Mietteitä ja suunnitelmia

Jostain syystä tullut taukoa kirjoitteluun. Elämä vie mukanaan eikä aina ehdi raportoida ja pohtia kaikkea. Mikä lienee ihan paikallaan.

Agilityn saralla on ollut turhautumisia ja ilon aiheita viime aikoina. Turhautumiset johtuneet lähinnä siitä, että oma kehittymiseni ei ole sillä tasolla kuin mitä haluaisin. Asiaa tarkemmin pohdiskeltua ja realiteetit myönnettyä täytyy todeta, että ei näillä toistoilla kyllä kehitytä. Positiivista on se, että viimeisen vuoden aikana mielestäni olen kehittynyt paljon radanlukutaidoissa - osaan melko hyvin valita oikeita ratkaisuja eri tilanteisiin ja osaan perustella valintojani. Vielä, kun toistojen kautta saan hommat lihasmuistiin niin sitten on aika hyvä.

Seinäjoella oltiin iltakisoissa. Saatiin kaikelta kolmelta radalta tulos. Tähän olen oikein tyytyväinen, koska se mielestäni puoltaa sitä, että osaan tehdä meille oikeita ohjausvalintoja. Muutamia rimoja tuli alas johtuen omista ajoituksistani valsseissa ja niistoissa. Niistoissa lähinnä ongelmana on, että Loffo tulee liian tiukkaan hypylle. Jennin neuvojen mukaan testailin maanantaina, että laitan käden riman yli keskeltä rimaa, enkä reunasta. Ja tietty näytti heti toimivan :)

Tokoa ollaan treenailtu ehkä enemmän kuin agia viime aikoina. Ilmoitin Loffon VASsin tokoryhmään ajatuksena saada meidän yhteistyötä paremmaksi. Tietoisesti otin riskin, kun tiesin että vieressä menee agilitytreenit. Työtä on vaatinut melkoisesti saada poika keskittymään tokoiluun, kun borter huutaa viereisellä kentällä.

Ollaan edistytty tokossakin ihan kivasti - Loffo on aika nopsa poika oppimaan. Avain tuntuu olevan palkkauksessa ja oikeassa vireessä. Yllättävää. Virejuttujen kanssa ollaan työskennelty agilityssakin. Namit ovat tulleet kuvioihin ja jätkä suostuu jopa syömään tokotreeneissä. Seuraaminen menee jo useita askeleita sillä tavalla ihanan intensiivisesti mitä olen aina ihaillut muiden koirissa. Työn alla on nyt noutokapulan suussa pitäminen ja jäävistä seisomisen harjoittelu. Katselin jo tokokisoja ja kyllä haaveena olisi käydä tyypin kanssa koittamassa syksyllä.

Jälki- ja hakuoppaat on tilattu ja jonkin verran ollaan tehty jälkeä. Olen yrittänyt saada siihen tarkkuutta ja laittanut makkaroita tiheästi ja vaatinut pitämään nenän maassa. Kovasti herran tekisi mieli vain syöksyä viimeiselle makkaralle, mutta pienellä pakotteella ottaa kyllä kaikki. Hiki tulee itselle aina näissäkin treeneissä. Tuo ukkeli vaatii multa aina 100% keskittymisen :D

Olen ajoittain kokenut morkkista siitä, että olen tehnyt Loffosta kuumakallen. Olen todnäk leikkinyt sen kanssa liikaa ja en ole käyttänyt namipalkkaa. En ole tajunnut tuota virejuttua vaan olen ihaillut kiihkeää poikaani. Ihailen kyllä sitä vieläkin, mutta nyt haluan järjen mukaan. Onneksi pojan pää tuntuu kestävän, joten paljon on varmasti puhtaasti opittua tuossa käytösmallissa. Lähinnähän tämä tulee esille agilityssa ja lähtötilanteissa.

No, ehkä Loffo on kuitenkin aika onnellinen bc -mies.

Syksystä lähtien uuden treenikauden käynnistyessä aion tehdä paljon suunnitelmallisemman vuoden. Mulle on muodostumassa käsitys minkälaisen agilitykoiran Loffosta haluan ja minkälainen ohjaaja haluan olla. Tämä ihanne pitää purkaa paloihin ja lähteä rakentamaan niistä kokonaisuutta. Oma terveystilanne hieman huolettaa, kun jalka ei vieläkään ihan kunnossa. Tämä aiheuttaa pientä varausta siihen, että en uskalla ajatella kovin paljon eteenpäin meidän agilityjuttuja. Mutta tietty turha murehtia kaikkea etukäteen, tällä hetkellä pystyn kuitenkin juoksemaan suht hyvin.

Kisaraportteja

Onpa jäänyt monet kisat käymättä läpi. Jotenkin menee vähän taas lujaa joka saralla ja ei ehdi oikein pysähtyä agilitya pohtimaan. Hyvä niin, alkaa pikku hiljaa olemaan tauon paikka. Olen ajatellut heinäkuun ottaa ihan loman kannalta; Loffon kanssa touhutaan muita juttuja. Uidaan, ehkä tehdään jälkeä ja hakua. Opetellaan rauhoittumaan. Molemmille lienee tarpeellinen taito. Loffo kasvattaa mua ihmisenä ihan hurjasti ja sanonta "ihminen saa sellaisen koiran kuin tarvitsee" pitää todella paikkansa. Mä tarvitsen tämmöisen kuumakallen, joka opettaa mua rauhoittumaan. Jos mulla olisi jokin rauhallinen koira, saisin jatkaa samaa häsäämistä ja en kehittyisi itse eteenpäin ollenkaan. Koiran kanssa ehkä saataisiin parempia tuloksia, mutta nämä tulokset mitä Loffon kanssa saadaan ja tehdään ovat totta vie ansaittuja ja kovan työn takana. Niitä kyllä arvostaa ihan eri tavalla kuin, jos kaikki menisi vähän niin kuin itsestään. Sitten vähän kisakuulumisiin syvällisen alun jälkeen.

Seinäjoelta toinen nolla

Aika turha näin pitkän ajan jälkeen läpikäydä mitään teknisiä juttuja radoilta. Ekalta radalta tehtiin nolla ja sijoituttiin kolmanneksi. Se oli kivaa. Nolla ei ollut mikään kovinkaan hieno, mutta se ei mulle ehkä ookaan se juttu. Mulle toimii paremmin se, että saan asenteella taottua onnistumisen. Ajat toki olisi parempia ilman pyörimisiä ja muuta hörhöilyä, mutta uskon kyllä että kun varmuus kasvaa, niin nekin jäävät pois. Ja talvella sitten taas tiedetään mitä treenataan.

Tokalla oli yksi kohta, jossa mun heikko liikkeellelähtö tuotti ongelmia ja siinä rimat lenteli. Jos jalka olisi kunnossa treenaisin spurtteja ja reaktiojuttuja jo ihan hulluna, mutta vielä ei ole sen aika. Jalka kestää just ja just radat, joten talven treeniohjelmaan nuokin. En muista saimmeko tulosta vai menikö hylätyksi. Kolmannella oli muutama kohta, josta mulla ei ollut hajuakaan miten ohjata. En vaan ehtinyt tuollaisiin kohtiin. Ne meni sitten säkällä. Aika kamalia ratoja oli Mujusella..tai sanotaanko erikoisia.

Helatorstai Kokkolassa

Lähdettiin Jennin ja Markon kanssa reissuun aamulla vähän ennen seitsemää. Kummasti sitä saa itsensä pöngättyä ylös, vaikka työaamuina tuommoiset "ylösnousut" ovat todella hankalia. Motivaatio tekee tehtävänsä. A -rata meni hylätyksi, en vieläkään oikein tiedä mitä siinä tapahtui. Loffo lähti keinulta suoraan eteenpäin - en ilmeisesti ohjannut kunnolla hyppyä, vaan olin jo ajatuksissani menossa jonnekin muualle. Tällä radalla ei yhtään rimaa alas, ja kontaktit pysyivät. Lähdöissä joudun tekemään tosissani töitä, että saan koiran pysymään takamus ja jalat maassa. Nykyään toimii nytkyt oikein hyvin, mutta tarkkana saa olla.

B -radalla Loffo onnistui puremaan mua reiteen myöhästyneessä pakkovalssissa. Vieläkin hampaan jäljet siitä merkkinä. Noh, mitäs myöhästyin...Aalle mennessä katsoin, että Loffo on menossa keinulle, mutta videolta kun katsoo niin sen hyppylinja on ensiksi keinulle päin, mutta korjaa sen itse. Kunnes minä huudan sen kiellon arvoisesti takaisin. Kevyttä sähläystä. Sen jälkeen tuleekin taas kielto, kun en osaa arvioida vauhtiamme oikein ja Loffo ei irtoa hypylle. Tältä radalta selvittiin kahdella kiellolla ja edelleenkään ei yhtään rimaa alas. Jestas sentään!

Pietarsaaren aurinkokisat

Pietarsaaressa kisattiin heti helatorstain jälkeisenä lauantaina. Mulla oli huono omatunto lasten takia. Taas äiti on lähdössä jonnekin. Mieli ei ollut aurinkoisin. Se vaikutti kyllä sitten kaikkeen. Kun lähtee kisaamaan niin pitäisi sitten pystyä blokkaamaan kaiken muun pois - mitä järkeä sinne on edes mennä, jos ei ole siellä henkisesti. Olimme lähdössä klo 13 matkaan Jennin ja Markon kanssa ja vielä 12.15 katsoin kelloa ja ajattelin soittavani Jennille, että en tule. Saatiin sitten kotona asiat siihen malliin, että puoli tuntia myöhemmin olin autossa matkalla kohti Tuovilaa.

Ekalta radalta hylätty. Rimoja ei nytkään tullut kuin vissiin yksi, kun raukan piti hypätä lähes paikaltaan pakkovalssin jälkeinen hyppy. Sitten livahti putkeen puomin jälkeen. Loppurata taisi olla ihan ok. Kuumana kävi tyyppi...tuntuu, että se on joka kisassa astetta kuumempi. En tiedä.

Tokalta radalta tuli vain vitonen ja sekin seurauksena mun surkeasta liikkeellelähdöstä. Vähän jäi kaivelemaan, kun muuten oli oikein kiva rata. Myöhästyin pyörityksestä ja en ehtinyt linjaamaan okserin jälkeen putkeen menoa ja niin okserin rima putosi. Tällä radalla olin pikkasen sekaisin, käskytin Loffoa putkeen, kun piti mennä kepeille. Lisäksi ohjasin ihan väärään suuntaan sisäänmenoa, mutta tyyppi vaan korjaa. Lopussa oli sylkkärikohta, jossa Loffo kokosi itsensä tosi lähellä hyppyä, että pääsisi sen yli. Ei ole silläkään reppanalla helppoa, kun ohjaaja on välillä aivan sekaisin...

Konna -mumma teki ihanan nollan. Se on jotenkin niin liikkis. Ehkä siihen on vähän enemmän tunnesidettä, kun on saanut sen kanssa touhuta vähän ekstraa. Konna on kuin ajatus.

Lapualla Jennin kanssa

Eilen Loffo pakattiin autoon ja se sai lähteä Jennin kanssa kisaamaan Lapualle. En ole vielä jutellut enempää mitä siellä tapahtui, mutta ihan kivan kuuloinen hyppäritulos ainakin oli. Femma. Kuumana oli tyyppi käynyt sielläkin ja oli jopa lähdössä venkuillut mitä en olisi uskonut sen Jennin kanssa tekevän. No, onneksi ms coachin hermo pitää piiikkaaasen paremmin ku meikäläisen ja tyyppi oli pistetty kuriin. Summa summarum: rimat pysyy paremmin, kun lähdöt toimii. Tämä toimikoon mulla motivaattorina, kun joskus meinaa hermo pettää lähtötilanteissa.

Seuraavat koitokset

Nyt viikonloppuna kisataan Vaasassa viisi starttia. SM -kisat olen jo haudannut. En ole oikeastaan niitä enää hetkeen miettinyt sen kummemmin. Tämä vuosi ei ole vielä meidän vuosi niiltä osin. Tuo jalan kanssa taistelu on vienyt suurimmat kunnianhimot ja olen todennut, että on sitä elämää muuallakin kuin agilitykentillä. Koirasta on kuitenkin niin moneksi, että kyllä me yhteinen laji löydetään, vaikka en pystyisi enää samalla tavalla juoksemaan. Tosin jalka ollut jo parempi, joten eiköhän se siitä tokene.

