Pikkukoiran ura urkeni

Tänään Loffo pääsi töihin. Siis ihmisten töihin. Tai no, miten sen nyt ottaa - ainakin siis työpaikalle. Tällä hetkellä jätkä makaa selällä häkissään. Ei mulla kauhean usein ihan noin rentoa ole :)



Loffo tapasi noin 10 insinööriä, kaikkia pussattiin, muutaman edessä maattiin selällä, mutta ketään ei purtu. Kahvitauolla maman istuessa sohvalla kera insinöörien nuori mies päätti, että nyt riittää tätä lajia. Alkoi mieletön riekkuminen. Jätkä kävi hyppäämässä maman päälle, puri mua, sitten kävi "olen niin ihana" -ilmeellä varustettuna rapsutettavana insinöörien luona, kunnes palasi "olen aivan riiviö" -ilmeellä varustettuna äipän luo riekkumaan. Sain ehkä lievän klommon uskottavuuteeni työkavereiden silmissä, kun koiranpentu räykytti mulle päin naamaa. En ihan kehdannut ruveta murisemaan, vaikka aika lähellä oli :D

Loffo on tällä viikolla päässyt tapaamaan 4 -viikkoisia lajitovereitaan. Noin 2 minuuttia oli sievästi ja ihmetteli mitä nämä ovat. Sen jälkeen olisi tullut hepuli, mutta ukko poistettiin tallomasta marsuja.

Autot kiinnostavat edelleen. Pojat on poikia, mutta paimenkoiran ei tosiaan tarvitsisi olla ihan noin kiinnostunut niistä. Olen LHD:n avustuksella tekemässä suunnitelmaa tämän tavan kitkemisestä pois.

Mitäs muuta tässä on sitten viime kerran tapahtunut? Loffo osaa nyt mennä maahan ja istua ja odottaa. Tuo -käskyä vahvistettiin eilen ja kantoi jo mulle syliin leluja. Ai niin ja rokotuksella käytiin. Sekin meni hienosti. Kuinkas muuten. Meidän pikku täydellinen <3