Ekalle radalle mennessä Jenni onneksi oli mun selän takana lähdössä ja kuulin sieltä "rauhassa". Huh, täällä sai siis hengittääkin. Ihan järkyttävä tutina päällä. Sain nyittyä itseni ekan esteen taakse ja Loffo istui kuin pinkeä viulunkieli paikallaan. Mutta istui. Siitä sitten matkaan. Päädyssä oli päällejuoksuvalssimikäliekuvio, johon oli itsepäisesti päättänyt tehdä päällejuoksun ja valssin. No, ei toiminut. Hih, mulla on vissiin välillä jotain auktoriteetin uhmaamistarvetta, kun en koutsia heti uskonut ja näpeillehän tuo tuli. Kaksi rimaa sieltä alas ja putken väärä pää kutsui. Tätä kohtaa pitää koittaa jossain vaiheessa uudestaan, että tiedän mitä mun olisi pitänyt tehdä. Radan loppuosa oli mielestäni oikein hyvä. Sain tehtyä leikkauksenkin, joita en yleensä ole uskaltanut viljellä. Nykyään Loffo irtoaa niin hyvin esteille, että nämä voi kyllä ja pitää ottaa työkalupakkiin.
Toisen radan tutustumisessa tuli jo hyvä mieli. Rata oli suht vaikea, mutta jotenkin tuntui jo meidän radalta. Muistan ajatelleeni tutustumisessa, että tätä ei voida tunata. Aika jännä. Tiedä sitten vaikuttiko tuo asenteeseeni mennä radalle, sitähän ei tunattu. Vaikka paikkoja oli aika monta. Ei ollut mitään kovinkaan kaunista ohjausta, mutta asenteessa ei ollut mitään moitittavaa. Maltoin antaa tilaa, osasin paikata yllättäviä tilanteita ja vähän oli tuurikin mukana. Yksi siiveke heilui melkoisen paljon. Puomilla alkoi sumenemaan, mutta silloinkin kuulin Jennin huutavan mulle jotain ja pystyin viemään radan loppuun asti. Härregyyd, mitkä kiksit maalissa! Huusin niin kovaa ja oli ihan pakko syöksyä ulos samantien. Itkuhan siellä sitten pääsi. Voi mua.
Loffo on kyllä todella makee kisa- ja treenikaveri. Toki helpommalla se voisi mut välillä päästää, mutta peiliin katsominenhan noissakin jutuissa on. Se ottaa musta kaiken irti aina treenatessa ja kisatessa. Se ehkä sopii mulle, muuten en pysty keskittymään jos olisi vähän liian helppoa... Radat löytyvät Loffo -kanavalta.
http://www.youtube.com/watch?v=Rhz7BLhzFtg&list=UUeUKQRG2lAJFj10P2Iua3jg&index=3&feature=plcp
Keskiviikkona oli sitten heti harkat. Mulla on töissä ihan kauheita päiviä, kun on uusi työ ja kaikki uutta. Lapset sairastelleet jo pari viikkoa, joten unetkin olleet sitä sun tätä. Siinä alkuselitykset. Treenit meni ihan persiilleen. Tämä on aika tyypillistä mua; edellisenä päivänä aivan pilvissä, seuraavana päivänä montussa. Mulla alkoi jalkaa särkemään - potutusaihe nro 1. Loffo puraisi Jennin ja Markon kevythäkkiin reiän - potutusaihe nro 2. Loffo tuli kontakteista läpi superhäiriöllä- potutusaihe nro 3. Rimat lenteli ja en ehtinyt mihinkään - potutusaihe nro 4.
Kahdesta viimeisestä en ole todellakaan ylpeä. Mietin tätä eilen vielä, vaikka mun käskettiin unohtaa treenit. En taaskaan uskonut, sorry ;) Tajusin mitä mun olisi pitänyt tehdä noissa tilanteissa. Mun olisi pitänyt tietenkin todeta, että "jaahas, mun koira ei vielä osaakaan näitä juttuja - täytyypä treenata ne kuntoon". Mä meen aina välillä radalle tekemään "nollaa", kun mun pitäisi mennä oppimaan ja hakemaan virheitä. Tässä on oppimisen paikka. Aikaisemmin luulin, että mä en näin ajattele, mutta keskiviikko todisti toisin. Eli itseasiassa tosi hyvät treenit!
En “aha” –upplevelse är när
hjärnan får vetskap om det som
hjärtat och kroppen redan visste.
Sunnuntaina taas kisaamaan. Katsotaan mitä jalka tykkää, on vähän kiukutellut. Typerä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti