What's happening dude?

Hui, miten paljon äksöniä on viime aikoina riittänyt. Ei tosin läheskään kaikki agilityyn liittyvää, mutta paljon siihenkin. Pää alkaa oleen aika pyörällä innostuksesta, kun kaikenlaista kivaa tapahtuu!

Eläinkoulutuskeskuksen kurssi alkaa lähestymään loppuaan. Siellä pyydettiin kirjoittamaan omia havaintojaan siitä mitä on oppinut kyseisen kurssin aikana. Tässä oma tuotokseni:

"Isoimpana oivalluksena minulla oli vahvisteparit. En ollut aikaisemmin ajatellut asiaa tuolta kannalta. Sehän onkin erittäin loogista, että jokin toinen asia poissulkee toisen ja myös, että ympäristö tarjoaa vahvisteita, jotka saattavat olla voimakkaampia kuin ihmisen tarjoamat.

Teoreettiset käsitteet olivat käytännössä kaikki uusia. Klassisesta ehdollistumisesta olin aikaisemmin lukenut naksutinkoulutuksen yhteydessä, se oli oikeastaan ainut tuttu asia. Operantin ja klassisen ehdollistumisen ero tuli alkuvaiheessa selväksi ja onkin ollut mielenkiintoista nähdä koiransa uusin silmin.

Yksi iso oivallus myös oli se, että oikeasti näen koirani KOIRANA. Eläimenä, jolla on vaistot, vietit ja oma tapansa oppia. En ole mielestäni aikaisemminkaan ihan hirveästi inhimillistänyt, mutta nyt aivooni toivottavasti jäi pysyvä muistijälki siitä, että eläin oppii tietyllä tavalla, joskus hieman monimutkaisestikin. Johdonmukaisuus nousi siis arvoon arvaamattomaan.

Teorian käytäntöön viemistä tulee tapahtumaan jatkossa paljon. Aloitan vetämään koko talven kestävää agilitykurssia, johon tulee ns potentiaalisia harrastajia, jotka ovat valmiit tekemään paljonkin töitä edistymisensä eteen. Aloitamme syyskuussa ja olen pyytämässä heitä miettimään etukäteen mm. vahvisteita. Heidän tulee osata nimetä kolme erittäin hyvää vahvistetta koirallensa Tulen toivottavasti näkemään heidän koiransa hieman laajemmin silmin ja toivottavasti ymmärtämään koirien käytöstä hieman paremmin. Opiskelu jatkuu tässä rinnalla koko ajan!

Aion lukea paljon koirien koulutuksesta ja varmasti kouluttaessani törmään ongelmiin, joihin en osaa itse vastata. Tämän takia oikeastaan haluankin kouluttaa, että opin itse lisää. Halu on myös syventää kovasti oppimaani, mm. ketjutus alkoi kiinnostamaan. Outo kiinnostus myös tokoa kohtaan heräsi :o Pelottavaa :D

Mielestäni mikään aihealue ei jäänyt varsinaisesti epäselväksi. Joihinkin ehdin perehtyä vähemmän kuin mitä olisin toivonut. Sairastumiset, lapsen syntymäpäiväjärjestelyt veivät yllättävän paljon aikaa.

Aion siis osallistua muillekin verkkokursseille lähitulevaisuudessa"

Ihanasti kouluttajamme oli vastannut, että oli saanut kylmiä väreitä kirjoituksestani, toivottavasti positiivisessa mielessä :D Lisäksi hän pahoitteli aiheutettuja sivuvaikutuksia viitaten toko -kiinnostukseen.

Voisin ihan oikeasti tehdä kaiket päivät vaan näitä koirajuttuja. Ei voi olla enää kovin paljon mielenkiintoisempia hommia. Koko ajan päässä vaan pyörii ideoita, ajatuksia ja haluan oppia lisää.

Eilen oli ihan huipputreenit Jennin kanssa. Satoi vettä kaatamalla, koira oli autossa hyvän lenkin jälkeen ja me käppäiltiin varmaan yli puoli tuntia märällä nurmikolla kengät litisten. Minä mietin ja mietin, Jenni kyseenalaisti ja pisti mut töihin. Minä oivalsin ja aloin taas ymmärtämään ihan pikkuriikkisen enemmän agilitya ja sitä miten koira sitä näkee. Loffo ei päässyt radalle ollenkaan, mutta uskon kyllä, että niin iso osa työstä tehdään ohjaajan pääkopassa. Koiran koulutusta tietenkään poissulkematta, mutta turha sitä koiraa on sinne radalle ottaa hinkkaamaan, jos ei edes tiedä miten pitää ohjata. Se ei ole koekaniini, sille pitää kaikki olla johdonmukaista. Nih. Olen niin kiitollinen kaikesta tästä mitä saan oppia ja mitä mulle opetetaan. Tää vaan on huippua touhua!