Meidän ihka eka isojen poikien nolla

Maalahdessa PAWSin hallissa kisattiin vappupäivänä kaksi agilityrataa. Loffo kävi aika kuumana ja mua jännitti. Olin etukäteen päättänyt, että lähdöt pysyy ja jos ei pysy, niin mennään pois. Tämä mielessä ekalle radalle. Radat olivat profiililtaan oikein kivoja. En hirveesti miettinyt rimoja, vaikka nyt oli käytössä ne ohuet muoviputket, jotka lentää Loffon häntäkarvojen tuulenvireestäkin...Oikein hyvä, että en niitä stressannut.

Ekalle radalle mennessä Jenni onneksi oli mun selän takana lähdössä ja kuulin sieltä "rauhassa". Huh, täällä sai siis hengittääkin. Ihan järkyttävä tutina päällä. Sain nyittyä itseni ekan esteen taakse ja Loffo istui kuin pinkeä viulunkieli paikallaan. Mutta istui. Siitä sitten matkaan. Päädyssä oli päällejuoksuvalssimikäliekuvio, johon oli itsepäisesti päättänyt tehdä päällejuoksun ja valssin. No, ei toiminut. Hih, mulla on vissiin välillä jotain auktoriteetin uhmaamistarvetta, kun en koutsia heti uskonut ja näpeillehän tuo tuli. Kaksi rimaa sieltä alas ja putken väärä pää kutsui. Tätä kohtaa pitää koittaa jossain vaiheessa uudestaan, että tiedän mitä mun olisi pitänyt tehdä. Radan loppuosa oli mielestäni oikein hyvä. Sain tehtyä leikkauksenkin, joita en yleensä ole uskaltanut viljellä. Nykyään Loffo irtoaa niin hyvin esteille, että nämä voi kyllä ja pitää ottaa työkalupakkiin.

Toisen radan tutustumisessa tuli jo hyvä mieli. Rata oli suht vaikea, mutta jotenkin tuntui jo meidän radalta. Muistan ajatelleeni tutustumisessa, että tätä ei voida tunata. Aika jännä. Tiedä sitten vaikuttiko tuo asenteeseeni mennä radalle, sitähän ei tunattu. Vaikka paikkoja oli aika monta. Ei ollut mitään kovinkaan kaunista ohjausta, mutta asenteessa ei ollut mitään moitittavaa. Maltoin antaa tilaa, osasin paikata yllättäviä tilanteita ja vähän oli tuurikin mukana. Yksi siiveke heilui melkoisen paljon. Puomilla alkoi sumenemaan, mutta silloinkin kuulin Jennin huutavan mulle jotain ja pystyin viemään radan loppuun asti. Härregyyd, mitkä kiksit maalissa! Huusin niin kovaa ja oli ihan pakko syöksyä ulos samantien. Itkuhan siellä sitten pääsi. Voi mua.

Loffo on kyllä todella makee kisa- ja treenikaveri. Toki helpommalla se voisi mut välillä päästää, mutta peiliin katsominenhan noissakin jutuissa on. Se ottaa musta kaiken irti aina treenatessa ja kisatessa. Se ehkä sopii mulle, muuten en pysty keskittymään jos olisi vähän liian helppoa... Radat löytyvät Loffo -kanavalta.

http://www.youtube.com/watch?v=Rhz7BLhzFtg&list=UUeUKQRG2lAJFj10P2Iua3jg&index=3&feature=plcp

Keskiviikkona oli sitten heti harkat. Mulla on töissä ihan kauheita päiviä, kun on uusi työ ja kaikki uutta. Lapset sairastelleet jo pari viikkoa, joten unetkin olleet sitä sun tätä. Siinä alkuselitykset. Treenit meni ihan persiilleen. Tämä on aika tyypillistä mua; edellisenä päivänä aivan pilvissä, seuraavana päivänä montussa. Mulla alkoi jalkaa särkemään - potutusaihe nro 1. Loffo puraisi Jennin ja Markon kevythäkkiin reiän - potutusaihe nro 2. Loffo tuli kontakteista läpi superhäiriöllä- potutusaihe nro 3. Rimat lenteli ja en ehtinyt mihinkään - potutusaihe nro 4.

