mutta en taida kuitenkaan ihan ekana agilitytuomariksi pyrkiä. Aika kamalaa touhua. Mä unohdan itteni jonnekin ajatusmaailmaani tai sitten en muista nostaa kättäni, tai sitten en muista sääntöjä :D Olin siis epiksien tuomarina mölleissä ja ykkösissä. Möllit oli ihan kamalia tuomita. Siis ihania koiria, mutta kun virheitä tulee niin paljon. Mulla on ihan noi "siivet" kipeenä, kun nostelin käsiä niin paljon. En mä nyt montaa kertaa itteäni unohtanut, enkä kättä unohtanut nostaa, mutta voisin vaan kuvitella, että jos mun - keskittymisen mestarin - pitäs tuomita 200 koiraa, niin noutaja vois tulla!
Loffon kanssa starttasin 2-3 -luokan radan. Timo oli tehnyt mukavan radan, jossa haasteena oli keppikulma. Otin tahallani ei niin varman päälle ja ei Loffo osannut hakea ihan noin vaikeaa kulmaa vielä. Muuten ihan mallikas rata ja olin tosi tyytyväinen kontakteihin ja loppusuoraan, sekä pimeän putkikulman hakemiseen. Ja tietty siihen lähtöön. Muuten en ehtinyt viime viikolla treenaamaan yhtään. Plääni laahaa jäljessä.
Tänä aamuna kävin aamulenkillä ottamassa kontakteja kentällä. Käskin Heininkin juosta toiselta puolelta ohi ja mielellään huutaa jotakin. Juostiin molemmat täysiä ohi, ja jätkä jäi 2on-2offiin, nuan vaan. Näitä toisteltiin joitakin kertoja ja ei yhtään missausta. Eiku nyt valehtelen, ihan ekan aan tuli yli ja ylitti varvasta hivuttaa esteelle.
Mähän opiskelen nyt oppimispsykologian perusteita Suomen eläinkoulutuskeskuksessa ja sitä kautta alkaa pikku hiljaa katsomaan tuota omaa koiraa eri silmin. Alan näkemään sen koirana, mutta kuitenkin yksilönä, johon vaikuttaa niin monet asiat. Agilityn kouluttaminen koiralle on tosi monimutkainen oppimisprosessi. Tätä ei monetkaan ihmiset tajua ja ei mietitä etukäteen juurikaan mitä ollaan opettamassa ja miksi. Ei mietitä mikä on oikea vaatimustaso eli kriteeri; vaaditaan liikaa, kun koira ei selkeästi vielä ole valmis. Ei löydetä oikeaa vahvistetta koiralle; sitä mikä on juuri sille omalle koiralle paras palkkio. Ei ajoiteta vahvistetta ja rankaisua oikein. Jne jne. Näihinhän itsekin sortuu, mutta ehkä silmät avautuvat ja alkaa kiinnittämään asioihin enemmän huomiota.
Olen aloittamassa VASsilla lokakuussa agilitykurssia, jossa keskitytään jokaisen valitun parin heikkouksiin ja vahvuuksiin. Kaikki eivät ole samasta muotista veistettyjä, vaan jokainen koira on yksilö ja jokainen ihminen on yksilö. Ja yhdessä muodostetaan vielä isompi yksilö :D Huh, siinäpä työmaata kerrakseen! Agilitykouluttajan tulee siis olla psykologi ja eläinpsykologi :DD No, ei nyt sentään. Terveellä järjellä pääsee pitkälle! Tulen tekemään jokaiselle kurssille valitulle oman treenisuunnitelman. Nyt vaan tuntuu ehkä ihan pikkasen, että olen haukannut vähän liian ison palan...kurssille on tullut hakemuksia yli sen mitä olen ajatellut sinne ottaa. Ooops. Tosi kiva tietenkin, että kiinnostusta ja luottamusta löytyy, mutta oma aika on rajallinen ja en taida voida ottaa kuutta enempää. Pitää tarkasti miettiä kriteerit kuinka kurssilaisia valitaan.
Ensi viikolla alkaa juoksukoulu ja huomenna aion mennä Loffon kanssa illalla treenaamaan. Muuten taitaa ensi viikonkin treenit jäädä vähiin, ainakin kentällä. Olavin 5-vee synttärit painaa päälle, ja miehellä 3 päivän työreissu. Katotaan josko torstaina ehtisi kentällä pyörähtää illalla, mutta eihän se määrä vaan se laatu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti