. Välillä vähän meinaa toi cool -olotila lipsahtaa rakastamisen puolelle, mutta kun mamman käsi käy taskussa, niin ollaan taas cool. Ja tapitetaan. Ei oo väliä mitä pyörii ympärillä, kun mamilla on namia. Ei siitä mamista ny muuten kovin hirveesti välitetä, muut ihmiset on aika paljon kivempia. Mutta mamilla on namit. Mami on paras.

Siinäpä tiivistettynä kaupunkikävelyjen kulku.

Ei siis mitään erityistä härdelliä tullut, vaikka käytiin Rewell Centerissäkin ja ajeltiin Toriparkin hisseillä. Yks koulukaveri tuli samaan hissiin, kun mä siinä lässytin jätkälle nami kädessä. Menin sitten vielä tunnustamaan, että ei me mihkään olla menossa, kun ajellaan vaan edestakas. Miksi musta tuntui, että katse oli hieman pitkä?!

Huomasin käyttäväni uutta käskyä, jotta saan Loffon välittömän huomion. "loffo tää" -kaikui kovin usein. Sillä poitsun pää kääntyy välittömästi namin toiveessa.

Otin Loffon kanssa Rewellin takana olevilla rappusilla kontaktitreeniä. Aika hyvin jaksoi sielläkin keskittyä, vaikka meni linja-autoja ohi...

Koirakavereitakin on treffattu. Eilen oli vuorossa puudelineidit Linda ja Brenda ja tänään shelttivauva Qki. Qkin kanssa ovat kyllä kivasti samalla aaltopituudella, nyt Loffo oli parin viikon aikana ottanut Qkin kiinni koossa, joten enää hirveän kauan ei pystytä painitreenejä jatkamaan. Toistaiseksi Loffo tyytyy makoilemaan selällään Qkin hyppiessä ja pyöriessä ympärillä.

Kovin paljon muuta ei olla nyt ehditty treenailemaan, ollut vähän huono happi meikäläisellä. Eiköhän tämä tästä taas kevättä kohden piristy :D

Hepuleita ja etikkaa

Eilen oli erittäin mielenkiintoinen ilta. Herra Loffo oli hieman vallaton. Juttu alkoi, kun tulimme töistä ja mulla oli pinna suht kireellä monesta syystä johtuen. Mentiin koiran kanssa ulos ja jostain sitten hermostuin ja korotin ääntäni. Loffo reagoi kovasti ja lähti vetämään takapää maassa rinkiä autotallin ympäri. Heinille tuli paniikki, että mitä sille nyt tapahtui...no, en tiedä.

Illalla meille tuli kaverini lapsien kanssa kylään. Loffo käyttäytyi ihan hienosti, niin kuin pennun voi olettaa käyttäytyvän. Vieraiden lähdettyä Loffo innostui hyppimään sohvalle, kun Sami ja Olavi istuivat siellä. Sami kielsi "EI" ja laittoi koiran maahan. Ekalla kerralla veti selälle. Sitten hyppäsi uudestaan, taas kielto. Tällä kertaa jätkä lähti vetämään hirveetä rundia pitkin olohuonetta, sohvatuolien takaa, lastenhuoneeseen pomppasi esteen yli ja takas ja juoksi ja juoksi...sitten uudestaan kohti sohvaa - pumps. Taas kielto, ja sama rundi uudestaan. Katsottiin ja naurettiin tälle noin pari kertaa, sitten tumppasin jätkän apukeittiöön rauhoittumaan. Siellä juoksikin suoraan omaan nukkumanurkkaansa ja suurin piirtein sammui siihen.

Laitoin heti tekstaria meidän Loffo Help Deskiin (myöh. LHD), joka lyhyellä vasteajalla vastasikin, että pentujen touhut ei väsyneenä ole välttämättä kauhean järkeviä...juu ei oo :D

Eilen muitakin ei-niin-mukavia piirteitä tuli esille, kun poitsu hyökki mun käteen aina kiellon jälkeen entistä hullumpana. Mikäköhän tuossa kielto -sanassa nyt noin kuumentaa?! Lähdin sitten tilanteista pois, kun en muutakaan keksinyt.

Miten bc:tä pitää kieltää vai testaako tämä tapaus jo rajojaan vai mitä se oikein touhuaa?!

Lisäksi eilen jouduin lisäämään etikkaa keinutuoliin. Keinutuoli on semmoinen lasten malli, anopin lapsuudesta ja Loffo on keksinyt järsiä niitä jalaksia (?). Oli sitten onnistunut jo järsimään ihan kunnolla. Hieroin etikkaa niihin ja seuraavan kerran, kun Loffo meni keinutuolin lähelle, niin....dadaaa....Loffo alkoi järsimään keinutuolta. Että näin.

Tänään vuorossa kaupunkikävelyä, ihan oikein torilla. Heinillä on jumppa Lyskalla ja mamma kurvaa siksi aikaa ikkkunaostoksille pikkupentusensa kanssa. Juustoa taskut täynnä.

Ollaan harjoiteltu nyt lisäämään hieman kestoa istumiseen ja seisomiseen. Sekä sylkkäreitä olen harjoitellut jäbän kanssa. Ihan hyvin kääntyy namin perässä. Lisäksi kontaktilta vapauttamisessa olen yrittänyt kiinnittää huomiota siihen, että en vapauta sitä millään vartalon / käden eleellä, vaan puhtaasti "tule" -käskyllä. Nämä vinkit tarjosi myös LHD (Jenni) :)

Paluu arkeen

Tämä viikko on vierähtänyt uusia arkirutineeita opetellessa. Ihan kivasti on mennyt. Yritän herätä aamulla sen verran aikaisin, että ehdin Loffon kanssa ulos ennen kuin lapset heräävät. Tämä onnistunut vaihtelevalla menestyksellä. Loffo on nukkunut boksissaan hienosti yöt, kerran olen käyttänyt yöllä ulkona. En varta vasten herää sitä varten, vaan kun lapset herättävät, niin käyn samalla koiran kanssa. Tai siis avaan oven ja kuikuilen pää oven raossa, että poitsu tekee tarpeensa. Viime yönä oli aika kylmä...hrrrr.

Iltaisin ollut vaihtelevasti actionia. Maanantaina ajattelin, että kääk tätäkö tämä tulee olemaan, kun pentu sai hirveitä hepuleita mennnen, tullen ja palatessa. Aivan riiviö. Nyt kyllä meno hieman rauhoittunut. Kati kävi katsomassa Loffoa tiistaina ja esittelin ylpeänä meidän nenäkontaktiharjoituksia. Kati huomasi, että teen virheen, kun annan namin kädestä enkä laita sitä maahan. Koira oppii, että saa namin aina minuun katsoessani. Merkkaan kyllä nenäkosketuksen naksulla, joten oletin, että se riittää. "Painostuksen" alla päädyin, sitten antamaan namin maasta niin kuin oikeaoppisesti kuuluu.

Nenäkosketuksia ollaan harjoiteltu joka päivä jakkaran päällä ja sitten myös ulkona jalkakäytävän reunoilla. Ei siis autotielle päin, vaan esim koulun pihalla. Ihan kivasti nokkii sielläkin. Taidan vaan välillä unohtaa, että koira on vasta vajaa 10 vkoa, kun otan ehkä turhan monta toistoa ja muutamia kertoja on lähtenyt omia aikojaan pois. Pari toistoa todnäk riittää ja sitten vapautus "tule" käskyllä ja palkka edestä.

Seisomaan nousemista istumasta ollaan myös harkattu lisää ja nyt ei tarvitse enää koskea masuun, vaan riittää, että käsi käy lähellä. Tästä yritän eroon. Sivulle tuloa myös hiottu. Olen ehkä, huom. ehkä, tajunnut tekniikan.

Ihmiset ovat Loffon mielestä niin kivoja, että huhhuh. Kaikkia pitäisi päästä halimaan ja pusimaan. Kuljen nykyään sukka mukana joka paikassa ja sillä palkkaan Loffon aina, kun se katsoo mua tai tulee mua kohti irti ollessaan. Tuntuu, että se on nyt hoksannut mitä tarkoittaa "tule" käsky. Silloin juostaan maman luo täysiä ja revitään sukkaa. Kun haluan, että se päästää irti, sanon "kiitos" ja kaivan sukan sen naskalihampaista. Jätkä lopettaa siltä seisomalta ja alkaa touhuamaan jotain muuta.

Poitsu on muuten nostanut jalkaakin jo melkein joka päivä. Ei voi olla vielä niin iso jätkä :D mutta omasta mielestä on. Nih.

Naapurin Taika snautseri treffattiin yksi ilta. Sen eteen piti ensiksi varmuuden vuoksi kellistyä, mutta sitten nopeasti pyydettiin jo leikkiin. Ihanan luottavainen pentu.

Olen miettinyt myös, että pitäisikö minun vahvistaa Ei -käskyä jotenkin; räminäpurkilla tai vesisuihkulla. Loffo roikkuu jonkun verran pultuissa, puree mua ihan hirveän lujaa (ei muita), yrittää hyppiä sohvalle, hyppää lasten huoneen esteen yli. Siinäpä ne "akuuteimmat". Olen aina tarjonnut ja Heinikin on jo hienosti oppinut tarjoamaan jotain vaihtoehtoista tekemistä, kun Loffo tekee jotain kiellettyä, mutta tajuaako koira siitä, että se oli tekemässä jotain väärää? Ja sitten tuo lasten huoneeseen meneminen - miten sen saisi kätevimmin opetettua, että sinne ei pompita?

Ihanasti kyllä arki menee pikkumiehen kanssa. On sopeutunut ja sulautunut meidän perheeseen mahtavasti. Välillä pissaralli menee överiksi, mutta eiköhän se siitä rauhoitu :D Tulee mieleen tuolla joskus aikaisemmin visioimani tilanne siitä, että pentu juoksee pissaisilla tassuilla ympäriinsä ja lapset pomppii sohvalla...meidän arkea.

Nenäkosketuksia

Eilen harjoiteltiin nenäkosketuksia eli aloitimme kontaktiharjoittelut. Tässä kuva minkälaisessa asennossa Loffo keksi olla "kontaktipinnalla"



Rennosti otetaan tässäkin. Lieneekö tuo nyt kuitenkaan ihan hyvä juttu? Yritän jatkossa palkata vain siitä, kun seisoo. Onkohan tuo alusta liian korkea? Nokkiminen tuntui menevän jakeluun ja tarjosi sitä jo ilman apuja (ts. en pitänyt kiinni takapäästä, vaan pysyi seisomassa). Palkkana oli juustoa. Aloitin käyttämään "touch" sanaa ja nousin seisomaan, kun aluksi olin kyykyssä vieressä.

Päivällä käytiin kävelyllä Piffi -kaupalle. Siellä edessä harjoiteltiin kontaktia, kun meni kaikenlaista kulkijaa ohi. Pahin taisi olla paappa, jolla oli molemmissa käsissään kassit ja niitä voimakkaasti heilutellen "ooh vilken gullig valp". No, valp ei ollut ihan samaa mieltä paapasta.

Eilen treffattiin myös 5 kk ikäinen shelttipoika Qki. Hauska tapaus. Loffo ja Qki leikkivät kivasti yhdessä, vaikka vielä Loffo joutui myöntämään Qkin nopeammaksi ja vahvemmaksi. Uni maistui tämän tapaamisen jälkeen kiitettävästi.

Huomenna olisi sitten paluu arkeen. Töihin. Tosi "kiva" mennä, kun ilmapiiri siellä on varmaan aika järkyttävä. Yt:t alkoi ja lähes koko henkilöstö todnäk irtisanotaan tuotannon siirtyessä muualle. Loffon puolesta en hirveästi murehdi, aion pitää sen max 4 h yksin yhteenmenoon. Tulen välillä käymään kotona tai sitten Sami tulee. Se on ollut joka päivä muutamaan otteeseen yksin ja nykyään jää oikein kivasti häkkiinsä.

Isoja hauvoja tapaamassa

Loffo pääsi tapaamaan isoja bordercollieita, kun kävimme Jennin ja Markon luona. Ensimmäisenä vastassa oli Space, ihana 10 -vuotias herrasmies. Space oli lähinnä kiinnostunut kantamaan mulle kaikkea mitä voisin heitellä. Aika intensiivinen katse. Laitan tähän Jennin ottamia kuvia mukaan. Tässä Loffo ja Space.



Sitten vuorossa oli tapaaminen Loox -neidin kanssa. Tällä kaksikolla synkkasi hienosti <3



Loffo oli oikein reipas ja isot koirat osasivat nätisti kohdella pikkupentua. Ulos päästettiin vielä Spooky -mumma, joka osaa näyttää kaapin paikan itsestään liikaa luuleville kakaroille. Meidän mr. Perfect ei kuulunut näihin, koska Spooky kohteli Loffoa oikein nätisti.

Sisällä käytiin Jennin kanssa läpi sivulle tuloa, nose touchia ja juteltiin hieman koulutusmetodeista. Luulen, että päädyn myös hieman perinteisempään koulutusmalliin, naksua käytetään tukena ja ehkä temppujen opettamiseen käytän oikeaoppista naksutusta.