Kahdesta viimeisestä en ole todellakaan ylpeä. Mietin tätä eilen vielä, vaikka mun käskettiin unohtaa treenit. En taaskaan uskonut, sorry ;) Tajusin mitä mun olisi pitänyt tehdä noissa tilanteissa. Mun olisi pitänyt tietenkin todeta, että "jaahas, mun koira ei vielä osaakaan näitä juttuja - täytyypä treenata ne kuntoon". Mä meen aina välillä radalle tekemään "nollaa", kun mun pitäisi mennä oppimaan ja hakemaan virheitä. Tässä on oppimisen paikka. Aikaisemmin luulin, että mä en näin ajattele, mutta keskiviikko todisti toisin. Eli itseasiassa tosi hyvät treenit!

En “aha” –upplevelse är när

hjärnan får vetskap om det som

hjärtat och kroppen redan visste.

Sunnuntaina taas kisaamaan. Katsotaan mitä jalka tykkää, on vähän kiukutellut. Typerä.

Naksahdus?

Miten musta tuntuu, että mä oon nyt tajunnut jotain oleellista tästä touhusta? Parit viimeiset harkat olleet mun mittapuun mukaan täydelliset. Mun mittapuu on yhtä kuin asenne. Yritetäänpäs kelata mistä tämä kaikki johtuu... Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut on mun jalka ollut heikossa kunnossa. On osittain vieläkin, mutta parempaan suuntaan näillä näkymin ollaan menossa. Jenni on treenannut ja kisannut Loffon kanssa, kun olen lepuuttanut koipea. Luulen, että tästä lähti lumipallo vyörymään kohti suurta oivallusta..Jenni on tehnyt hurjasti töitä Loffon kanssa, hän on huomannut siinä asioita, jotka eivät tule esiin vain sivusta katsomalla. Hän on pohtinut juttuja ja ollaan juteltu paljon kaikesta koiran kanssa elämiseen liittyvästä. Agilityhan on vain yksi osa sitä kokonaisuutta - siellä oikeastaan tulee esiin aika paljon asioita mitkä joko ovat tai eivät ole kunnossa normaalissa arjessa. Pääpaino Loffon opettamisessa on ollut katseen suuntaminen seuraavaan esteeseen; ei ohjaajaan. Ensiksi yritimme jättää palkkaa kokonaan pois ajatuksena, jos se kuumentaa liikaa. Hetken tätä kokeiltua, päädyttiin että palkkaa voi käyttää, kuumeneminen johtuu ihan muista asioista. Ollaan nyt haettu oikeaa virettä, niin koiralle kuin ohjaajallekin. Katselin paljon Jennin ja Loffon pääsiäiskisaratoja. Ihailin kuinka hän saa vietyä mun fatipään ilman remmiä lähtöön ja kuinka hallitun näköistä ohjaaminen on. Ajattelin, että nyt mun on ihan pakko itsekin ryhdistäytyä - nyt olen nähnyt mitä mun koira osaa oikealla asenteella ja ohjaamisella. Haluan itsekin pystyä samaan. Because he's worth it. Tällä viikolla pääsin Maalahteen treenaamaan itse. Tai no - hierojani kyllä vielä oli sitä mieltä, että pitäisi malttaa, mutta ei nyt vaan enää huvittanut. Jos tulee takapakkia, niin sitten on pakko. No, joka tapauksessa - oli ollut raskas työpäivä ja väsytti. Sain kuitenkin ajatukseni kasattua ja aloitin Loffon kanssa sillä asenteella, että minä vien ja sinä teet. Lähdöissä yritti jotain ämpyillä, mutta nytkyillä se herää koomasta ja katsoo mua ikään kuin häveten. "Voi gaad, koska sä aiot lopettaa ton dorkailun". Tässä oli lesson no. 1. Opetus numero 2 oli rauhallisuus. Vanha, tuttu juttu, mutta niin kovin vaikea toteuttaa. Keskityin ihan täysiä, että keskittyisin kunnolla. Sain ohjattua niistoja: varpaita oikeaan suuntaan, kättä huolellisesti ja koiraa katsoen. Valsseissa tuli myös hyvää opetusta jalkojen liikeradan suunnasta. Nämä kaikki painan mieleni sopukoihin ja treenailen rakkaiden puideni kanssa. Tänään Jenni oli kouluttamassa VASsilla. Oli ihana, aurinkoinen päivä ja treenattiin ekaa kertaa ulkokentällä. Olin kuoleman väsynyt. Naapureilla oli ollut tuparit, Heini on yskinyt viikon pitkin öitä jne jne. Ajattelin aivotoimintani olevan zero. Tässä muuten onkin yksi yhdistävä tekijä...kun olen tarpeeksi väsynyt, en jaksa täpistä mitään muuta, vaan keskityn olennaiseen..En ehkä tätä kautta lähde kuitenkaan tietoisesti sitä oikeaa virettä hakemaan.. Tänään pysyi rimat todella hyvin, tehtiin vaikeita valsseja, niistoja ja ties mitä kaikkea. Päästiin varmaan pisimmälle ikinä mihin ollaan treeniradoilla päästy. Loffo oli hanskassa, ei napsinut mua eikä muutenkaan mitään ylimääräistä häsellystä. Seurautin sen ilman remmiä, vaadin parit paikalla makuut ennen radalle menoa, komensin häröilyistä, ja muutenkin olin tiukkana, mutta lempeänä. Leikittiin, kun oli aihetta. Ihanaa oli olla niin selkeä! Näillä ajatuksilla sitten tiistain kisoihin. Todella, todella hyvä mieli :)