Never say never

mutta en taida kuitenkaan ihan ekana agilitytuomariksi pyrkiä. Aika kamalaa touhua. Mä unohdan itteni jonnekin ajatusmaailmaani tai sitten en muista nostaa kättäni, tai sitten en muista sääntöjä :D Olin siis epiksien tuomarina mölleissä ja ykkösissä. Möllit oli ihan kamalia tuomita. Siis ihania koiria, mutta kun virheitä tulee niin paljon. Mulla on ihan noi "siivet" kipeenä, kun nostelin käsiä niin paljon. En mä nyt montaa kertaa itteäni unohtanut, enkä kättä unohtanut nostaa, mutta voisin vaan kuvitella, että jos mun - keskittymisen mestarin - pitäs tuomita 200 koiraa, niin noutaja vois tulla!

Loffon kanssa starttasin 2-3 -luokan radan. Timo oli tehnyt mukavan radan, jossa haasteena oli keppikulma. Otin tahallani ei niin varman päälle ja ei Loffo osannut hakea ihan noin vaikeaa kulmaa vielä. Muuten ihan mallikas rata ja olin tosi tyytyväinen kontakteihin ja loppusuoraan, sekä pimeän putkikulman hakemiseen. Ja tietty siihen lähtöön. Muuten en ehtinyt viime viikolla treenaamaan yhtään. Plääni laahaa jäljessä.

Tänä aamuna kävin aamulenkillä ottamassa kontakteja kentällä. Käskin Heininkin juosta toiselta puolelta ohi ja mielellään huutaa jotakin. Juostiin molemmat täysiä ohi, ja jätkä jäi 2on-2offiin, nuan vaan. Näitä toisteltiin joitakin kertoja ja ei yhtään missausta. Eiku nyt valehtelen, ihan ekan aan tuli yli ja ylitti varvasta hivuttaa esteelle.

Mähän opiskelen nyt oppimispsykologian perusteita Suomen eläinkoulutuskeskuksessa ja sitä kautta alkaa pikku hiljaa katsomaan tuota omaa koiraa eri silmin. Alan näkemään sen koirana, mutta kuitenkin yksilönä, johon vaikuttaa niin monet asiat. Agilityn kouluttaminen koiralle on tosi monimutkainen oppimisprosessi. Tätä ei monetkaan ihmiset tajua ja ei mietitä etukäteen juurikaan mitä ollaan opettamassa ja miksi. Ei mietitä mikä on oikea vaatimustaso eli kriteeri; vaaditaan liikaa, kun koira ei selkeästi vielä ole valmis. Ei löydetä oikeaa vahvistetta koiralle; sitä mikä on juuri sille omalle koiralle paras palkkio. Ei ajoiteta vahvistetta ja rankaisua oikein. Jne jne. Näihinhän itsekin sortuu, mutta ehkä silmät avautuvat ja alkaa kiinnittämään asioihin enemmän huomiota.

Olen aloittamassa VASsilla lokakuussa agilitykurssia, jossa keskitytään jokaisen valitun parin heikkouksiin ja vahvuuksiin. Kaikki eivät ole samasta muotista veistettyjä, vaan jokainen koira on yksilö ja jokainen ihminen on yksilö. Ja yhdessä muodostetaan vielä isompi yksilö :D Huh, siinäpä työmaata kerrakseen! Agilitykouluttajan tulee siis olla psykologi ja eläinpsykologi :DD No, ei nyt sentään. Terveellä järjellä pääsee pitkälle! Tulen tekemään jokaiselle kurssille valitulle oman treenisuunnitelman. Nyt vaan tuntuu ehkä ihan pikkasen, että olen haukannut vähän liian ison palan...kurssille on tullut hakemuksia yli sen mitä olen ajatellut sinne ottaa. Ooops. Tosi kiva tietenkin, että kiinnostusta ja luottamusta löytyy, mutta oma aika on rajallinen ja en taida voida ottaa kuutta enempää. Pitää tarkasti miettiä kriteerit kuinka kurssilaisia valitaan.

Ensi viikolla alkaa juoksukoulu ja huomenna aion mennä Loffon kanssa illalla treenaamaan. Muuten taitaa ensi viikonkin treenit jäädä vähiin, ainakin kentällä. Olavin 5-vee synttärit painaa päälle, ja miehellä 3 päivän työreissu. Katotaan josko torstaina ehtisi kentällä pyörähtää illalla, mutta eihän se määrä vaan se laatu :)

Vuoristoradan syövereissä Turussa

Pakko purkaa heti tuoreeltaan viikonlopun tapahtumat. Muuten kelaan niitä pitkin yötä. Mulla oli tosi levollinen olo lähteä kisaamaan, "viimeistelytreenit" Jennin valvoan silmän alla olivat tosi hyvät. Perjantaina olin pari tuntia aamulla töissä ja sitten startattiin Samin ja Loffon kanssa kohti Turkua. Perjantaina siis yksi startti.

Ensimmäinen kisa

Rata oli helppo, ei mitään ihmeellistä. Hieman jännitti ennen kisaa, mutta kisapaikalla se aina raukeaa. Kuuntelin musaa jonkun verran, mutta se ei nyt tuntunut niin tarpeelliselta. Jätin Loffon ihan pokkana kahden esteen taakse, enkä edes vilkaissut sitä, kun kävelin. Jotain huokailua kuulin, mutta en silti reagoinut. Ei siellä sen kummempaa, ku että tyyppi seiso siellä ihan pokkana. Huah. Ja mitä tekee Marjo? YES. Joo, just näinhän mun pitikin tehdä. PRKL. Siitä sitten matkaan, eka valssi myöhässä, koira tulee melkein jaloille. Kädet heiluu ku jollain viittomakielen tulkilla. Puomin ylösmeno siinä ja siinä. Tuomarin käsi ei heilu kuitenkaan. Kepeille viennissä jään jälkeen, kun en malta pitää puomilla tarpeeksi. Hakee hienosti avokulmasta itse. Juoksen mielestäni sairaan lujaa pujottelun loppuun tekemään valssia - video kertoo toista mun vauhdista...Pituus, jossa olen taas jäljessä (tukikeppi kaatuu - ei virhettä), mutta ehkäpä jopa onneksi, koska blokkaan suoraan väärän pään putkea, jonne Loffo oli tunkemassa itseään. Saan sen oikeaan päähän, kun seison toisen pään edessä..Ei taidolla, vaan tuurilla. Keinulla vähän sisuunnun ja seisotan ehkä sadasosasekunnin kauemmin kuin normipäivänä. Kaksi suoraa putkea, ei onneksi peräkkäin, vaan vierekkäin. En millään ehdi mitään sokkareita tekemään, joita olin kuvitellut tekeväni. No, ei se mitään - improvisoidaan. Loppusuoralla kysellään kovasti, että ookko nää ihan varma, että suoraan. Minä huudan "MENE, MENE NYT JO". Lelu maalissa, mutta eihän sitä nyt voi pieni bortsumiäs ymmärtää vaikka noin ziljoona kertaa tätä treenattu. EI VIRHEITÄ. Herranen aika, tuommoisella räpeltämisellä. Sijoitus lopulta kolmas Janitan ja jonkun norjalaisen jälkeen ja LUVA.

Yritän olla kovin tyytyväinen tuohon LUVAan, mutta se ei oikein tunnu ansaitulta. Kyllähän siitä iloinen olen, mutta on ollut parempiakin fiiliksiä ratojen jälkeen. Onneksi.

Toinen rata

Sunnuntaina herätään (olenko edes nukkunut?!) kuumasta hotellihuoneesta. Loffon olen yöllä tunkenut vessaan, ku tyyppi rampannut pitkin huonetta. Kerran havahduin, kun se nuoli mun kättä. Joo, ei kiitos tarvi keskellä yötä! Onneksi kotona se nukkuu alakerrassa.

Rata paaaljoon vaikeampi ku perjantaina. Nyt tarvittaisiin jo taitoa. Tutustumisessa mulla on mielestäni selvät sävelet ja olen kovin tyytyväinen itseeni. Nooooh, pian sitä pudotaan alas ja kolinalla. Ihan oikein mulle.

Nyt otan lähtöön jäämisen varman päälle ja hoen muutamaan otteeseen "istu". Loffo istuu. Ekat 6 estettä menee aika hyvin, Aalla en taaskaan malta pitää kontaktilla tarpeeksi ja näin ollen en ehdi tekemään suunnittelemaani valssia ja edessä oleva hyppy menee pitkäksi. Huudan riman päällä, kun en muutakaan voi ja rima alas. Sitten joku improvisoitu poispäinkäännös tai sylkkäri (noiden ero ei oo mulle selvä...) Toimi suht ok. Suoraa muutama este ja sit olis taas pitänyt olla tekemässä valssia, mutta olin pari metriä jäljessä ja mihkään ehtinyt mitään tekemään. Taas jotain ihme improvisointia, joka kostautuu muurin väärinpäin hyppäämisenä. Keinulla maltoin pitää jo pidempään, kun perjantaina. Törkeen pitkä kaarre puomille mennessä, Loffo ei tiennyt yhtään mihin piti mennä. No, ei varmaan, ku ei se osaa numeroita. Reppana.

Tää rata oli aika jees sitten kuitenkin. Onnistumisia löytyi joitakin :) Improvisointi ei vaan oikein sovi tähän lajiin, ainakaan näillä taidoilla. Mulla on paljon tekemistä ton vauhdin tajuamisessa ja sen realiteetin ymmärtämisessä mihin mä näillä tappikintuillani oikein ehdin.

Kolmas rata

Tämäkin oli agilityrata. Lähtö taas ok. Luulin ilmeisesti tietäväni jotain salaista agilityn ohjaamisesta, kun tein lähdön eri tavalla kuin moni muu. Juu, ei toiminut. Suoraan jaloille ja kolmas rima alas. Sitä jäin ihmettelemään joksikin aikaa. Tuntui paljon pidemmältä, videolta ei välttämättä edes huomaa, että nukahdin. Sokkari ennen aata jäi tekemättä ja taas ohjasin takaa. Aalla sitten jätkä FUSKAS. Pöh ja höh. Tuli yli. Ei meinannutkaan pysähtyä. Minä laitoin takas. Ei tullut mieleenkään mikään muu vaihtoehto. Sit hetken neuvottelin tuomarin kanssa, että miten jatketaan. Mentiin pujottelun kautta pois radalta.

Mutta tää on oikeesti tosi iso juttu. Jossain täällä mun blogissa on kirjoitusta siitä, että en ikinä voisi kuvitella tekeväni niin, että palautan kontaktille. Nyt mä tein sen ja se oli ihan itsestään selvää. Aika pitkä tie tultu kyllä. Siitä pisteet mulle :)

Neljäs rata

Tää oli hyppäri. Olin päättänyt, että tästä me tehdään tulos. Toisin kävi. Taas kerran. Tällä radalla herra oli päättänyt nostaa hanurinsa ylös lähdössä. "Istui" muka. Olin taas kahden aidan takana ja vaadin sen istumaan. Pojoja ropisee. Mulle jätkä et ryppyile :D Yritin tehdä ihmisnuolta kakkosella, mutta tais jäädä joksikin muuksi nuoleksi. Rima alas ja mun mielestä jarrutus ei toiminut yhtään. Jarrutuksia on ihan pakko harkata. Lähdin liikkeellekin aivan liian myöhään. Tein saman virheen jollain muullakin radalla, että en päässyt liikkeelle ajoissa. Taas nukahdus ja putken jälkeinen sokkari unohtui. Kepeille ei sitten osattu tämmösen räpellyksen jälkeen mennä. Videolta, kun kattoo, niin Loffo oikeesti nauraa koko ajan tuolla radalla. Voi lakas.

Keppien jälkeinen valssi menee mun mielestä ihan kivasti. Poitsu alkoi haukkumaan mulle tässä kohdassa. Olin ihan pihalla mihin suuntaan piti mennä ja mitä mun piti tehdä...Renkaan jälkeen sitten väärä pää putkea kutsui nuorta miestä. Olin aivan liian jäljessä, unessa taas. Ihme koomailua. Yritin jotain saksalaista - rima alas. Lopussa yritin päällejuoksua - rima alas. No, ainakin yritin kaikenlaista.

Summa summarum

Kisapaikalla olin tosi pettynyt kolmeen hylkäykseen, mutta nyt kun katsoin videolta niin ei ne nyt niin pahoja meidän radoiksi ollut. Mä en vaan osaa hahmottaa meidän vauhtia yhteensopivaksi. En tiedä mihin mä ehdin ja en tiedä mihin Loffo ehtii. Kirjoitin tämän jo edellisessä tekstissäni.

Yks mikä mua vakavasti häiritsee on se, että olen kuin jossain sumussa radalla. Mä vihaan sitä, että mun kädet heiluu ku heinämiehellä. Mä inhoon sitä, kun nukahtelen radalle. Tätä on tapahtunut ennenkin. Mistä se johtuu? Enkö keskity tarpeeksi? Oonko liian väsynyt? Turhautunut? Mitä ihmettä? Vai onko mun aivot vaan jotenkin kemiallisesti erilaiset, että ne ei pysty toimimaan niin nopeasti ku bortsun kans pitäs?! Tätä täytyis jotenkin harjoitella. Ehkä mun pitäs myös treenata pidempiä pätkiä, jotta saan tota keskittymistä harjoitella niissä, en tiedä.

Positiivista oli se, että osasin joitain tekniikoita mielestäni laittaa radoilla oikeisiin kohtiin. Toteutus vielä ontuu. Erittäin positiivista on se, että olen ainakin parhaani mukaan yrittänyt olla johdonmukainen, vaikka perjantaina pieni fiba sattuikin. Kyllä tää tästä.

Hyvää mieltä

...sitä on agility parhaimmillaan. Hyvää mieltä: oivalluksia. Hyvää mieltä: meitä jaksetaan ja osataan neuvoa kannustavasti. Hyvää mieltä: on koira, jota alkaa ymmärtämään. Hyvää mieltä: on koira, joka on ihan täydellinen mulle. Näistä on aikasta täydellinen treeni-ilta tehty. Ihan alkaa itkettämään. Oon hölmö joo.

Jenni kisasi Loffon kanssa viime viikonloppuna Lapualla ja teki pari tärkeää huomiota mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Pakkovalssissa katseen suunta pitää olla eteenpäin, sekä niistoissa ei saa tulla läpi. Näitä harkattiin eilen.

Niistossa mun pitää muistaa jarruttaa. Mä en ikinä meinaa muistaa tota jarruttamista. Ei mulla oo koskaan ollut koiraa, jota pitää JARRUTTAA. Niin hassua. Löyty se jarru Loffosta, aika nätistikin. Pitää vaan vähän ihmisnuolimaisesti suhista sitä kohden, kun on tulossa niistoon. Loffolle pitää myös sanoa, kun hutiloi rimoja. Se nimittäin ihan oikeasti hutiloi eikä kunnioita niitä. Kun pari kertaa huomautin, että "hei, nää rimat pitää oikeesti hypätä" ja yhdessä niitä huokaillen nosteltiin, niin tyyppi alkoi ihan eri tavalla keskittymään. Mutta vire ei laske yhtään. Ei sitten yhtään. Se vaan on niin putkiaivojätkä, että sille pitää vääntää välillä rautalangasta :D

Nyt alan tajuamaan senkin kuinka erilaisia kaikki koirat ovat. Läheskään kaikille ei sopisi tuommoinen prässäävä tyyli mitä joudun Loffon kanssa käyttämään. Loffo tuntuu vaan tykkäävän. Ja sen näkee siitä, että se tekee enemmän tosissaan ja enemmän oikein. Ottaa palautetta vastaan ja oppii siitä. Ei lannistu. Sehän on niinku minä! Vähällä ei luovuteta!

Niistossa mun pitää myös muistaa vetää kättä perässäni eikä huitasta sitä johonkin takaviistoon liikkeelle lähtiessä. Pitää vaatia koira tulemaan oikealta puolelta.

Pakkovalssissa laitettiin lelu etuviistoon valmiiksi. Otettiin eri kulmista. Nyt en muista tästä enää muuta kuin sen, että voin ottaa sivuetäisyyttä esteeseen enemmän kuin niistossa ja alan tekemään valssia jo siinä vaiheessa, kun koira ei ole vielä ohittanut siivekettä. Muutenhan sillä ei ole harmainta hajuakaan mihin suuntaan pitäisi mennä. Pakkovalssin voi tehdä myös riman kohdalta astumalla jalan eteenpäin kierrettävää siivekettä kohden ja sitten siitä "ponnahtaa" taaksepäin. Koittakaapas tuota :))

Lopuksi otettiin pientä radan pätkää, jossa oli sivuirtoamista, pakkovalssia tosi kaukana ja saksalainen. Parin yrityksen jälkeen sain onnistumaan, mutta 3 kertaa (2 liian monta!!) Loffo kielsi kakkoshypyn, kun mun rintamasuunta oli jossain ihan muualla ku missä piti. Pysähdyin aina, kun tuli kielto, niin näin missä asennossa olin. Hih, tosi hyvä treeni! Älä siis jatka matkaa ennen kuin koira on lukinnut esteen. Jospa nyt joskus yrittäisin muistaa tämän.

Aan kontakti meinasi vähän luisua. Ja luisuikin. Yhdellä jalalla poika yritti ottaa 2on-2offia. Ei hyväksytä. Ihana kyllä, kun se just tietää mitä siltä odotetaan. Korjasi itse, kun katsoin päälle. Otettiin pariin kertaan ja jos jatkan suoraan matkaa sen ohi, niin pysyi, mutta valssia tehdessä ei pysynyt. Näitä häiriöjuttuja vaan lisää. Kisoissa en ehkä sitten lähde valssailemaan kontakteilla, ainakaan noin kovalla vauhdilla.

