Tunnelmia ennen kisoja

Jenni tuli eilen vetämään valmennusryhmän treenejä. Kyllä hieman ihmetytti, kun monta oli poissa - itse en olisi jäänyt millään pois, vaikka Jennin valmennukseen pääsen muutenkin. Jouduin ottamaan Heininkin mukaan, kun perheen miehet sairastivat. Huippuharkat oli! Heinikin jaksoi melkein 3 tuntia hallilla vallan mainiosti. Siitä on tullut kyllä jo niin iso tyttö. Aivan ihanaa, kun ei tarvitse joka hetki pelätä jotain ihmeraivaria, Olavi hoitaa nykyään sen puolen :P

Rata oli tosi kiva; alkuun teknistä vääntöä, välillä vähän irroiteltiin, mutta koko ajan piti olla hanskassa. Ja Loffohan oli. Että se pieni on kuuliainen mussukka. Lähtökin saatiin toimimaan, kun Jenni karjaisi. Otan varmaan Jennin takin mukaan Kokkolaan, että jätkä luulee pelottavan tädin olevan siellä :D Toisella kerralla tulin radalle Loffo irti ja pidin sen hanskassa suullisilla käskyillä, enkä remmillä. Toimi jo heti paljon paremmin. Näinhän kirjoitin tuolla jo aikaisemminkin, että mun pitäisi tehdä, mutta taas on jäänyt johonkin takaraivoon tuo juttu.

Tärkein muistutus mulle oli taas oman liikkeen (ja asenteen) rauhoittaminen. Tuntuu, että joka kerta kirjoitan samoista asioista, mutta oon mä mielestäni kehittynytkin. Keskityn rataan tutustumiseen paljon paremmin kuin aikaisemmin, yritän ymmärtää. Toteutus on vielä vähän vaiheessa, mutta onnistuessaan toimii jo tosi hienosti. Näin se vaan on, että kun treenaa ja hommaa parempiensa valmennusta, sitä itse kehittyy. Jos pysyy omalla mukavuusalueellaan koko ajan, ei tapahdu muutosta. Pitää haastaa. Siitä tykkään. Itsensä ylittämisestä ja kehittymisestä.

Äsken käytiin lounaalla coachin kanssa ja tuli taas hyviä ajatuksia. Haluan viikonloppuna tehdä radan, jossa Loffo tietää aina mihin ollaan menossa ja, että minä olen rauhallinen. Täytyy käydä työterveydessä sitä ennen, että saa niitä pillereitä...Tuloksia en katso! Inhottaa pelkkä ajatuskin, että en tiedä meidän tulosta, mutta sounot. Nyt on kasvun paikka. Menen tekemään meidän suoritusta: mun ja Loffon. En kenenkään muun, enkä kilpaile kenenkään muun kanssa. Tiedän, että jos siihen pystyn, se näkyy tuloksissa.

Läpi meni, että nasahti!

Ja niin lähti ekat kisailmot matkaan! Heti ensimmäisenä asiana töissä. Aika siistiä.

Olin eilen etukäteen päättänyt, että eka radan on mentävä nollana läpi ja hittolainen - sehän meni! Aivan loistavaa.

Tulihan niitä rimojakin eilen, mutta nyt alan tajuta miksi niitä tulee. Leikkaukset tuottivat ongelmia. Miksiköhän leikkausten treenaaminen on jäänyt niin vähälle?! Ihan perusjuttu.

Mutta en nyt tällä hetkellä jaksa miettiä noita kehityskohteita; niitähän riittää. Oon vaan niin tyytyväinen, että sain aiheutettua itselleni painetta ja pystyin sen alla toimimaan. Loffo oli niin taitava ja innokas.

Checkpoint -päivä

Tänään on päätöksien aika. Vaikkakin olen jo tietämättäni julistanut meneväni Kokkolaan kisoihin, mutta voinen muuttaa mieleni :)

Kiinnitän tänään treeneissä huomiota seuraaviin asioihin:
- ohjaanko ponnistuskohtaan?
- liikunko järkeviä linjoja, ei esteitä kohti, vaan ohjauslinjoja?
- kerronko koiralleni selkeästi seuraavan esteen?
- mietinkö koiran linjat ja sitä myöten omat liikkumiseni?
- maltanko pitää kontakteilla kauemmin kuin sadasosasekunnin?
- saanko lähtöön jonkin idean? En oleta, että se toimii, kun ei olla kertaakaan vielä sitä harjoiteltu aikaisemmin mainitsemallani tavalla, mutta saanko ajatuksesta kiinni?

Jos kaikki nuo natsaa, niin todnäk tulostaso on sen mukainen ja olemme kisavalmiit :) Jos ei, niin harjoittelu jatkuu. Marjon pääharjoittelu.

Tanjan kanssa hallilla

Pitkästä aikaa, ekaa kertaa koko talveen päästiin yhtä aikaa rakkaan ystävän kanssa treenaamaan. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa miten Linda ja Tanja olivat kehittyneet. Ja olivathan ne :)

Rakennettiin ex tempore 13 (?) esteen pätkä, jossa oli paljon suoraa. Harjoittelin erikseen okseria, joka sitten laitettiin radallekin. Loffo ei pudottanut rimoja! Ehkä siis jonkusen koko treenien aikana. Olisinkohan mä näin nopeasti sisäistänyt sen ponnistuskohta -asian?! Kait sen pian unohdan taas :D Kaikki sujui: leikkaukset keppien takana, kontaktit, keinu meni hienosti, putkeen lähetykset kaukaa jne jne. Kyllä oli hyvä olo ja itsevarmuus sai sitä tarvitsemaani pönkitystä onnistuneiden suoritusten kautta.

Jotain käännöksiä fiilailtiin, ja Tanja muistutti mua tärkeästä asiasta, jota olen unohtanut toteuttaa. Vaihtelua kontakteilla vapauttamiseen. Teen tätä kyllä silloin, kun teen kontaktitreeniä erikseen, mutta radan suorittamisen yhteydessä lähes aina vapautan samoihin aikoihin. En ikinä ole antanut sen lähteä ilman yes -lupaa, mutta varmasti tällä voi olla vaikutusta tulevaisuudessa, jos aina teen samalla tavalla. Joten lisätään treeniohjelmaan, kun en muuten näköjään muista.

Lähdöt olivat haasteellisia; aloitti sen koomahiippailun. Maanantaina toimi se, että jätin lelun; tiistaina ei. Eilen sitten toimi se, että jätin sen maahan ja lähdin juoksemaan. Silloin ei tullut koomaa. Agilitypsykoterapeuttivalmentajani Jenni L. konsultoi mua aamulla, että ongelma syntyy jo siitä kuinka olen sen opettanut tulemaan lähtöön. Näin on.

Jatkossa siis harjoitellaan lähtörutiineja. Loffolla pitää olla kontakti muhun, sen pitää olla aktiivinen mua kohtaan. Kooman ei saa antaa tulla päälle, vaan se pitää katkaista. Aion nyt yrittää silleen, että otan remmin pois edellisen koiran mennessä (täytyy treeneissä varoittaa edellistä..;)), otan seuraamista tms ja vaadin siltä keskittymistä muhun. Nyt olen antanut sen mennä siinä koomatilassa lähtöön; olen kyllä vaatinut sivulle tuloa ja en ole enää aikoihin koskenut siihen, mutta olen silti antanut sen aijata esteitä. Ehkä olen vähän jopa ajatellut, että onpa makeeta, kun se on noin täpinässä :D Tunnustan.

Kaiken kaikkiaan tämän viikon treenisaldo on reilusti positiivisella puolella. Ollaan itse asiassa edellä noin 4 viikkoa treenisuunnitelmaa, kun tyyppi oppi ihan pikkasen nopeemmin keinun ja renkaan yms kuin olin ajatellut?! Mitäs nyt sit :D Ensi viikon maanantain perusteella teen päätöksen Kokkolan kisoista...Siihen asti yritetään taukoilla ja käydä vähän juoksentelemassa. Ehkä jokunen lähtötreeni mahtuu mukaan myös puunkiertotreeneissä..

Ponnistuskohtia ja herrrrrrneitä

Eilen kävin valmennusryhmän treeneissä, menin jo kuuden maissa, kun äiti tuli hoitamaan lapsia ja pääsin livahtamaan. Super Mom taas asialla ;) Otin ennen harkkoja Loffon kanssa hyppyä eri häiriöillä, rima 60cm. Ei tiputtanut varmaan kertaakaan, kun muistin sen ponnistuskohta -ohjauksen. Lähtöön jäämistäkin harjoiteltiin moneen otteeseen ja aina se sieltä yritti vähän hiippailla, mutta oli jotenkin paremmin hanskassa kuin silloin, kun ollaan oikeesti lähdössä. Jotakin hämärää tässä on.