Sometimes I get a good feeling

Toi biisi vaan soi päässä - kuinka voikaan tulla onnelliseksi, että pääsee treenaamaan oman ihanan koiransa kanssa. Ja jalkakin kesti aikasta hyvin. Varsinkin sunnuntaina, kun teippasin sen niin, että veri ei kierrä ja treenien jälkeen länttäsin kylmäpussin siihen. Kyllähän se vähän tuossa yrittää jumputtaa, mutta ei pahasti ollenkaan! So happy!

Summattuna lauantain harkat Tuulian kanssa oli enemmän fiilistä. Tai semmoinen olo tuli, toki hinkattiin yhtä poispäinkäännöstä monta kertaa ennen kuin sain ajoituksen hyväksi. Loffo kääntyi kyllä hienosti, kun tosiaan se ajoitus vaan oli oikea. Muuten jäi pyörimään kuin hyrrä. Rimoista annoin aina palautetta, vaikka suurin osa kyllä johtui nyt ihan selkeästi musta. Leikkauksiin lähti irtoamaan hyvin, kun siinäkin mun ajoitus parani. Palkkaa ei annettu, käskin aina maahan ja silittelin. Ei se kyllä oikein siitä mun silittelystä tykännyt, väisteli vaan. Muutaman kerran hyppäsi mua vasten -vähän niistä kielsin, mutta en tajunnut mitenkään tosi tyly olla. Lähtötilanteissa hiiviskeli, mutta reagoi ihan eri tavalla mun palauttamisiin. En antanut hiippailla ja päästiin siis radallekin, joten kyllä se paikalla pysyi.

Jäi jotenkin hurjan hyvä mieli, kun sain mennä Loffon kanssa pitkästä aikaa. Kyllä sitä taas arvostaa.

Sunnuntaina oli enemmän tieteellistä ja teknisen tarkkaa treeniä, kun Timo astui remmiin. Oli kulmaa ja sääntöä ja uusia tekniikoita, joiden nimistä ei enää mitään hajua. Pienessä tilassa hinkattiin muutamaa käännöstä ja mä olisin tarvinnut taas rautalankaa. Nyt oli palkkakin mukana, mutta se oli Timolla ja ei mun mielestä häirinnyt yhtään Loffon etenemistä. Lopulta taisin tajuta ne pari kohtaa joihin jäätiin jumittamaan.

