Mä varmaan tarvitsin sen. No minkä. No sen. Että koira alkaa ontumaan treenien jälkeen. Ihan vähän vaan. Ja siitä on jo pari viikkoa. Syynä oli todennäköisesti halkeama anturassa, koska sitä hoidettuani pari päivää, ontuminen lakkasi. Eikä se koskaan ollut mitenkään pahaa eikä jatkuvaa, mutta mun neuroottinen silmä huomasi sen heti. Tai oli huomaavinaan. Mutta kyllä se ontui välillä ihan aikuisten oikeastikin.
Tuosta johtuen jäi kaikki hienot treenisuunnitelmat tekemättä. Taas. Jotenkin tuntui turhalta häsätä niin kauas asioita eteenpäin, kun ei oikeesti tiedä huomisestakaan saati tästä päivästä. Nyt yritän aidosti nauttia, että saan tehdä töitä noin mahtavan koiran kanssa. Joka on aika hullu. Silleen sopivasti.
Ollaan me treenattu, tietenkin. Aika paljonkin. Rimat on edelleen alhaalla, 11 kk tulee tässä kuussa täyteen. Vielä maltan odottaa. Olen nyt keskittynyt kaikessa tekemisessä siihen, että paikalla olo onnistuisi. Kyllä se on onnistunutkin. Paitsi eilen. Eilen oli ihan järkky aijaamistreenipäivä. Puomin alastulolla aijattiin ja lähdössä aijattiin. Siis otettiin silmä käteen, notta näkee paremmin mitä siellä edessä on ja sitten vielä vähän hiivitään, jotta saadaan se edessä oleva kunnolla jähmettymään tai jotain. Ei jummarra. Olipa vähän rasittavaa. Puomilla ajattelin, että otan nyt sitten taas vaihteeksi pelkkää alastuloa, jotta pääsis tosta hölmöilystä irti. Tai luontaistahan se sille on ja tulee jostain selkärangasta, mutta ei ihan agilityyn sovi.
Eilen otin myös oikein himopakkovalssitreenit. Ai että ne on kivoja. Niissä saa just juosta niin kun mä haluan ja saan ainakin nyt koiran kääntymään hienosti. Lisäksi eilen keskityin siihen, että Loffo alkais vähän katsomaan eteenpäin esteitä mennessään. Otin neljää suorassa linjaa olevaa hyppyä, kaariputki päässä, jossa lelu. Lähettelin sitä eteen. Kyllähän se menee, kun on lelu. Koitin ilman lelua - meni niinkin - vähän kyseli, mutta kun käskytin, niin meni. Lisäksi otin ympyrää neljällä hypyllä ja putkella, seisoin itse keskellä. Piirsin itselleni ympyrän, jonka sisältä en saanut poistua. Sitten siinä diktaattorina seisoin keskellä ympyrää ja lähetin koiraa "hyppimään" ja putkeen. Sekin onnistui, tosin pientä epäröintiä oli havaittavissa, mutta kun tajusi homman juonen, niin meni kivasti.
Loppusuorat on meille hankalia. Siis kyllä se menee, mutta katsoo mua aina ja oon 100% varma, että rima ei tule pysymään ylhäällä tommosessa kuikuilussa. Palkkaa siis eteen. Voi, kun muistais aina tämän. Ehkä siitä nyt tuli muistijälki, kun sen tänne kirjoitin.
A -este ollaan kerran koitettu ja enempää ei nyt pariin kuukauteen koitellakaan. Hyvin meni. Kepeissä on kaaret alussa ja lopussa, mutta haluan kyllä verkoilla treenata enemmän, jotta saan niihin varmuutta. Onneksi seurakin on teettämässä verkot, joten treenaaminen onnistuu jatkossa myös kotikentällä.
Siinäpä tiivistettynä tämän hetken tilanne :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti