Laitoin kaikki meidän enemmän tai vähemmän tumpeloinnit tubeen. On niissä nyt jotain hyvää aina jokaisessa, että en mä nyt ihan täysin meitä mollaa. Parannettavaa pitääkin olla, muutenhan kävis elo vallan tylsäksi.
Radat siis täällä:
http://www.youtube.com/user/Loffo2009?feature=mhee
Maanantaina treenattiin Jennin opissa. Tässä muutamia otteita harkoista.
Näin meni noin viidennellä yrittämällä:
Näin pitäisi mennä:
Pakkovalssijaakotusversio:
En jaksanut enempää leikkiä näiden videoiden kanssa, matskua olis ollut enemmänkin. Tosi hyödyllistä kuvata omia harkkoja. Suosittelen.
Mun teemat huomisissa kisoissa ovat seuraavat:
- hartialinja
- katso koiraa
- ole läsnä
Siinäpä teemaa kerrakseen. Yöllä sitten ajelen kotiin ja mietin kuinka kävi. Perjantaina aamusta töihin. Ei oo terveen touhua tämä ei.
tiistai 6. syyskuuta 2011
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
BACin kisat - kuka pelkää tuomaria?!
Tiedätte varmaan sen lasten leikin? Kuka pelkää mustaa miestä? Enää ei varmaan saa edes sanoa mustaa miestä, mutta mä voisin leikkiä sitä, että "kuka pelkää tuomaria?!". MINÄ!
Mutta käydään nyt ekana läpi A -kisa. Tuomarina Eija Berglund. Rata mun mielestä vähän kökkö - vähän tekemällä tehty - ja Loffon kanssa monen monta hankalaa kohtaa, joita vähän hitaamman kanssa ei varmaan huomaisikaan. Ihanainen Jenni jeesas mua koko ajan ja sain oikein hyvän suunnitelman kuinka rata viedään. Alussa heti 90 asteen käännös okserille, ne sain menemään ok, mutta kolmannella käänsin valssia liian aikaisin, ja kolmosrima alas. Siitä jatkettiin keinulle, josta täyspitkä, suora putki ja sen jälkeen tiukka kulma hypylle. Pitkältä putkelta piti saada jarrutettua täysillä, että ei mene hypyn ohi. Jarrutus onnistui jotenkin, mutta olin hurjan kaukana ja rima tippui. Lähetin sitten putkeen kaukaa. Loppurata oli aika nätti, "hieman" käytiin molemmat kierroksilla, mutta kontaktit pystyttiin kuitenkin ottamaan. Muita virheitä ei sitten tullutkaan, joten tulos 10 vp ja ihanneajan reilu alitus. Joka tosin ei ihan hirveästi lohduta :P
Tän radan jälkeen oli ihan hyvä olo, varsinkin kun Jenni ja Poudemoort vetäsivät voittonollan ja sertin. Ovat ehkä ihan pikkasen sen ansainneet.
B -radalle Jenni jäi vielä katsomaan, että saan kunnon suunnitelman ja sen sainkin. Teoriassa siis kaikki hyvin. Koira mukaan ja odottamaan omaa vuoroa kopin taakse. Edellinen vuorossa ja menen lähtölinjalle, Loffolla vielä valjaat päällä ja käy aikasta kovilla kierroksilla. Tuomari viheltää pilliin. Mun päässä alkaa pyörimään ajatus "apua, enää 15 sekkaa jäljellä ja tuomari on jo viheltänyt ja Loffolla valjaat" Astun jotenkin Loffon varpaiden päällekin tai jotain muuta sähelletään. Jätän istumaan, Loffo nostelee etujalkojaan. Silleen, ku se tapaa tehdä, kun meinaa alkaa hiippailemaan. Vaadin takaisin. Sitten ei enää hermo pidä, vaan annan luvan mennä. Ei ollut kunnolla siinä asennossa mihin jätin, vaan jossain omassa koomatilassaan. Pitkästä aikaa. Valitettavasti. Pelkäsin siis, että meidät hylätään jo lähtöön, kun alettiin räpeltämään.
Eka rima alas, kepeillä jättää yhden välistä, pyydän takaisin. Aloittaa väärin, hyppää pituuden ulos sivusta. Keinu sentään ok ja kolme hyppyä, mutta aan kontakti luisuu. Otan uudestaan ja poistutaan radalta. Olipa esitys! Voi hävetyksen hävetys.
Käyn vaan pikaseen jotain Jennille sanomassa ja sitten lähden kävelylle. Kyyneleet polttaa silmiä. En edes tiedä mitä varten. Tai tiedän. Mua harmittaa ihan sikana, että oon tämmönen typerys, joka ei opi mitään ja teen samoja virheitä päivästä toiseen. Kokoan itseni lenkillä ja sitten Loffo autoon ja takaisin kentälle onnittelemaan mun ihanaa coachia hänen menestyksestään.
Illalla vielä katson kotona radat ja ei ne nyt ihan niin kamalilta näytä, ku miltä tuntui. Tuntuivat ihan kammottavilta. Pää aivan sekaisin. Mun on pakko, ihan pakko, oikeesti saada jotain järkeä tähän pääkoppaan. Ostetaan keskittymiskykyä. Ei taida vaan rahalla saada.
Tänään jo parempi mieli. Nostin itseni masiskuopasta ylös juoksemalla 10 kilsaa tuntiin. Se auttaa aina. Yritän hokea itselleni, että pääasia, että Loffo nauttii. Sitähän se totta tosiaan tekee. Ja arvokkaana oppina näistä kisoista jäi se, että älä anna ulkoisten tekijöiden häiritä suoritustasi. Vaadi aina se mitä olet opettanut. Älä keskity mihinkään muuhun. Jos sut hylätään jo lähdössä, niin todnäk olisit epäonnistunut jo muuallakin. Näin se vaan menee. Tämä on räjähdysherkkää touhua tämä löfföaksa.
Mutta käydään nyt ekana läpi A -kisa. Tuomarina Eija Berglund. Rata mun mielestä vähän kökkö - vähän tekemällä tehty - ja Loffon kanssa monen monta hankalaa kohtaa, joita vähän hitaamman kanssa ei varmaan huomaisikaan. Ihanainen Jenni jeesas mua koko ajan ja sain oikein hyvän suunnitelman kuinka rata viedään. Alussa heti 90 asteen käännös okserille, ne sain menemään ok, mutta kolmannella käänsin valssia liian aikaisin, ja kolmosrima alas. Siitä jatkettiin keinulle, josta täyspitkä, suora putki ja sen jälkeen tiukka kulma hypylle. Pitkältä putkelta piti saada jarrutettua täysillä, että ei mene hypyn ohi. Jarrutus onnistui jotenkin, mutta olin hurjan kaukana ja rima tippui. Lähetin sitten putkeen kaukaa. Loppurata oli aika nätti, "hieman" käytiin molemmat kierroksilla, mutta kontaktit pystyttiin kuitenkin ottamaan. Muita virheitä ei sitten tullutkaan, joten tulos 10 vp ja ihanneajan reilu alitus. Joka tosin ei ihan hirveästi lohduta :P
Tän radan jälkeen oli ihan hyvä olo, varsinkin kun Jenni ja Poudemoort vetäsivät voittonollan ja sertin. Ovat ehkä ihan pikkasen sen ansainneet.
B -radalle Jenni jäi vielä katsomaan, että saan kunnon suunnitelman ja sen sainkin. Teoriassa siis kaikki hyvin. Koira mukaan ja odottamaan omaa vuoroa kopin taakse. Edellinen vuorossa ja menen lähtölinjalle, Loffolla vielä valjaat päällä ja käy aikasta kovilla kierroksilla. Tuomari viheltää pilliin. Mun päässä alkaa pyörimään ajatus "apua, enää 15 sekkaa jäljellä ja tuomari on jo viheltänyt ja Loffolla valjaat" Astun jotenkin Loffon varpaiden päällekin tai jotain muuta sähelletään. Jätän istumaan, Loffo nostelee etujalkojaan. Silleen, ku se tapaa tehdä, kun meinaa alkaa hiippailemaan. Vaadin takaisin. Sitten ei enää hermo pidä, vaan annan luvan mennä. Ei ollut kunnolla siinä asennossa mihin jätin, vaan jossain omassa koomatilassaan. Pitkästä aikaa. Valitettavasti. Pelkäsin siis, että meidät hylätään jo lähtöön, kun alettiin räpeltämään.
Eka rima alas, kepeillä jättää yhden välistä, pyydän takaisin. Aloittaa väärin, hyppää pituuden ulos sivusta. Keinu sentään ok ja kolme hyppyä, mutta aan kontakti luisuu. Otan uudestaan ja poistutaan radalta. Olipa esitys! Voi hävetyksen hävetys.
Käyn vaan pikaseen jotain Jennille sanomassa ja sitten lähden kävelylle. Kyyneleet polttaa silmiä. En edes tiedä mitä varten. Tai tiedän. Mua harmittaa ihan sikana, että oon tämmönen typerys, joka ei opi mitään ja teen samoja virheitä päivästä toiseen. Kokoan itseni lenkillä ja sitten Loffo autoon ja takaisin kentälle onnittelemaan mun ihanaa coachia hänen menestyksestään.
Illalla vielä katson kotona radat ja ei ne nyt ihan niin kamalilta näytä, ku miltä tuntui. Tuntuivat ihan kammottavilta. Pää aivan sekaisin. Mun on pakko, ihan pakko, oikeesti saada jotain järkeä tähän pääkoppaan. Ostetaan keskittymiskykyä. Ei taida vaan rahalla saada.
Tänään jo parempi mieli. Nostin itseni masiskuopasta ylös juoksemalla 10 kilsaa tuntiin. Se auttaa aina. Yritän hokea itselleni, että pääasia, että Loffo nauttii. Sitähän se totta tosiaan tekee. Ja arvokkaana oppina näistä kisoista jäi se, että älä anna ulkoisten tekijöiden häiritä suoritustasi. Vaadi aina se mitä olet opettanut. Älä keskity mihinkään muuhun. Jos sut hylätään jo lähdössä, niin todnäk olisit epäonnistunut jo muuallakin. Näin se vaan menee. Tämä on räjähdysherkkää touhua tämä löfföaksa.
torstai 1. syyskuuta 2011
What's happening dude?
Hui, miten paljon äksöniä on viime aikoina riittänyt. Ei tosin läheskään kaikki agilityyn liittyvää, mutta paljon siihenkin. Pää alkaa oleen aika pyörällä innostuksesta, kun kaikenlaista kivaa tapahtuu!
Eläinkoulutuskeskuksen kurssi alkaa lähestymään loppuaan. Siellä pyydettiin kirjoittamaan omia havaintojaan siitä mitä on oppinut kyseisen kurssin aikana. Tässä oma tuotokseni:
"Isoimpana oivalluksena minulla oli vahvisteparit. En ollut aikaisemmin ajatellut asiaa tuolta kannalta. Sehän onkin erittäin loogista, että jokin toinen asia poissulkee toisen ja myös, että ympäristö tarjoaa vahvisteita, jotka saattavat olla voimakkaampia kuin ihmisen tarjoamat.
Teoreettiset käsitteet olivat käytännössä kaikki uusia. Klassisesta ehdollistumisesta olin aikaisemmin lukenut naksutinkoulutuksen yhteydessä, se oli oikeastaan ainut tuttu asia. Operantin ja klassisen ehdollistumisen ero tuli alkuvaiheessa selväksi ja onkin ollut mielenkiintoista nähdä koiransa uusin silmin.
Yksi iso oivallus myös oli se, että oikeasti näen koirani KOIRANA. Eläimenä, jolla on vaistot, vietit ja oma tapansa oppia. En ole mielestäni aikaisemminkaan ihan hirveästi inhimillistänyt, mutta nyt aivooni toivottavasti jäi pysyvä muistijälki siitä, että eläin oppii tietyllä tavalla, joskus hieman monimutkaisestikin. Johdonmukaisuus nousi siis arvoon arvaamattomaan.
Teorian käytäntöön viemistä tulee tapahtumaan jatkossa paljon. Aloitan vetämään koko talven kestävää agilitykurssia, johon tulee ns potentiaalisia harrastajia, jotka ovat valmiit tekemään paljonkin töitä edistymisensä eteen. Aloitamme syyskuussa ja olen pyytämässä heitä miettimään etukäteen mm. vahvisteita. Heidän tulee osata nimetä kolme erittäin hyvää vahvistetta koirallensa Tulen toivottavasti näkemään heidän koiransa hieman laajemmin silmin ja toivottavasti ymmärtämään koirien käytöstä hieman paremmin. Opiskelu jatkuu tässä rinnalla koko ajan!
Aion lukea paljon koirien koulutuksesta ja varmasti kouluttaessani törmään ongelmiin, joihin en osaa itse vastata. Tämän takia oikeastaan haluankin kouluttaa, että opin itse lisää. Halu on myös syventää kovasti oppimaani, mm. ketjutus alkoi kiinnostamaan. Outo kiinnostus myös tokoa kohtaan heräsi :o Pelottavaa :D
Mielestäni mikään aihealue ei jäänyt varsinaisesti epäselväksi. Joihinkin ehdin perehtyä vähemmän kuin mitä olisin toivonut. Sairastumiset, lapsen syntymäpäiväjärjestelyt veivät yllättävän paljon aikaa.
Aion siis osallistua muillekin verkkokursseille lähitulevaisuudessa"
Ihanasti kouluttajamme oli vastannut, että oli saanut kylmiä väreitä kirjoituksestani, toivottavasti positiivisessa mielessä :D Lisäksi hän pahoitteli aiheutettuja sivuvaikutuksia viitaten toko -kiinnostukseen.
Voisin ihan oikeasti tehdä kaiket päivät vaan näitä koirajuttuja. Ei voi olla enää kovin paljon mielenkiintoisempia hommia. Koko ajan päässä vaan pyörii ideoita, ajatuksia ja haluan oppia lisää.
Eilen oli ihan huipputreenit Jennin kanssa. Satoi vettä kaatamalla, koira oli autossa hyvän lenkin jälkeen ja me käppäiltiin varmaan yli puoli tuntia märällä nurmikolla kengät litisten. Minä mietin ja mietin, Jenni kyseenalaisti ja pisti mut töihin. Minä oivalsin ja aloin taas ymmärtämään ihan pikkuriikkisen enemmän agilitya ja sitä miten koira sitä näkee. Loffo ei päässyt radalle ollenkaan, mutta uskon kyllä, että niin iso osa työstä tehdään ohjaajan pääkopassa. Koiran koulutusta tietenkään poissulkematta, mutta turha sitä koiraa on sinne radalle ottaa hinkkaamaan, jos ei edes tiedä miten pitää ohjata. Se ei ole koekaniini, sille pitää kaikki olla johdonmukaista. Nih. Olen niin kiitollinen kaikesta tästä mitä saan oppia ja mitä mulle opetetaan. Tää vaan on huippua touhua!
Eläinkoulutuskeskuksen kurssi alkaa lähestymään loppuaan. Siellä pyydettiin kirjoittamaan omia havaintojaan siitä mitä on oppinut kyseisen kurssin aikana. Tässä oma tuotokseni:
"Isoimpana oivalluksena minulla oli vahvisteparit. En ollut aikaisemmin ajatellut asiaa tuolta kannalta. Sehän onkin erittäin loogista, että jokin toinen asia poissulkee toisen ja myös, että ympäristö tarjoaa vahvisteita, jotka saattavat olla voimakkaampia kuin ihmisen tarjoamat.
Teoreettiset käsitteet olivat käytännössä kaikki uusia. Klassisesta ehdollistumisesta olin aikaisemmin lukenut naksutinkoulutuksen yhteydessä, se oli oikeastaan ainut tuttu asia. Operantin ja klassisen ehdollistumisen ero tuli alkuvaiheessa selväksi ja onkin ollut mielenkiintoista nähdä koiransa uusin silmin.
Yksi iso oivallus myös oli se, että oikeasti näen koirani KOIRANA. Eläimenä, jolla on vaistot, vietit ja oma tapansa oppia. En ole mielestäni aikaisemminkaan ihan hirveästi inhimillistänyt, mutta nyt aivooni toivottavasti jäi pysyvä muistijälki siitä, että eläin oppii tietyllä tavalla, joskus hieman monimutkaisestikin. Johdonmukaisuus nousi siis arvoon arvaamattomaan.
Teorian käytäntöön viemistä tulee tapahtumaan jatkossa paljon. Aloitan vetämään koko talven kestävää agilitykurssia, johon tulee ns potentiaalisia harrastajia, jotka ovat valmiit tekemään paljonkin töitä edistymisensä eteen. Aloitamme syyskuussa ja olen pyytämässä heitä miettimään etukäteen mm. vahvisteita. Heidän tulee osata nimetä kolme erittäin hyvää vahvistetta koirallensa Tulen toivottavasti näkemään heidän koiransa hieman laajemmin silmin ja toivottavasti ymmärtämään koirien käytöstä hieman paremmin. Opiskelu jatkuu tässä rinnalla koko ajan!
Aion lukea paljon koirien koulutuksesta ja varmasti kouluttaessani törmään ongelmiin, joihin en osaa itse vastata. Tämän takia oikeastaan haluankin kouluttaa, että opin itse lisää. Halu on myös syventää kovasti oppimaani, mm. ketjutus alkoi kiinnostamaan. Outo kiinnostus myös tokoa kohtaan heräsi :o Pelottavaa :D
Mielestäni mikään aihealue ei jäänyt varsinaisesti epäselväksi. Joihinkin ehdin perehtyä vähemmän kuin mitä olisin toivonut. Sairastumiset, lapsen syntymäpäiväjärjestelyt veivät yllättävän paljon aikaa.
Aion siis osallistua muillekin verkkokursseille lähitulevaisuudessa"
Ihanasti kouluttajamme oli vastannut, että oli saanut kylmiä väreitä kirjoituksestani, toivottavasti positiivisessa mielessä :D Lisäksi hän pahoitteli aiheutettuja sivuvaikutuksia viitaten toko -kiinnostukseen.
Voisin ihan oikeasti tehdä kaiket päivät vaan näitä koirajuttuja. Ei voi olla enää kovin paljon mielenkiintoisempia hommia. Koko ajan päässä vaan pyörii ideoita, ajatuksia ja haluan oppia lisää.
Eilen oli ihan huipputreenit Jennin kanssa. Satoi vettä kaatamalla, koira oli autossa hyvän lenkin jälkeen ja me käppäiltiin varmaan yli puoli tuntia märällä nurmikolla kengät litisten. Minä mietin ja mietin, Jenni kyseenalaisti ja pisti mut töihin. Minä oivalsin ja aloin taas ymmärtämään ihan pikkuriikkisen enemmän agilitya ja sitä miten koira sitä näkee. Loffo ei päässyt radalle ollenkaan, mutta uskon kyllä, että niin iso osa työstä tehdään ohjaajan pääkopassa. Koiran koulutusta tietenkään poissulkematta, mutta turha sitä koiraa on sinne radalle ottaa hinkkaamaan, jos ei edes tiedä miten pitää ohjata. Se ei ole koekaniini, sille pitää kaikki olla johdonmukaista. Nih. Olen niin kiitollinen kaikesta tästä mitä saan oppia ja mitä mulle opetetaan. Tää vaan on huippua touhua!
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Never say never
mutta en taida kuitenkaan ihan ekana agilitytuomariksi pyrkiä. Aika kamalaa touhua. Mä unohdan itteni jonnekin ajatusmaailmaani tai sitten en muista nostaa kättäni, tai sitten en muista sääntöjä :D Olin siis epiksien tuomarina mölleissä ja ykkösissä. Möllit oli ihan kamalia tuomita. Siis ihania koiria, mutta kun virheitä tulee niin paljon. Mulla on ihan noi "siivet" kipeenä, kun nostelin käsiä niin paljon. En mä nyt montaa kertaa itteäni unohtanut, enkä kättä unohtanut nostaa, mutta voisin vaan kuvitella, että jos mun - keskittymisen mestarin - pitäs tuomita 200 koiraa, niin noutaja vois tulla!
Loffon kanssa starttasin 2-3 -luokan radan. Timo oli tehnyt mukavan radan, jossa haasteena oli keppikulma. Otin tahallani ei niin varman päälle ja ei Loffo osannut hakea ihan noin vaikeaa kulmaa vielä. Muuten ihan mallikas rata ja olin tosi tyytyväinen kontakteihin ja loppusuoraan, sekä pimeän putkikulman hakemiseen. Ja tietty siihen lähtöön. Muuten en ehtinyt viime viikolla treenaamaan yhtään. Plääni laahaa jäljessä.
Tänä aamuna kävin aamulenkillä ottamassa kontakteja kentällä. Käskin Heininkin juosta toiselta puolelta ohi ja mielellään huutaa jotakin. Juostiin molemmat täysiä ohi, ja jätkä jäi 2on-2offiin, nuan vaan. Näitä toisteltiin joitakin kertoja ja ei yhtään missausta. Eiku nyt valehtelen, ihan ekan aan tuli yli ja ylitti varvasta hivuttaa esteelle.
Mähän opiskelen nyt oppimispsykologian perusteita Suomen eläinkoulutuskeskuksessa ja sitä kautta alkaa pikku hiljaa katsomaan tuota omaa koiraa eri silmin. Alan näkemään sen koirana, mutta kuitenkin yksilönä, johon vaikuttaa niin monet asiat. Agilityn kouluttaminen koiralle on tosi monimutkainen oppimisprosessi. Tätä ei monetkaan ihmiset tajua ja ei mietitä etukäteen juurikaan mitä ollaan opettamassa ja miksi. Ei mietitä mikä on oikea vaatimustaso eli kriteeri; vaaditaan liikaa, kun koira ei selkeästi vielä ole valmis. Ei löydetä oikeaa vahvistetta koiralle; sitä mikä on juuri sille omalle koiralle paras palkkio. Ei ajoiteta vahvistetta ja rankaisua oikein. Jne jne. Näihinhän itsekin sortuu, mutta ehkä silmät avautuvat ja alkaa kiinnittämään asioihin enemmän huomiota.
Olen aloittamassa VASsilla lokakuussa agilitykurssia, jossa keskitytään jokaisen valitun parin heikkouksiin ja vahvuuksiin. Kaikki eivät ole samasta muotista veistettyjä, vaan jokainen koira on yksilö ja jokainen ihminen on yksilö. Ja yhdessä muodostetaan vielä isompi yksilö :D Huh, siinäpä työmaata kerrakseen! Agilitykouluttajan tulee siis olla psykologi ja eläinpsykologi :DD No, ei nyt sentään. Terveellä järjellä pääsee pitkälle! Tulen tekemään jokaiselle kurssille valitulle oman treenisuunnitelman. Nyt vaan tuntuu ehkä ihan pikkasen, että olen haukannut vähän liian ison palan...kurssille on tullut hakemuksia yli sen mitä olen ajatellut sinne ottaa. Ooops. Tosi kiva tietenkin, että kiinnostusta ja luottamusta löytyy, mutta oma aika on rajallinen ja en taida voida ottaa kuutta enempää. Pitää tarkasti miettiä kriteerit kuinka kurssilaisia valitaan.
Ensi viikolla alkaa juoksukoulu ja huomenna aion mennä Loffon kanssa illalla treenaamaan. Muuten taitaa ensi viikonkin treenit jäädä vähiin, ainakin kentällä. Olavin 5-vee synttärit painaa päälle, ja miehellä 3 päivän työreissu. Katotaan josko torstaina ehtisi kentällä pyörähtää illalla, mutta eihän se määrä vaan se laatu :)
Loffon kanssa starttasin 2-3 -luokan radan. Timo oli tehnyt mukavan radan, jossa haasteena oli keppikulma. Otin tahallani ei niin varman päälle ja ei Loffo osannut hakea ihan noin vaikeaa kulmaa vielä. Muuten ihan mallikas rata ja olin tosi tyytyväinen kontakteihin ja loppusuoraan, sekä pimeän putkikulman hakemiseen. Ja tietty siihen lähtöön. Muuten en ehtinyt viime viikolla treenaamaan yhtään. Plääni laahaa jäljessä.
Tänä aamuna kävin aamulenkillä ottamassa kontakteja kentällä. Käskin Heininkin juosta toiselta puolelta ohi ja mielellään huutaa jotakin. Juostiin molemmat täysiä ohi, ja jätkä jäi 2on-2offiin, nuan vaan. Näitä toisteltiin joitakin kertoja ja ei yhtään missausta. Eiku nyt valehtelen, ihan ekan aan tuli yli ja ylitti varvasta hivuttaa esteelle.
Mähän opiskelen nyt oppimispsykologian perusteita Suomen eläinkoulutuskeskuksessa ja sitä kautta alkaa pikku hiljaa katsomaan tuota omaa koiraa eri silmin. Alan näkemään sen koirana, mutta kuitenkin yksilönä, johon vaikuttaa niin monet asiat. Agilityn kouluttaminen koiralle on tosi monimutkainen oppimisprosessi. Tätä ei monetkaan ihmiset tajua ja ei mietitä etukäteen juurikaan mitä ollaan opettamassa ja miksi. Ei mietitä mikä on oikea vaatimustaso eli kriteeri; vaaditaan liikaa, kun koira ei selkeästi vielä ole valmis. Ei löydetä oikeaa vahvistetta koiralle; sitä mikä on juuri sille omalle koiralle paras palkkio. Ei ajoiteta vahvistetta ja rankaisua oikein. Jne jne. Näihinhän itsekin sortuu, mutta ehkä silmät avautuvat ja alkaa kiinnittämään asioihin enemmän huomiota.
Olen aloittamassa VASsilla lokakuussa agilitykurssia, jossa keskitytään jokaisen valitun parin heikkouksiin ja vahvuuksiin. Kaikki eivät ole samasta muotista veistettyjä, vaan jokainen koira on yksilö ja jokainen ihminen on yksilö. Ja yhdessä muodostetaan vielä isompi yksilö :D Huh, siinäpä työmaata kerrakseen! Agilitykouluttajan tulee siis olla psykologi ja eläinpsykologi :DD No, ei nyt sentään. Terveellä järjellä pääsee pitkälle! Tulen tekemään jokaiselle kurssille valitulle oman treenisuunnitelman. Nyt vaan tuntuu ehkä ihan pikkasen, että olen haukannut vähän liian ison palan...kurssille on tullut hakemuksia yli sen mitä olen ajatellut sinne ottaa. Ooops. Tosi kiva tietenkin, että kiinnostusta ja luottamusta löytyy, mutta oma aika on rajallinen ja en taida voida ottaa kuutta enempää. Pitää tarkasti miettiä kriteerit kuinka kurssilaisia valitaan.
Ensi viikolla alkaa juoksukoulu ja huomenna aion mennä Loffon kanssa illalla treenaamaan. Muuten taitaa ensi viikonkin treenit jäädä vähiin, ainakin kentällä. Olavin 5-vee synttärit painaa päälle, ja miehellä 3 päivän työreissu. Katotaan josko torstaina ehtisi kentällä pyörähtää illalla, mutta eihän se määrä vaan se laatu :)
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Vuoristoradan syövereissä Turussa
Pakko purkaa heti tuoreeltaan viikonlopun tapahtumat. Muuten kelaan niitä pitkin yötä. Mulla oli tosi levollinen olo lähteä kisaamaan, "viimeistelytreenit" Jennin valvoan silmän alla olivat tosi hyvät. Perjantaina olin pari tuntia aamulla töissä ja sitten startattiin Samin ja Loffon kanssa kohti Turkua. Perjantaina siis yksi startti.
Ensimmäinen kisa
Rata oli helppo, ei mitään ihmeellistä. Hieman jännitti ennen kisaa, mutta kisapaikalla se aina raukeaa. Kuuntelin musaa jonkun verran, mutta se ei nyt tuntunut niin tarpeelliselta. Jätin Loffon ihan pokkana kahden esteen taakse, enkä edes vilkaissut sitä, kun kävelin. Jotain huokailua kuulin, mutta en silti reagoinut. Ei siellä sen kummempaa, ku että tyyppi seiso siellä ihan pokkana. Huah. Ja mitä tekee Marjo? YES. Joo, just näinhän mun pitikin tehdä. PRKL. Siitä sitten matkaan, eka valssi myöhässä, koira tulee melkein jaloille. Kädet heiluu ku jollain viittomakielen tulkilla. Puomin ylösmeno siinä ja siinä. Tuomarin käsi ei heilu kuitenkaan. Kepeille viennissä jään jälkeen, kun en malta pitää puomilla tarpeeksi. Hakee hienosti avokulmasta itse. Juoksen mielestäni sairaan lujaa pujottelun loppuun tekemään valssia - video kertoo toista mun vauhdista...Pituus, jossa olen taas jäljessä (tukikeppi kaatuu - ei virhettä), mutta ehkäpä jopa onneksi, koska blokkaan suoraan väärän pään putkea, jonne Loffo oli tunkemassa itseään. Saan sen oikeaan päähän, kun seison toisen pään edessä..Ei taidolla, vaan tuurilla. Keinulla vähän sisuunnun ja seisotan ehkä sadasosasekunnin kauemmin kuin normipäivänä. Kaksi suoraa putkea, ei onneksi peräkkäin, vaan vierekkäin. En millään ehdi mitään sokkareita tekemään, joita olin kuvitellut tekeväni. No, ei se mitään - improvisoidaan. Loppusuoralla kysellään kovasti, että ookko nää ihan varma, että suoraan. Minä huudan "MENE, MENE NYT JO". Lelu maalissa, mutta eihän sitä nyt voi pieni bortsumiäs ymmärtää vaikka noin ziljoona kertaa tätä treenattu. EI VIRHEITÄ. Herranen aika, tuommoisella räpeltämisellä. Sijoitus lopulta kolmas Janitan ja jonkun norjalaisen jälkeen ja LUVA.
Yritän olla kovin tyytyväinen tuohon LUVAan, mutta se ei oikein tunnu ansaitulta. Kyllähän siitä iloinen olen, mutta on ollut parempiakin fiiliksiä ratojen jälkeen. Onneksi.
Toinen rata
Sunnuntaina herätään (olenko edes nukkunut?!) kuumasta hotellihuoneesta. Loffon olen yöllä tunkenut vessaan, ku tyyppi rampannut pitkin huonetta. Kerran havahduin, kun se nuoli mun kättä. Joo, ei kiitos tarvi keskellä yötä! Onneksi kotona se nukkuu alakerrassa.
Rata paaaljoon vaikeampi ku perjantaina. Nyt tarvittaisiin jo taitoa. Tutustumisessa mulla on mielestäni selvät sävelet ja olen kovin tyytyväinen itseeni. Nooooh, pian sitä pudotaan alas ja kolinalla. Ihan oikein mulle.
Nyt otan lähtöön jäämisen varman päälle ja hoen muutamaan otteeseen "istu". Loffo istuu. Ekat 6 estettä menee aika hyvin, Aalla en taaskaan malta pitää kontaktilla tarpeeksi ja näin ollen en ehdi tekemään suunnittelemaani valssia ja edessä oleva hyppy menee pitkäksi. Huudan riman päällä, kun en muutakaan voi ja rima alas. Sitten joku improvisoitu poispäinkäännös tai sylkkäri (noiden ero ei oo mulle selvä...) Toimi suht ok. Suoraa muutama este ja sit olis taas pitänyt olla tekemässä valssia, mutta olin pari metriä jäljessä ja mihkään ehtinyt mitään tekemään. Taas jotain ihme improvisointia, joka kostautuu muurin väärinpäin hyppäämisenä. Keinulla maltoin pitää jo pidempään, kun perjantaina. Törkeen pitkä kaarre puomille mennessä, Loffo ei tiennyt yhtään mihin piti mennä. No, ei varmaan, ku ei se osaa numeroita. Reppana.
Tää rata oli aika jees sitten kuitenkin. Onnistumisia löytyi joitakin :) Improvisointi ei vaan oikein sovi tähän lajiin, ainakaan näillä taidoilla. Mulla on paljon tekemistä ton vauhdin tajuamisessa ja sen realiteetin ymmärtämisessä mihin mä näillä tappikintuillani oikein ehdin.
Kolmas rata
Tämäkin oli agilityrata. Lähtö taas ok. Luulin ilmeisesti tietäväni jotain salaista agilityn ohjaamisesta, kun tein lähdön eri tavalla kuin moni muu. Juu, ei toiminut. Suoraan jaloille ja kolmas rima alas. Sitä jäin ihmettelemään joksikin aikaa. Tuntui paljon pidemmältä, videolta ei välttämättä edes huomaa, että nukahdin. Sokkari ennen aata jäi tekemättä ja taas ohjasin takaa. Aalla sitten jätkä FUSKAS. Pöh ja höh. Tuli yli. Ei meinannutkaan pysähtyä. Minä laitoin takas. Ei tullut mieleenkään mikään muu vaihtoehto. Sit hetken neuvottelin tuomarin kanssa, että miten jatketaan. Mentiin pujottelun kautta pois radalta.
Mutta tää on oikeesti tosi iso juttu. Jossain täällä mun blogissa on kirjoitusta siitä, että en ikinä voisi kuvitella tekeväni niin, että palautan kontaktille. Nyt mä tein sen ja se oli ihan itsestään selvää. Aika pitkä tie tultu kyllä. Siitä pisteet mulle :)
Neljäs rata
Tää oli hyppäri. Olin päättänyt, että tästä me tehdään tulos. Toisin kävi. Taas kerran. Tällä radalla herra oli päättänyt nostaa hanurinsa ylös lähdössä. "Istui" muka. Olin taas kahden aidan takana ja vaadin sen istumaan. Pojoja ropisee. Mulle jätkä et ryppyile :D Yritin tehdä ihmisnuolta kakkosella, mutta tais jäädä joksikin muuksi nuoleksi. Rima alas ja mun mielestä jarrutus ei toiminut yhtään. Jarrutuksia on ihan pakko harkata. Lähdin liikkeellekin aivan liian myöhään. Tein saman virheen jollain muullakin radalla, että en päässyt liikkeelle ajoissa. Taas nukahdus ja putken jälkeinen sokkari unohtui. Kepeille ei sitten osattu tämmösen räpellyksen jälkeen mennä. Videolta, kun kattoo, niin Loffo oikeesti nauraa koko ajan tuolla radalla. Voi lakas.
Keppien jälkeinen valssi menee mun mielestä ihan kivasti. Poitsu alkoi haukkumaan mulle tässä kohdassa. Olin ihan pihalla mihin suuntaan piti mennä ja mitä mun piti tehdä...Renkaan jälkeen sitten väärä pää putkea kutsui nuorta miestä. Olin aivan liian jäljessä, unessa taas. Ihme koomailua. Yritin jotain saksalaista - rima alas. Lopussa yritin päällejuoksua - rima alas. No, ainakin yritin kaikenlaista.
Summa summarum
Kisapaikalla olin tosi pettynyt kolmeen hylkäykseen, mutta nyt kun katsoin videolta niin ei ne nyt niin pahoja meidän radoiksi ollut. Mä en vaan osaa hahmottaa meidän vauhtia yhteensopivaksi. En tiedä mihin mä ehdin ja en tiedä mihin Loffo ehtii. Kirjoitin tämän jo edellisessä tekstissäni.
Yks mikä mua vakavasti häiritsee on se, että olen kuin jossain sumussa radalla. Mä vihaan sitä, että mun kädet heiluu ku heinämiehellä. Mä inhoon sitä, kun nukahtelen radalle. Tätä on tapahtunut ennenkin. Mistä se johtuu? Enkö keskity tarpeeksi? Oonko liian väsynyt? Turhautunut? Mitä ihmettä? Vai onko mun aivot vaan jotenkin kemiallisesti erilaiset, että ne ei pysty toimimaan niin nopeasti ku bortsun kans pitäs?! Tätä täytyis jotenkin harjoitella. Ehkä mun pitäs myös treenata pidempiä pätkiä, jotta saan tota keskittymistä harjoitella niissä, en tiedä.
Positiivista oli se, että osasin joitain tekniikoita mielestäni laittaa radoilla oikeisiin kohtiin. Toteutus vielä ontuu. Erittäin positiivista on se, että olen ainakin parhaani mukaan yrittänyt olla johdonmukainen, vaikka perjantaina pieni fiba sattuikin. Kyllä tää tästä.
Ensimmäinen kisa
Rata oli helppo, ei mitään ihmeellistä. Hieman jännitti ennen kisaa, mutta kisapaikalla se aina raukeaa. Kuuntelin musaa jonkun verran, mutta se ei nyt tuntunut niin tarpeelliselta. Jätin Loffon ihan pokkana kahden esteen taakse, enkä edes vilkaissut sitä, kun kävelin. Jotain huokailua kuulin, mutta en silti reagoinut. Ei siellä sen kummempaa, ku että tyyppi seiso siellä ihan pokkana. Huah. Ja mitä tekee Marjo? YES. Joo, just näinhän mun pitikin tehdä. PRKL. Siitä sitten matkaan, eka valssi myöhässä, koira tulee melkein jaloille. Kädet heiluu ku jollain viittomakielen tulkilla. Puomin ylösmeno siinä ja siinä. Tuomarin käsi ei heilu kuitenkaan. Kepeille viennissä jään jälkeen, kun en malta pitää puomilla tarpeeksi. Hakee hienosti avokulmasta itse. Juoksen mielestäni sairaan lujaa pujottelun loppuun tekemään valssia - video kertoo toista mun vauhdista...Pituus, jossa olen taas jäljessä (tukikeppi kaatuu - ei virhettä), mutta ehkäpä jopa onneksi, koska blokkaan suoraan väärän pään putkea, jonne Loffo oli tunkemassa itseään. Saan sen oikeaan päähän, kun seison toisen pään edessä..Ei taidolla, vaan tuurilla. Keinulla vähän sisuunnun ja seisotan ehkä sadasosasekunnin kauemmin kuin normipäivänä. Kaksi suoraa putkea, ei onneksi peräkkäin, vaan vierekkäin. En millään ehdi mitään sokkareita tekemään, joita olin kuvitellut tekeväni. No, ei se mitään - improvisoidaan. Loppusuoralla kysellään kovasti, että ookko nää ihan varma, että suoraan. Minä huudan "MENE, MENE NYT JO". Lelu maalissa, mutta eihän sitä nyt voi pieni bortsumiäs ymmärtää vaikka noin ziljoona kertaa tätä treenattu. EI VIRHEITÄ. Herranen aika, tuommoisella räpeltämisellä. Sijoitus lopulta kolmas Janitan ja jonkun norjalaisen jälkeen ja LUVA.
Yritän olla kovin tyytyväinen tuohon LUVAan, mutta se ei oikein tunnu ansaitulta. Kyllähän siitä iloinen olen, mutta on ollut parempiakin fiiliksiä ratojen jälkeen. Onneksi.
Toinen rata
Sunnuntaina herätään (olenko edes nukkunut?!) kuumasta hotellihuoneesta. Loffon olen yöllä tunkenut vessaan, ku tyyppi rampannut pitkin huonetta. Kerran havahduin, kun se nuoli mun kättä. Joo, ei kiitos tarvi keskellä yötä! Onneksi kotona se nukkuu alakerrassa.
Rata paaaljoon vaikeampi ku perjantaina. Nyt tarvittaisiin jo taitoa. Tutustumisessa mulla on mielestäni selvät sävelet ja olen kovin tyytyväinen itseeni. Nooooh, pian sitä pudotaan alas ja kolinalla. Ihan oikein mulle.
Nyt otan lähtöön jäämisen varman päälle ja hoen muutamaan otteeseen "istu". Loffo istuu. Ekat 6 estettä menee aika hyvin, Aalla en taaskaan malta pitää kontaktilla tarpeeksi ja näin ollen en ehdi tekemään suunnittelemaani valssia ja edessä oleva hyppy menee pitkäksi. Huudan riman päällä, kun en muutakaan voi ja rima alas. Sitten joku improvisoitu poispäinkäännös tai sylkkäri (noiden ero ei oo mulle selvä...) Toimi suht ok. Suoraa muutama este ja sit olis taas pitänyt olla tekemässä valssia, mutta olin pari metriä jäljessä ja mihkään ehtinyt mitään tekemään. Taas jotain ihme improvisointia, joka kostautuu muurin väärinpäin hyppäämisenä. Keinulla maltoin pitää jo pidempään, kun perjantaina. Törkeen pitkä kaarre puomille mennessä, Loffo ei tiennyt yhtään mihin piti mennä. No, ei varmaan, ku ei se osaa numeroita. Reppana.
Tää rata oli aika jees sitten kuitenkin. Onnistumisia löytyi joitakin :) Improvisointi ei vaan oikein sovi tähän lajiin, ainakaan näillä taidoilla. Mulla on paljon tekemistä ton vauhdin tajuamisessa ja sen realiteetin ymmärtämisessä mihin mä näillä tappikintuillani oikein ehdin.
Kolmas rata
Tämäkin oli agilityrata. Lähtö taas ok. Luulin ilmeisesti tietäväni jotain salaista agilityn ohjaamisesta, kun tein lähdön eri tavalla kuin moni muu. Juu, ei toiminut. Suoraan jaloille ja kolmas rima alas. Sitä jäin ihmettelemään joksikin aikaa. Tuntui paljon pidemmältä, videolta ei välttämättä edes huomaa, että nukahdin. Sokkari ennen aata jäi tekemättä ja taas ohjasin takaa. Aalla sitten jätkä FUSKAS. Pöh ja höh. Tuli yli. Ei meinannutkaan pysähtyä. Minä laitoin takas. Ei tullut mieleenkään mikään muu vaihtoehto. Sit hetken neuvottelin tuomarin kanssa, että miten jatketaan. Mentiin pujottelun kautta pois radalta.
Mutta tää on oikeesti tosi iso juttu. Jossain täällä mun blogissa on kirjoitusta siitä, että en ikinä voisi kuvitella tekeväni niin, että palautan kontaktille. Nyt mä tein sen ja se oli ihan itsestään selvää. Aika pitkä tie tultu kyllä. Siitä pisteet mulle :)
Neljäs rata
Tää oli hyppäri. Olin päättänyt, että tästä me tehdään tulos. Toisin kävi. Taas kerran. Tällä radalla herra oli päättänyt nostaa hanurinsa ylös lähdössä. "Istui" muka. Olin taas kahden aidan takana ja vaadin sen istumaan. Pojoja ropisee. Mulle jätkä et ryppyile :D Yritin tehdä ihmisnuolta kakkosella, mutta tais jäädä joksikin muuksi nuoleksi. Rima alas ja mun mielestä jarrutus ei toiminut yhtään. Jarrutuksia on ihan pakko harkata. Lähdin liikkeellekin aivan liian myöhään. Tein saman virheen jollain muullakin radalla, että en päässyt liikkeelle ajoissa. Taas nukahdus ja putken jälkeinen sokkari unohtui. Kepeille ei sitten osattu tämmösen räpellyksen jälkeen mennä. Videolta, kun kattoo, niin Loffo oikeesti nauraa koko ajan tuolla radalla. Voi lakas.
Keppien jälkeinen valssi menee mun mielestä ihan kivasti. Poitsu alkoi haukkumaan mulle tässä kohdassa. Olin ihan pihalla mihin suuntaan piti mennä ja mitä mun piti tehdä...Renkaan jälkeen sitten väärä pää putkea kutsui nuorta miestä. Olin aivan liian jäljessä, unessa taas. Ihme koomailua. Yritin jotain saksalaista - rima alas. Lopussa yritin päällejuoksua - rima alas. No, ainakin yritin kaikenlaista.
Summa summarum
Kisapaikalla olin tosi pettynyt kolmeen hylkäykseen, mutta nyt kun katsoin videolta niin ei ne nyt niin pahoja meidän radoiksi ollut. Mä en vaan osaa hahmottaa meidän vauhtia yhteensopivaksi. En tiedä mihin mä ehdin ja en tiedä mihin Loffo ehtii. Kirjoitin tämän jo edellisessä tekstissäni.
Yks mikä mua vakavasti häiritsee on se, että olen kuin jossain sumussa radalla. Mä vihaan sitä, että mun kädet heiluu ku heinämiehellä. Mä inhoon sitä, kun nukahtelen radalle. Tätä on tapahtunut ennenkin. Mistä se johtuu? Enkö keskity tarpeeksi? Oonko liian väsynyt? Turhautunut? Mitä ihmettä? Vai onko mun aivot vaan jotenkin kemiallisesti erilaiset, että ne ei pysty toimimaan niin nopeasti ku bortsun kans pitäs?! Tätä täytyis jotenkin harjoitella. Ehkä mun pitäs myös treenata pidempiä pätkiä, jotta saan tota keskittymistä harjoitella niissä, en tiedä.
Positiivista oli se, että osasin joitain tekniikoita mielestäni laittaa radoilla oikeisiin kohtiin. Toteutus vielä ontuu. Erittäin positiivista on se, että olen ainakin parhaani mukaan yrittänyt olla johdonmukainen, vaikka perjantaina pieni fiba sattuikin. Kyllä tää tästä.
torstai 11. elokuuta 2011
Hyvää mieltä
...sitä on agility parhaimmillaan. Hyvää mieltä: oivalluksia. Hyvää mieltä: meitä jaksetaan ja osataan neuvoa kannustavasti. Hyvää mieltä: on koira, jota alkaa ymmärtämään. Hyvää mieltä: on koira, joka on ihan täydellinen mulle. Näistä on aikasta täydellinen treeni-ilta tehty. Ihan alkaa itkettämään. Oon hölmö joo.
Jenni kisasi Loffon kanssa viime viikonloppuna Lapualla ja teki pari tärkeää huomiota mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Pakkovalssissa katseen suunta pitää olla eteenpäin, sekä niistoissa ei saa tulla läpi. Näitä harkattiin eilen.
Niistossa mun pitää muistaa jarruttaa. Mä en ikinä meinaa muistaa tota jarruttamista. Ei mulla oo koskaan ollut koiraa, jota pitää JARRUTTAA. Niin hassua. Löyty se jarru Loffosta, aika nätistikin. Pitää vaan vähän ihmisnuolimaisesti suhista sitä kohden, kun on tulossa niistoon. Loffolle pitää myös sanoa, kun hutiloi rimoja. Se nimittäin ihan oikeasti hutiloi eikä kunnioita niitä. Kun pari kertaa huomautin, että "hei, nää rimat pitää oikeesti hypätä" ja yhdessä niitä huokaillen nosteltiin, niin tyyppi alkoi ihan eri tavalla keskittymään. Mutta vire ei laske yhtään. Ei sitten yhtään. Se vaan on niin putkiaivojätkä, että sille pitää vääntää välillä rautalangasta :D
Nyt alan tajuamaan senkin kuinka erilaisia kaikki koirat ovat. Läheskään kaikille ei sopisi tuommoinen prässäävä tyyli mitä joudun Loffon kanssa käyttämään. Loffo tuntuu vaan tykkäävän. Ja sen näkee siitä, että se tekee enemmän tosissaan ja enemmän oikein. Ottaa palautetta vastaan ja oppii siitä. Ei lannistu. Sehän on niinku minä! Vähällä ei luovuteta!
Niistossa mun pitää myös muistaa vetää kättä perässäni eikä huitasta sitä johonkin takaviistoon liikkeelle lähtiessä. Pitää vaatia koira tulemaan oikealta puolelta.
Pakkovalssissa laitettiin lelu etuviistoon valmiiksi. Otettiin eri kulmista. Nyt en muista tästä enää muuta kuin sen, että voin ottaa sivuetäisyyttä esteeseen enemmän kuin niistossa ja alan tekemään valssia jo siinä vaiheessa, kun koira ei ole vielä ohittanut siivekettä. Muutenhan sillä ei ole harmainta hajuakaan mihin suuntaan pitäisi mennä. Pakkovalssin voi tehdä myös riman kohdalta astumalla jalan eteenpäin kierrettävää siivekettä kohden ja sitten siitä "ponnahtaa" taaksepäin. Koittakaapas tuota :))
Lopuksi otettiin pientä radan pätkää, jossa oli sivuirtoamista, pakkovalssia tosi kaukana ja saksalainen. Parin yrityksen jälkeen sain onnistumaan, mutta 3 kertaa (2 liian monta!!) Loffo kielsi kakkoshypyn, kun mun rintamasuunta oli jossain ihan muualla ku missä piti. Pysähdyin aina, kun tuli kielto, niin näin missä asennossa olin. Hih, tosi hyvä treeni! Älä siis jatka matkaa ennen kuin koira on lukinnut esteen. Jospa nyt joskus yrittäisin muistaa tämän.
Aan kontakti meinasi vähän luisua. Ja luisuikin. Yhdellä jalalla poika yritti ottaa 2on-2offia. Ei hyväksytä. Ihana kyllä, kun se just tietää mitä siltä odotetaan. Korjasi itse, kun katsoin päälle. Otettiin pariin kertaan ja jos jatkan suoraan matkaa sen ohi, niin pysyi, mutta valssia tehdessä ei pysynyt. Näitä häiriöjuttuja vaan lisää. Kisoissa en ehkä sitten lähde valssailemaan kontakteilla, ainakaan noin kovalla vauhdilla.
Olen myös tsykologia -opintojen myötä tajunnut ihan oikeesti sen, että miten tärkeää on olla koiralle johdonmukainen. Jos kisoissa antaa fuskata lähdössä, kontakteilla jne, niin tämähän on epäsäännöllistä vahvistamista, joka puolestaan tekee sen, että koira kokeilee jatkossa useammin ja useammin, että josko nyt voisi vaan jatkaa matkaa. Ei näin. Kisoissa mennään ku treeneissä ja päin vastoin. Näillä ajatuksilla sitten huomenna suuntaamme Turkuun. On jotenkin tosi hyvä mieli mennä kisaamaan ton mun pienen miehen kanssa :)
Jenni kisasi Loffon kanssa viime viikonloppuna Lapualla ja teki pari tärkeää huomiota mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Pakkovalssissa katseen suunta pitää olla eteenpäin, sekä niistoissa ei saa tulla läpi. Näitä harkattiin eilen.
Niistossa mun pitää muistaa jarruttaa. Mä en ikinä meinaa muistaa tota jarruttamista. Ei mulla oo koskaan ollut koiraa, jota pitää JARRUTTAA. Niin hassua. Löyty se jarru Loffosta, aika nätistikin. Pitää vaan vähän ihmisnuolimaisesti suhista sitä kohden, kun on tulossa niistoon. Loffolle pitää myös sanoa, kun hutiloi rimoja. Se nimittäin ihan oikeasti hutiloi eikä kunnioita niitä. Kun pari kertaa huomautin, että "hei, nää rimat pitää oikeesti hypätä" ja yhdessä niitä huokaillen nosteltiin, niin tyyppi alkoi ihan eri tavalla keskittymään. Mutta vire ei laske yhtään. Ei sitten yhtään. Se vaan on niin putkiaivojätkä, että sille pitää vääntää välillä rautalangasta :D
Nyt alan tajuamaan senkin kuinka erilaisia kaikki koirat ovat. Läheskään kaikille ei sopisi tuommoinen prässäävä tyyli mitä joudun Loffon kanssa käyttämään. Loffo tuntuu vaan tykkäävän. Ja sen näkee siitä, että se tekee enemmän tosissaan ja enemmän oikein. Ottaa palautetta vastaan ja oppii siitä. Ei lannistu. Sehän on niinku minä! Vähällä ei luovuteta!
Niistossa mun pitää myös muistaa vetää kättä perässäni eikä huitasta sitä johonkin takaviistoon liikkeelle lähtiessä. Pitää vaatia koira tulemaan oikealta puolelta.