Olen myös tsykologia -opintojen myötä tajunnut ihan oikeesti sen, että miten tärkeää on olla koiralle johdonmukainen. Jos kisoissa antaa fuskata lähdössä, kontakteilla jne, niin tämähän on epäsäännöllistä vahvistamista, joka puolestaan tekee sen, että koira kokeilee jatkossa useammin ja useammin, että josko nyt voisi vaan jatkaa matkaa. Ei näin. Kisoissa mennään ku treeneissä ja päin vastoin. Näillä ajatuksilla sitten huomenna suuntaamme Turkuun. On jotenkin tosi hyvä mieli mennä kisaamaan ton mun pienen miehen kanssa :)

Tsykologiaa ja reeniä

Aloitin Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa verkko-opinnot eläinten oppimispsykologian perusteista. Ensimmäisenä tehtävänä on paneuduttu klassiseen ja operanttiin ehdollistumiseen. Tooooodella mielenkiintoista. Paljonhan asioita olen tehnyt vuosien saatossa, mutta nyt alan saada nimiä niille. Toivon mukaan myös ymmärrys omaa murua kohtaan kasvaa. On se ihan eri opiskella asiaa, joka on näin lähellä sydäntä kuin jotain työjuttuja :P

Eilen oltiin Tanjan kanssa treenaamassa. Olin tehnyt radan, jossa oli kontakteilta sivuirtoamisia sekä vaikeahko avokulma kepeille. Mukana myös itsenäinen pituus ja okseri.

Kontakteilla keskityin siihen, että menee loppuun asti SUORAAN, vaikka minä olen sivussa. Laitoin namin loppuun ja odottelin sitten, että jäbä tajuaa mennä oikeaan asentoon. Melko hyvin hoksasikin, mutta en ehkä taas(kaan) vaatinut ihan nappisuoritusta ennen vapautusta. Joka tapauksessa haki paikan ja ei yrittänyt fuskata. Aika hitaasti kylläkin hakee paikkaa, mutta en ota tästäkään mitään extrapaineita.

Kepeille avokulmaa ei lähtenyt hakemaan itsenäisesti ilman apuja. Laitoin kaaret kahteen ekaan väliin ja pari toistoa vaadittiin ennen kuin haki heti oikean välin. Pujotteli AIVAN mahtavasti ja kesti mun irtoamisen ties minne. Tein "janitat" :D Karsinnoissahan Janita lähti tosi kauas, kun Hitti pujotteli. Loffo kesti ihan yhtä ison välimatkan. Tosi mahtavaa. Näistä itsenäisistä esteistä on aivan huisin iso hyöty, kun ohjaa nopeaa koiraa. Ei millään pysty olemaan koko ajan vieressä.

Pituutta otettiin leikkauksella ja lelupalkka edessä. Hyvin se silloin sen hyppää, kun palkka on edessä. Heti, jos palkkaa siirrettiin sivuun (ennakoin leikkausta), hyppäsi välistä. Tarkoittanee, että pitää vielä vahvistaa estettä ennen kuin voin siirtyä vaikeampaan versioon. Valssin kesti pituudella ja ei tullut silloin välistä.

Leikkauksia ei tarvi kyllä kisatilanteessa enää pelätä. Toimii.

Okserin hyppäsi hyvin. Kerran taisi pudottaa ensimmäisen riman ja senkin silloin, kun vedätin sikamaisesti. Toki ei silloinkaan saisi, mutta en noteerannut asiaa sen kummemmin. Ollaan sen verran vähän okseria harkattu.

Nyt on treenit tältä viikolta tässä ja ollaan treenattu niitä mitä pitikin. Lauantaina sitten Loviisa pääsee kummitädin kanssa kisaamaan. Minä jännään Wasalandiassa.

Treenisuunnitelman eteneminen vko 30

Katsotaas nyt vielä taaksepäin ja viime viikkoa. Tarkoituksena oli treenata sivuirtoamisia kontakteilta ja keppikulmia. Itsenäinen pituus ja okseri myös listalla.

Kontaktitreeniä olen tehnyt. Sivuirtoamisella ja silleen, että olen ollut paikallani ja Loffo on mennyt itse touch -paikkaan. Eilen laitoin namin alastulolle ja lähettelin sitä aalle ja puomille. Puomilla vähän kyselee, että ookko nää ihan tosissas, mutta hakee paikan.

Pituutta ja okseria en tainnut treenata kertaakaan. Hmph. Pituus ainakin tuntuu olevan tosi tärkeä este - no, mikäpä nyt ei olisi. Mutta semmoinen este, johon pitää saada itsenäisyyttä ja varmuutta. Huomenna otetaan siis sitä. Okseriakaan ei olla turhan usein harkattu.

Hartialinjaa olen yrittänyt pitää mielessä. Välillä vähän paremmalla menestyksellä ja välillä huonommalla. Onneksi Loffo heti mua rankaisee, kun sen unohdan :P.

