Eilen oli just semmoinen ilma, mitä mä rakastan. Kirpeän kuulas syysilta. Kävin juoksemassa. Sekin meni hienosti. Musan voimalla. Uus lempparibiisi on tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=0td_7yFgqN4. Varsinkin kitarakohta on aivan huippu, tulee niin hyvälle mielelle.
Viime viikolla olin myös juoksemassa, mutta soittimesta loppui patterit. Saman tien loppui juoksukin. Että tämmösellä tahdonvoimalla meikä liikenteessä.
Juostessa ajattelin vähän agilityakin vaihteeksi. Mietin sitä, että minkälainen kilpailija haluan olla. Haluanko tehdä täydellistä vai voittaa. Ja mun vastaukseni on, että voittaa. Tietysti toivon, että nuo eivät ole toisiansa poissulkevia vaihtoehtoja (ja ihan huipulla ei varmasti olekaan), mutta jos pitää valita, niin voittaa. Haluan lähteä aina radalle täysillä. Antaa kaikkeni. Olipa kyse sitten ykkösestä, kolmosesta tai mm -karsinnoista. En pysty näkemään itseäni tilanteessa, jossa esim palautan koiran kontaktille kesken hyvän radan ja joudun poistumaan radalta tämän jälkeen. Ehkä mun pitää olla tosi kyrsiintynyt johonkin virheeseen, että noin tekisin.
Onko tästä ajattelumallista sitten jotain haittaa, jos haluaa päästä huipulle. Aika näyttää. Haluaisin kuitenkin nauttia jokaisesta kisasta täysillä sillä tasolla millä sillä hetkellä koiran kanssa ollaan. Toki nautintoon kuuluu se, että mennään koissun kanssa samaa rataa :)
Tänään on ruokatunnilla ohjelmassa bodypumpia. Jospa tämä itsensä rääkkäminenkin lähtisi taas käyntiin.
7 kommenttia:
Jotain ajatuksia täältä tänään:
Mä tunnen muutaman ihmisen joille iskee vauhdin hurma ja jotka elävät nimenomaan siitä, mikä oma tulos on suhteessa muiden tuloksiin. Nämä ihmiset eivät koskaan pärjää tosipaikan tullen. Pärjäävät kyllä tavallisissa kisoissa, mutta kun ympärillä on niitä todellisia huippuja, pakka hajoaa poikkeuksetta. Monen hyvä pohjatyö (ja hyvä koira) menee hukkaan kun vauhti sokaisee silmät.
Ystäväpiirissäni on monta edustusjoukkueen jäsentä, sm-mitalistia tai muuten menestynyttä ohjaajaa. Näitä ihmisiä yhdistää juurikin se, että he tekevät täydellisiä ratoja ainoastaan itselleen ja koiralleen, ja katsovat mihin se riittää. Heille tuloslista ei ole yhtään mitään, eivät välttämättä edes tiedä lopullista sijoitustaan ja heitä pitää muistuttaa kipaisemaan palkintopallille hakemaan pokaalinsa. Osa näistä ihmisistä on myös käynyt kovan kamppailun itsensä kanssa päästäkseen yli itsensä vertailusta muihin, ja vasta kun tuo homma on hanskassa, on tuloksiakin alkanut tulla.
Koulutuksissani korostan aina sitä, miten haluan olla reilu koiraani kohtaan. Se, että opetan sille treeneissä jotain, mistä en kuitenkaan pitäisi kiinni kisaradalla, on mun mielestä epäreilua. Kontaktiongelmaisten koirien (mun mielestä kontaktiongelmaisia ovat kylläkin ne ohjaajat ;) ) taustalla on lähes aina se, että treeni- ja kisatilanne on luotu koiralle erilaiseksi keskenään. Annetaan periksi syyllä "no kun nää on kisat, treenataan sit kotona lisää". Mulla on ollut koira joka oppi yhdestä kerrasta ekoissa kisoissaan että mä annan sille periksi kisatilanteessa. Elin sen kontaktiongelman kanssa koko koiran kisauran siitä eteenpäin, keräten lukemattomia vitosia muuten täydellisiltä radoilta. En suosittele :)
Joo, en mä usko, että mä ihan noin radikaali oo, että elän pelkästään siitä, että voitan. Mutta on se mulle tärkeää - sitä en kiellä. Mutta pystyn kyllä häviämään itseäni paremmille ja myöntämään sen. Se tsemppaa treenaamaan paremmin.
Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että mulla ja koiralla on hauskaa. Mulla on kyllä oppimista siinä, että vaadin koiralta samaa suoritusta kisoissa kuin treeneissä. Olen vähän suurpiirteinen.
Onpa hyvä pohtia näitä juttuja jo ennen kuin aloittaa kisaamaan (heh, pikkasen siihen on vielä aikaa -joten koittakaa kestää ;))Kiitos Jenni kommentista!
Mä taas olen tehnyt etukäteistyötä sen kanssa, että tajuan voittamisen olevan makseissa ihan hirmu vaikeeta. Olen aika helpolla päässyt aikoinaan Pimun kanssa ja nyt Mimmin kanssa. Vaikka niiden kanssa teki/tekee sellaisen räpellysnollan niin aika varma on ollut voitto. Makseissa taasen taso on ihan hirmu kova ja siellä ei huonolla nollalla pärjää vaan sen pitää olla hyvä. Eli yritän kyllä panostaa siihen, että ollaan taitavia ja se riittää sitten mihin riittää...
Ja noi kontaktit... luultavasti olen ne Mimmin kanssa osaltaan pilannut juuri sen takia kun en ole sitä kisatilanteessa malttanut palauttaa takaisin kun on juossut läpi. Gimman kanssa yritän tässä olla tiukempi, jos lähtee ilman lupaa niin otetaan kyllä kontakti uusiksi. Kuten Jenni kirjoitti niin koirat oppivat äkkiä sen väärän toimintamallin, jos sille ei kerro, että se on väärin.
Se on kyllä varmasti niin totta, että makseissa voittaminen on hurjan vaikeaa. Mä en oikein osaa pukea sanoiksi mikä kilpailemisessa viehättää; kyllä se varmasti lähtee siitä onnistuneesta suorituksesta ja niistä fiiliksistä mitä siitä nousee. Niillä jaksaa pitkään.
Muistan edelleen mun ja Donon ainoan kolmosten nollavoiton Kokkolassa ja tuskin sitä ikinä unohdankaan. Rata oli sujuva, sitä katselee vieläkin mielellään - kaikki natsas. Ja se riitti voittoon :)
Niin ja vielä piti sanomani, että ehkä hieman kärjistäen sanoin, että voitto on tärkeintä. Ei se ole, jos teen tyyliin 20vp. Se ei ole silloin kivaa! Pitää tehdä hyvä nolla ja voittaa :D
Mielenkiintoinen aihe.
Mulle tuli muutama asia mieleen noista sun tavoitteista.
Sillon kun mä aloin Caprin kanssa harjoittelemaan niin mulle muutama maajoukkuelainen sanoi että, älä sit pilaa kontakteja läpijuoksuttamalla,hosumalla voitonkiilto silmissä.
Mä pidin kiinni tosta asiasta niin kauan että me oltiin MM-karsinnoissa.Vasta sielä Capri sai luvan lähteä kontaktilta ensimmäisen kerran ilman pysähdystä.
Mä pidin siitä kiinni pikkukisoissakin vaikka tiesin että siinä saattaa mennä voitto tai jopa palkintosija sivu suun.
Parhaat kiksit kuitenkin mulle tarjos tuolloin,ja uskoisin että tulevaisuudessakin, se että koira tekee kisassa JUST niinkun sä oot sille opettanu treeneissä...jos se riittää voittoon niin se on vaan extraa siihen päälle.:)
T: Marko
Marko: Just toi hosumalla voitonkiilto silmissä kuvaa kyllä mua!! Ja siks uskonkin, että mulla on vaarana mennä mukaan vauhtiin.
Ymmärrän kyllä nyt, että mulla on siinä kasvun paikka. Ah, mikä oivallus!! :D
Lähetä kommentti