Uusina juttuina tuli linjaaminen, putkijarru, poispäinkäännös, joku ihmevekkitsydeemi. Linjaaminen - joo tokihan mä nyt tiedän että sitä pitäisi tehdä, mutta tuossa oli tosi mielenkiintoinen kohta, jossa sen tärkeys tuli hyvin esille ja linjaamisen joutui tekemään niin, että se ei tuntunut itsestä loogiselta, mutta koira toimi kuin unelma. Putkijarruna olen käyttänyt loffon -nimeä, mutta toimi sikahyvin, kun pysähdyin koiran mennessä putkeen - kääntyi aina tosi tiukkaan. Poispäinkäännös ei ole mun bravuureita :P Vielä. Ja tuo ihmevekki - en edes lähde selittämään mikä se oli. Paikalla olleet tietävät. Voi kyllä olla oikein toimiva meille, pitää treenata lisää. Aamulla jo puun kanssa sitä otettiin :)

Treenattiin eilen noin 15 minuuttia ja Loffolla putosi yksi rima koko treenin aikana! Siis vain yksi ainokainen! Ja sekin pakkovalssi-valssi -yhdistelmässä jossa seisoin sen edessä. Härregyyd, mä niin haluan kisaamaan ton eläimen kanssa.

Lähtötilanteet mua stressaa tällä hetkellä eniten. Sain kyllä Loffon eilen rauhalliseksi, kun tehtiin Annan kanssa niin, että aina kun Loffo rupesi vetämään rataa kohden - Anna otti remmin ja mä blokkasin Loffon näkymän radalle ja paineistin sen omalla kropallani siirtymään taaksepäin. Jätkä rupesi aika nopsaan jopa tarjoamaan tätä, kun meinasi ruveta hillumaan. Pystyttiin vähän aikaa jopa katsomaan Kiukkua radalla, niin että tyyppi istui mun vieressä (ja tärisi), mutta istui. Iso voitto sekin.

Huomaa kyllä, että Jenni on tehnyt sen kanssa paljon perustyötä ja mä niin en aio tuhota sitä. Tiedän, että mulla tulee lipsahduksia, mutta periaatteena pidän sen, että se ei mullekaan enää saa sikailla. Missään. Kotona on myös jo uusi kuri käytössä, vaikka en mä nyt ihan löysäilijä siellä ole ollut aikaisemminkaan, johdonmukaisuus on ehkä parempi sana mihin pitää kiinnittää huomiota.

Ei voi vaan liikaa korostaa sitä miten kaikki vaikuttaa agilityyn. Jos ja kun ihmiset puhuu koirien sirkustouhuista ne on niin pihalla. Mitä syvemmälle tähän lajiin uppoaa, sitä enemmän joutuu antamaan itsestään ja myöntämään omia heikkouksiaan. Sopii mulle.

Helpotuksen huokaus, toivottavasti

Mua on jo pidempään vaivannut takareidessä outo kipu. Kipu on yltynyt viime kuukausina ja viime viikolla ensimmäistä kertaa se esti minua juoksemasta agilitytreeneissä. Jalkaa on hoidettu useamman tahon toimesta; on ollut työtervetyslääkäriä, hierojaa, fysioterapeuttia ja viimeisimpänä osteopaatti. Tänään, ehkä ja toivottavasti, saatiin läpimurto diagnoosissa.

Olin osteopaatilla toisen kerran. Ensimmäisellä kerralla hän arveli kivun säteilevän kireistä pakaroista. Kireä peppu, I know :D Hoito ei kuitenkaan tuottanut minkäänlaista tulosta ja niin tällä kertaa hoidettiin reittä. Hän väänsi ja käänsi, nosteli ja kierteli. Ei mitään reaktiota. Sitten hän selkeästi päätti löytävänsä vaivan ja alkoi tunkemaan sormiaan kovin, kovin syvälle reisiini. Reisissä ei ollut erityistä kireyttä, mutta dadaa, sieltä löytyi ison lihaksen alta jokin pieni, kapea, kireä jänne! Tämä todnäk on tulosta jostain aikaisemmasta lihasrepeymystä ja nyt arpikudos tekee temppujaan. Nyt seurataan pari päivää mihin suuntaan jalka kehittyy ja jos tapahtuu jotain muutosta; parempaan tai huonompaan, niin hoitoja jatketaan. Jos tilanne normalisoituu, eli kipu säilyy ennallaan, niin sitten vuorossa on ultratutkimus.

Tänään musta otettiin myös lonkkakuvat. Ja selkä. Katsotaan oonko yhtä terve kuin koirani. Vanhuus ei näköjään tule yksin! Jos ja kun saan jalkani kuntoon, minä en ENÄÄ IKINÄ mene radalle lämmittämättä itseäni myös.