Juoksutreenipuolella meidän piti käydä kahdella tunnin juoksulenkillä, taisi toteutua yksi ja sekin 40 minuuttia. Kyllä on vaikeaa tuo juokseminen nykyään. Ketteryysharjoituksia piti myös tehdä. No, tein joo. Noin 5 minuuttia :P Nyt vähän ryhtiä Marjo! Viikonlopun valssitikityksistä päätellen olisi kyllä niin paikallaan. Joutuu ehkä tilaamaan Janitan ja Niinun videon.

Tämä viikko jatkuu samoilla teemoilla. Eilen oltiin treenaamassa valmennusryhmän kanssa. AP ja Simo oli seurana. Tehtiin hauska rata, johon jokainen rakensi oman pätkänsä ja sitten yhdistettiin. Itse halusin leikkauksia, jotka toimivatkin yllättävän hyvin. Olen jonkun verran kotona tehnyt kuivan maan -leikkauksia, joten tällä ehkä vaikutusta? AP halusi keppikulmia ja Simo irtoamista. Meillä toimi kepeille meno tosi hyvin ja irtoaminenkin. Loffo pujotteli itsenäisesti kepit useaan kertaan, vaikka itse seisoin paikalla tai liikuin sivuttain kauemmaksi.

Yksi aika iso oivallus oli, kun AP hoksasi, että Loffolla putoaa usein rima ennen putkea. Tai jos palkka on maassa. Se rupeaa kovasti jo ennakoimaan alasmenoa ja ei keskity siihen hyppyyn enää kunnolla. AP piti palkkaa kädessä loppusuoralla, mutta tähän ei suostu ku rohkeimmat :D

Suoralta putkelta oli tiukka käännös hypylle. Mä en ikinä muista noita asteita, joten siis hypättiin putkesta suoraan takaisinpäin hyppy. Yritin hypyn taakse sovittaa valssia, mutta ei vaan osunut. Joka kerta rima alas. Siinä sitten yhdessä pohdittiin, että mitäs nyt. Sitten hoksattiin, että lähden irtoamaan hypylle sivusuunnassa Loffon mennessä putkeen ja näin ollen se superkuuliaisena tekee sikapienen kaarteen ja hyppää sen hypyn liian tiukasti. Rata jatkui suoraan.

Tästä se ajatus sitten lähti. "Joo, sen pitää luulla, että mennään suoraan" "Hyvä idea, mun pitää juosta putken vieressä enemmän, eikä edes tehdä sitä valssia, kun en kerran osaa" Kauheeta räkätystä ja näin syntyi "kusetusohjaus". Ja se toimi :DD Aijettä sai nauraa. Oli aivan tosi hauskat harkat. Kuinka voikaan olla näin ihana harrastus. Päätettiin treenit vielä suunnittelemalla "Älä kokeile tätä kotona" -agility dvd:tä. Meillä on jo paljon materiaalia siihen. Buahhahahhaaa.

ICH WILL

Rammstein ja Ich Will sitten soi korvissani sunnuntain kisoissa. Aloitin kuuntelemaan musiikkia jo kotona, kun perhoset meinasivat muuttaa mahaani ja epäusko -peikko kuiskuttelemaan korvaani. Nuo ei-toivotut otukset lähtivät saman tien pois, kun keskityin musiikkiin.

Oli kuuma päivä, varmaan lähemmäs +30. Mika Moilanen tuomarina, yritän saada radat jostain. Olivat sen verran hauskoja. Eka rata agilityrata. Luokkajärjestys; medit, minit ja maxit. Tulin kisapaikalle noin tuntia ennen, kävin pienellä kävelyllä, vein Loffon uimaan ja häkkiin odottamaan. Kävin katsomassa rataa - en suorituksia - vaan ainoastaan rataa ja sitten napit korviin ja varjoon ohjaamaan mielikuvissa. Vähän kävi mielessä, että oonko ihan sekaisin - ei kukaan muu näytä näin tekevän. Suljin tuonkin otuksen suun ja jatkoin omissa oloissani.

Rataantutustuminen meni hyvin; tiesin mitä teen ja missä. Ainoastaan yksi kohta oli hieman mietinnässä, mutta siihenkin keksin mielestäni hyvän ratkaisun. Sitten koira autosta ja vielä kerran ich will. Remmi pois kaukana lähtöpaikasta ja yhdessä mentiin lähtöön. Jätkä sivulle ja minä pokkana kävelen putkelle vastaanottamaan. Siellähän tuo istuu ku tatti. Muru. Se on alkanut uskomaan puhetta.

