Noista otsikon aineksista, kun saisin ohjaukseni koostumaan niin oisin aikasta tyytyväinen. Rauhaa ohjaukseen; annan koiran suorittaa rauhassa esteet, mutta sitten kuitenkin sitä agrea ja asennetta mukaan.
Eilen sain mennä Jennin luokse treenaamaan. Otettiin huomisen tuomarin Mika Moilasen radoista pätkiä. Kuulostaa aika prolta :D Siis lähinnä käännöksiä, kun minen osaa kääntää loivasti mun koiraa. Nyt sain jotain ideaa siihen miten mun ne pitää tehdä. Rauhoittaa tilanne; ei hosua sitä seuraavaa estettä. Jenni näytti Loffolla ja kyllä se meni nätisti, kun osataan viedä.
Lähtöäkin otettiin kahden hypyn takaa ja onneksi se alkoi seisoskelemaan siellä. Menin "hermona" ajamaan pois, mutta luovutin liian aikaisin, koska se ei kääntänyt päätä pois radalta. Jenni tuli sitten avuksi ja johan lähti jätkä kääntymään :D Sen jälkeen ei mitään ongelmia lähdössä. Onpa onni, että mennään yhdessä kisoihin lauantaina - Loffo tietää, että nyt pitää totella, ku "pahis -täti" on mukana!
Luottoa itseeni löytyi eilisistä treeneistä, vaikkakin turhan nopeasti turhaudun. Lopputuloksena kuitenkin sain muutamia onnistumisia, jotka valoivat uskoa, että ehkä joskus opin. Huomenna sitten taas katsotaan miten meidän käy...
perjantai 27. toukokuuta 2011
maanantai 23. toukokuuta 2011
Epikset ja Woff
Kisaa pukkaa...perjantaina epikset omalla kentällä. Mentiin pyörällä Heinin kanssa. Onneksi ystäväni Maria tuli lapsineen sinne, niin Heinillä oli seuraa. Olisi voinut muuten tulla aika pitkäksi.
Rata oli vaikea; vaikeita kulmia Loffolle, jonka kanssa mikään ei ole yksinkertaista. Jälkeenpäin tajusin mitä mun olisi esim kepeille viennissä tehdä. Olisi pitänyt jarruttaa ennen muurille menoa, vetäminen ei toiminut - ainakaan noin kuin yritin sen tehdä. Lähtö oli hyvä, istui kuin tatti. Kerrankin näin.
Aalta luisui alas,pysähtyi vasta maahan. Laitoin takas, sen jälkeen rikottiin rengas x kertaa. Jälkeenpäin Tanja kertoi, että todnäk aurinko oli paistanut silmiin, eikä hahmottanut rengasta kunnolla. Tästä sisuuntuneena kuitenkin lähdin lauantai -aamuna klo 8.00 juoksemaan kentälle ja hinasin molemmat renkaat ulos. Osashan se ne. Otin myös jarrutuksia ja aalta ja puomilta vauhtikontakteja. Vauhti siis siinä mielessä, että juoksin ohi ja heitin lelun samalla. Ekalla kerralla ei kestänyt, mutta jatkossa kyllä. Näitä vaan lisää.
Hassua, kun epiksistä lähtiessä olin aivan kypsänä, mutta yön aikana olin kasvattanut jonkun sisupussin ja aamulla en malttanut odottaa sängystä ylösnousua, että pääsen treenaamaan.
Eilen sitten oli viralliset kisat Vöyrillä 1 -luokille. Menin hyvissä ajoin paikalle, kun en enää kestänyt olla kotona. Iltakisat ei oo mua varten - koko päivä piti jännittää.
A -kisa meni hylätyksi, mutta siitä jäi ihan hyvä fiilis. Tosin lähtö olisi voinut olla parempi, Loffo nousee heti kun pysähdyn ja mä käsken sen tulemaan heti, kun pysähdyn. Tähän pitää saada malttia. Oon varmaan kirjoittanut tän jo noin miljoona kertaa. Mulla oli SUURIA vaikeuksia saada Loffoon minkäänlaista kontaktia ennen rataa. Tuntuu, että sitä vois vaikka halolla hakata päähän ja se ei välittäis mitään. En kyllä tiedä mitä tälle asialle pitää tehdä. Unelmasuoritus olisi, että voisin sen vapaana seurauttaa lähtöön, mutta tätä pääsin testaamaan vasta viimeisessä startissa. A -radalla siis singahti väärään putkeen, mutta muuten siinä ei mitään kauhean ihmeellistä tapahtunut.
B -kisa oli kamala. Tosin kamalammalta se tuntui kuin näytti. Mulla on ne videolla, mutta en taida julkaista :P Lähtö oli järkky, nousi noin ziljoona kertaa ja ei meinannut mennä istumaan. Onneksi vaadin loppuun asti, mutta kyllä kesti. Jouduin lähtemään melkein yhtä aikaa, kun en enää uskaltanut liikkua, kun sain sen istumaan. Tästä johtuen meni aivan liian pitkäksi parin esteen jälkeen. Kepeille sisäänmenoa ei hahmottanut, en tiedä rynninkö liikaa. Kolme kertaa otettiin uusiksi. Muuten suht ok - kontaktit pysyivät joka radalla.
C -kisaan olin jo aika väsynyt ja kyllästynyt. Rata tuntui kyllä kivalta, niin kuin kaikki Sari Mikkilän radat olivat. Mietin tutustuessani, että tää on kyllä meidän rata ja on se nyt kumma, jos ei tätä selvitetä. Kisapaikalla soi musa koko ajan ja sillä on kyllä iso vaikutus mun mielialaan. Oli tosi makee laulaa "bad romancea", kun tutustui ja vieläpä jonain raskaampana versiona. Hain Loffon tutustumisen jälkeen ja menin kentälle odottelemaan. Edellisen koiran mentyä, otin hihnan pois jo alueen ulkopuolella, koira sivulle. Sitten jätin sen istumaan ja menin siihen kohtaan mihin halusin sen tulevan lähdössä ja pyysin sivulle. Meinasi lähteä jonnekin muualle, mutta tuli, kun hieman ärtyneenä käskin sivulle uudestaan.