Ilmoitin Loffon Vöyrille, mutta aika näyttää pystynkö sinne menemään. Treeneissä en huomenna pysty juoksemaan, se on selvä. Jenni saa ottaa Loffon ohjattavakseen. Ihanaa, että Loffo pääsee kuitenkin aksailemaan. Jätkä meinaa ihan pikkasen hyppiä seinille, kun en ole pystynyt kunnon kävelylenkkejäkään tekemään. Parina päivänä olen sentään vienyt pyörälenkille.

Kesää ajatellen olen tehnyt myös isoja päätöksiä ajanhallintani suhteen. En jatkossa kouluta ryhmiä. Lapsilla alkaa olemaan niin paljon otteluita ym. tapahtumia, joissa äitiä tarvitaan. Säännönmukaisesti yritän myös kieltäytyä kaikenlaisesta muunlaisesta ylimääräisestä toiminnasta. Kieltäytyminen on myös taito sinänsä, sitä pitää opetella.

Blogi pitää varmasti hiljaiseloa jatkossakin.

Reality Check(ed)

Viikonloppuna kisattiin Ylistarossa. Sitä ennen kisakausi on korkattu Jyväskylässä. Se reissu oli fiasko tuloksellisesti ja omillakin mittareilla mitattuna. Radat on Loffo -kanavalla tallessa.

Ylistaron kisoihin lähdin vähän eri mielellä. Olen hoitamassa ihanaa hauvalaumaa Tuovilassa ja on paljon muutakin ajateltavaa kuin kisaaminen. Viimeisimmät treenit on mennyt hyvin; olen saanut rauhoitettua itseäni ja keskityttyä olennaiseen. Suht luottavaisin mielin kisoihin.

En jaksa nyt käydä rata radalta läpi, mutta halusin kirjoittaa itselleni auki mitä oikein tapahtui. Molempina päivinä pystyin mielestäni rauhalliseen ohjaamiseen. Olin päättänyt, että tänään ohjaan Loffoa - katson koiraa, yritän kertoa sille ajoissa - en yritä juosta sen kanssa kilpaa. Mielestäni tässä onnistuin hienosti. Näin ollen toiselta radalta tulikin uramme ensimmäinen kolmosluokan tulos! Ja sekin oli viimeinen rima alas, kun todnäk huusin onnesta juuri silloin. Se jääköön videolta kuultavaksi mitä huusin...

Tuo riman pudotus ei haitannut. Nyt tiedän, että me pystytään tekemään tuloksia, kun jaksan vain keskittyä. Taidot alkaa olemaan jonkinlaisella tasolla, ja jos molempien pääkoppa on yhteisessä tekemisessä mukana niin se on siinä :)

Lähdöt olivat fiaskoja, paitsi juuri tuolla toisella radalla. Rataprofiilit olivat useimmiten niin, että koiran piti olla pois päin radalta lähdössä. Ei onnistu. Siksi teinkin tietoisen päätöksen yhdellä radalla, että jätän Loffon seisomaan. Siinä se pysyy. Ehkä teen näin myös jatkossakin. Tuntuu toisaalta turhalta taistella sen kanssa lähtötilanteessa, ja siitä kun ei jaeta lisäpisteitä kuitenkaan seisooko se vai istuuko. Tiedän, että pitäisi olla johdonmukaisempi, mutta tämä asia alkaa olemaan mulle iso peikko ja haluan päästä siitä nyt yli.

Vimppa rata oli huonoin. Siinä tapahtui kaikki mahdolliset mokat, paitsi kontaktit! Ne toimi jokaisella radalla hienosti. Siitäkin saan olla ylpeä.

Nyt tiedän missä me tällä hetkellä mennään. Veitsen terällä. En voi tuloksellisesti meiltä odottaa paljoakaan, mutta jos pystyn pitämään pääni kasassa alkaa tuloksiakin tulemaan. Tähän uskon. Se on nyt "vaan" siitä kiinni. Kovin on lähellä. Näin ollen haaveet ensi kesän arvokisoista on haudattu ja nyt mennään kisa kerrallaan ja pääkoppa mukana. Seuraavat skabat on joskus huhtikuussa, en ole vielä katsonut kalenteria. Kokkolaan emme lähde.