Sivulle tulo oli varsinainen tekniikkalaji. Käsiä voisi olla muutama lisää. Naksun kanssa harjoiteltiin nenäkosketusta, ilman alustaa ja matkalaukun päällä takapää,siis koiran. Mietittiin myös mitä käskyjä tulen käyttämään kontaktilta poistumiseen ja nenäkosketukseen. Päädyin, että kontaktilta lupa lähteä annetaan käskyllä: TULE ja kosketuskäsky on TOUCH. Nämä tuntuvat suustani tulevan aika luonnollisesti.

Ai niin ja sitten näin ne muutaman päivän vanhat vaavit. Aika söpöjä olivat <3

Ja vielä yksi kuva meidän komeudesta:

Loffo agilityhallissa

Loffo pääsi tänään katselemaan agilityesteitä. Käytiin Tanjan kanssa treenaamassa VASsin hallissa. Loffo siis lähinnä treenasi kuinka siellä pitää käyttäytyä. Otin häkin sisälle ja pentu sai sieltä katsella, kun Linda -villis meni rataa. Kylläpä osasi käyttäytyä. Ei voi olla kuin iloinen kuinka hienosti pikkumies katseli häkistään ääntäkään päästämättä.

Pakkohan sitä tietenkin oli putkea koittaa. Krooku oli mukana ja sen avustuksella putki suoritettiin. Ekaksi hieman jännitti, mutta sitten jo reipastui askel. On se niin pieni vielä, kun kaikki putken muhkurakohdatkin ihmetytti :)

Sitten kierrettiin vähän siivekkeitä. Krooku sytytti hyvin ja jätkä syöksyi hienosti kiertämään. Aaah, kylläpä oli mukavaa oman pikkuhauvan kanssa harkata <3

Eilen illalla herra sai mielettömän iltahepulin. Taitaa olla suht kotiutunut ja vieraskoreus alkaa karista. Karkasi pihasta pensasaidan läpi pyörätielle ja minä perässä. Nyt viimeistään koko kylä tietää meidän koiran nimen. Olin kuin joku hullu sopraano kiljuessani ja pomppiessani pyörätiellä. Ja vielä kun syöksyin sinne pensasaidan läpi myös...mutta ukko tuli luokse - se oli pääasia. Samalla reissulla kävi myös aidan alta ryömien naapurin pihassa köntsällä. Oujee.

Eilen Loffo treffasi siskon snakut Elviksen ja Jaden. Hienosti meni sekin.

Ollaan nyt harjoiteltu muutama kerta sivulle tuloa. Oon ite nyt vähän sekaisin näiden koulutusmetodien kanssa, kun toisaalta haluaisin opettaa silleen, että koira itse tarjoaa liikettä ja palkkaan siitä naksulla. Jotenkaan mulla ei kuitenkaan usko riitä loppuun asti, että siitä mitään tulee ja sitten oon sen namin kanssa siellä sörkkimässä. Äh, hankalaa.

Yöt on mennyt hienosti, kerran yössä olen käynyt päästämässä ulos, muuten nukkuu omassa häkissään eri huoneessa. Pian saan stressata yksinoloa työpäivän aikana, mutta en ihan vielä.

Loffo ja Krooku

Tässä esittelyssä Loffo ja hänen bestiksensä Krooku. Pää on vielä jäljellä. Krookua käsitellään hyvin väkivaltaisesti, mieluiten silmiä tai karvoja repien. Krooku on erikoistunut puunkiertoharjoituksiin. Loffo osaa syöksyä jo useita metrejä Krookun luokse puuta kiertämällä. Taitavia kavereita ja hyvä tiimi :)

Omaan sänkyyn - melkein

Eilen sitten tosiaan päätin, että Loffo nukkuu jatkossa yksin omassa huoneessa ja häkissään. Näin tehtiin. Klo 22 herra laitettiin nukkumaan. Siis heitin nameja häkkiin ja ovi kiinni.

Itsellä oli paha olla, mutta sain kovetettua ja menin nukkumaan korvatulppien kera omaan sänkyyn. Tunnin välein - vähintään - katsoin kelloa ja yritin kuunnella tulppien läpi mahdollista vinkunaa tai haukuntaa. Mitään ei kuulunut. Puoli 4 menin päästämään pennun pihaan. Sieltä se pieni heräsi vähän pökerryksissä eikä ollut edes tarpeitaan häkkiin tehnyt. Ulos teki heti. Hieno hauva :)

Yö jatkui samaan malliin -eli rauhassa. Siis koiran osalta. Omassa sängyssäni en saanut nukuttua, koska a) yritin kuunnella ääniä koko ajan ja se oli hieman hankalaa, kun oli tulpat korvissa :D ja b) mies pyöri IHAN KOKO AJAN. Argh. Jälkimmäisen takia siirryin sitten lattialle patjalle. Oujee.

Hassua,kun tulee niin omien lasten vauva-aika mieleen tästä pentuajasta. Olin ihan samanlainen niidenkin kanssa. Jos nukkuivat, niin piti käydä ihmettelemässä että nukkuvatko nyt ihan oikeasti. Voi huhhuh, kun kerää itellensä ressiä aivan turhasta. Viime yönäkin ajattelin, että Loffo on varmaan tukehtunut luuhun tms. No ei ollut.

Eilen käytiin leikkimässä Nemo -sheltin kanssa. Voi että meni hienosti. Nemo oli ihanan rauhallinen ja antoi pennun rauhassa ensin tutustua. Sitten juostiin. Loffo oikoi, kun ei ihan vielä perässä pysynyt. Loffo vaani ja hiipi. Hyökki kiven takaa. Roikkui karvoissa. Kivaa siis oli :)

Illalla innostuin hieman naksutintreenailemaan. Olen lukenut Morten Egtvedtin ja Cecilie Kosten naksutinkoulutus -kirjaa. Tykkään kovasti ja haluaisinkin, että Loffostakin saisi luovan hassuttelijaoppijan. No hassuttelu puoli eilen ainakin onnistui. Laitoin lusikan lattialle. Naks, kun katsoi lusikkaa ja nami tietty perään. Sitten piti muutaman toiston jälkeen ottaa lusikka suuhun. Se vasta oli kivaa jätkän mielestä. Ei enää keskeyttänyt tekemistä naksun jälkeen, vaan alkoi heittelemään lusikkaa ihan täpiksessä. Eli mikäli kirjan oppeja noudatan, niin palkkio ei ollut yhtä kiva kuin tekeminen. Siis nami. Mulla oli vaan kuivamuonaa. Ei jätkää ainakaan kolina heilauttanut, koska aika kiva meteli syntyi kun lusikka lenteli laattalattiaan.

Tänään jatketaan yksinoloharjoituksia, treenataan ehkä jotain pientä aivojumppaa ja päivällä haetaan lapset hoidosta.

Ristiriitaisia mietteitä

Voi ah tätä koirankoulutuksen ihanuutta. Huomaa lievä ironia äskeisessä lauseessa. Monenlaisia ajatuksia ja neuvoja; liikaa tietoa. Too much information -aarghh! ;) Sama dilemma kuin lasten kasvatuksessa - haluan niin kovasti tehdä oikein ja niin, että ei jää traumoja ja että meillä on hyvä suhde. Mutta, kun oma pää ei taida kestää..Kaikki pitää onnistua heti nyt eikä hetken päästä.

Lähinnä nyt mietityttää tuo yksinolo. Vertaan sitä mielessäni lasten unikouluun. Tiedän, että nyt on kyseessä koira, mutta silti tuo vertaus pysyy päässäni. Oma tyttäreni oli huono nukkuja ja on sitä edelleenkin. Emme kuitenkaan tehneet ns. huutounikoulua, vaan yritimme pehmein konstein. Nyt kompromissina neidillä on patja meidän makkarissa ja tulee sinne yöllä nukkumaan. Sanoisinko, että win-win loppuviimeksi.

Haluan, että koirani nukkuu yönsä hyvin ja rauhassa. En halua enää heräillä karvaelukan tekemisiin. Silti sen poissulkeminen laumasta askarruttaa ja varsinkin, kun pieni protestoi kovasti sitä vastaan. Asiahan olisi helposti ratkaistavissa ottamalla pentu meidän makkariin. Mutta kolikolla on toinenkin puoli - kuka sitä trafiikkia jaksaa. Ei kukaan pidemmän päälle.

Neuvoja on monenlaisia. Quick and Dirty vai hitaasti hyvä tulee. Taidan valita jonkun välimuodon. Kannoin äsken unisen pennun häkkiinsä ja laitoin oven kiinni. Siellä se nyt nukkuu. Saattaapi olla, että ongelma on päässäni. Kuten niin usein...

Tänään olen laittanut sen häkkiinsä kolme kertaa ja vapauttanut, kun se on joko herännyt tai ollut hiljaa hetken. Kaimion mukaan näitä harjoituksia voi tehdä päivässä vaikka kuinka monta. Mulla on vielä 6 päivää aikaa ennen töihin menoa...

Tässä siis viikon treeniohjelma:
Maanantai: useita, lyhyitä yksinolojaksoja häkissä minun ollessa kotona
Tiistai: pidennä yksinolojaksoja häkissä ja ole poistuvinasi
Keskiviikko: jos ti mennyt hyvin, poistu pihalle, palaa vasta kuin hiljaista
Torstai: jos ke mennyt hyvin, pidennä poissaoloja. Välillä lyhyempiä.
Jne.

Lisäksi ruoka häkkiin. Ja ensi yöksi päätin juuri, että siirryn omaan sänkyyn. Huutakoon. Harvinaisen sekava kirjoitus :D

Keskiviikkona mennään agilityhallille. Ihan siis turistiksi, vaikka ehkä siellä putkessa voisi piipahtaa :) Tänään iltapäivällä treffataan 9kk vanha Nemo -sheltti. Ja jossain vaiheessa tällä viikolla päästään tukiopetukseen co-owner Jennin luokse :)

Sählyäää ja uusi ihmisiä!

Eilen illalla meidän teräshermolla; Rosmolla, Rosvolla, Loffiksella, oli varsinainen hermojen testauspuolituntinen. Meille tuli illalla lasten serkkupojat vanhempineen kylään. Pentua katsomaan tietty. Siinä lapset sitten innostuivat pelaamaan sählyä meidän olkkarissa. Laitoin Loffon keittiöön verkkoseinän taakse katsomaan. Siinähän tämä makasi kuin sfinksi. Muutaman kerran vinkaisi, mutta ei mitään hysteerisiä peräänjuoksuyrityksiä tai muitakaan ollut huomattavissa. Palkkasin sitä hienosta käytöksestä. Meteli oli aikamoinen, siis ihmisistä lähtevä. Hyvät hermot tuntuu jäbällä olevan. Muunlaiset ei kyllä oikein meidän perheeseen sopisikaan.

Aamupäivällä oltiin lasten kanssa leikkipuistossa. Siinä ympärillä on pikkuinen metsä, jossa Loffo sai juoksennella vapaana. Ei ole kyllä mitään itsesuojeluvaistoa tai -tajua tällä kaverilla. Olisi hyppinyt vaikka kuinka korkeilta kiviltä alas, ellen olisi koko ajan ollut vahtimassa. Jeeee, mami I can flyyy!!!

Automatkustusta harjoiteltiin myös, nyt ei vinguttu yhtään. Hienoa. Pidän tätä tosi tärkeänä osa-alueena, koska tavoitteena on kuitenkin kisata jonkun verran ja aina parempi, jos koira osaa rentoutua autossa. Tässä kohtaa tuleekin mieleen Tasku, joka seisoi koko automatkan Muoniosta Vaasaan, noin 11 h. Taisi kerran jossain liikennevaloissa pistää maahan...

Yö ei mennyt ihan putkeen. Olen siirtänyt patjan nyt kauemmaksi ja häkin ovi on kiinni. Siinä mielessä meni hyvin, että pentu oli hiljaa vaikka olikin aika pirteä sinne laitettaessa. Mutta parin tunnnin välein vein sitä ulos, kun rapisutteli ja kuljeskeli. Ei ole vielä kertaakaan tehnyt häkkiin tarpeitaan. No ei varmaan, kun koko ajan roudataan pihalle :D

Mietityttää jatkuvasti viikon päästä alkavat työt. Ja hirvittää.

Ai niin, erityisen ylpeä olen itsestäni siinä suhteessa, että muistin ja pystyin eilen vieraiden tullessa pitämään pennun rauhassa ja vasta, kun vieraat olivat saaneet ulkovaatteet pois, päästin sen tervehtimään. Tavoitteena on, että koira osaa odottaa omaa tervehtimisvuoroaan rauhassa vieraiden tullessa.

Rauhallisempi pentupäivä

Eilen harjoiteltiin yksinoloa. Ja naksuttelua. Kävin kaupassa ja Loffo nukkui sen ajan nätisti häkissään. En ollut poissa kuin puolisen tuntia. Tästä jatketaan :)

Aamupäivällä käytiin apteekissa, matkalla oli työkoneita, joita miehen alun piti tietysti ihmetellä. Pojat! Hyvä, että en ruvennut selittämään "tiinä on kaivuli, joo, tetä kaivaa" Siis EN ruvennut :D

Lapset olivat hoidossa ja satoi vettä. Ulkoiltiin omassa pihassa, harjoiteltiin omaa nimeä. Ihanasti tulee luokse heti, kun kutsuu. Takapihalta näkee hyvin ohi ajavat autot. Eilen syöksyi pari kertaa niitä kohti. Nokkosojaan ei kuitenkaan enää mennyt. Ehkä se oli ihan hyvä oppi. Otin heti kontaktin poikaan, kun lähti autoja kohti. Tähän ehkä tarvitaan vinkkejä miten saadaan tuo orastava autokiinnostus pois.

Illalla harjoiteltiin lasten kanssa. Niiden ohikävely ja juokseminen on kyllä niin kovasti paljon kiinnostavampaa kuin nakki, että ei siitä oikein meinannut mitään tulla. Lopulta EHKÄ tajusi, että on kivempaa syödä mamman kädestä nakkia kuin syöksähdellä lasten perään.

Pomppupallo on pelottava, jos sillä pompitaan. Sitä pitää mennä karkuun. Mutta kun se pysähtyy, se pitää tappaa. Kamala otus. Se pallo.

Olen nyt yrittänyt ehdollistaa naksuun. Nami + naksu on toistettu aika monta kertaa. Mistä sen tietää, että koira ymmärtää naksun tarkoituksen? Joka tapauksessa nyt olen aloittanut naksauttamaan katseesta muhun. Tarjoaa sitä jo kivasti. Nyt sitten aikaa pidentämään.

Ruoka ei ole oikein Loffolle maistunut. Tuntuu olevan kaikkea muuta tekemistä niin paljon. Hampaat ovat terävät ja lasten kanssa pitää koko ajan vahtia. Lapset vähän pelkäävät, kun pentu riehaantuu.

Viime yönä sain nukkua peräti 6 tuntia yhteen menoon. Olen nyt siirtänyt patjan vähän kauemmaksi häkistä ja häkin ovi on kiinni. Rauhoittuminen sinne oli vähän hankalaa illalla, kun oli juuri nukkunut. Kävin rapsuttelemassa ja se auttoi.

Tänään tulee vieraita, lisää lapsia ja uusia aikuisia. Tulevia tärkeitä ihmisiä meidän pentuvaaville.

Kruisailua ja ekat aksatreenit

Eilen harjoiteltiin Loffon kanssa häkissä ja autossa olemista. Olen saanut työkaveriltani iiisoon häkin, jossa Loffon on tarkoitus viettää työpäivät ja yöt. Yöt se onkin jo siellä nukkunut, minä vieressä. Päivisin ei vielä yksinolohetkiä ole tullut. Eilen laitoin sitten "päikkäriaikaan" häkin oven kiinni, jotta koissu tottuu siihen, että sieltä ei tulla ulos, kun huvittaa. Tyytyi kohtaloonsa ja veteli sikeitä. Yölläkin ovi oli kiinni, ei moittinut. Itse nukuin vielä vieressä. Pari kertaa käytiin ulkona yön aikana. Häkkiin ei ole tarpeitaan tehnyt. Ensi yönä aion siirtää patjaani hieman kauemmas häkistä, mutta pysyn vielä samassa huoneessa. Jos se menee hyvin, tavoitteena on parin yön päästä siirtyä omaan sänkyyn.

Pihassa ollessamme otettiin ensimmäiset alustavat agilitytreenit. Siis kierrettiin pihamäntyä. Laitoin lelun puun taaksen ja koiran puoleisella kädellä (huom! Jenni ;)) ohjasin hakemaan lelun. Kuulostaa ehkä jo kamalan vakavalta, mutta ihan leikin varjolla näitä juttuja tehdään. Toistoja ehkä viisi. Mutta vaikuttaa kyllä tosi makeelta. Tässä koirassa tuntuu olevan se on -nappi,jota haluan. Syttyi tosi hyvin lelusta ja lähti noin metrin päästä hakemaan sitä puun takaa. Näin. Ensimmäinen askel tulevaa agilityuraa kohden on otettu.

Loffolla käväisi eilen myös ensimmäinen tyttökaveri. Puudeli Neela. Neela on hieman äänekästä sorttia ja aluksi Loffoa hieman pelotti. Taisi Neelaakin. Siinä sitten vähän kierreltiin ja kaarreltiin. Hetken tutustumisen jälkeen leikki lähti käyntiin. Heh, Loffo osoitti jo gigolon merkkejä. Heti, kun Neela oli hetken rauhassa Tanjan käsissä, niin hra oli takapuolessa kiinni ja jopa hyppäsi selkään...

Autossa matkustaminen aloitettiin hakemalla lapset päiväkodista. Menomatkan alusta jätkä protestoi aika reippaasti. Kehuin aina kovasti, kun oli hetken hiljaa ja en sitten tiedä oliko sillä oikeasti vaikutusta vai väsähtikö, koska noin puolet matkasta oltiin hiljaa. Hoitopaikassa sitten odoteltiin lasten tulemista ulos ja sieltähän tytöt rynnistivät. Otin pennun syliin ja sanoin lapsille, että "jonoon järjesty". Vuorotellen saivat silittää Loffoa sen ollessa minun sylissä ja syötin sille nameja koko ajan. En tiedä huomasiko se edes silittäjiä, sen verran täpinässä oli nameista :)

Illalla vielä käytiin viemässä Heini jumppaan ja käveltiin hieman Vaasanpuistikolla. Ihmisistä oli tosi kiinnostunut, autoista ei niinkään. Hyvä niin. Loffo jopa odotti autossa (kevythäkissä) yksin jonkun aikaa, kun kävin hakemassa Heinin jumpasta. Ei huutanut.

Iltapissulla ollessamme jätkä huomasi, että takapihan pensasaidasta pääsee kätevästi läpi. Siitä mentiin, että viuh vaan. Suoraan nokkosiin. Jalkoja oli tämän jälkeen enää kaksi jäljellä..kannoin vaavin sisälle ja loin jo päässäni kauhukuvia toisensa jälkeen. Pesin tassut - ei auttanut. Käytiin uudestaan ulkona, nyt jo astui jaloilleen. Noin puoli tuntia kesti härdelliä; tassujen syöntiä ja sätkimistä, mutta sitten luu vei voiton. Lopulta nostin pennun häkkiin ja sammutin valot. Heti rauhottui vaikka juuri oli ollut kova tohina päällä. Siistiä :)

Tänään harjoitellaan lisää yksinoloa, ajattelin oikein lähteä jumppaan...mutta ensiksi käymme ihmettelemässä Sepänkylän "keskustaa". Uni varmasti sitten maittaa sen ajan, kun äiree käy pilatestunnilla. Lisäksi ajattelin treenata illalla lasten kanssa "juoksuharjoituksia". Jonkinasteinen ongelma, kun saattaa olla muodostumassa siitä, kun lapset juoksevat sisällä, niin Loffo tietty perään ja hampailla kiinni.

Ajattelin harkata illalla niin, että annan jätkälle jotain superhyvää namia ja lapset saavat juoksennella sen edestä. Palkka aina, kun katsoo mua. Jos vinkkiä paremmasta treenitavasta, let me know.

Johan nyt tekstiä pukkaa, kun on pikkumies talossa :D

Hän on täällä tänään

Viime yönä klo 01.20 tai jotain - tapahtui ensikohtaaminen Loffon kanssa. Olin hakemassa sitä ja Jenniä lentokentältä. Sieltä Jenni asteli laukku olkapäällään. Minä hetken ihmettelin, että oliko jotain unohtunut...Siellä kassissa meidän pentu kuitenkin oli. Varovasti nosti päätään ja antoi kunnon pusun nenään. Kun sen kerran tarpeeksi lähelle lykkäsin.

Jenni toivotteli hyvää syntymäpäivää :) Aika vaatimaton lahja <3>

Heitimme Jennin kotiin ja matkalla Jenni kertoi, että Loffo vaikutti tosi hiljaiselta. Minä siihen tyytyväisenä, että ihanaa. Heh, asiat saivat hieman uuden käänteen, kun jäimme kaksistaan. Jätkä nosti semmosen metelin, kun ajettiin kotiin, että korvat soi. Hoin vaan sitten itsekseni "muista palkita, kun on hiljaa - muista palkita, kun on hiljaa". Kakkakin alkoi haista. Matka Tuovilasta Sepikseen oli piiiitkäää. Haiseva vastalause oli esitetty.

Yö nukuttiin vierekkäin. Minä kädet häkissä, tunnin välein hereille hätkähtäen. Loffo oli hiljaa ja rauhottui aina, kun sitä rapsuttelin. Aamulla Heini tuli katsastamaan uuden tulokkaan ja on siitä lähtien ollut "iholla" koko ajan.

Loffo on syönyt hyvin. Yksinolosta nosti kamalan metelin, kun yritin laittaa lapsia päikkäreille. Kuuntelimme sen vinkunaa noin puoli tuntia ja sitten päätin, että jää lasten päikkärit tänään väliin. Pidin kuitenkin huolen, että vapautamme pennun vasta, kun on hiljaa. Sitä odotellessa kului tovi jos toinenkin. Reppana. Kun päästimme rääkätyn vaavin vapauteen, se oli niin väsynyt, että sammui heti. Nyt se nukkuu häkissään ovi auki.

Olemme aloittaneet tänään jo sosiaalistamisen. En tiedä nyt sitten olenko liian hätäinen, onko pennulla liikaa virikkeitä heti alkuun. Kävin lasten kanssa leikkipuistossa ja otin Loffon mukaan. Siellä oli aika paljon porukkaa, joten Loffo pääsi tutuksi useiden lasten kanssa. Hienosti meni. Välillä nostin pentua syliin, kun ei remmissä kulkeminen oikein onnistu. Kumma homma, kun onhan sitä jo harjoiteltukin. Not.

Metsässäkin kuljettiin, Loffo sai olla irti. On kyllä reipas tapaus. Kaikenlaisia ääniä on kuultu; autoja, räjähdyksiä, pesukone, lasten huutoa. Mihinkään ei oikeastaan reagoi sen kummemmin.

Haasteelliselta tässä univelan uuvuttamassa pääkopassa tuntuu lasten ja koiran kouluttamisen yhdistäminen. Ja kuinka ihmeessä tuo pikkuotus voidaan jättää yksin työpäivien ajaksi. Huomenna lapset menee hoitoon, joten voin keskittyä pentuun.

Perhosia liikkeellä

Nyt on enää tunteja siihen, kun Loffo kotiutuu. Käääks! Tosin vielä aika monta tuntia...hmmm...noin 15. Mutta alle vuorokausi kuitenkin.

Eilen kannettiin kotiin iso häkki, ei mikään näyttelyhäkki, vaan semmoinen noin 150 cm leveä hökötys. Ajatuksena on, että Loffo saa siellä viettää yönsä ja yksinoloajan. Katsotaan nyt mitä mieltä nuori mies on tästä. Öisin meillä on muutenkin niin trafiikkia, että ei enää jaksaisi pentua paimentaa.

Ensi yönä noin yhden aikaan menen siis hakemaan herraa ja Jenniä lentokentältä. Sitten on tarkoitus tulla kotiin nukkumaan. Ajattelin, että ensimmäisen yön nukun (?) Loffon vieressä, mutta siitä eteenpäin sitten ollaan normaalissa päiväjärjestyksessä.

Mitäs muuta kotona on tehty pennun tuloa ajatellen...joo, este on laitettu lasten huoneen eteen. En halua, että pentu pääsee sinne syömään ja nielemään kaikkia pikkuleluja. Este on kylläkin aika matala, joten saattaa olla, että ei monta päivää mene ennen kuin ollaan heittämällä yli. Mutta onneksi kyseessä on bc, joten sehän oppii nopsaan, että sinne ei mennä ;)

Lauantaina käytiin ostamassa leluja, remmi ja panta. Ostettiin pinkki (!) köysi ja pinkki (!) kong. Onneksi remmi ja panta ovat mustat, että herralle ei tule mitään vääriä käsityksiä habituksestaan. Se ei välttämättä kauheasti edesauta tulevaisuuden uraa :D

Nyt pitäs sitten vielä nostaa verhot ylös, hakea varastosta verkkoseinä keittiöön, laittaa pennulle nukkumapaikka keittiöön, kalustaa häkki (siis mattoa ja semmosta - en nyt sentään sohvaryhmää ajatellut sinne laittaa). Ja sitten vain odotellaan ensimmäisiä uutisia Jennin ja Loffon kohtaamisesta.

Huomenna ajattelin aloittaa heti naksuun ehdollistamisen. Katotaan nyt kuinka sekaisin pääkoppa on.