Hanna tuli vetämään valmennusryhmän harkkoja; ratana oli SM -finaaliradasta pätkä joltain vuodelta. Lähdössä alkoi taas niin maailman rasittavin hiippailu. Palauttelin ja lopulta karjaisin. Jotenkin päästiin matkaan, mutta näköjään tuo lähtöhiippailu kostautuu aina kontakteilla valumisena. Näin olen tulkinnut, en tiedä pitääkö paikkansa. Ottaa kyllä paikan kontaktilla, mutta ei malta odottaa yes -käskyä vaan hiippailee koomassa. Tässä vaiheessa otsikossa viittaamani herne alkoi olemaan jo hyvin syvällä nenässä. "Mikä tässä mättää, mä en ala enää mitään!" Teki mieli vetää itkupotkuraivarit! Hanna onneksi kulki mun vieressä ja hoki, että rauhoitu, vedä syvään henkeä, agility on kivaa :D Se auttoi.

Lähdin vielä kerran yrittämään, heitin ex tempore lelun jonnekin lähtöalueen taakse. Loffo pysyi paikalla!! Lähdin viemään rataa ja halleluja! se meni hienosti! Kontaktit toimi - ei hiippaillut, kepeille irtos ku pieni erkki, kesti ohjausta hyvin, vaikka lelu kummitteli selkeästi mielessä. Olisko tässä se meidän lääke sitten kuitenkin?! Kaksi magneettia - esteet ja lelu. Molemmat vetää puoleensa, mutta esteet tehdään ekana, sit saadaan lelu. Voisko se olla näin yksinkertaista? Täytyy testata tänään uudemman kerran, kun mennään illalla Tanjan kanssa.

Rimoja ei radalla tullut alas varmaan kuin kerran, kun maltoin ohjata ponnistuskohtaan. Olin niin hyvällä mielellä treenien jälkeen, kun näyttää taas kovin valoisalta. Miksiköhän mun aksailukin on yhtä vuoristorataa?! Välillä meinaan lopettaa ja välillä oon aivan fiiliksissä! Ehkä se siksi sopii mulle lajina niin hyvin, kun ollaan niin samanlaisia :D

Ekat "kisat"

Lauantaina mentiin VASsin epävirallisiin kisoihin. Luokat mölli ja ykkönen ja tuomarina Timo Teileri.

Mulla oli Heini mukana, vähän ekaksi ärsytti ottaa se mukaan, mutta kotona oli sen verran kireää, että katsoin parhaammaksi näin. Hyvin neiti jaksoi ja ekan kerran varmaan ikinä me ei riidelty, kun se on mukana. Voisi jopa sanoa, että oli mukavaa.

Tässä möllirata:



Tämä meni aika nappiin, Loffo pysyi lähdössä. Kaksi rimaa tuli alas, putken jälkeen jompi kumpi ja sitten viimeinen. Pidin jo Jennin kanssa pikapalaverin näistä radoista ja tässä taas valaistuneena tietoa miten olisi kannattanut tehdä:

- nyt tein renkaan jälkeen valssin. Koira tulkitsee silloin, että käännytään putkesta jyrkästi oikealle, vaikkakin jatkettiin suoraan. Olisi pitänyt ehtiä siihen kriittiseen kohtaan putkelle, jotta olisi jäänyt mieleen suoraan meno. Tästä meillä ei tullut virhettä, kun sain sen irrotettua vitoshypylle.
- 12 tai 13 rima tuli alas, kun todnäk jotain hätäilin. Päässä nimittäin kävi "ei ole pudottanut vielä yhtään" Ihan voisin ne ajatukset jättää jonnekin, ei tarttis radalla enää mitään miettiä...
- Viimeinen rima putosi, kun tuli huonosta kulmasta hypylle. Tämäkin olisi ollut ehkäistävissä tekemällä valssin tai niiston 15 hypylle ja näin kääntämällä koiran hyppylinja kohti 16. Minä vaan juoksin ja niin teki Loffokin :)

Ykkösten rata:



Tässä alkoi vaikeudet heti alussa, kun Loffo ei millään meinannut malttaa jäädä lähtöön. Istui, kun sanoin maahan ja päinvastoin. Mulla alkoi vähän se sisäinen "kiire" -ääni hoputtamaan. "Lähtekää jo, kun kaikki katsoo" Olihan siellä sitä yleisöä hurjat 5 - 10 ihmistä..hohhoijaa. No, sain sen lopulta istumaan, mutta en malttanut kävellä siihen kohtaan mistä olin ajatellut kutsuna ottaa vaan otin huomattavasti aikaisemmin. Kakkosrima alas.

Suoralla paineli perävalo vilkkuen - ei yleensä irtoa noin kovasti ja olin aika pihalla. Pingoin perässä ja ehdin tekemään valssin ennen Aata, tosin tiukoille meni ja taisi Loffo olla jalassa kiinni. Siis ei hampailla nyt kuitenkaan...

Jennin palaverin tulosta:

- 8 rima alas. Olin todnäk ohjaamassa jo ysiä, eli tein perinteisen virheen, hosuin. Olisi pitänyt ohjata 8 -esteen ponnistuskohtaa kohden ja silloin koira olisi hypännyt nätisti 9 hyppyä kohden. Ei kiirettä mihinkään.
- keinu lensi, mutta se on odotettavissakin. En usko, että mitään isompaa traumaa tuli.
- 13 rima alas. Sama ongelma kuin kasilla. En ohjannut ponnistuskohtaa kohden vaan olin ihan jo menossa eteenpäin. Malttia!
- Putkeen puomin sijasta. Vein sen sinne, olisi vaatinut puolivalssin ennen puomia. Yritin vain käskyllä ja omalla liikkeellä, käsikin varmaan huitoi putkeen.
- 16, 17 rimat alas. Suunnilleen sama ongelma kuin aikaisemmin. Tämähän on itse asiassa positiivista, mulla on vaan yksi ongelma ohjauksessa :D Näillä esteillä taisin mennä vielä jotenkin liian lähelle esteitä, kun olisi riittänyt kauempaakin ohjaaminen ja näin ollen tilan antaminen. 16 -hypylle vietäessä olin todnäk vielä koiran edessäkin.
- putkesta viimeiselle hypylle mentäessä on tärkeää, että juoksee viimeistä hyppyä kohden, eikä suoraan. Näin kerrotaan koiralle mihin se suunta on, koska kun koira tulee putkesta se kuitenkin katsoo missä ohjaaja on.

Mitä tulee sitten mun mielialoihin, niin kyllä niissäkin on niin hlvtisti tekemistä. Toisen radan jälkeen olin aivan pettynyt!! Siis haloo - joku MÖLLIKISA ja minä oon jo siellä ihan tuiskeessa. Ei oo todellista.

Nyt, kun olen tätä kokemusta kelannut, niin Loffo teki radalla just niin kuin sanoin; rengas on selkeästi kaalissa, aina se meni sinne päin mihin olin ohjaavinani, kepit meni hienosti ja kontakteilla pysyi. Harjoittelu siis jatkuu :)

MM -09 karsintarata

Tuo on pätkä MM -09 yhdestä karsintahyppäristä ja tuota me treenattiin eilen. Aika huonolaatuisena sain tuon kuvan tänne, mutta ehkä siitä jotain näkee, jos oikein tiiraa.

Tutustuessa yritin pitää päässäni sen ydinajatuksen: mieti koiraa ja sen linjoja! Putken jälkeen ajattelin tehdä pakkovalssin, mutta jostain syystä muutinkin sen typeräksi vedoksi ja jokski muuksi. No ei toiminut. Ja ymmärrän kyllä nyt täysin miksi ei. Mullahan oli rintamasuunta koko ajan koiran ponnistuskohtaa kohden - dorka. Loffo tuli hienosti joka kerta juuri niin kuin pitikin :) Pakkovalssistakaan en ole varma onko se oikea juttu tuohon, mutta se toimi.

Hypyt pitää ohjata kunnolla yli, muuten tippuu rima. Tyhjään hyppääminen ja, jos jään taakse ovat haasteellisia - näitä täytyy treenata lisää. Mielestäni maltoin nyt käsien kanssa; ainakin yritin sen tiedostaa.

Rengas meni hienosti kovassa vauhdissa ja putken huutaessa edessä! On se vaan niin kuuliainen jätkä. Oikein semmonen lipilipi - kymppejä vaan koulussa tulee, kun vähän viitsii lukea. Aina ei ehkä viitsi.

Mitään maailmaa mullistavaa oivallusta ei eilen tullut; eiköhän niitä oo tälle viikolle / kuukaudelle tullut jo tarpeeksi :D. Kivalta tuntui mennä tuota pätkää ja mielestäni nyt huomioin koiraa koko ajan. Ei ollut päässä ihan niin kova kiire kuin joskus. Johtui ehkä osittain siitä, että rataprofiili oli sellainen, että ei siinä tullut itselle edes fyysisesti kiire missään kohtaa.

Tuota kiireen tuntua haluaisin pohtia joskus enemmänkin. Mistä se johtuu, että ihminen tuntee kiirettä? Joskushan toki on aidosti kiire, mutta aika paljon se on asioiden priorisoinnista ja kokonaisuuksien hahmottamisesta kiinni. Miten tuo sitten soveltuu agilityyn? Luulen, että kun pääsen syvemmälle tässä Loffo -ohjauksessa niin alan ymmärtämään tätäkin asiaa. Haluaisin mennä radalla rauhallisin mielin. Peace.