Lähdettiin yhtäaikaa, mutta tämän olin ihan suunnitellut. Ja luvalla mun mielestä lähti, tosin nää tapahtuu valitettavasti aika yhtäaikaa. Tämä lienee se juurisyy, että olen vapauttanut lähtöön usein samalla tavalla. Joka tapauksessa rata sujui mallikkaasti yhtä valssia lukuunottamatta ja nollahan siitä tupsahti. Sitkeys palkitaan. Mun pitää näköjään eka kasvattaa vitutuskäyrä niin korkeaksi, että ei oo enää muita mahiksia ku onnistua...eikö sitä vois ihan pikkasen helpommalla itteensä päästää?! Käytiin sitten pokkaamassa LUVA ykköspallilta ja olihan se kiva päätös raskaalle illalle.
Täysin en pystynyt nauttimaan tästä työvoitosta, kun sain kuulla mummikoiran poismenosta samoihin aikoihin. Olkoon tämä nolla omistettu siis Spookylle ja hänen muistolleen.
Rata oli vaikea; vaikeita kulmia Loffolle, jonka kanssa mikään ei ole yksinkertaista. Jälkeenpäin tajusin mitä mun olisi esim kepeille viennissä tehdä. Olisi pitänyt jarruttaa ennen muurille menoa, vetäminen ei toiminut - ainakaan noin kuin yritin sen tehdä. Lähtö oli hyvä, istui kuin tatti. Kerrankin näin.
Aalta luisui alas,pysähtyi vasta maahan. Laitoin takas, sen jälkeen rikottiin rengas x kertaa. Jälkeenpäin Tanja kertoi, että todnäk aurinko oli paistanut silmiin, eikä hahmottanut rengasta kunnolla. Tästä sisuuntuneena kuitenkin lähdin lauantai -aamuna klo 8.00 juoksemaan kentälle ja hinasin molemmat renkaat ulos. Osashan se ne. Otin myös jarrutuksia ja aalta ja puomilta vauhtikontakteja. Vauhti siis siinä mielessä, että juoksin ohi ja heitin lelun samalla. Ekalla kerralla ei kestänyt, mutta jatkossa kyllä. Näitä vaan lisää.
Hassua, kun epiksistä lähtiessä olin aivan kypsänä, mutta yön aikana olin kasvattanut jonkun sisupussin ja aamulla en malttanut odottaa sängystä ylösnousua, että pääsen treenaamaan.
Eilen sitten oli viralliset kisat Vöyrillä 1 -luokille. Menin hyvissä ajoin paikalle, kun en enää kestänyt olla kotona. Iltakisat ei oo mua varten - koko päivä piti jännittää.
A -kisa meni hylätyksi, mutta siitä jäi ihan hyvä fiilis. Tosin lähtö olisi voinut olla parempi, Loffo nousee heti kun pysähdyn ja mä käsken sen tulemaan heti, kun pysähdyn. Tähän pitää saada malttia. Oon varmaan kirjoittanut tän jo noin miljoona kertaa. Mulla oli SUURIA vaikeuksia saada Loffoon minkäänlaista kontaktia ennen rataa. Tuntuu, että sitä vois vaikka halolla hakata päähän ja se ei välittäis mitään. En kyllä tiedä mitä tälle asialle pitää tehdä. Unelmasuoritus olisi, että voisin sen vapaana seurauttaa lähtöön, mutta tätä pääsin testaamaan vasta viimeisessä startissa. A -radalla siis singahti väärään putkeen, mutta muuten siinä ei mitään kauhean ihmeellistä tapahtunut.
B -kisa oli kamala. Tosin kamalammalta se tuntui kuin näytti. Mulla on ne videolla, mutta en taida julkaista :P Lähtö oli järkky, nousi noin ziljoona kertaa ja ei meinannut mennä istumaan. Onneksi vaadin loppuun asti, mutta kyllä kesti. Jouduin lähtemään melkein yhtä aikaa, kun en enää uskaltanut liikkua, kun sain sen istumaan. Tästä johtuen meni aivan liian pitkäksi parin esteen jälkeen. Kepeille sisäänmenoa ei hahmottanut, en tiedä rynninkö liikaa. Kolme kertaa otettiin uusiksi. Muuten suht ok - kontaktit pysyivät joka radalla.
C -kisaan olin jo aika väsynyt ja kyllästynyt. Rata tuntui kyllä kivalta, niin kuin kaikki Sari Mikkilän radat olivat. Mietin tutustuessani, että tää on kyllä meidän rata ja on se nyt kumma, jos ei tätä selvitetä. Kisapaikalla soi musa koko ajan ja sillä on kyllä iso vaikutus mun mielialaan. Oli tosi makee laulaa "bad romancea", kun tutustui ja vieläpä jonain raskaampana versiona. Hain Loffon tutustumisen jälkeen ja menin kentälle odottelemaan. Edellisen koiran mentyä, otin hihnan pois jo alueen ulkopuolella, koira sivulle. Sitten jätin sen istumaan ja menin siihen kohtaan mihin halusin sen tulevan lähdössä ja pyysin sivulle. Meinasi lähteä jonnekin muualle, mutta tuli, kun hieman ärtyneenä käskin sivulle uudestaan.
Lähdettiin yhtäaikaa, mutta tämän olin ihan suunnitellut. Ja luvalla mun mielestä lähti, tosin nää tapahtuu valitettavasti aika yhtäaikaa. Tämä lienee se juurisyy, että olen vapauttanut lähtöön usein samalla tavalla. Joka tapauksessa rata sujui mallikkaasti yhtä valssia lukuunottamatta ja nollahan siitä tupsahti. Sitkeys palkitaan. Mun pitää näköjään eka kasvattaa vitutuskäyrä niin korkeaksi, että ei oo enää muita mahiksia ku onnistua...eikö sitä vois ihan pikkasen helpommalla itteensä päästää?! Käytiin sitten pokkaamassa LUVA ykköspallilta ja olihan se kiva päätös raskaalle illalle.
Täysin en pystynyt nauttimaan tästä työvoitosta, kun sain kuulla mummikoiran poismenosta samoihin aikoihin. Olkoon tämä nolla omistettu siis Spookylle ja hänen muistolleen.
tiistai 17. toukokuuta 2011
Seinäjoki ja episkoettelemus
On tullut vähän taukoa kirjoittelusta sattuneista syistä. Oltiin lomalla Berliinissä viikon Samin kanssa ja sitten, kun ei ole omaa konetta niin ei töissä oikein usein ehdi blogia päivittelemään...kummallinen työpaikka!
Mutta kerrataas Seinäjokea, jos siitä vähän jäisi oppia mieleen paremmin. Kolme starttia oli ohjelmassa, tuomarina Harri ja Anne Huittinen. Loffo oli taas autossa odottamassa ja otin sen lämppäröitäväksi oman rataantutustumisen jälkeen. Fiilis oli ihan ok, ei jännittänyt läheskään niin paljon kuin Kokkolassa. Ei edes itkettänyt :D
Eka rata tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=ljXzw8h5rFc
Käytiin Jennin kanssa läpi kaikki radat ja lähes kaikki tässä esitetyt ohjauksiin liittyvät kommentit ovat häneltä. Kiitos taas :):)
- kontakteilta vapautan aina samalla tavalla ja myös liikkeellä
- jos joudun esim suoralla linjalla menemään Loffon takana, meidän linjojen pitää mennä vastakkain. Siis mun pitää ottaa sivuetäisyyttä enemmän ja juosta silleen kenoviivan muotoisesti kohti koiraa. Mä tajuan tän selityksen, joten se saa riittää :D
- kaikissa kohdissa, missä Loffo katsoo mua, olen myöhässä.
Ekan radan jälkeen olin ihan paniikissa. MÄ PÄÄSTIN SEN TULEEN, VAIKKA SE EI ISTUNUT. Tätä mä NIIN en halunnut IKINÄ tehdä. Että mä olin vihainen itselleni. Mun aivot ei vaan tajunnut sitä ennen kuin puomilla. Hidas mikä hidas ja hosuja mikä hosuja. Päätin, että never again, mutta kuinkas kävikään...
Toka rata:
http://www.youtube.com/watch?v=atBASySS7Vo&feature=related
Tässä muistin, että koiran pitää odottaa lähtölupaa istuen. Toinen puoli olisi ehkä ollut järkevämpi, jos uskaltaisin mennä kauemmas. Okserin jälkeistä kohtaa mietin kauan ja päädyin tähän suht rumaan ratkaisuun. Syynä oli se, että halusin Loffon antaa hypätä rauhassa okseri, kun valssissa olisin kuitenkin mennyt paukuttamaan kättä alas sen hypätessä.
Kepeille menee aika lujaa, pitäisikö sitä opettaa jotenkin hidastamaan, vai pitäisikö itse hidastaa. Ilmeisesti jälkimmäinen hidastaisi sitä koiraa ihan riittävästi :) Jollakin radalla olin osannut tämän tehdä, mutta eihän sitä nyt joka radalla voi muistaa.
Ennen pituutta auttamattomasti myöhässä. Syy miksi tein valssin oli taas välttely. Tällä kertaa leikkauksen välttely muutaman aidan päässä. Jatkossa aion ohjata radat niin kuin ne on parhaan taitoni mukaan ohjattavissa, enkä niin että yritän väkisin jotain nollia. Ei me niitä ansaita, jos ei osata mennä niin kuin on fiksuinta.
Loppu olikin pelkkää kaasutusta - jee. Tosin sivusuuntaetäisyyttä olisin voinut ottaa enemmän ja sen kenoviivajuoksun siihen mukaan.
Kolmas rata:
http://www.youtube.com/watch?v=jZOVVuOw_mg&feature=related
Tässä hyvin aluksi otan Loffoa hanskaan sen yrittäessä koomailla radalle päin. Siihen se sitten jäikin...Lähtörutiineissa liikaa kosken koiraan --> syö auktoriteetin rippeitä. Joo ja siellähän se seisoo ja Marjo pyytää matkaan. Voi V**** että oon sakee.
Jos luottaisin siihen lähdössä alku olisi kannattanut ottaa toiselta puolelta, niin en olisi jäänyt putkella jälkeen. Vekki ennen kepeille menevää hyppyä aika pro, vaikka itse sanonkin. Keppien jälkeinen hyppy olisi pitänyt ohjata ponnistuskohtaan eikä vain kääntää hartioilla, rimat tulee helposti alas. Tällä kertaa pysyi, mutta kolahti kyllä. Kuvista näkee, että tässä Loffo alkoi haukkumaan. Sitäkin ärsytti tommonen räpellys :P
Ja ennen puomia tuli niin nukahdus. Mun piti olla ihan jossain muualla, niinpä ohjaan koiraa kepeille, kun en osannut muutakaan tehdä kuin pyllistää. Mun darling tulee tietty pois sieltä, kun minä "pyydän". TÄNNNEEEE. Puomilta sitten ylösmenokontaktivirhe, kun hyppää sivusta sinne.
Muuten ihan kiva rata, mutta tuo lähtömunaus otti ja ottaa pattiin tosi rankasti. Itketti vaan radan jälkeen ja tunsin tosissani epäonnistuneeni. Otankohan mä vähän tosissani tän jutun...
Sitten niihin epiksiin. Lähdettiin Jennin ja Pou-tiaisen kanssa kohti Vöyriä. Pou-tiainen osallistui ekoihin epiksiinsä ja sivuhuomautuksena mainittakoon Hänen Einsteiniutensa voitti mölliradan nollalla. Way to go!
No niin tehtiin mekin 1 -luokan radalla. Oli kyllä hyvä juttu, että the Coach oli mukana, koska mua jännitti tosi lujaa. Outo hiihtäjä. Siis minä. No anyway, pääpointtina halusin pitää noi lähtöjutut. Jenni sit hihkasi just ennen mun vuoroa, että OTA SEN REMMI POIS. What?! Ooks ihan tosissas...edellinen koira oli just tulossa radalta ja mun pitäs päästää tää peto irti...no tietty tein niinku käskettiin ja eihän mun enkeli ny mihkään syöksynyt. Ja lähdössäkin istui kuin tatti, tosin se aina tekee niin ku JLe on mukana. Jostain kumman syystä :D
Oli aika hauska lähteä radalle, kun aluksi vöyrin kentällä oli kauhea pulina ja sitku oli meidän vuoro, niin aivan hiljaisuus. Miksi?! Mutta siitä tuli erikoinen olo. Tälläkin radalla mun kädet heiluu joka hypyllä - aivan kuin mun tarttis jotenkin auttaa Loffoa ylittään ne hypyt käsiä nostamalla. Ihan varmaan joo. Kolmas kontaktieste meinas olla mun hermorakenteelle liikaa ja vähän hosuen vapautin Loffon. Pääasia kuitenkin, että lähti vapautuksesta. Lopun valssi oli outo, mun valssit ei liiku mihinkään, ne vaan töpöttää paikallaan. Ihan kamalaa. Pitää näköjään ruveta valssaileen muuallakin - onneksi meillä on kesäjuhlat ensi viikolla!
Episrata tässä: http://looxorious.kuvat.fi/kuvat/Videos/loffo060511.mpg
Tällä viikolla on treenattu maanantaina ja tänään. Maanantaina oli valmennusryhmää Simon vetämänä. Oli pätkiä viikonlopun kolmosten kisoista ja mä olin niin ylpeä kun tajusin jopa yhdessä kohdassa mikä tekniikka siihen sopi ja sitten vielä muistin jälkeenpäin, että näinhän ne protkin teki! Tällä viikolla olen pitänyt Loffoa irti muiden koirien mennessä rataa, olen ollut kauempana nurmikkoalueella ja touhunnut sen kanssa jotain. Tänään pääsi livahtamaan, kun istuttiin käsi kädessä kivellä ja sit lofi päätti ottaa livohkat. Eipä tullu takas, vaan meni radalle. Onneks se ajettiin sieltä pois rivakasti eikä sattunut mitään sen kummempaa. Tätä EN halua kokea kisoissa. Pari ekaa kertaa se pysyy lähdössä kyllä nätisti, mutta sitten alkaa se koomatouhu. Käyn sitten joko ajamassa pois tai murahdan tai nostamassa niskakarvoista vähän parempaan asentoon. Tänään otti vähän pulttia mun liikkeestäkin, mutta en antanut tietenkään karata.
Huomenna epikset ja su Vöyrille 3 ykkösen starttia. Kivaa :) Kait. Yllätin itseni yks päivä ihan pokkana tutkailemassa kakkosluokan ratoja. Sitten jouduin oikein miettimään, että missä luokassa me ollaan. Ainiin, mehän ollaan vielä ykkösessä. Ainakin itseluottamus on sitten vissiin kohdillaan.
Vielä yhden jutun voisin mainita, tänään harjoiteltiin jaakotusta ja sitä en osaa. Mä teen jonku hypyn siinä välissä :D Mikäköhän sen ohjauksen nimi on?!
Mutta kerrataas Seinäjokea, jos siitä vähän jäisi oppia mieleen paremmin. Kolme starttia oli ohjelmassa, tuomarina Harri ja Anne Huittinen. Loffo oli taas autossa odottamassa ja otin sen lämppäröitäväksi oman rataantutustumisen jälkeen. Fiilis oli ihan ok, ei jännittänyt läheskään niin paljon kuin Kokkolassa. Ei edes itkettänyt :D
Eka rata tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=ljXzw8h5rFc
Käytiin Jennin kanssa läpi kaikki radat ja lähes kaikki tässä esitetyt ohjauksiin liittyvät kommentit ovat häneltä. Kiitos taas :):)
- kontakteilta vapautan aina samalla tavalla ja myös liikkeellä
- jos joudun esim suoralla linjalla menemään Loffon takana, meidän linjojen pitää mennä vastakkain. Siis mun pitää ottaa sivuetäisyyttä enemmän ja juosta silleen kenoviivan muotoisesti kohti koiraa. Mä tajuan tän selityksen, joten se saa riittää :D
- kaikissa kohdissa, missä Loffo katsoo mua, olen myöhässä.
Ekan radan jälkeen olin ihan paniikissa. MÄ PÄÄSTIN SEN TULEEN, VAIKKA SE EI ISTUNUT. Tätä mä NIIN en halunnut IKINÄ tehdä. Että mä olin vihainen itselleni. Mun aivot ei vaan tajunnut sitä ennen kuin puomilla. Hidas mikä hidas ja hosuja mikä hosuja. Päätin, että never again, mutta kuinkas kävikään...
Toka rata:
http://www.youtube.com/watch?v=atBASySS7Vo&feature=related
Tässä muistin, että koiran pitää odottaa lähtölupaa istuen. Toinen puoli olisi ehkä ollut järkevämpi, jos uskaltaisin mennä kauemmas. Okserin jälkeistä kohtaa mietin kauan ja päädyin tähän suht rumaan ratkaisuun. Syynä oli se, että halusin Loffon antaa hypätä rauhassa okseri, kun valssissa olisin kuitenkin mennyt paukuttamaan kättä alas sen hypätessä.
Kepeille menee aika lujaa, pitäisikö sitä opettaa jotenkin hidastamaan, vai pitäisikö itse hidastaa. Ilmeisesti jälkimmäinen hidastaisi sitä koiraa ihan riittävästi :) Jollakin radalla olin osannut tämän tehdä, mutta eihän sitä nyt joka radalla voi muistaa.
Ennen pituutta auttamattomasti myöhässä. Syy miksi tein valssin oli taas välttely. Tällä kertaa leikkauksen välttely muutaman aidan päässä. Jatkossa aion ohjata radat niin kuin ne on parhaan taitoni mukaan ohjattavissa, enkä niin että yritän väkisin jotain nollia. Ei me niitä ansaita, jos ei osata mennä niin kuin on fiksuinta.
Loppu olikin pelkkää kaasutusta - jee. Tosin sivusuuntaetäisyyttä olisin voinut ottaa enemmän ja sen kenoviivajuoksun siihen mukaan.
Kolmas rata:
http://www.youtube.com/watch?v=jZOVVuOw_mg&feature=related
Tässä hyvin aluksi otan Loffoa hanskaan sen yrittäessä koomailla radalle päin. Siihen se sitten jäikin...Lähtörutiineissa liikaa kosken koiraan --> syö auktoriteetin rippeitä. Joo ja siellähän se seisoo ja Marjo pyytää matkaan. Voi V**** että oon sakee.
Jos luottaisin siihen lähdössä alku olisi kannattanut ottaa toiselta puolelta, niin en olisi jäänyt putkella jälkeen. Vekki ennen kepeille menevää hyppyä aika pro, vaikka itse sanonkin. Keppien jälkeinen hyppy olisi pitänyt ohjata ponnistuskohtaan eikä vain kääntää hartioilla, rimat tulee helposti alas. Tällä kertaa pysyi, mutta kolahti kyllä. Kuvista näkee, että tässä Loffo alkoi haukkumaan. Sitäkin ärsytti tommonen räpellys :P
Ja ennen puomia tuli niin nukahdus. Mun piti olla ihan jossain muualla, niinpä ohjaan koiraa kepeille, kun en osannut muutakaan tehdä kuin pyllistää. Mun darling tulee tietty pois sieltä, kun minä "pyydän". TÄNNNEEEE. Puomilta sitten ylösmenokontaktivirhe, kun hyppää sivusta sinne.
Muuten ihan kiva rata, mutta tuo lähtömunaus otti ja ottaa pattiin tosi rankasti. Itketti vaan radan jälkeen ja tunsin tosissani epäonnistuneeni. Otankohan mä vähän tosissani tän jutun...
Sitten niihin epiksiin. Lähdettiin Jennin ja Pou-tiaisen kanssa kohti Vöyriä. Pou-tiainen osallistui ekoihin epiksiinsä ja sivuhuomautuksena mainittakoon Hänen Einsteiniutensa voitti mölliradan nollalla. Way to go!
No niin tehtiin mekin 1 -luokan radalla. Oli kyllä hyvä juttu, että the Coach oli mukana, koska mua jännitti tosi lujaa. Outo hiihtäjä. Siis minä. No anyway, pääpointtina halusin pitää noi lähtöjutut. Jenni sit hihkasi just ennen mun vuoroa, että OTA SEN REMMI POIS. What?! Ooks ihan tosissas...edellinen koira oli just tulossa radalta ja mun pitäs päästää tää peto irti...no tietty tein niinku käskettiin ja eihän mun enkeli ny mihkään syöksynyt. Ja lähdössäkin istui kuin tatti, tosin se aina tekee niin ku JLe on mukana. Jostain kumman syystä :D
Oli aika hauska lähteä radalle, kun aluksi vöyrin kentällä oli kauhea pulina ja sitku oli meidän vuoro, niin aivan hiljaisuus. Miksi?! Mutta siitä tuli erikoinen olo. Tälläkin radalla mun kädet heiluu joka hypyllä - aivan kuin mun tarttis jotenkin auttaa Loffoa ylittään ne hypyt käsiä nostamalla. Ihan varmaan joo. Kolmas kontaktieste meinas olla mun hermorakenteelle liikaa ja vähän hosuen vapautin Loffon. Pääasia kuitenkin, että lähti vapautuksesta. Lopun valssi oli outo, mun valssit ei liiku mihinkään, ne vaan töpöttää paikallaan. Ihan kamalaa. Pitää näköjään ruveta valssaileen muuallakin - onneksi meillä on kesäjuhlat ensi viikolla!
Episrata tässä: http://looxorious.kuvat.fi/kuvat/Videos/loffo060511.mpg
Tällä viikolla on treenattu maanantaina ja tänään. Maanantaina oli valmennusryhmää Simon vetämänä. Oli pätkiä viikonlopun kolmosten kisoista ja mä olin niin ylpeä kun tajusin jopa yhdessä kohdassa mikä tekniikka siihen sopi ja sitten vielä muistin jälkeenpäin, että näinhän ne protkin teki! Tällä viikolla olen pitänyt Loffoa irti muiden koirien mennessä rataa, olen ollut kauempana nurmikkoalueella ja touhunnut sen kanssa jotain. Tänään pääsi livahtamaan, kun istuttiin käsi kädessä kivellä ja sit lofi päätti ottaa livohkat. Eipä tullu takas, vaan meni radalle. Onneks se ajettiin sieltä pois rivakasti eikä sattunut mitään sen kummempaa. Tätä EN halua kokea kisoissa. Pari ekaa kertaa se pysyy lähdössä kyllä nätisti, mutta sitten alkaa se koomatouhu. Käyn sitten joko ajamassa pois tai murahdan tai nostamassa niskakarvoista vähän parempaan asentoon. Tänään otti vähän pulttia mun liikkeestäkin, mutta en antanut tietenkään karata.
Huomenna epikset ja su Vöyrille 3 ykkösen starttia. Kivaa :) Kait. Yllätin itseni yks päivä ihan pokkana tutkailemassa kakkosluokan ratoja. Sitten jouduin oikein miettimään, että missä luokassa me ollaan. Ainiin, mehän ollaan vielä ykkösessä. Ainakin itseluottamus on sitten vissiin kohdillaan.
Vielä yhden jutun voisin mainita, tänään harjoiteltiin jaakotusta ja sitä en osaa. Mä teen jonku hypyn siinä välissä :D Mikäköhän sen ohjauksen nimi on?!
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Jalat eivät ole maassa!
Voi härregyyd mitä kiksejä ihminen voi saada agilitysta. Ihan järkyttävän makeet fiilarit :) Heti tuli muistutus siitä miksi rakastan kilpailemista...ja miksi se taitaa ihan hyvin sopiakin mulle. Mutta lähdetään alusta kertaamaan eilisen tapahtumia.
Aamulla olin tosi hyvillä mielin lähdössä ajamaan kohti Kokkolaa. Ei ihan hirveesti jännittänyt, silleen sopivasti. Tykkään ajella itsekseni ja huudattaa musiikkia. Siinä tuntee olonsa jotenkin itsenäiseksi ja maailma on avoinna :) Kisapaikalle päästiin hyvissä ajoin ja kisakirja saatiin varmennettua heti. Ei hämminkiä. Kävin vähän kävelemässä ja sitten vein Loffon autoon. Loffo oli heti "out of control", kun päästiin kisapaikalle, ainoastaan lämppäriesteillä oli mun kanssa; muuten jossain muualla henkisesti.
Jäin katsomaan minien suorituksia ja sitten se alkoi hiipimään mahanpohjaa ylöspäin, aina silmiin asti. ITKU. Ei oo todellista. Mua alkoi itkettään koko tilanne; jännityskin joo, mutta ennen kaikkea se tosiasia, että mä vihdoin, siis VIHDOIN, pääsen oman koirani kanssa radalle. Oon tätä hetkeä odottanut siitä asti, kun Tasku oli noin 8 vee, eli 10 vuotta! Siitä on niin kauan, kun mulla on ollut oma kisakoira. Dono oli aika lähellä omaa, mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna tähän fiilikseen. Niin täydellistä. Siinä sitten pyyhiskelin silmäkulmia ja katselin minien suorituksia. Totesin kyllä, että ei meillä ihan hirveesti oo hävettävää radalla, sen verran mielenkiintoisen näköistä oli niiden meno.
Rata oli kiva ja sain hermoni kuriin jotenkin. Tiesin mitä oli tehtävä; kontaktit otetaan ja lähdössä pysytään. Tässä rata:
http://www.youtube.com/watch?v=SeAcItmcFAA
Tavoite täyttyi! Mutta ihme heilurikädet mulla! Ei ihme, jos rimat putoilee. Ihan kamalaa katsottavaa...Koira oli aivan perfetto.
Pienet jäähdyttelyt ja Loffis autoon odottelemaan seuraavaa rataa. Seuraavalla radalla olikin sitten keinu ja rengas, joita halusinkin päästä koittamaan. Esteet tämä koira osaa. Nyt tuli entistä vahvemmaksi se tunne, että koira osaa vaikka mitä, kun minä saan nuo typerät kädet ja olkapäät rauhoittumaan. Kesän teema onkin "en halua olla enää käsi" Ehhehhe. Virheitä tuli enemmän kuin laki sallii, mutta tulokseksi tuli "vain" 15. Taisi sihteeriltä jäädä muutama kirjaamatta. Puomin ylösmenokin siellä heilahtaa, vaikka yritin himmata vauhtia. Tässä siis tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=VDCj5ahqRZM
Taas jäähdyteltiin ja jätkä autoon elpaamaan. Kolmas rata oli hyppäri. Nyt olin päättänyt, että vien kunnolla jokaisen hypyn. En välitä vaikka menee pitkäksi kaarteet, vaan ohjaan jokaisen hypyn loppuun asti. Ja hallelujah, niinhän mä taisin tehdä ja saletisti natsas. Nollalla maaliin! Aivan huippua. Tähän rataan uskallan olla jopa tyytyväinen, mun mielestä kädet on jostain syystä paljon rauhallisemmat ja ohjaus muutenkin rauhallisempaa. Tosin kotona kommentoitiin seuraavasti...Sami: "onko sulla joku paikka kipee,kun sä juokset ku pskat housussa" Olavi "äiti näyttää ihan vauvalta" Heini "äiti kaunistelee" Juoksen kyllä hämärän jäykän näköisesti, mutta ei mulla kyllä tavaroita housuissa ollu! No hällä väliä, nolla tuli ja luokan voitto. JIPPIIII. Tässä vielä tämä ihanuus:
http://www.youtube.com/watch?v=9jmEZnlmdQA
Tällä radalla pidin edelleen kiinni periaatteistani; lähdössä ei fuskata. Tällä kertaa jätkä yritti kovasti. Oli superkooma päällä, mutta papukaijamerkki meikäläiselle, en antanut livistää. Hermo piti.
Yhteenvetona voisin todeta, että osaan toimia paineen alla. Toimin ehkä jopa paremmin kilpailutilanteessa kuin treeneissä. Plussaa myös siitä, että Loffo oli ihan samanlainen kuin treeneissä. Se menee aksaa vaikka katto putois päälle! En miettinyt muiden suorituksia yhtään; siinä vaiheessa oikeastaan vasta, kun tiesin, että meillä on 0, alkoi kiinnostaa, että monesko ollaan :) Sitä ennen ei yhtään. Aivan oikeesti.
Huomenna taitaa lähteä ilmot Seinäjoelle - coachki anto luvan :)
Aamulla olin tosi hyvillä mielin lähdössä ajamaan kohti Kokkolaa. Ei ihan hirveesti jännittänyt, silleen sopivasti. Tykkään ajella itsekseni ja huudattaa musiikkia. Siinä tuntee olonsa jotenkin itsenäiseksi ja maailma on avoinna :) Kisapaikalle päästiin hyvissä ajoin ja kisakirja saatiin varmennettua heti. Ei hämminkiä. Kävin vähän kävelemässä ja sitten vein Loffon autoon. Loffo oli heti "out of control", kun päästiin kisapaikalle, ainoastaan lämppäriesteillä oli mun kanssa; muuten jossain muualla henkisesti.
Jäin katsomaan minien suorituksia ja sitten se alkoi hiipimään mahanpohjaa ylöspäin, aina silmiin asti. ITKU. Ei oo todellista. Mua alkoi itkettään koko tilanne; jännityskin joo, mutta ennen kaikkea se tosiasia, että mä vihdoin, siis VIHDOIN, pääsen oman koirani kanssa radalle. Oon tätä hetkeä odottanut siitä asti, kun Tasku oli noin 8 vee, eli 10 vuotta! Siitä on niin kauan, kun mulla on ollut oma kisakoira. Dono oli aika lähellä omaa, mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna tähän fiilikseen. Niin täydellistä. Siinä sitten pyyhiskelin silmäkulmia ja katselin minien suorituksia. Totesin kyllä, että ei meillä ihan hirveesti oo hävettävää radalla, sen verran mielenkiintoisen näköistä oli niiden meno.
Rata oli kiva ja sain hermoni kuriin jotenkin. Tiesin mitä oli tehtävä; kontaktit otetaan ja lähdössä pysytään. Tässä rata:
http://www.youtube.com/watch?v=SeAcItmcFAA
Tavoite täyttyi! Mutta ihme heilurikädet mulla! Ei ihme, jos rimat putoilee. Ihan kamalaa katsottavaa...Koira oli aivan perfetto.
Pienet jäähdyttelyt ja Loffis autoon odottelemaan seuraavaa rataa. Seuraavalla radalla olikin sitten keinu ja rengas, joita halusinkin päästä koittamaan. Esteet tämä koira osaa. Nyt tuli entistä vahvemmaksi se tunne, että koira osaa vaikka mitä, kun minä saan nuo typerät kädet ja olkapäät rauhoittumaan. Kesän teema onkin "en halua olla enää käsi" Ehhehhe. Virheitä tuli enemmän kuin laki sallii, mutta tulokseksi tuli "vain" 15. Taisi sihteeriltä jäädä muutama kirjaamatta. Puomin ylösmenokin siellä heilahtaa, vaikka yritin himmata vauhtia. Tässä siis tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=VDCj5ahqRZM
Taas jäähdyteltiin ja jätkä autoon elpaamaan. Kolmas rata oli hyppäri. Nyt olin päättänyt, että vien kunnolla jokaisen hypyn. En välitä vaikka menee pitkäksi kaarteet, vaan ohjaan jokaisen hypyn loppuun asti. Ja hallelujah, niinhän mä taisin tehdä ja saletisti natsas. Nollalla maaliin! Aivan huippua. Tähän rataan uskallan olla jopa tyytyväinen, mun mielestä kädet on jostain syystä paljon rauhallisemmat ja ohjaus muutenkin rauhallisempaa. Tosin kotona kommentoitiin seuraavasti...Sami: "onko sulla joku paikka kipee,kun sä juokset ku pskat housussa" Olavi "äiti näyttää ihan vauvalta" Heini "äiti kaunistelee" Juoksen kyllä hämärän jäykän näköisesti, mutta ei mulla kyllä tavaroita housuissa ollu! No hällä väliä, nolla tuli ja luokan voitto. JIPPIIII. Tässä vielä tämä ihanuus:
http://www.youtube.com/watch?v=9jmEZnlmdQA
Tällä radalla pidin edelleen kiinni periaatteistani; lähdössä ei fuskata. Tällä kertaa jätkä yritti kovasti. Oli superkooma päällä, mutta papukaijamerkki meikäläiselle, en antanut livistää. Hermo piti.
Yhteenvetona voisin todeta, että osaan toimia paineen alla. Toimin ehkä jopa paremmin kilpailutilanteessa kuin treeneissä. Plussaa myös siitä, että Loffo oli ihan samanlainen kuin treeneissä. Se menee aksaa vaikka katto putois päälle! En miettinyt muiden suorituksia yhtään; siinä vaiheessa oikeastaan vasta, kun tiesin, että meillä on 0, alkoi kiinnostaa, että monesko ollaan :) Sitä ennen ei yhtään. Aivan oikeesti.
Huomenna taitaa lähteä ilmot Seinäjoelle - coachki anto luvan :)
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Tunnelmia ennen kisoja
Jenni tuli eilen vetämään valmennusryhmän treenejä. Kyllä hieman ihmetytti, kun monta oli poissa - itse en olisi jäänyt millään pois, vaikka Jennin valmennukseen pääsen muutenkin. Jouduin ottamaan Heininkin mukaan, kun perheen miehet sairastivat. Huippuharkat oli! Heinikin jaksoi melkein 3 tuntia hallilla vallan mainiosti. Siitä on tullut kyllä jo niin iso tyttö. Aivan ihanaa, kun ei tarvitse joka hetki pelätä jotain ihmeraivaria, Olavi hoitaa nykyään sen puolen :P
Rata oli tosi kiva; alkuun teknistä vääntöä, välillä vähän irroiteltiin, mutta koko ajan piti olla hanskassa. Ja Loffohan oli. Että se pieni on kuuliainen mussukka. Lähtökin saatiin toimimaan, kun Jenni karjaisi. Otan varmaan Jennin takin mukaan Kokkolaan, että jätkä luulee pelottavan tädin olevan siellä :D Toisella kerralla tulin radalle Loffo irti ja pidin sen hanskassa suullisilla käskyillä, enkä remmillä. Toimi jo heti paljon paremmin. Näinhän kirjoitin tuolla jo aikaisemminkin, että mun pitäisi tehdä, mutta taas on jäänyt johonkin takaraivoon tuo juttu.
Tärkein muistutus mulle oli taas oman liikkeen (ja asenteen) rauhoittaminen. Tuntuu, että joka kerta kirjoitan samoista asioista, mutta oon mä mielestäni kehittynytkin. Keskityn rataan tutustumiseen paljon paremmin kuin aikaisemmin, yritän ymmärtää. Toteutus on vielä vähän vaiheessa, mutta onnistuessaan toimii jo tosi hienosti. Näin se vaan on, että kun treenaa ja hommaa parempiensa valmennusta, sitä itse kehittyy. Jos pysyy omalla mukavuusalueellaan koko ajan, ei tapahdu muutosta. Pitää haastaa. Siitä tykkään. Itsensä ylittämisestä ja kehittymisestä.
Äsken käytiin lounaalla coachin kanssa ja tuli taas hyviä ajatuksia. Haluan viikonloppuna tehdä radan, jossa Loffo tietää aina mihin ollaan menossa ja, että minä olen rauhallinen. Täytyy käydä työterveydessä sitä ennen, että saa niitä pillereitä...Tuloksia en katso! Inhottaa pelkkä ajatuskin, että en tiedä meidän tulosta, mutta sounot. Nyt on kasvun paikka. Menen tekemään meidän suoritusta: mun ja Loffon. En kenenkään muun, enkä kilpaile kenenkään muun kanssa. Tiedän, että jos siihen pystyn, se näkyy tuloksissa.
Rata oli tosi kiva; alkuun teknistä vääntöä, välillä vähän irroiteltiin, mutta koko ajan piti olla hanskassa. Ja Loffohan oli. Että se pieni on kuuliainen mussukka. Lähtökin saatiin toimimaan, kun Jenni karjaisi. Otan varmaan Jennin takin mukaan Kokkolaan, että jätkä luulee pelottavan tädin olevan siellä :D Toisella kerralla tulin radalle Loffo irti ja pidin sen hanskassa suullisilla käskyillä, enkä remmillä. Toimi jo heti paljon paremmin. Näinhän kirjoitin tuolla jo aikaisemminkin, että mun pitäisi tehdä, mutta taas on jäänyt johonkin takaraivoon tuo juttu.
Tärkein muistutus mulle oli taas oman liikkeen (ja asenteen) rauhoittaminen. Tuntuu, että joka kerta kirjoitan samoista asioista, mutta oon mä mielestäni kehittynytkin. Keskityn rataan tutustumiseen paljon paremmin kuin aikaisemmin, yritän ymmärtää. Toteutus on vielä vähän vaiheessa, mutta onnistuessaan toimii jo tosi hienosti. Näin se vaan on, että kun treenaa ja hommaa parempiensa valmennusta, sitä itse kehittyy. Jos pysyy omalla mukavuusalueellaan koko ajan, ei tapahdu muutosta. Pitää haastaa. Siitä tykkään. Itsensä ylittämisestä ja kehittymisestä.
Äsken käytiin lounaalla coachin kanssa ja tuli taas hyviä ajatuksia. Haluan viikonloppuna tehdä radan, jossa Loffo tietää aina mihin ollaan menossa ja, että minä olen rauhallinen. Täytyy käydä työterveydessä sitä ennen, että saa niitä pillereitä...Tuloksia en katso! Inhottaa pelkkä ajatuskin, että en tiedä meidän tulosta, mutta sounot. Nyt on kasvun paikka. Menen tekemään meidän suoritusta: mun ja Loffon. En kenenkään muun, enkä kilpaile kenenkään muun kanssa. Tiedän, että jos siihen pystyn, se näkyy tuloksissa.
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Läpi meni, että nasahti!
Ja niin lähti ekat kisailmot matkaan! Heti ensimmäisenä asiana töissä. Aika siistiä.
Olin eilen etukäteen päättänyt, että eka radan on mentävä nollana läpi ja hittolainen - sehän meni! Aivan loistavaa.
Tulihan niitä rimojakin eilen, mutta nyt alan tajuta miksi niitä tulee. Leikkaukset tuottivat ongelmia. Miksiköhän leikkausten treenaaminen on jäänyt niin vähälle?! Ihan perusjuttu.
Mutta en nyt tällä hetkellä jaksa miettiä noita kehityskohteita; niitähän riittää. Oon vaan niin tyytyväinen, että sain aiheutettua itselleni painetta ja pystyin sen alla toimimaan. Loffo oli niin taitava ja innokas.
Olin eilen etukäteen päättänyt, että eka radan on mentävä nollana läpi ja hittolainen - sehän meni! Aivan loistavaa.
Tulihan niitä rimojakin eilen, mutta nyt alan tajuta miksi niitä tulee. Leikkaukset tuottivat ongelmia. Miksiköhän leikkausten treenaaminen on jäänyt niin vähälle?! Ihan perusjuttu.
Mutta en nyt tällä hetkellä jaksa miettiä noita kehityskohteita; niitähän riittää. Oon vaan niin tyytyväinen, että sain aiheutettua itselleni painetta ja pystyin sen alla toimimaan. Loffo oli niin taitava ja innokas.
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Checkpoint -päivä
Tänään on päätöksien aika. Vaikkakin olen jo tietämättäni julistanut meneväni Kokkolaan kisoihin, mutta voinen muuttaa mieleni :)
Kiinnitän tänään treeneissä huomiota seuraaviin asioihin:
- ohjaanko ponnistuskohtaan?
- liikunko järkeviä linjoja, ei esteitä kohti, vaan ohjauslinjoja?
- kerronko koiralleni selkeästi seuraavan esteen?
- mietinkö koiran linjat ja sitä myöten omat liikkumiseni?
- maltanko pitää kontakteilla kauemmin kuin sadasosasekunnin?
- saanko lähtöön jonkin idean? En oleta, että se toimii, kun ei olla kertaakaan vielä sitä harjoiteltu aikaisemmin mainitsemallani tavalla, mutta saanko ajatuksesta kiinni?
Jos kaikki nuo natsaa, niin todnäk tulostaso on sen mukainen ja olemme kisavalmiit :) Jos ei, niin harjoittelu jatkuu. Marjon pääharjoittelu.
Kiinnitän tänään treeneissä huomiota seuraaviin asioihin:
- ohjaanko ponnistuskohtaan?
- liikunko järkeviä linjoja, ei esteitä kohti, vaan ohjauslinjoja?
- kerronko koiralleni selkeästi seuraavan esteen?
- mietinkö koiran linjat ja sitä myöten omat liikkumiseni?
- maltanko pitää kontakteilla kauemmin kuin sadasosasekunnin?
- saanko lähtöön jonkin idean? En oleta, että se toimii, kun ei olla kertaakaan vielä sitä harjoiteltu aikaisemmin mainitsemallani tavalla, mutta saanko ajatuksesta kiinni?
Jos kaikki nuo natsaa, niin todnäk tulostaso on sen mukainen ja olemme kisavalmiit :) Jos ei, niin harjoittelu jatkuu. Marjon pääharjoittelu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)