Koiraharrastaja-äidin painajainen kävi toteen

Italialainen charmi ei sitten toiminut ihan loppuun asti. Dono päätti iskeä kiinni meidän Heinin poskeen.

Tilanne oli sellainen, että istuimme koko perhe sohvalla katsomassa lastenohjelmia. Dono tuli mun luokse rapsutettavaksi (tässä vaiheessa ensimmäisten hälytyskellojen olisi pitänyt soida). Mä sitä rapsuttelin ja Heinikin halusi. Heini laittoi pään Donon pään viereen ja ei mennyt kovin kauaa, kun Dono kävi kiinni. Ilman sen kummempia varoituksia.

Näin tilanteen noin sekuntia ennen kuin tapahtui. Koira ei antanut muuta merkkiä kuin silmät kääntyivät Heiniä kohti. Mielessäni kävi, että ei kai...ja niinhän siinä sitten kävi. Hyökkäsi kiinni ja olisi takuulla jatkanut pidempäänkin raatelua, jos emme olisi saaneet sitä heti irti.

Heinin poskipäähän tuli parin sentin reikä ja runsaasti naarmuja. Lähdimme heti terveyskeskukseen ja siellä ommeltiin pari tikkiä.

Tässä kaiken härdellin keskellä kävi mielessä, että mitä olen tekemässä!? Laitanko todellakin lapseni terveyden sen edelle, että saan itselleni harrastuskaverin. Miehelläni luonnollisesti ajatukset olivat samat. Asiat saivat uudet mittasuhteet.

Yö nukuttiin miten nukuttiin. Ahdistus oli kova.

Seuraavana päivänä alkoi ajatukset hieman selkenemään ja tajusin, että en voi yleistää. Enhän yleistä ihmisissäkään huonoa käytöstä kaikkiin. Yhtälailla eläimet ovat yksilöitä, tulevat erilaisista lähtökohdista. Donolla ne lähtökohdat eivät ole olleet parhaat mahdolliset. Meidän pennulla ne taas ovat.

Heini itse on suhtautunut asiaan kaikista parhaiten. Pieni prinsessani. Kun tultiin terveyskeskuksesta niin hän sanoi, että Dono varmaan haluaa pyytää anteeksi. Päästimme sitten Donon tervehtimään meitä ja kaikki oli ihan hyvin. Koira oli iloinen ja tyttö oli iloinen. Voi, kun saisi itselleen tuon lapsen viattomuuden!

Italialaista charmia tai jotain...

Olemme saaneet nyt viikon verran harjoitella koirallista elämää. Vieraanamme on ollut italialainen herra, joka on jo aikaisemmin vieraillut blogissani. Kyseessä siis lagotto romagnolo Dono. Ja voi poijjaat, ku on ollu härdelliä!! Välillä on käynyt mielessä, että mihin hlvttiin olen itseni lykkäämässä, mutta onneksi ystäväni muistutti, että: "ei Loffo noin tee, ku se on paremmin koulutettu" :)

Mutta nyt ainakin jälleen kerran tiedän mitä meidän koira EI saa tehdä. Sen ei todellakaan tarvitse
- vinkua koko ajan
- haukkua, kun joku korottaa ääntään. Lapsiperheessä tätä tapahtuu kohtuullisen usein. Siis ei suinkaan aikuisten toimesta. Tietenkään...
- juosta ympäriinsä
- haukkua vesikupille
- imeä varpaita yöllä. Siis koira imee omiansa.
- kuopia parkettia juostessaan pallon perässä
- paiskoa pehmolelua, jolla on silmät parkettiin. Siis siks noi silmät, ku niistä kuuluu niin kova ääni.
- kiivetä 3-vee jätkän syliin, kun on tämä on syömässä
- työntää päätänsä kaappiin, kun avaan oven
- vinkua vieressä, kun teen ruokaa
- tulla vessaan mukaan vinkumaan
- vetää lenkillä
- herätä kuudelta

Hih. Aikamoinen lista. Ja toi jätkä on siis pian 10 -vee. Mutta onhan se kulta. Ei siitä pääse mihinkään.Tosin rasittava sellainen.

Saatiin Jenniltä mahtava lukupaketti pennun kouluttamisesta. Ahmin sen heti läpi eilen :) Hienoa työtä!

Näillä näkymin siis noin 10 - 12 päivää, kun Loffo kotiutuu. Kääk. Takapakkia ei toistaiseksi ole tullut - viitaten tuohon edelliseen kirjoitukseen.

Oma urheilu on jäänyt suht minimiin. Pilatesta olen tehnyt kotona, mutta muuten vähän heikonlaista. Pian on taas lomautusviikot, joten eiköhän sitten ehdi urheilemaankin. Ai niin, sit on pentu <3

Surullista

Loffon sisar on tänään jouduttu lopettamaan. Pienen 4 -viikkoisen pennun elämä päättyi. Niin surullista.

Oman lisänsä surua tämä tuo tietenkin meidän perheen odotukseen. Lisää jännitystä ja epävarmuutta. Vielä ei tiedetä mikä sairaus / tulehdus on kyseessä. Nyt täytyy vain odottaa ja toivoa, että meidän vaavi ei sairastu ja kyseessä ei ollut mikään perinnöllinen sairaus.

Yritän nyt väkipakolla työntää pennun pois ajatuksista - ainakin hetkittäin. Silti minussa asuu pieni optimisti, jonkun mielestä jopa iso. Ei meidän pentu voi sairastua tai olla minkään vakavan sairauden kantaja - niin kauan tätä on odotettu. Tai sitten on tarkoitettu toisin.

Elämä on.

Katsaus kuluneeseen viikkoon

Aika lentää. Vaikka ei aina niin hauskaa olisikaan. Loma(utus) -viikot on takana tältä erää ja huomenna paluu arkeen. Jos tämän hetkinen flunssa ei pahene.

Maanantaina mulla oli Personal Trainer (PT) -tapaaminen. Aikoinani, kun olen gymille liittynyt sisältyi tähän ilmainen PT - tunti, jota en ollut käyttänyt. Keskustelimme ruokavaliosta sekä jalkalihasten räjähtävyystreenistä. Tehtiin myös kehoanalyysi. Kehoanalyysin perusteella ei ollut moitteen sijaa, mutta jos nyt haluaa pilkkua ruveta viilaamaan, niin pari kiloa voisi rasvaa vielä pudottaa. Ja joo joo, tiedän kyllä, että en ole mikään ylipainoinen :)

Joka tapauksessa puhuttiin näistä nykypäivän muodikkaista hiilihydraatittomista dieteeistä. Olen miettinyt asiaan sen kummemmin perehtymättä, että miten sellainen voi olla terveellistä. PT Miia kertoi mulle perusteet ihmisen ravinnontarpeesta, hiilihydraateista ja proteiineista. Hiilarithan ovat niitä, joista keho saa energiaa. Hän suositteli minulle hiilihydraattiTIETOISTA ruokavaliota; hiilareiden ollessa aamulla ja lounaalla. Iltaa kohden siirrytään proteiinipitoisempaan ruokaan. Kun ei ole rasvaa paljon poltettavaksi, kroppa tarvitsee hiilareita, kun urheilee. Olenkin nyt kiinnittänyt ruokavalioon hieman aikaisempaa enemmän huomiota, vaikka mitään erityistä painonpudotusaikomusta mulla ei olekaan. Ruokavalio vaikuttaa kuitenkin myös mielialaan, joten näin talven ja pimeän tullen hieman extrapirteys ei liene pahitteeksi.

Räjähtävästä lihasvoimasta ja sen kehittämisestä keskustelimme myös. Tämä tietenkin liittyen agilityharjoitteluun. Miia sanoi, että parasta harjoittelua on lajiharjoittelu. Lisäksi Les mills -tunneista parhaiten tätä tarkoitusta palvelee Body Attack -tunnit. Tässä näyte mistä siinä on kysymys:

http://www.youtube.com/watch?v=zi99b8Tmaq4&feature=related

Tosin mua ei kyllä tolla tunnilla naurattanut noin kovaa...lähinnä yrjö meinas lentää...ja sit oli ihan kiva, kun se PT sanoi, että "tule niille sunnuntain tunneille, siellä ei ole niin paljon niitä 18 -vee". SIIS WTF enkö mä muka voi käydä 18 -vuotiaiden kanssa samalla tunnilla :D :D Mähän OOON 18!!

Tää on kuitenkin se lemppari, mutta siinä ei tule niin paljon jalkatyöskentelyä:

http://www.youtube.com/watch?v=hVw5s8G0Jww&feature=related

Lisäksi mulla tulee aika usein pää kipeäksi. Todnäk johtuu siitä, että veri alkaa kiertämään...

Sitten muihin viikon tapahtumiin. Tiistaina pääsin taas agilitytreeneihin Neelan kanssa :) Neela on iloinen apinanpoikanen. Aika paljon esteissä ja kädessä kiinni, mutta kääntyy kuin kolikon päällä. Tosi kiva tulee kyllä, kun kepit ja keinu saadaan vielä kuntoon. Kiitos taas luottamuksesta Tanja :)

OIen myös leikkinyt ajatusleikkiä täydellisestä agilityparista. Onko sellaista olemassa? Olen tullut siihen tulokseen, että ei ole. Kukaan ei valitettavasti taida olla täydellinen, täydellisiä suorituksia löytyy kuitenkin useita. Surffailin vähän youtubessa ja yritin etsiä sellaista, mutta päädyin sitten lopputulemaan, että JOS haluaisin tulla täydelliseksi haluaisin olla seuraavanlainen:

• Jaakko Suoknuutin jalat, kiitos
• Juha Oreniuksen asenne, kiitos
• Jenni Leinon koulutus- ja analysointitaidot, kiitos
• Jouni Oreniuksen nopeus, kiitos
• Elina Jänesniemen kisahermot, kiitos
• ja tietty se oma täydellinen koira eli LOFFO :) KIITOS!

Ainoastaan Jennin tunnen henk.koht, muut tulivat vain fiiliksestä mikä syntyi, kun olen nähnyt parien menevän. Joten jokainen suhtautunee tuohon listaan asiaankuuluvalla vakavuudella (lue: huumorilla).

Puudeliaksaa!

Vuoden tauon jälkeen pääsin menemään A-G-I-L-I-T-Y-ÄÄÄÄ! Olipa siistiä. Kiitos Tanja :) Kaverina oli puudeli eli siis keskikokoinen villakoira Neela. Neela on parivuotias ADHD -tapaus; aina iloinen ja menossa mukana. Radalla kuitenkin jaksaa keskittyä. Otettiin lyhyitä pätkiä ja vähän ohjauskuvioita. Tulipa muistutettua mieleen, että a) agilityssa tulee kuuma ja b) kumpparit eivät ole parhaat jalkineet radalla, lyhyellekään.

Tässä Neela hetken paikoillaan:



Hienosti Neela luki jo mun ohjausta, vaikka ensimmäistä kertaa mentiin yhdessä ja mulla niin pitkä tauko takana. Kiva olisi päästä luukuttamaan kunnolla.

Tanja meni vielä Linda -vasikan kanssa. Siis Linda on myös villakoira. Vasikka nimitys tulee lähinnä neidin "ei niin sirosta" ulkomuodosta. Ei millään pahalla :D. Linda opettelee alkeita ja otettiin putki - aita suoraa. Minä sain toimia palkkaajana putken päässä. Linda teki varmaan lähelle maailmanennätystä tai ainakin Sulvan ennätystä putken läpi juoksemisessa. Ei kyllä montaa sadasosaa mennyt kun neiti singahti putken läpi kiinni mun kädessä roikkuvaan narunpalaan. Hauskaa oli!

Olen juuri pari päivää sitten katsonut Leinosen ja Suoknuutin DVD:n "pennusta mestariksi". Listaan tähän eri aihe-alueet mitä videolla oli ja näihin perustuen on sitten hyvä rakentaa omaa treenisuunnitelmaa myöhemmin:

• Irtoaminen (eteen, sivuttain). Tätä pystyn harjoittelemaan kotona, pihassa. Alussa tarvitaan apuohjaajaa ennen kuin koira osaa pysyä paikalla itsenäisesti.
• Pimeä putkikulma. Tavoitteena, että koira osaa itsenäisesti hakea pimeän putkikulman. Aluksi palkka putken alkuun ja koiran oivallettua tämän siirretään palkka putken loppuun.
• Putkesta kääntyminen
• Pussi. Vedettävä narulelu näytti kätevältä. Tarvitaan apuohjaajaa.
• Lähellä pysyminen; vekki ja ennakointi. Näitä pitää vähän mutustella miten ja missä vaiheessa treenaa. Kaksi aitaa riittää.
• Takana leikkaaminen. Koiran pitää osata irrota ennen kuin voi leikata takana.
• Takaa kiertäminen. Tämän ajattelin ottaa ohjelmaan suht aikaisessa vaiheessa.
• Twist. Öööö, oon jo unohtanut mitä tämä tarkoitti. Täytyy palata myöhemmin.
• Pakkovalssi. Valssia tulen todnäk tunkemaan joka paikkaan, joten ei liene pahitteeksi jättää vähän vähemmälle...
• Sylikäännös. Tämä ei ihan auennut. Vaatii lisää paneutumista.
• Poispäinkäännös. Tämä oli uusi juttu ja jäi hyvin mieleen. Kait. Vähän auki, että missä tilanteissa tämmöistä tarvitaan. Täytyy pohtia sitä.
• Kontaktit. Näitä aletaan myös treenaamaan aika pian pennun kotiuduttua. Lähinnä tuota nenäkosketusta, ei niinkään kontaktipinnoilla seisoskelua, vaan takapää jonnekin korkeammalle, kuten kirjan päälle aluksi. Naksu pitää tässä vaiheessa olla tuttu.

Noin. Sainpas listan kirjoitettua :) Hyvä minä.

Vielä vähän fiilistelyä treenihetkestä:

Onko mitään makeempaa kuin nähdä koiran nauravan. Nauravan koko naamallaan, hyppivän sua päin silmät ilosta ja luottamuksesta loistaen. Tätä lisää - tehtäiskö vielä kerran ja vielä kerran ja vielä kerran! Hiekka lentää ja pöllyää, hengitys puuskuttaa, jalat hikoaa. Makkarat putoilee hiekkaan, vaatteet likaantuu. Koiran kuolaa käsissä, kynsien alla hiekkaa. Tämä on agilitya.

(Pakko)Lomaa

Seuraavat kaksi viikkoa kuluu lomaillessa. Pakko sellaisessa; eli hieman huonosti maksetussa. Noh, tää on tätä - en ole ainoa.

Jotenkin aika on vähän pysähtynyt pennun odotuksen suhteen. Nyt pentu on syntynyt ja joka päivä on lähempänä se hetki, kun se kotiutuu. Mutta en oikein tiedä mitä tehdä. Vähän jännittää jo kuinka saan arjen luistamaan; on niin monta palapelin palaa. En oikein edes muista millaista elämä pikkupennun kanssa on.

Olisin halunnut, että olen todella valmis, kun pentu tulee. Elämä niin sanotusti kuosissa. Kaikki mietittynä etukäteen mitä pennun kanssa tehdään olisi jo excelissä tai vähintäänkin listana ;) Voivoi. Ei sinne päinkään.

Haluan nyt kuitenkin keskittyä siihen, että vihdoin ja viimein saamme perheeseemme uuden jäsenen! Tyypin, joka ei tule päästämään meitä helpolla. Tyypin, jolle saamme nauraa. Tyypin, jolle hermostumme. Tyypin, jonka kanssa saamme samoilla metsissä, syöttää nameja, opettaa temppuja. Tyypin, jonka kanssa voimme leikkiä piilosta. Tyypin, joka puree meitä varpaista ja repii verhoja. Tyypin, joka pissailee ja juoksee pissaisilla tassuilla ympäri taloa ja en ehdi siivoamaan, kun lapset samaan aikaan pomppivat pää edellä sohvalta alas...jne. Eli härdelliä tulee riittämään :)

Olemmeko me valmiit siihen? Olenko minä valmis? En usko, että tämän valmiimmaksi elämä enää tulee. En halua enää suunnitella niin hirveästi, haluan vain haistaa sen ihanan pennun hajun ja nauttia uudesta elämästä. Yhdessä perheeni kanssa. Toki aidan siivekkeet pitää appiukolle laittaa pikapikaa tilaukseen; pitäähän nyt ainakin käännökset olla hanskassa suht pian ;)

Olemme siis valmiit :). Paitsi ne siivekkeet...

Loffoa odotellessa.

Tulevat kaksi viikkoa käytän talon siivoamiseen, laitamme sen myyntiin muuttaaksemme Vaasan puolelle lasten koulunkäynnin takia. Aion kuitenkin karata aika ajoin gymille treenaamaan. Juoksemassa kävin eilen ja taas askel oli ihanan kevyt. Loistavaa :)

26.9.2009 on syntymäpäivä!

Viime yönä se sitten tapahtui. Yli vuorokauden katsottiin Fujitan tuskaista läähätystä, kävelyä webbikameran kautta ja sitten, kun menin nukkumaan, niin pennut syntyivät. 6 kappaletta. 4 tyttöä ja 2 poikaa. Pojat ovat väreiltään choc merle ja musta tri. En ole vielä nähnyt niistä lähipotrettia, mutta tuolla ne näyttävät nytkin mönkivän Fujitan masun alla. Pienet.

Heräsin yöllä 4 aikaan ja menin koneelle. Synnytys oli mennyt hienosti, hieman ehdin kasvattajan kanssa jutella fb -chatissa. Nyt sitten odotellaan ja toivotaan, että pennut ovat terveitä ja selviävät kriittiset ensimmäiset viikot. Ja että ne palluraisetkin sitten aikanaan sieltä löytyvät. Mutta tästä monen vuoden odottamisesta, on nyt kyllä loppumetrit menossa, joten kahden kuukauden odottaminen ei enää hirveästi rasita.

Mutta se choc merle kyllä kiinnostaisi kovasti. Näinhän jo unta bc:n ja tiikerin risteytyksestä :) Tämähän on jo aika lähellä sitä!!

Voimaa reisissä (VAROITUS: sisältää itsekehua..)

Olin tänään juoksemassa. Juoksin noin 7 km lenkin (kesto 45 min), loppumatka metsäpolulla. Pompin kuin aropupu tai metsäjänis tai what ever, joka loikkii keveästi ja ilmavasti. En tiedä näyttikö mun meno ihan tolta, mutta ainakin tuntui.

Oli aivan mahtava juoksulenkki. Olisin voinut vetää vaikka kuinka kauan; jatkaa ja jatkaa. Viimeset 500 metriä vedin tolppajuoksua; joka toinen tolpan väli ihan täysiä ja sitten jäähdyttelyä ja taas uudestaan. Siis KYLLÄ LÄHTI! Aivan mahtava tunne, kun spurttas sprinttiin, niin jalat vaan rullas ja tuntu, että mä oon aivan ku joku Usain Bolt :D Ei voi olla noin kivaa :D

Hitsi, jos saa ittensä pysymään tässä kunnossa tai vielä petraamaan, niin ei ainakaan meikäläisen vauhdista jää kiinni agilityradoilla. Toivottavasti pääsen siihen tavoitteeseeni, että saan ohjata fyysisesti.

Loffon emä on nyt on-line. Siellä se tälläkin hetkellä nukkuu. Pieni valmistautuu tulevaan koitokseen...jälleen yksi päivä lähempänä suurta hetkeä...

Vaihtokauppa

Teimme vaihtokaupan. Vaihdettiin 2 lasta yhteen Lagotto Romagnoloon. Kyse ei ole viinistä (Sanna ;)), vaan 9,5 -vuotiaasta Italian lahjasta maailman tytöille elikkä Donosta. Saimme nauttia koirallisesta elämästä vuorokauden verran.

Kävimme Samin ja Donon kanssa kiertämässä Öjanin luontopolun. Olen lähes koko ikäni asunut Vaasassa ja nyt vasta löysin tuommoisen paikan! Oli tosi kiva reitti; 4,5 km, matkan varrella oli pitkospuita, helppokulkuisempaa polkua ja vähän kivikkoisempaa. Puolessa välissä oli taukopaikka, jossa nautimme kaffit ja sämpylät. Onko mikään parempaa kuin istua hiljaisessa metsässä ja juoda kahvia. Noudatimme sääntöjä ja pidimme Donon kiinni koko matkan. Jos olisi ollut oma koira, todnäk olisin pitänyt vapaana. En ihan 100% luota Donoon, niin parempi näin kuin lähteä sitä etsimään Sundomin perämettistä. Ja tulipa todettua, että oma koirani opetetaan TODELLAKIN olemaan vetämättä...Hyvin jätkä jaksoi lenkin, ei siinä mitään. Molemmat ;)

Illalla mentiin elokuviin ja Dono jäi apukeittiöön nukkumaan viltille. Takaisin tullessa se reppana oli löytänyt mun farkut ja paidan ja nukkui niiden päällä. Voi pieni toista. Jotenkin todella liikuttavaa, kun se haluaa jotain turvallista jäädessään yksi.

Nukkumaan mennessä kävimme pientä "painia" sängyn valtiudesta. Jätkä vetää ittensä ihan veteläksi, kun käskee pois sängystä. Ei liiku mihinkään, on vain kuin löysä joku. Vedin sen sitten siitä alas ja loppuyön nukkuikin sitten lattialla.

Vähän ennen seiskaa alkoi herätysshow. Dono on kotona tottunut herättämään porukat menemällä makaamaan emännän päälle. Minä en moista hyväksynyt, vaan ukko kellautettiin lattialle. Yritin nyt jo noudattaa niitä periaatteita mitä oman pennun kanssa tulen noudattamaan. Hyvää harjoitusta siis. Nousin sitten vasta, kun jäbä oli maannut omalla paikallaan hiljaa jonkun aikaa.

Ihana rauhallinen aamulenkki Edvininpolun metsissä. Tämä on just sitä nautintoa mitä koiranomistaminen parhaimmillaan on. Tai yksi niistä.

Pennun odotusasia etenee; päivät kuluvat. Nyt on kasvattaja alkanut seuraamaan Fujitan lämpöjä, jotta näkee koska synnytys käynnistyy. Hänen sivuillaan oli kuvia Fujitasta ja masusta; oli jo aika iso :)

http://www.bordercollies.nl/litter36/enest.shtml

Pennulle on tullut uusi nimiehdotus. Lasten suusta. LOFFO. Tää tulee Rosvo -sanasta. Olavi kun pienempänä sanoi meliloffo eli merirosvo. Se kuulosti aika hellyyttävältä. Loffo rimmais hyvin pennun tulevan lainatäti/mummon Konnan kanssa. Olis rikollisperheessä enemmän porukkaa :)

Mittarilukemat

Ajattelin tämän viikon roikottaa tota askelmittaria mukana. Muka 10000 askelta pitäs saada, semmonen luku jäänyt päähän. Ei kyllä normityöpäivänä tuu - todellakaan.

Su 10000 (kävin combatissa, siellä tuli 5000)
Ma 4880 (ei mtn erikoista)
Ti unohdin mittarin, pieni kävelylenkki kirjastoon, joten ehkä vähän enemmän kuin ma
Ke 13500 (wautsi wau ja tehokas tyttö :)) Kävin vielä illalla pumpissa, jossa ei tullut askeleita ku muutama.

Joo, ja kiinnostus loppui tähän. Tai oikeastaan se loppui kosmeettiseen seikkaan (minäkö turhamainen ;)). En viitsinyt roikotella mittaria pitää esillä töissä ja kun oli lyhyt paita, niin ei sit voinu laittaa mittaria.

Summa summarum - 10000 askelta tulee täyteen päivässä, jos tekee noin tunnin kävelylenkin. Pelkällä töissä käymisellä se ei todellakaan tule.

Viikon tilannekatsaus

Tämä blogi on hassu juttu. Vähän väliä huomaan miettiväni, että onko elämässäni tapahtunut mitään blogiin laittamisen arvoista. Tarkoitukseni on kuitenkin tänne kirjoitella treenaamiseen ja koiriin liittyviä juttuja, ei mitään BB -meininkiä...Sorry ;)

Urheilupuolella pikkasen valoa; nyt olen ollut noin viikon kunnossa. Viime sunnuntaina olin Combatissa, ihanaa as always. Mutta maanantaina oli taas hartiat niin jumissa, että päätä jomotti. Sen se usein tekee. Siellä vetää niin täysiä ja, kun kyseessä on nyrkkeilytunti niin johan hartiat jumittaa.

Keskiviikkona yritin mennä juoksemaan. Tai siis menin kyllä. Mutta tein taas perinteisen virheen, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Menin juoksemaan töistä päin. Donon kanssa. Dono sinänsä ei ollut se virhe, vaan se töistä päin meno. Siitä vaan ei tule mitään, kun en ole syönyt kunnon ruokaa alle. Verensokeri laski noin 20 minuutin juoksun jälkeen niin alas, että tuntui noutaja tulevan. Pyörrytti ja heikotti aivan hulluna. Se on kyllä kamala tunne. Laahustin sitten Donon kanssa takaisin anoppilaan ja menin syömään jätskiä...

Hyvää tuossa juoksulenkissä oli se, että Donon kanssa oli mukava alkukuseskelun jälkeen juoksennella. Se juoksi tiukassa remmissä edessä, vetämättä kuitenkaan liikaa. Vähän varmaan canicross -meininkiä. Dono täyttää jo 10 helmikuussa, joten en varmaan sen kanssa nyt rupea juoksulenkkejä sen enempää tekemään, kun ne lonkatkin on niin huonot :/

Eilen oli BodyBalance -tunnilla. Kauhukseni huomasin, että en ole käynyt kyseisellä tunnilla kolmeen kuukauteen. Tunti koostuu joogasta, tai-chistä ja pilateksesta. Ihanan rauhoittava ja tehokas tunti. Jokainen, joka on tehnyt pilatesharjoituksia tietää, että ne tuntuvat. Tai-chi -liikkeet ovat myös mukavia, kun ne oppii ja huomaa kuinka liike voi olla jatkuvaa. Filosofista.

Tänään sitten tuntuukin lihaksissa, että eilen on treenannut. Reidet, kyljet, selkä ja takamus ovat silleen kivasti kipeät. Ja pää. Mutta se ei nyt liittynyt tuohon treeniin. Jostain syystä mulla on jo monena viikonloppuna ollut pää kipeä. Ja ei oo mitään itse aiheutettua, siis ainakaan nesteillä.

Tällä hetkellä odottelen Samia kotiin tulevaksi, että pääsen juoksemaan. Kauhea hinku treenata juoksua enemmän, kun pikkusiskokin on siinä niin pätevä. Jospa vaikka keväällä pääsis puolikkaan juoksemaan. Se olis multa aika hyvä saavutus.

Pentupuolella edetään lopun alkua. Siis siinä mielessä, että enää vajaa kaksi (!) viikkoa pentujen syntymään. Ja se on vähän se!! Oon tätä odottanut jo monta vuotta ja nyt se alkaa olemaan pian todellista. Kuinkakohan kovaa mä hajoan, kun saan vihdoin ja viimein sen oman karvakorvani syliin. Tänään oltiin Minimanissa perheen kanssa ja Heinin kanssa hiplailtiin kaikkia koiratarvikkeita. Niitä oli paljon! Vaikka minkälaisia leluja, remmejä, luita, t-paitoja ja jopa lippiksiä. Sovittiin Heinin kanssa, että sitten, kun pentu syntyy, niin mennään shoppailemaan. Vaan me tytöt. Meidän tulevalle vaaville jotain kivaa :)

Hiljaiseloa

Olen ollut flunssassa, joten urheilemaan en ole päässyt. Viikonloppuna todennäköisesti uskaltaa jotain tehdä. Toivottavasti kunto ei ole aivan repsahtanut.

Pennun nimeä mietin koko ajan, joka tilanteessa. Mitään kivaa ei tule mieleen. Tai aina luulen, että SE ON TÄSSÄ, niin joku tyrmää sen. Esimerkki: Englannissa futis on kansallispeli, jota kutsutaan monesti pelkästään The Game:ksi. Muistaakseni. No, joka tapauksessa, ajattelin, että Game olisi kiva nimi. Kunnes mieheni veli ystävällisesti sanoi mulle, että meinaaks huutaa sitä pihalla GEI MIII!! Joo, ehkä en. Laitan tähän muutamia kuvia kesältä piristeeksi lainaprinsseistämme Hertzistä ja Donosta.

Että mä oon surkea näiden kuvien kanssa - en jaksa yhtään yrittää niitä muokata.

Flunssapäivien saldona oli kylläkin massoittain koulutusideoita; temppuja lähinnä. Youtube on kyllä mahtava tiedonlähde, sieltä löytyi vaikka minkälaisiin kivoihin temppuihin opetusvideoita. Lähinnä naksulla aion pentua opettaa.

Koiratanssikin kiinnostaisi kovasti - siinä yhdistyy musiikki ja koirat - molemmat mulle tärkeitä. Biisikin olisi jo valmiina ja pää raksuttaa siihen liikkeitä. Tiedä sitten mihin aika loppuviimeksi riittää, kun on nuo kaksijalkaiset vähemmän karvaiset lapsoset, jotka tarvitsevat osansa. Piece of me. Olen kyllä ajatellut Heinin kanssa paljon touhuta noita temppuasioita, että saatais kivaa yhteistä tekemistä.

Eipä kummempaa jaarittelua tällä kertaa.

Kermit vai mikä se ny oli?

Sain Jenniltä hyvän nimiehdotuksen pennulle: Kermit. Ehdotin tätä nimeä kotona, johon meidän Olavi totesi, että KÖRMY! Siitäkös riemu repesi ja jopa Sami innostui. Mä olin vähän, että "jotain rajaa", mutta toisaalta olisihan se aika hauska nimi. Kunhan se ei ole sitten mikään enne - Körmystä tulee mieleen joko Vääpeli (pomottava) tai sitten joku rontti, joka menee minkä läpi vain :D Sieluni silmin näen jo australian karjakoira -tyyppisen etenemisen; huudetaan kilpaa ja juostaan lujaa - ei väliä mihin ja minkä läpi, kunhan juostaan. Kivaa, kun matkan varrella saa mennä aitojen läpikin ja hypätä korkealta!

Kermit olisi vikkelä koikkaloikka, ketterä luikku. Korkeat hypyt ja aitojen välilläkin voisi koikkelehtia, pomppia, kun on vaan niin kivaa. Mieluiten mamman naaman korkeudella väläyttämään pitkää kieltä. Tääkin malli hyppii aina kontaktien yli, koska sillä vaan on niin pitkät jalat ja niissä vieterit. Vähän niin kuin Tikrulla. Kisapaikalla se makaisi paikalla ja ottaisi sillä kielellään vaikka kärpäsiä kiinni. Viihdytystä kaipaa tämä otus koko ajan.

Kumpikaan vaihtoehto ei kuulosta ihan oikealta ;) Ehkä pentu sitten olemuksellaan kertoo mikä nimi sille sopii.

Flunssaakin pukkaa, joten viikonlopun 10 km lenkki jää tekemättä. Typerää. Combatissa olen tällä viikolla päässyt käymään. Pientä vuoristorataa tämä mun urheileminen.

Nimen pohdintaa

Nyt on varmistunut, että pentuja on tulossa. Emä ultrattiin eilen ja hyvältä näyttää. Odotus voi siis tosissaan alkaa - mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan mun tapauksessa :)

Yritin eilen miettiä pennulle nimeä. Haluan, että se viittaa jotenkin Englantiin. Onhan bordercollie englantilainen rotu ja Samille ja mulle Englanti maana tärkeä. Istuin sitten illalla London -kirja kädessä etsien jotain vinkkiä koissun nimeksi. Ei mitään isoa älynväläystä tullut, joten vapaasti kaikkien aivonystyrät liikkeelle. Etsitään koiralle Britti -nimeä. Hei, BRITTI! Olisko se hyvä? Vai SIR? Liian vaikea. Nooh, entäs PUBI - ei kelpaa -muistuttaa liikaa Walleniusta. Yrjö. Se oli kuulemma Englannin kuningas joskus. Dodi, Dianan rakastaja. Shandy - naisten limsa+kalja+sotku. Oxo -lihauutevalmiste. Jne.

Eilen tuli kauppareissulla vastaan tollerin pentu emäntänsä kanssa. Jäin tietty suustani kiinni ja pentua hiplailemaan. Tulipa sitten vaan mieleen, että EI NÄIN. Miten ihmeessä sitä pääsee pennun kanssa ohi kaikenmaailman ihastelijoista ja lääppijöistä ja "ei tää mitään tee" koirankävelyttäjistä. En halua, että meidän Britneystä eiku Britistä tms. tulee semmonen maailmaa syleilevä halinalle, vaan hyvin käyttäytyvä nuori mies. Kavereita pitää olla, mutta remmissä ei leikitä. Täytyy sit vaan kestää se pissheadin maine mikä meikäläiselle tulee "ei tää mitään tee" -koiranlenkittäjien keskuudessa.

Eilen olikin juuri kiva tapaus, kun tollerin pentua päästettiin haistelemaan sakemanni narttu. Sakun emäntä totesi "tämä on niin leikkisä", kun koira meni selkäkarvat pystyssä pennun luo. Juu, olipa leikkisä tosiaan - yritti haukata pennulta päätä irti. Hieman kärjistäen. Juu, ei meille kiitos noita kokemuksia.

Urheilupäivitystä

Tällä viikolla olen kiitettävästi päässyt takaisin urheilun makuun. Tosin vähän rennommin olisi voinut aloittaa, mutta en oikein ole hyvä sellaisessa ;)

Joka tapauksessa viikon saldona: 40 min juoksulenkki, bodypump -tunti, bodycombat -tunti ja tänään olisi tarkoitus juosta tunnin lenkki ja huomenna mennä bodycombatiin.

Bodypump tunti noin kuukauden lihastreenaamattomuuden jälkeen aiheutti kylläkin aikamoista tuskaa reisissä. Vedin tietty samoilla painoilla kuin ennenkin ja ihan hyvin tunnilla jaksoi. Mutta OMG seuraava yö ja päivä. Jokainen liikahdus, kosketus oli aika tuskaa. Kesällä ei tullut paikat kipeeksi, kun menin pyörällä gymille; sopivasti alku- ja loppulämmittelyä

Bodycombatiin menin töistä päin eilen. Se oli yhtä ihanaa kuin aina ennenkin. Nyt oli puoliksi jo uusi ohjelma ja rankkaa musaa kuultiin. Metallican Enter Sandman oli mixattuna versiona ja oli kyllä tosi makee. Tätä lisää :)

Tänään vien Heinin playschool -kaverin synttäreille ja ajattelin sillä välin mennä juoksulenkille.

Vielä pitäisi muistaa venytellä...

Perfect day

Eilen oli just semmoinen ilma, mitä mä rakastan. Kirpeän kuulas syysilta. Kävin juoksemassa. Sekin meni hienosti. Musan voimalla. Uus lempparibiisi on tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=0td_7yFgqN4. Varsinkin kitarakohta on aivan huippu, tulee niin hyvälle mielelle.

Viime viikolla olin myös juoksemassa, mutta soittimesta loppui patterit. Saman tien loppui juoksukin. Että tämmösellä tahdonvoimalla meikä liikenteessä.

Juostessa ajattelin vähän agilityakin vaihteeksi. Mietin sitä, että minkälainen kilpailija haluan olla. Haluanko tehdä täydellistä vai voittaa. Ja mun vastaukseni on, että voittaa. Tietysti toivon, että nuo eivät ole toisiansa poissulkevia vaihtoehtoja (ja ihan huipulla ei varmasti olekaan), mutta jos pitää valita, niin voittaa. Haluan lähteä aina radalle täysillä. Antaa kaikkeni. Olipa kyse sitten ykkösestä, kolmosesta tai mm -karsinnoista. En pysty näkemään itseäni tilanteessa, jossa esim palautan koiran kontaktille kesken hyvän radan ja joudun poistumaan radalta tämän jälkeen. Ehkä mun pitää olla tosi kyrsiintynyt johonkin virheeseen, että noin tekisin.

Onko tästä ajattelumallista sitten jotain haittaa, jos haluaa päästä huipulle. Aika näyttää. Haluaisin kuitenkin nauttia jokaisesta kisasta täysillä sillä tasolla millä sillä hetkellä koiran kanssa ollaan. Toki nautintoon kuuluu se, että mennään koissun kanssa samaa rataa :)

Tänään on ruokatunnilla ohjelmassa bodypumpia. Jospa tämä itsensä rääkkäminenkin lähtisi taas käyntiin.

Pennun kasvatus by Tuire Kaimio

Käytiin lasten kanssa kirjastossa ja sieltä mukaan tarttui Tuire Kaimion kirja "pennun kasvatus". Mun viimeisestä pennusta on aikaa jo 16 vuotta, joten ehkä jotain lienee unohtunut matkan varrella. Ja asioita muuttunut.

Kirja osoittautui tosi käytännön läheiseksi ja helppolukuiseksi. Ajattelin hieman referoida tähän kohtia, joista ajattelen olevan hyötyä meille pennun kotiutuessa. Kirja alkaa ajasta ennen pentua, kuinka pentu valitaan jne. Näihin kohtiin en hirveästi panostanut, kun luotan ammattilaisiin tässä asiassa. Terkkuja vaan ;)

Ensimmäinen käytännön vinkki on kohdassa "Ensimmäinen yö uudessa kodissa". Olen ajatellut, että pentu tulee nukkumaan eri huoneessa kuin me. Ensimmäiset viikot on kuitenkin syytä minun nukkua samassa huoneessa pennun kanssa ja totuttaa se siihen huoneeseen ja, että yöllä nukutaan. Korkeintaan käydään pissalla kerran / pari, mutta ei mitään ylimääräistä. Vinkunoihin ei reagoida, vaan näytellään nukkuvaa. Kirjan mukaan on hyvä siirtää pikkuhiljaa omaa sänkyä kauemmaksi pennun nukkumatilasta, mutta luulenpa, että meidän kohdalla katsotaan minkälainen tyyppi tulee ja sen mukaan sitten mennään. Voihan olla, että meille tulee joku Mr. Ice Man, joka ei oo moksiskaan mistään sänkyjen siirtelyistä :)

Myös tuo pennun luonne on hieman herättänyt ajatuksia. Olen aikaisemmin ajatellut, että pennun pitää olla vilkas ollakseen nopea agilityssa. Tämä lienee bordercollien kohdalla hieman harhaanjohtavaa, koska tuskin työkoirista löytyy niin sanottuja laamoja, vaikka rauhallisia olisivatkin. Meidän perheeseen todnäk sopii parhaiten viilipyttymäinen, rauhallinen uros - ei mikään ADHD. Raukkaparka stressaantuisi entisestään meidän välillä aikamoisesta härdellistä.

Kirjassa on kivasti otettu huomioon sekin, että miten lapset otetaan mukaan pennun kasvattamiseen. Esim. ruoan antaminen, nimen opettaminen, aarteen etsinnät sun muut ovat oivallista lapsen ja koiran välistä toimintaa. Toki aikuisen valvonnassa.

Sisäsiisteyden opettaminen on myös aika mielenkiintoinen asia. Taskulla meni vaivanen vuosi ennen kuin pystyi sanomaan sen olevan sisäsiisti. Nyt toivoisi hieman erilaista tahtia. Matot pois, mutta mites sitten liukastelut ynnä muut? Jos pentu juoksee sisällä parketilla, niin eikös se sitten ole huonoksi nivelille ja lihaksille? En tiedä.

Myöhäinen leimautumisvaihe 8 - 12 viikkoa. Kirjassa oli lueteltu vino pino asioita mihin pennun on hyvä tutustua noina viikkoina. Mm. Juokseva lapsi (löytyy), mustapartainen mies (käykö harmaaparta?!), möreä-ääninen mies (joo), nainen (joo), pitkä ihminen (joo - mutta en mä), liikuntavammainen (palvelutalo vieressä), sateenvarjot (jos sataa), rullaluistimet (talvella?! pitääkö mennä botniahalliin!). Ja kaikenlaista muuta; erilaista eläntä, ympäristöä, kulkuvälineitä, koiria jne. Kiirettä pitää :D

Mutta varmasti paimennusviettiselle koiralle on tärkeää jo tuossa vaiheessa opettaa nuo pyörät ja autot ja muut ohiviuhahtavat systeemit. Niiden perään ei lähdetä. Kirjassa neuvottiin ensin tutustuttamaan näihin omituisiin menijöihin pikkuhiljaa ja sitten pyydetään näitä lisäämään vauhtia ja etäisyyttä jne. Talvella sitten meikäläinen nähdään tuolla hiihtoladuilla pysäyttelemässä ihmisiä, että HEI, MEIDÄN PENNUN PITÄÄ SAADA TUTUSTUA HIIHTÄJIIN!! PYSÄHDYYYY!!!

Yksinolon opettaminen tulee myös olemaan mahdollisesti haasteellista. Nyt jo sydän särkyy, kun pitää pieni ruppana jättää ihan issesseen kotiin. Yritän saada ainakin jonkinlaisen mammiksen, että saan opetettua vaavin kunnolla yksinoloon. Kirjan mukaan, jos tämä jollainlailla epäonnistuu, niin eroahdistus on vaikeasti korjattavissa aikuisella. Ja taas sai tuntea huonoa omaatuntoa, että on ottamassa koiran, kun käy töissä...näin se vaan on niin monessa koirakirjassa, että koiran ei saisi olla yli 4 tuntia yksin. Mutta haloo, kenellä on mahdollisuuksia johonkin muuhun?! Eläkeläisillä ja opiskelijoilla ehkä.

Yksinolo opetettiin kirjan mukaan erittäin systemaattisesti, mikä lieneekin oikea tapa. Eri asia riittääkö meikäläisen kärsivällisyys. Pakko riittää. Kirjassa oli 9 eri kohtaa kuinka edetään yksinolon opettamisessa. Tärkeintä kuitenkin on, että pennulla on koko ajan turvallinen olo ja sitä ei palkita vinkumisesta, vaan ainoastaan rauhassa olosta. Ensiksi laitetaan pentu omaan paikkaansa, esim leikkiaitaus ja samalla itse puuhaillaan jotakin niin, että pentu näkee sinut. Palkitaan heti, kun on rauhassa. Homma etenee vaiheittain niin, että poistutaan huoneesta, puetaan ulkovaatteet jne. Pennulle ei saa sanoa mitään erityistä sen jäädessä aitaukseen eli ei Marjo mitään "heiheiäitimeneeny" -lirkutuksia...

Vielä kirjoitan leikkimisestä, kun sekin herätti ajatuksia. Kirjassa kovasti tuomittiin taistelu- ja palloleikit. Näitä ei tulisi tehdä kuin max parina päivänä viikossa. Jos näitä tehdään pennun kanssa kovinkin usein, saattaa pennun stressihormonitaso jäädä pysyvästi korkeaksi. Olen kyllä tuon pallon heittelyn mieltänytkin, että se ei pidemmän päälle ole terveellistä, mutta en sitä ihan noin radikaaliksi käsittänyt.

Sitten olen katsonut Janita Leinosen ja Jaakko Suoknuutin agilityvideoita. Ohjausvideo ei hirveästi tuonut uusia asioita, mutta pentuvideo oli oikein paikallaan. Sitä pitää opiskella suurella hartaudella.

Kisatunnelmia

Nyt on muutaman päivän saanut levätä (?) kisaviikonlopun jälkeen ja olo alkaa helpottamaan. Olipa raskas, mutta kiva viikonloppu. Löysin itselleni uuden aluevaltauksen - kuuluttamisen. Mikäköhän siinä on, kun se tuntui niin omalta touhulta. Kait sitä on lievästi narsistinen, kun haluaa olla keskipisteenä. Ja juuri olen manannut, kun oma tyttäreni on niin huomionhakuinen..kehen lienee tullut?!?! ;)

Muitakin omituisia piirteitä löysin itsestäni. Kisojen jälkeen tuntui, että näitä lisää. Voitaisiin järjestää jotkut isommat kisat - vaikka agirotu! Ei sitä ihminen meinaa itteensä helpolla tässä elämässä päästää...

Ihania suorituksia nähtiin paljon. Varsinkin 3 -luokan koirakot ovat kivaa katseltavaa. Vauhdikasta ja iloista menoa. Onneksi enää ei juurikaan näe ohjaajien turhautumisia, vaikka kaikki ei mene kuin suunniteltu. Muutama radalta poistuminen tapahtui hylkäyksen tapahduttua, mutta vaikea ottaa kantaa ymmärsikö koira syyn miksi kiva touhu lopetettiin. Veikkaan, että ei.

Eilen postissa tuli tilaamani dvd:t. Pennusta mestariksi. Siinäpä meille tavoitetta kerrakseen. Jotakin täytyy heidän metodeissaan olla oikein, kun heidän koulutettavistaan tulee mestareita toisensa perään. Tahtoo kans!

Vielä noin viikko jännätään, että onko pentuni äitee kantava. Olisipa kamala pettymys, jos jäisi tyhjäksi. Pidetään peukkuja!

Urheilusaldo on zero. Ei siis niin mitään. Ellei sitä Madonnan konsertissa 6 tunnin seisoskelua / tanssimista lasketa, seisoin varpaillani melkein koko konsertin ajan - tuli rakot varpaisiin :D Niin joo ja käveltiin sinne konserttialueelle reilun tunnin matka. Että edes jotain kuitenkin, kun oikein muistelee.

Hyvien kisojen valmisteluresepti

Hyvät agilitykisat - mitä niiltä odotetaan? Onnistuneita tuloksia, kivaa fiilistä, hyviä olosuhteita muun muassa.

No, miten ne saadaan aikaan? Tarvitaan etukäteisjärjestelyjä varten:

vähintään 2 kpl pahasti addiktoitunutta, kikattavaa agiknarkkia
auto
netti ja sähköposti
puhelin
jotain hajua säännöistä tai ainakin hyvä tarkistuslista
rento tuomari, joka ei aseta liikaa paineita ylitoimitsijoille
kahvia
kahvia
ja
kahvia
niin ja unohtamatta ihanaa aviopuolisoa, joka hoitaa lapset, kodin ym. sillä aikaa, kun toinen knarkki touhuaa harrastuksensa parissa.

Reseptin saattaa pilata liika palkallisen työn teko.

Näillä eväillä yritetään saada kivat bileet viikonloppuna - kisaaminen on sivuseikka. Toki tulokset yritetään saada mahdollisimman oikein...Tervetuloa siis Rantareviirille, rennolla asenteella.

Urheilu jäänyt siis hieman sivuosaan, siis ainakin fyysisenä suoritteena. Urheilukisojen järjestäminen on ottanut pääosan. Ja toki huomenna tulee hypittyä, kiljuttua, tanssittua, kun pääsen katsomaan M-A-D-O-N-N-A-A. Aivan mahtavaa!

Että semmosta ohjelmassa loppuviikon ajan - blogi vaikenee loppuviikoksi. Maanantaina todnäk tilitystä kisaviikonlopun onnistumisesta.

Kevytkenkäistä juoksentelua

Eilen olin juoksemassa. Kevyt oli askel. Musiikin tahdittaessa matkaa jalka nousi kyllä ihanan kevyesti. Ilman musiikkia mun juoksemisesta ei tulisi varmaan mitään. Se antaa virtaa. Varsinkin aamupoikien Pummi -biisillä pääsee hyvin alkuun.
Juoksen melkein aina saman 5 km lenkin. Pitäisi juosta kauemmin silloin, kun se kulkee - eri reittiä välillä.
Juoksulenkille lähtiessä olin tosi huonotuulinen ja väsynyt. Töiden aloittaminen loman jälkeen on ollut haasteellista. Ehkä pieni tauko treenaamisessa on ollut paikallaan, ei se kunto varmaan ihan niin nopeasti laske ja siksikin juoksu kulki eilen. Nyt on taas päästy treenamisen makuun, kun pieni flunssa on selätetty ja tarkoitus on viikonlopun aikana hikoilla.
Edellispäivänä tehtiin lasten kanssa viivajuoksua. Tässä kuva:

Viivajuoksua pitäisi alkaa harrastamaan enemmän lenkin yhteydessä. Tekee hyvää räjähtävälle lihasvoimalle vai miksi sitä nyt sanotaan :D

Eilisellä lenkillä mietin, että vuoden päästä saatan jo juosta meidän tulevan perheenjäsenen kanssa. Canicross on sitten joskus tavoitteena.

Siitä päästiinkin lempiaiheeseeni: koirat. Olen lainannut kirjastosta pari kirjaa; toisessa keskitytään huomionhakijoihin ja pelkopurijoihin ja toinen on Hallgrenin kirjoittama ongelmakoirat ja koiraongelmia. Eilen niitä lukiessani mietin, että onkohan tämä nyt ihan oikea tapa maalata kaikki uhkakuvat seinälle, mutta toisaalta on hyvä verestää muistia, että välttää kunnon ongelmat.

Ihan mielenkiintoista luettavaa kyllä ja haaveilen tekeväni hieman yhteenvetoa kirjoista saatuani ne päätökseen.

Nyt ruokkis päätökseen ja takaisin töiden pariin.

Pentulupa saatu!

Viikonloppuna tapahtui läpimurto tässä monen vuoden uuvutustaistelussa. Rakas puolisoni myöntyi pennun ottoon ja nyt on jopa ajankohta sovittu ja varsinainen pentuekin tiedossa ja ns varauksessa. Aivan mahtavaa.

Nurinkurista kyllä ja ehkäpä mulle tyypillistä on, että alkoi hieman jännittämään. Apua, kuinka pärjäämme sen kanssa, kuinka se sopeutuu meidän perheeseen, kuinka meidän perhe sopeutuu siihen jne! Mutta näiden tunteiden en anna nyt ottaa valtaa - siitä tulee huippumakee hauva. Siitä on tosi kauan, kun olen pentua kouluttanut, joten osaa asioista joutuu opiskelemaan uudestaan ja omat näkemykseni ovat muuttuneet ja kehittyneet vuosien saatossa. Nyt mulla on 4 kuukautta aikaa opiskella ja olla täydessä valmiudessa kunnes herra Urho astuu meidän elämään!

Aamulaskuri laitetaan vasta sitten, kun pennut ovat syntyneet :D

Listaan tähän joitain sääntöjä, mitä pennulla tulee olemaan meidän kodissa ja joista ei jousteta:

- makuuhuoneeseen / sänkyyn / sohvalle ei mennä --> oma nukkumapaikka, ehkä useampi
- ruokapöydästä ei anneta ruokaa --> ei saa olla keittiössä ruokailun aikana
- lapsia tai aikuisia ei näykitä --> pikkupennulle tarjotaan joku lelu tilalle
- lasten perässä ei juosta --> jäähylle pentu, jos lapsien meno yltyy aivan mahdottomaksi
- lasten pitää antaa pennun olla rauhassa, kun pentu on rauhoittunut --> tästä pitää pitää kiinni
- sisällä ei riehuta, ainakaan mitään hepuleita --> ulos riehumaan tai treenataan jotain järkevää
- ulko-ovista ihmiset menee ensiksi --> paikallaoloa ja auktoriteettia
- pentua palkitaan aina, kun se rauhoittuu oma-aloitteisesti tai tekee jotain muuta järkevää
- lastenhuoneeseen pentu ei mene
- ennen ruokailua pennun pitää tehdä jokin temppu, ts. ansaita ravintonsa

Näihin pitää tarjota vastapainoksi jotain sallittua tekemistä. Mietin niitä vielä lisää. Ja lisää sääntöjäkin tulee varmaan tässä ajan mittaa mieleen. Jos luette ja jotain tulee mieleen, niin kommentoikaa ihmeessä.

Nyt tämä poistuu työmaalta.

Poppia ja koiramainen viikonloppu

No nyt on sitten nähty popin prinsessa: Britney Spears. Hieno oli show, vaikkakin oli enemmän sirkus kuin musiikkikonsertti. Musiikki tosin soi niin lujaa, että korvatulpat olis ollut paikallaan. Ms Spears ei itse paljon vaivautunut laulamaan, saati yleisöä jututtamaan - että siinä mielessä jäi vähän etäinen fiilis. Hyvät bileet kuitenkin :) Varsinkin lämppäri DJ Havana Brown oli aivan mahtava. Pikkasen Waildin dj:t kalpenee...

Perjantaina takaisin palatessamme saimme mieluisan vieraan kyytiin Vaasan ABC:llä. Volvoon hyppäsi bc -uros Hertz, aka Prinssi Herbert. Kiitos Jenni ja Marko luottamuksesta :) Hertzin kanssa on viikonlopun aikana vietetty koiramaista elämää. Tosin puutarhatöiden muodossa. Hertz vaan on tehnyt puutarhatöistä itsensä näköistä työskentelyä. Herra on mm. vetänyt ns paskarinkiä ympäri pihaa valtava keppi suussa, ottanut nokkosen suuhun ja aivastellut, piilottanut luuta noin kolmeen paikkaan jne. Suht aktiivinen nuori mies.

Tuo luun piilottaminen on kyllä hauska juttu. Pikku mies ihan pokkana lähti viemään namiherkkuluuta puskaan ja peitteli sen hienosti lehdillä. Seuraavana päivänä ajattelin, että eikö se nyt voisi vähän aikaa sitä luuta järsiä ja menin hakemaan sen sille, niin eiköhän sitä kuskattu uuteen paikkaan. Uusi paikka ei ollut tarpeeksi hyvä ja sitten piti viedä johonkin muualle.

Lasten kanssa Herbertti on pärjännyt hyvin, tosin vahtia pitää niin kuin koirien kanssa aina. Ei sen takia, että en luottaisi Hertziin vaan siksi, että riehaantuessaan vauhti on aika hurja ja pienet ihmiset jäävät kyllä helposti jalkoihin. Heini on ollut ihan onnessaan vieraastamme ja nytkin laittoi nameja taskuihin, kun lähdetään pian ulos. Haluaa kouluttaa. Kehen lienee tullut...

Viikonloppu on myös pistänyt ajattelemaan kodin sääntöjä pennun tullessa kotiin. Koko perheellä pitää olla yhteneväinen käsitys mitä koira saa tehdä. Nämä säännöt pitää tässä lähitulevaisuudessa luoda, jotta lapsillekin ehtii syöttää tarpeeksi aivopesua.

Pentuasiassa on tapahtunut ihanan odottamaton käänne. Asia on vielä aika auki, mutta ehkäpä lähitulevaisuudessa siitä voi kertoa hieman lisää :)

Viikonlopun aikana ratkaisiin myös Suomen edustusjoukkue mm- ja pm-kisoihin. Maxi -joukkue koostui ainoastaan bordercollieista. Mutta ketäpä tämä yllättää. Mahtavia koiria.

Sinäkin Brutukseni...

Toi otsikko sopii mainiosti tähän aiheeseen eli miksi olen päätynyt bordercollie -rotuun. BC -harrastajille tässä ei ole varmaan mitään pohdittavaa.

Meillä on aina ollut terriereitä. Kun olin pieni kotona oli airedalenterrieri Nappula. Nappula oli jättikokoinen airis, lempeä kuin mikä ja lapselle oiva kaveri. Nappula kävi yksin lenkeillä, silloin 70 -luvulla ei tainnut olla suuri ihme irrallaan juokseva koira. Ainakaan sitä ei kertaakaan viety koiratarhalle tai poliiseille. Nappulan kanssa jonkun aikaa meillä oli dobermann Basse. Basse jouduttiin valitettavasti lopettamaan suht nuorena johtuen epävarmasta käyttäytymisestä. En osaa enää jälkeenpäin analysoida missä meni pieleen, koska olin itse kovin nuori.

Nappula eli 14 -vuotiaaksi. Tämän jälkeen meni muutama kuukausi, kun äitini suunnisti lapset kyydissä Teinikedon -kenneliin Munsalaan. Menimme vain katsomaan vehnäterrierin pentuja...no, senhän tietää mitä siitä seuraa, kun menee katsomaan luovutusikäisiä pentuja. Kotiin sieltä lähti narttu "Teinikedon Yllyke", joka sai kutsumanimekseen Rosa. Rosa oli laiska, mukavuudenhaluinen ja kiltti. Rosalla tehtiin yksi pentue ja tämän pentueen jälkeen Rosasta tulikin Suomen Muotovalio. Rosa sytytti kipinän niin agilityyn kuin kaikkeen muuhunkin koiraharrastamiseen, näyttelyt mukaanlukien.

Halusin näyttelykoiran. Sen hetken tähti vehnämaailmassa oli multivalio Wheatstone Nadja, jonka kaltaista ei ollut toista. Täysi unelma koko koira; kaunis, iloinen, vauhdikas. Halusin ehdottomasti Nadjan pennun. Ja sitä odotin muistaakseni kaksi vuotta. Ja kannatti. Sain Taskun. Pentueen pienimmäinen ja sitkein neiti muutti meille ja mullisti maailman. Tasku oli ihanteellinen harrastuskoira. Aina valmis ja innokas. Ja tarjosi minulle varsinaisen koiramaailman yliopistotutkinnon. Taskun kanssa kisattiin agissa, tokossa ja näyttelyissä. Kaikissa kohtalaisesti menestyen, mutta hurjasti töitä tehden.

Taskun selkävaivat lopettivat meidän agilitytouhut ja sen jälkeen oli lainakoirien vuoro. On ollut borderterrieriä, parsonia sekä poikkeuksena sääntöön lagotto Dono. Dono ehkä herätti minut eniten ajattelemaan, että maailmassa on helpompiakin koulutettavia kuin terrierit. Lopullinen niitti tähän ajatusmaailmaan tuli kuitenkin lasten muodossa. Miksi ihmeessä hakkaisin päätä seinääni vielä koirien kanssa, kun lasten kanssa se on jatkuvaa?! Niinpä alkoi paimenkoiriin päin katseleminen...

Alkuun olin sitä mieltä, että minähän en bordercollieta ota. Semmoinen on "kaikilla" ja en halua, että minustakin ajatellaan, että otan vain "välinettä". Kuitenkin ihailin niitä ja pikku hiljaa aloin jostain syystä tutustumaan rotuun enemmän. Ja mitä enemmän tutustuin, sitä syvemmälle upposin. Aloin ymmärtää miksi rotu on suosittu harrastajien keskuudessa. Ja että sen kouluttaminen ei todellakaan ole mikään oikotie onneen. Olen tajunnut, että bordercollien kouluttaminen tarjoaa ihan yhtälailla ellei enemmänkin haasteita kuin terrierin. Nyt odotankin innolla, että pääsen oman bc:ni kanssa touhuamaan ja katsomaan mihin meidän rahkeet riittää.

Tämän pohdinta-ajan tarjosi lasten päiväunet ry :)

Combat - ah mikä nautinto!

Tänään sitten pääsin Combat -tunnille ja aivan fiiliksissä. Nyt on mahtava olo. On se ihanaa, kun on löytänyt elämässään jo toisen urheilulajin mikä sopii itselle. Tällä kertaa ei polvikaan tykännyt huonoa, loistavaa :)

Olin syönyt noin tuntia ennen treeniä vähän maksalaatikkoa ja hyvin jaksoi vetää. Nyt treenien jälkeen on kyllä kova nälkä, mutta tyydyin maitolasiin ja riisikakkuun. Köyhää. Treeneihin mennessä arvoin vielä, että menenkö venyttelyyn vai combatiin, mutta onneksi valitsin oikein. Ei ole tarvinut vielä koskaan katua sitä, että on mennyt. Väsytti vaan niin vietävästi, mutta eipä väsytä enää. Vaikka ehkä syytä jo olisikin, kun nukkumaanmenoaika lähestyy.

Tässä linkkinä biisi, joka soi suht lopussa tässä combat -ohjelmassa, siitä saa hirveet kiksit :D
http://www.youtube.com/watch?v=GR_kjdr7e0Y
Yrittäkää ymmärtää...

Blogin ulkoasua en ole ehtinyt muokkailemaan, mutta nyt muutan asetuksia niin, että sitä pääsee kommentoimaan myös ne, joilla ei ole google -tiliä.

Ajatuksena on tulevina päivinä kirjoittaa aiheesta: sinäkin brutukseni - mikä sai vannoutuneen antibc -ihmisen muuttamaan mielensä...sitä odottaessa, bai :)

En mennyt combatiin. Ärrrrrsyttäväääää. Sen sijaan kävin hakemassa kaupasta karkkipussin, 1,5 litran cokisen (zeroa sentään), ison sipsipussin ja siiderin. Että näin. Kyllä nyt saa olla itteensä tyytyväinen. Damn. Flunssan vika. Argh. Ja vielä kerran Argh.

Flunssaa, karaokea ja combatia

Tämän suuren päätöksen jälkeen astui kuvioihin Flunssa. Aika lievä, mutta ärsyttävä ja pistää miettimään viitsikö / uskaltaako itseään rääkätä. Pakko olisi kuitenkin. Mennyt jo monta päivää, että en ole tehnyt mitään fyysistä ja mulla alkaa heti pääkoppa prakaamaan, jos ei ole treenannut. Addikti siis.

Tänään vuorossa siis bodycombat. Jospa yrittäisi ottaa vähän rennommin, että ei syke huitelisi ihan hurjia lukuja. Bodycombat -tunti ei ole kuitenkaan niitä tunteja, jossa pystyy kauhean rennosti ottamaan vaikka niin päättäisikin. Musiikki vie mukanaan ja tulee riehuttua ihan tosissaan. Aivan mahtavaa. Kannattaa kokeilla, jos yhtään kiinnostaa nyrkkeily, karate musiikin tahtiin. Tunnin jälkeen olo aivan upea ja hartiat ja lapaluun jumitukset kiittää. Lisäksi combat palvelee agilityakin, koska jalkatyötä on aikalailla. Ja kunto nousee.

Combatin jälkeen suunnistan äänenavausharjoituksiin. Luvassa singstar -kisailua Tanjan ja Anun kanssa. Sitten taidetaan suunnata Wanhaan Mestariin jatkamaan lauluharjoituksia. Tämäkin vain ja ainoastaan agilityn takia, jotta äänihuulet ovat kunnossa radalla. Ai niin, unohdin jo, että en jatkossa ohjaakaan terrieriä ;)

Jep, mutta nyt hauskaa viikonloppua :)

Tästä se alkaa, taas kerran

Nyt olen virallisesti päättänyt, (viralliseksi asian tekee se, että kirjoitan blogia aiheesta) että mulla on tavoite agilityssä. Oikein iso sellainen. Vaikka ei ole vielä koiraakaan - se on suhteellisen tarpeellinen agilityharrastamiseen. Semmoinen on kuitenkin jo tiedossa kasvattajan silmäkulmassa, joten eiköhän aika korjaa asian.

Miksi sitten agility? Sitä olen pohtinut näinä koirattomina vuosina. Mikä saa ihmisen palaamaan vuodesta toiseen saman lajin ääreen, lainaamaan muilta kisakoiria, käymään kisoissa, tekemään agilityn eteen vapaaehtoistyötä jne. Se vaan on NIIN mun juttu. Kaikki mahdolliset elementit natsaa täysin: vauhdikkuus, eläimet, yhteistyö, kilpaileminen, haastellisuus. Aikuistuttani (näin voinee sanoa ainakin iän puolesta), olen huomannut, että rakastan haasteita. Löydän itseni ihmeellisistä tilanteista ja haluan haastaa itseni. Siksi agility.

Koira on itsestäänselvyys. Sellainen pitää aina olla. Se on perhettä. Riippumatta agilitysta. Taskun kuolemasta on kulunut nyt 1,5 vuotta ja kotimme on ollut vajaa ilman tassujen ropinaa parketilla. Kaipaan eniten koiran kanssa lenkkeilyä, arkista puuhailua, sen iloa ilman vaatimuksia (vrt. lapset...). Olosuhteet ovat vain sanelleet, että koiran aika ei ollut heti Taskun poismenon jälkeen. Ei vaan pystynyt.

Tähän blogiin haluan kuvata matkani kohti tavoitetta, aluksi lähtien itseni fyysisestä ja psyykkisestä treenaamisesta sekä myöhemmin matkan varrella kaverini liittyessä mukaan meidän yhteisestä taipaleesta.

Matka on siis alkanut.