Sinäkin Brutukseni...

Toi otsikko sopii mainiosti tähän aiheeseen eli miksi olen päätynyt bordercollie -rotuun. BC -harrastajille tässä ei ole varmaan mitään pohdittavaa.

Meillä on aina ollut terriereitä. Kun olin pieni kotona oli airedalenterrieri Nappula. Nappula oli jättikokoinen airis, lempeä kuin mikä ja lapselle oiva kaveri. Nappula kävi yksin lenkeillä, silloin 70 -luvulla ei tainnut olla suuri ihme irrallaan juokseva koira. Ainakaan sitä ei kertaakaan viety koiratarhalle tai poliiseille. Nappulan kanssa jonkun aikaa meillä oli dobermann Basse. Basse jouduttiin valitettavasti lopettamaan suht nuorena johtuen epävarmasta käyttäytymisestä. En osaa enää jälkeenpäin analysoida missä meni pieleen, koska olin itse kovin nuori.

Nappula eli 14 -vuotiaaksi. Tämän jälkeen meni muutama kuukausi, kun äitini suunnisti lapset kyydissä Teinikedon -kenneliin Munsalaan. Menimme vain katsomaan vehnäterrierin pentuja...no, senhän tietää mitä siitä seuraa, kun menee katsomaan luovutusikäisiä pentuja. Kotiin sieltä lähti narttu "Teinikedon Yllyke", joka sai kutsumanimekseen Rosa. Rosa oli laiska, mukavuudenhaluinen ja kiltti. Rosalla tehtiin yksi pentue ja tämän pentueen jälkeen Rosasta tulikin Suomen Muotovalio. Rosa sytytti kipinän niin agilityyn kuin kaikkeen muuhunkin koiraharrastamiseen, näyttelyt mukaanlukien.

Halusin näyttelykoiran. Sen hetken tähti vehnämaailmassa oli multivalio Wheatstone Nadja, jonka kaltaista ei ollut toista. Täysi unelma koko koira; kaunis, iloinen, vauhdikas. Halusin ehdottomasti Nadjan pennun. Ja sitä odotin muistaakseni kaksi vuotta. Ja kannatti. Sain Taskun. Pentueen pienimmäinen ja sitkein neiti muutti meille ja mullisti maailman. Tasku oli ihanteellinen harrastuskoira. Aina valmis ja innokas. Ja tarjosi minulle varsinaisen koiramaailman yliopistotutkinnon. Taskun kanssa kisattiin agissa, tokossa ja näyttelyissä. Kaikissa kohtalaisesti menestyen, mutta hurjasti töitä tehden.

Taskun selkävaivat lopettivat meidän agilitytouhut ja sen jälkeen oli lainakoirien vuoro. On ollut borderterrieriä, parsonia sekä poikkeuksena sääntöön lagotto Dono. Dono ehkä herätti minut eniten ajattelemaan, että maailmassa on helpompiakin koulutettavia kuin terrierit. Lopullinen niitti tähän ajatusmaailmaan tuli kuitenkin lasten muodossa. Miksi ihmeessä hakkaisin päätä seinääni vielä koirien kanssa, kun lasten kanssa se on jatkuvaa?! Niinpä alkoi paimenkoiriin päin katseleminen...

Alkuun olin sitä mieltä, että minähän en bordercollieta ota. Semmoinen on "kaikilla" ja en halua, että minustakin ajatellaan, että otan vain "välinettä". Kuitenkin ihailin niitä ja pikku hiljaa aloin jostain syystä tutustumaan rotuun enemmän. Ja mitä enemmän tutustuin, sitä syvemmälle upposin. Aloin ymmärtää miksi rotu on suosittu harrastajien keskuudessa. Ja että sen kouluttaminen ei todellakaan ole mikään oikotie onneen. Olen tajunnut, että bordercollien kouluttaminen tarjoaa ihan yhtälailla ellei enemmänkin haasteita kuin terrierin. Nyt odotankin innolla, että pääsen oman bc:ni kanssa touhuamaan ja katsomaan mihin meidän rahkeet riittää.

Tämän pohdinta-ajan tarjosi lasten päiväunet ry :)