Ja sitten matkaan. Kontaktit olin päättänyt ottaa niin hlvtin tarkasti ja asenteella, niistä ei liuta. Lämppäreillä tuli yli aalta ja puomilta. Argh. A oli radalla kaksi kertaa, puomi kerran. Rata sisälsi muutaman tekniikkakohdan, muuten aika suoraviivaista luukutusta. Nyt muistin käskyttää useita esteitä etukäteen, eli kun oli vielä hyppäämättä muuri ja hyppy, aloin käskyttämään "kiipeekiipee" eli aalle. Ja se eteni. Kuin juna. Tsiisus.

Keppien jälkeen oli takaakiertovalssikohta, se meni ihan täydellisen hienosti.



Sieltä sitten mentiin putkeen ja putken jälkeen oli tiukka käännös hypylle ja tämä rima tippui. Ihan siitä syystä, kun mun päässä ehti käymään tuon takaakiertovalssin aikana, että "rima pysyi, kyllä on hieno mies" ja tossa vaiheessahan mun olisi pitänyt jo tehdä putkijarrutusta :P Olin myöhässä ja väärässä kohdassa ohjaamassa putken jälkeistä hyppyä. Ja sieltähän se yksi ainokainen rima kolahti.

Loppuradan tähtihetkiä ehdottomasti irtoaminen aalta eteen -käskyllä. Niin upea fiilis, kun koira ei kysele mitään vaan menee vaan. Kaksi hyppyä ja sitten käännyttiin. Kontaktit otettiin jokainen, puomilla joudun vähän tiukkistelemaan, kun jäi liian ylös. Vapautin vasta oikeasta asennosta.




Vitsit mä oon niin huisin tyytyväinen itseeni ja tietty Loffoon. Ennen mun hermot ei ois ikinä kestänyt sitä, että korjaan kontakteja tai että jätän lähtöön noin pokkana. Vieläki oon ihan liekeissä tosta radasta.

Sitten hyppärille. Siellä tein perinteisen mokan jo tutustumisessa - vaihdoin suunnitelmaa. Eka radan ulkopuolella mietin ohjaavani kakkoshypyn takaa, sitten kun pääsin radalle, katsoin että se ei toimi niin. Jostain syystä kuitenkin vaihdoin siihen alkuperäiseen takaisin, vaikka olin sen jo kerran hylännyt. Ei mennyt sitten oikein. Jälkeenpäin tajuan, että olemalla sen kakkoshypyn takana bloggasin selkeesti kolmoshypyn ja Loffo hyppäsi aivan liian vinosti kakkosen. Sillä ei ollut mitään mahiksia suorittaa kolmosta ja siitä tuli ohitus. Jatkoin sitten vaan eteenpäin (hyvä minä!!) ja olin varmaan ihan pikkasen ylikierroksilla. Pituuden pala kaatui ja kuvat taitavat paljastaa miksi...



Radalla oli kaksi putkea peräkkäin ja takaakierto. Sinne kipitin aivan fiiliksissä ja hyvin ehdin. Mutta mitäköhän tässä kuvassa teen :DD





Takaakierto ja päällejuoksu - jos joku ei ymmärtänyt...

Tämä kuva on mun mielestä hurjan hauska. Tässä tiivistyy mun asenne ja Loffo kääntyy upeasti. Käsi varmaan voisi olla hieman jossain muussa asennossa jne, mutta ei haittaa nyt ihan hirveästi :)



Radalla oli niin paljon juoksemista, että meni varmaan vähän yliohjauksen puolelle. Tuossa on vielä paljon tekemistä, että opin ajoittamaan oikein mun ja Loffon vauhdin. Luulin tällä radalla, että on kohtia missä en ehdi ajoissa ja sitten toisinpäin. Tämä tulee varmaan kokemuksen kautta.

Loppurata meni hyvin, tosin yksi valssi oli semmoinen, että ehdin jo ajatella pääsenkö tästä ikinä liikkeelle. Jalat vaan tikitti paikalla. No pääsin ja kait ihan ajoissakin, kun ei rima pudonnut. Sitten vielä jenkkikäännös loppuun ja taas huimat kiksit siitä, kun sain lähetettyä koiran putkeen itse peruuttamalla ja sitten lähdin suoraan eteenpäin juoksemaan, siis ihan eri suuntaan kuin koira. Uujee.

Molemmilla radoilla Loffolla oli lelu odottamassa maalista reippaasti eteenpäin. Mene -käskylle herra haki lelunsa ja ei purrut mua. Positiivista sekin. Kaiken kaikkiaan oikein positiiviset ja opettavaiset kisat! Näillä jatketaan.

Tänään harkat, lauantaina Loffo kisaa Jennin kanssa Lapualla. Sitten reilun viikon päästä startataan Turussa. Hui, ihan Eurooppaa :D