On tämä elämä kyllä semmoista oravan pyörässä juoksemista. Viime aikoina mielessä onkin pyörinyt, että voisiko sitä jotenkin hidastaa. Tuntuu, että pian täytän 40, ja sitten oonkin jo 50 ja sitten 60 ja eläkkeelle. Siinähän se olikin. Nuan vaan.
Arkea tahdittaa lasten harrastuksiin kuskaamiset, omat treenit, työt, parisuhdettakin pitäisi hoitaa - ainakin pitäisi jaksaa joskus puhuakin jotain muuta kuin ne pakolliset "kuka vie, kuka hakee". Iloitsen kyllä kaikesta; tykkäänhän minä treenata ja tykkään, että lapset harrastaa. Töistäni nyt en niinkään tykkää aina, vaikka itselläni onkin aivan mahtava osasto johdettavana. Työtilanteeseen ehkä tulee muutos, mutta tuskin se kuviota mitenkään rauhoittaa. Päinvastoin.
Alkaako sitä vaan vanhemmiten olemaan vaan enemmän tietoinen ajankulusta ja sen rajallisuudesta? Uskoisin näin. Ainahan aika on kulunut samaa tahtia, aina olen touhunnut monenlaista, nyt vaan kaikki menee fast forwardina eteenpäin. Kunpa osaisin elää enemmän ja enemmän hetkessä! Ei saisi niin paljon odottaa kaikkea mitä tuleman pitää - sitä on siinä tulevassa tuota pikaa ja matka jäi väliltä elämättä. Tai siltä se tuntuu. Onko teillä koskaan tunnetta, että odotatte jotain tiettyä tapahtumaa/hetkeä ja sitten dadaa te olette siinä hetkessä?
Olen aloittanut viime marraskuussa joogan. Astangajoogan. Se tuntuu tosi hyvältä. Se on ehkä juuri sitä mitä kaipaan tähän hetkeen ja tähän elämän tilanteeseen. Saa rauhoittua ja joutuu olemaan läsnä, on ihan pakko keskittyä, koska ei ole muuta vaihtoehtoa. Muuten kaadut. Agilityssa on tietty vähän sama asia, mutta tahti on aivan eri. Ollaankin koutsin kanssa paljon puhuttu keskittymisestä ja kuinka tärkeää se on, että olet radalla läsnä. Yhdessä koiran kanssa.
Eläimestä näkee sen kuinka niillä on taito olla siinä hetkessä. Joskus toivoisin olevani koira. Ei tarvitsisi miettiä ja pohtia niin paljon. Onkohan niillä koskaan pää kipeä? Kuinka ne eivät ole huonolla tuulella juuri koskaan? Mitä ne tekevät kun niitä väsyttää aamuisin? Mulla ei ole vielä koskaan ollut semmoista koiraa, jota ei huvittaisi lähteä lenkille aamuisin. Tai nojoo, Rosa, mutta se olikin Rosa :D
Tällä hetkellä olo on hurjan väsynyt. Olen nukkunut kuin tukki pari viimeistä yötä. Viime yönä heräsin johonkin aikaan ja tuntui, että olen ollut ihan tajuttomana. Aivan pihalla. Ei semmoinenkaan uni tunnu hyvältä. Hmph. En ole päässyt kunnon kävely/juoksulenkeille nyt muutamaan päivään, kun jalkaa pitää lepuuttaa. Takareiteen iskenyt jokin vamma, fyssarille menen tiistaina.
Loffo kävi osteopaatilla tänään. Hieman vino oli, mutta ei mitään kummallisempaa. Laios sai sen suoristettua ja sanoi pojan reagoivan hyvin hoitoon. Tosi ihanaa, kun on noin terverakenteinen koira.
Ajatus karkailee. Tällä hetkellä en oikein jaksa mitään treenijuttuja kirjoitella, vaikka treenattu ollaankin suht ahkerasti. Joka kerta saavutetaan jotain ja nyt, kun vihdoin olen Jennin pakottamana tajunnut vaihtaa palkkaustapaa, niin alkaa tulostakin syntyä. Pää ei enää käänny niin usein mua kohti, vaan Loffo selkeästi alkaa olemaan estehakuinen. Olen tästä hurjan iloinen ja joka treenien jälkeen tuntuu, että ollaan taas pari askelta menty eteenpäin. Kiitos meidän huipputiimin :)
Nyt ulos haukkaamaan happea :)
1 kommentti:
<3<3
Lähetä kommentti