Pakkovalssissa laitettiin lelu etuviistoon valmiiksi. Otettiin eri kulmista. Nyt en muista tästä enää muuta kuin sen, että voin ottaa sivuetäisyyttä esteeseen enemmän kuin niistossa ja alan tekemään valssia jo siinä vaiheessa, kun koira ei ole vielä ohittanut siivekettä. Muutenhan sillä ei ole harmainta hajuakaan mihin suuntaan pitäisi mennä. Pakkovalssin voi tehdä myös riman kohdalta astumalla jalan eteenpäin kierrettävää siivekettä kohden ja sitten siitä "ponnahtaa" taaksepäin. Koittakaapas tuota :))
Lopuksi otettiin pientä radan pätkää, jossa oli sivuirtoamista, pakkovalssia tosi kaukana ja saksalainen. Parin yrityksen jälkeen sain onnistumaan, mutta 3 kertaa (2 liian monta!!) Loffo kielsi kakkoshypyn, kun mun rintamasuunta oli jossain ihan muualla ku missä piti. Pysähdyin aina, kun tuli kielto, niin näin missä asennossa olin. Hih, tosi hyvä treeni! Älä siis jatka matkaa ennen kuin koira on lukinnut esteen. Jospa nyt joskus yrittäisin muistaa tämän.
Aan kontakti meinasi vähän luisua. Ja luisuikin. Yhdellä jalalla poika yritti ottaa 2on-2offia. Ei hyväksytä. Ihana kyllä, kun se just tietää mitä siltä odotetaan. Korjasi itse, kun katsoin päälle. Otettiin pariin kertaan ja jos jatkan suoraan matkaa sen ohi, niin pysyi, mutta valssia tehdessä ei pysynyt. Näitä häiriöjuttuja vaan lisää. Kisoissa en ehkä sitten lähde valssailemaan kontakteilla, ainakaan noin kovalla vauhdilla.
Olen myös tsykologia -opintojen myötä tajunnut ihan oikeesti sen, että miten tärkeää on olla koiralle johdonmukainen. Jos kisoissa antaa fuskata lähdössä, kontakteilla jne, niin tämähän on epäsäännöllistä vahvistamista, joka puolestaan tekee sen, että koira kokeilee jatkossa useammin ja useammin, että josko nyt voisi vaan jatkaa matkaa. Ei näin. Kisoissa mennään ku treeneissä ja päin vastoin. Näillä ajatuksilla sitten huomenna suuntaamme Turkuun. On jotenkin tosi hyvä mieli mennä kisaamaan ton mun pienen miehen kanssa :)
torstai 4. elokuuta 2011
Tsykologiaa ja reeniä
Aloitin Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa verkko-opinnot eläinten oppimispsykologian perusteista. Ensimmäisenä tehtävänä on paneuduttu klassiseen ja operanttiin ehdollistumiseen. Tooooodella mielenkiintoista. Paljonhan asioita olen tehnyt vuosien saatossa, mutta nyt alan saada nimiä niille. Toivon mukaan myös ymmärrys omaa murua kohtaan kasvaa. On se ihan eri opiskella asiaa, joka on näin lähellä sydäntä kuin jotain työjuttuja :P
Eilen oltiin Tanjan kanssa treenaamassa. Olin tehnyt radan, jossa oli kontakteilta sivuirtoamisia sekä vaikeahko avokulma kepeille. Mukana myös itsenäinen pituus ja okseri.
Kontakteilla keskityin siihen, että menee loppuun asti SUORAAN, vaikka minä olen sivussa. Laitoin namin loppuun ja odottelin sitten, että jäbä tajuaa mennä oikeaan asentoon. Melko hyvin hoksasikin, mutta en ehkä taas(kaan) vaatinut ihan nappisuoritusta ennen vapautusta. Joka tapauksessa haki paikan ja ei yrittänyt fuskata. Aika hitaasti kylläkin hakee paikkaa, mutta en ota tästäkään mitään extrapaineita.
Kepeille avokulmaa ei lähtenyt hakemaan itsenäisesti ilman apuja. Laitoin kaaret kahteen ekaan väliin ja pari toistoa vaadittiin ennen kuin haki heti oikean välin. Pujotteli AIVAN mahtavasti ja kesti mun irtoamisen ties minne. Tein "janitat" :D Karsinnoissahan Janita lähti tosi kauas, kun Hitti pujotteli. Loffo kesti ihan yhtä ison välimatkan. Tosi mahtavaa. Näistä itsenäisistä esteistä on aivan huisin iso hyöty, kun ohjaa nopeaa koiraa. Ei millään pysty olemaan koko ajan vieressä.
Pituutta otettiin leikkauksella ja lelupalkka edessä. Hyvin se silloin sen hyppää, kun palkka on edessä. Heti, jos palkkaa siirrettiin sivuun (ennakoin leikkausta), hyppäsi välistä. Tarkoittanee, että pitää vielä vahvistaa estettä ennen kuin voin siirtyä vaikeampaan versioon. Valssin kesti pituudella ja ei tullut silloin välistä.
Leikkauksia ei tarvi kyllä kisatilanteessa enää pelätä. Toimii.
Okserin hyppäsi hyvin. Kerran taisi pudottaa ensimmäisen riman ja senkin silloin, kun vedätin sikamaisesti. Toki ei silloinkaan saisi, mutta en noteerannut asiaa sen kummemmin. Ollaan sen verran vähän okseria harkattu.
Nyt on treenit tältä viikolta tässä ja ollaan treenattu niitä mitä pitikin. Lauantaina sitten Loviisa pääsee kummitädin kanssa kisaamaan. Minä jännään Wasalandiassa.
Eilen oltiin Tanjan kanssa treenaamassa. Olin tehnyt radan, jossa oli kontakteilta sivuirtoamisia sekä vaikeahko avokulma kepeille. Mukana myös itsenäinen pituus ja okseri.
Kontakteilla keskityin siihen, että menee loppuun asti SUORAAN, vaikka minä olen sivussa. Laitoin namin loppuun ja odottelin sitten, että jäbä tajuaa mennä oikeaan asentoon. Melko hyvin hoksasikin, mutta en ehkä taas(kaan) vaatinut ihan nappisuoritusta ennen vapautusta. Joka tapauksessa haki paikan ja ei yrittänyt fuskata. Aika hitaasti kylläkin hakee paikkaa, mutta en ota tästäkään mitään extrapaineita.
Kepeille avokulmaa ei lähtenyt hakemaan itsenäisesti ilman apuja. Laitoin kaaret kahteen ekaan väliin ja pari toistoa vaadittiin ennen kuin haki heti oikean välin. Pujotteli AIVAN mahtavasti ja kesti mun irtoamisen ties minne. Tein "janitat" :D Karsinnoissahan Janita lähti tosi kauas, kun Hitti pujotteli. Loffo kesti ihan yhtä ison välimatkan. Tosi mahtavaa. Näistä itsenäisistä esteistä on aivan huisin iso hyöty, kun ohjaa nopeaa koiraa. Ei millään pysty olemaan koko ajan vieressä.
Pituutta otettiin leikkauksella ja lelupalkka edessä. Hyvin se silloin sen hyppää, kun palkka on edessä. Heti, jos palkkaa siirrettiin sivuun (ennakoin leikkausta), hyppäsi välistä. Tarkoittanee, että pitää vielä vahvistaa estettä ennen kuin voin siirtyä vaikeampaan versioon. Valssin kesti pituudella ja ei tullut silloin välistä.
Leikkauksia ei tarvi kyllä kisatilanteessa enää pelätä. Toimii.
Okserin hyppäsi hyvin. Kerran taisi pudottaa ensimmäisen riman ja senkin silloin, kun vedätin sikamaisesti. Toki ei silloinkaan saisi, mutta en noteerannut asiaa sen kummemmin. Ollaan sen verran vähän okseria harkattu.
Nyt on treenit tältä viikolta tässä ja ollaan treenattu niitä mitä pitikin. Lauantaina sitten Loviisa pääsee kummitädin kanssa kisaamaan. Minä jännään Wasalandiassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)