On tullut vähän taukoa kirjoittelusta sattuneista syistä. Oltiin lomalla Berliinissä viikon Samin kanssa ja sitten, kun ei ole omaa konetta niin ei töissä oikein usein ehdi blogia päivittelemään...kummallinen työpaikka!
Mutta kerrataas Seinäjokea, jos siitä vähän jäisi oppia mieleen paremmin. Kolme starttia oli ohjelmassa, tuomarina Harri ja Anne Huittinen. Loffo oli taas autossa odottamassa ja otin sen lämppäröitäväksi oman rataantutustumisen jälkeen. Fiilis oli ihan ok, ei jännittänyt läheskään niin paljon kuin Kokkolassa. Ei edes itkettänyt :D
Eka rata tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=ljXzw8h5rFc
Käytiin Jennin kanssa läpi kaikki radat ja lähes kaikki tässä esitetyt ohjauksiin liittyvät kommentit ovat häneltä. Kiitos taas :):)
- kontakteilta vapautan aina samalla tavalla ja myös liikkeellä
- jos joudun esim suoralla linjalla menemään Loffon takana, meidän linjojen pitää mennä vastakkain. Siis mun pitää ottaa sivuetäisyyttä enemmän ja juosta silleen kenoviivan muotoisesti kohti koiraa. Mä tajuan tän selityksen, joten se saa riittää :D
- kaikissa kohdissa, missä Loffo katsoo mua, olen myöhässä.
Ekan radan jälkeen olin ihan paniikissa. MÄ PÄÄSTIN SEN TULEEN, VAIKKA SE EI ISTUNUT. Tätä mä NIIN en halunnut IKINÄ tehdä. Että mä olin vihainen itselleni. Mun aivot ei vaan tajunnut sitä ennen kuin puomilla. Hidas mikä hidas ja hosuja mikä hosuja. Päätin, että never again, mutta kuinkas kävikään...
Toka rata:
http://www.youtube.com/watch?v=atBASySS7Vo&feature=related
Tässä muistin, että koiran pitää odottaa lähtölupaa istuen. Toinen puoli olisi ehkä ollut järkevämpi, jos uskaltaisin mennä kauemmas. Okserin jälkeistä kohtaa mietin kauan ja päädyin tähän suht rumaan ratkaisuun. Syynä oli se, että halusin Loffon antaa hypätä rauhassa okseri, kun valssissa olisin kuitenkin mennyt paukuttamaan kättä alas sen hypätessä.
Kepeille menee aika lujaa, pitäisikö sitä opettaa jotenkin hidastamaan, vai pitäisikö itse hidastaa. Ilmeisesti jälkimmäinen hidastaisi sitä koiraa ihan riittävästi :) Jollakin radalla olin osannut tämän tehdä, mutta eihän sitä nyt joka radalla voi muistaa.
Ennen pituutta auttamattomasti myöhässä. Syy miksi tein valssin oli taas välttely. Tällä kertaa leikkauksen välttely muutaman aidan päässä. Jatkossa aion ohjata radat niin kuin ne on parhaan taitoni mukaan ohjattavissa, enkä niin että yritän väkisin jotain nollia. Ei me niitä ansaita, jos ei osata mennä niin kuin on fiksuinta.
Loppu olikin pelkkää kaasutusta - jee. Tosin sivusuuntaetäisyyttä olisin voinut ottaa enemmän ja sen kenoviivajuoksun siihen mukaan.
Kolmas rata:
http://www.youtube.com/watch?v=jZOVVuOw_mg&feature=related
Tässä hyvin aluksi otan Loffoa hanskaan sen yrittäessä koomailla radalle päin. Siihen se sitten jäikin...Lähtörutiineissa liikaa kosken koiraan --> syö auktoriteetin rippeitä. Joo ja siellähän se seisoo ja Marjo pyytää matkaan. Voi V**** että oon sakee.
Jos luottaisin siihen lähdössä alku olisi kannattanut ottaa toiselta puolelta, niin en olisi jäänyt putkella jälkeen. Vekki ennen kepeille menevää hyppyä aika pro, vaikka itse sanonkin. Keppien jälkeinen hyppy olisi pitänyt ohjata ponnistuskohtaan eikä vain kääntää hartioilla, rimat tulee helposti alas. Tällä kertaa pysyi, mutta kolahti kyllä. Kuvista näkee, että tässä Loffo alkoi haukkumaan. Sitäkin ärsytti tommonen räpellys :P
Ja ennen puomia tuli niin nukahdus. Mun piti olla ihan jossain muualla, niinpä ohjaan koiraa kepeille, kun en osannut muutakaan tehdä kuin pyllistää. Mun darling tulee tietty pois sieltä, kun minä "pyydän". TÄNNNEEEE. Puomilta sitten ylösmenokontaktivirhe, kun hyppää sivusta sinne.
Muuten ihan kiva rata, mutta tuo lähtömunaus otti ja ottaa pattiin tosi rankasti. Itketti vaan radan jälkeen ja tunsin tosissani epäonnistuneeni. Otankohan mä vähän tosissani tän jutun...
Sitten niihin epiksiin. Lähdettiin Jennin ja Pou-tiaisen kanssa kohti Vöyriä. Pou-tiainen osallistui ekoihin epiksiinsä ja sivuhuomautuksena mainittakoon Hänen Einsteiniutensa voitti mölliradan nollalla. Way to go!
No niin tehtiin mekin 1 -luokan radalla. Oli kyllä hyvä juttu, että the Coach oli mukana, koska mua jännitti tosi lujaa. Outo hiihtäjä. Siis minä. No anyway, pääpointtina halusin pitää noi lähtöjutut. Jenni sit hihkasi just ennen mun vuoroa, että OTA SEN REMMI POIS. What?! Ooks ihan tosissas...edellinen koira oli just tulossa radalta ja mun pitäs päästää tää peto irti...no tietty tein niinku käskettiin ja eihän mun enkeli ny mihkään syöksynyt. Ja lähdössäkin istui kuin tatti, tosin se aina tekee niin ku JLe on mukana. Jostain kumman syystä :D
Oli aika hauska lähteä radalle, kun aluksi vöyrin kentällä oli kauhea pulina ja sitku oli meidän vuoro, niin aivan hiljaisuus. Miksi?! Mutta siitä tuli erikoinen olo. Tälläkin radalla mun kädet heiluu joka hypyllä - aivan kuin mun tarttis jotenkin auttaa Loffoa ylittään ne hypyt käsiä nostamalla. Ihan varmaan joo. Kolmas kontaktieste meinas olla mun hermorakenteelle liikaa ja vähän hosuen vapautin Loffon. Pääasia kuitenkin, että lähti vapautuksesta. Lopun valssi oli outo, mun valssit ei liiku mihinkään, ne vaan töpöttää paikallaan. Ihan kamalaa. Pitää näköjään ruveta valssaileen muuallakin - onneksi meillä on kesäjuhlat ensi viikolla!
Episrata tässä: http://looxorious.kuvat.fi/kuvat/Videos/loffo060511.mpg
Tällä viikolla on treenattu maanantaina ja tänään. Maanantaina oli valmennusryhmää Simon vetämänä. Oli pätkiä viikonlopun kolmosten kisoista ja mä olin niin ylpeä kun tajusin jopa yhdessä kohdassa mikä tekniikka siihen sopi ja sitten vielä muistin jälkeenpäin, että näinhän ne protkin teki! Tällä viikolla olen pitänyt Loffoa irti muiden koirien mennessä rataa, olen ollut kauempana nurmikkoalueella ja touhunnut sen kanssa jotain. Tänään pääsi livahtamaan, kun istuttiin käsi kädessä kivellä ja sit lofi päätti ottaa livohkat. Eipä tullu takas, vaan meni radalle. Onneks se ajettiin sieltä pois rivakasti eikä sattunut mitään sen kummempaa. Tätä EN halua kokea kisoissa. Pari ekaa kertaa se pysyy lähdössä kyllä nätisti, mutta sitten alkaa se koomatouhu. Käyn sitten joko ajamassa pois tai murahdan tai nostamassa niskakarvoista vähän parempaan asentoon. Tänään otti vähän pulttia mun liikkeestäkin, mutta en antanut tietenkään karata.
Huomenna epikset ja su Vöyrille 3 ykkösen starttia. Kivaa :) Kait. Yllätin itseni yks päivä ihan pokkana tutkailemassa kakkosluokan ratoja. Sitten jouduin oikein miettimään, että missä luokassa me ollaan. Ainiin, mehän ollaan vielä ykkösessä. Ainakin itseluottamus on sitten vissiin kohdillaan.
Vielä yhden jutun voisin mainita, tänään harjoiteltiin jaakotusta ja sitä en osaa. Mä teen jonku hypyn siinä välissä :D Mikäköhän sen ohjauksen nimi on?!
tiistai 17. toukokuuta 2011
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Jalat eivät ole maassa!
Voi härregyyd mitä kiksejä ihminen voi saada agilitysta. Ihan järkyttävän makeet fiilarit :) Heti tuli muistutus siitä miksi rakastan kilpailemista...ja miksi se taitaa ihan hyvin sopiakin mulle. Mutta lähdetään alusta kertaamaan eilisen tapahtumia.
Aamulla olin tosi hyvillä mielin lähdössä ajamaan kohti Kokkolaa. Ei ihan hirveesti jännittänyt, silleen sopivasti. Tykkään ajella itsekseni ja huudattaa musiikkia. Siinä tuntee olonsa jotenkin itsenäiseksi ja maailma on avoinna :) Kisapaikalle päästiin hyvissä ajoin ja kisakirja saatiin varmennettua heti. Ei hämminkiä. Kävin vähän kävelemässä ja sitten vein Loffon autoon. Loffo oli heti "out of control", kun päästiin kisapaikalle, ainoastaan lämppäriesteillä oli mun kanssa; muuten jossain muualla henkisesti.
Jäin katsomaan minien suorituksia ja sitten se alkoi hiipimään mahanpohjaa ylöspäin, aina silmiin asti. ITKU. Ei oo todellista. Mua alkoi itkettään koko tilanne; jännityskin joo, mutta ennen kaikkea se tosiasia, että mä vihdoin, siis VIHDOIN, pääsen oman koirani kanssa radalle. Oon tätä hetkeä odottanut siitä asti, kun Tasku oli noin 8 vee, eli 10 vuotta! Siitä on niin kauan, kun mulla on ollut oma kisakoira. Dono oli aika lähellä omaa, mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna tähän fiilikseen. Niin täydellistä. Siinä sitten pyyhiskelin silmäkulmia ja katselin minien suorituksia. Totesin kyllä, että ei meillä ihan hirveesti oo hävettävää radalla, sen verran mielenkiintoisen näköistä oli niiden meno.
Rata oli kiva ja sain hermoni kuriin jotenkin. Tiesin mitä oli tehtävä; kontaktit otetaan ja lähdössä pysytään. Tässä rata:
http://www.youtube.com/watch?v=SeAcItmcFAA
Tavoite täyttyi! Mutta ihme heilurikädet mulla! Ei ihme, jos rimat putoilee. Ihan kamalaa katsottavaa...Koira oli aivan perfetto.
Pienet jäähdyttelyt ja Loffis autoon odottelemaan seuraavaa rataa. Seuraavalla radalla olikin sitten keinu ja rengas, joita halusinkin päästä koittamaan. Esteet tämä koira osaa. Nyt tuli entistä vahvemmaksi se tunne, että koira osaa vaikka mitä, kun minä saan nuo typerät kädet ja olkapäät rauhoittumaan. Kesän teema onkin "en halua olla enää käsi" Ehhehhe. Virheitä tuli enemmän kuin laki sallii, mutta tulokseksi tuli "vain" 15. Taisi sihteeriltä jäädä muutama kirjaamatta. Puomin ylösmenokin siellä heilahtaa, vaikka yritin himmata vauhtia. Tässä siis tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=VDCj5ahqRZM
Taas jäähdyteltiin ja jätkä autoon elpaamaan. Kolmas rata oli hyppäri. Nyt olin päättänyt, että vien kunnolla jokaisen hypyn. En välitä vaikka menee pitkäksi kaarteet, vaan ohjaan jokaisen hypyn loppuun asti. Ja hallelujah, niinhän mä taisin tehdä ja saletisti natsas. Nollalla maaliin! Aivan huippua. Tähän rataan uskallan olla jopa tyytyväinen, mun mielestä kädet on jostain syystä paljon rauhallisemmat ja ohjaus muutenkin rauhallisempaa. Tosin kotona kommentoitiin seuraavasti...Sami: "onko sulla joku paikka kipee,kun sä juokset ku pskat housussa" Olavi "äiti näyttää ihan vauvalta" Heini "äiti kaunistelee" Juoksen kyllä hämärän jäykän näköisesti, mutta ei mulla kyllä tavaroita housuissa ollu! No hällä väliä, nolla tuli ja luokan voitto. JIPPIIII. Tässä vielä tämä ihanuus:
http://www.youtube.com/watch?v=9jmEZnlmdQA
Tällä radalla pidin edelleen kiinni periaatteistani; lähdössä ei fuskata. Tällä kertaa jätkä yritti kovasti. Oli superkooma päällä, mutta papukaijamerkki meikäläiselle, en antanut livistää. Hermo piti.
Yhteenvetona voisin todeta, että osaan toimia paineen alla. Toimin ehkä jopa paremmin kilpailutilanteessa kuin treeneissä. Plussaa myös siitä, että Loffo oli ihan samanlainen kuin treeneissä. Se menee aksaa vaikka katto putois päälle! En miettinyt muiden suorituksia yhtään; siinä vaiheessa oikeastaan vasta, kun tiesin, että meillä on 0, alkoi kiinnostaa, että monesko ollaan :) Sitä ennen ei yhtään. Aivan oikeesti.
Huomenna taitaa lähteä ilmot Seinäjoelle - coachki anto luvan :)
Aamulla olin tosi hyvillä mielin lähdössä ajamaan kohti Kokkolaa. Ei ihan hirveesti jännittänyt, silleen sopivasti. Tykkään ajella itsekseni ja huudattaa musiikkia. Siinä tuntee olonsa jotenkin itsenäiseksi ja maailma on avoinna :) Kisapaikalle päästiin hyvissä ajoin ja kisakirja saatiin varmennettua heti. Ei hämminkiä. Kävin vähän kävelemässä ja sitten vein Loffon autoon. Loffo oli heti "out of control", kun päästiin kisapaikalle, ainoastaan lämppäriesteillä oli mun kanssa; muuten jossain muualla henkisesti.
Jäin katsomaan minien suorituksia ja sitten se alkoi hiipimään mahanpohjaa ylöspäin, aina silmiin asti. ITKU. Ei oo todellista. Mua alkoi itkettään koko tilanne; jännityskin joo, mutta ennen kaikkea se tosiasia, että mä vihdoin, siis VIHDOIN, pääsen oman koirani kanssa radalle. Oon tätä hetkeä odottanut siitä asti, kun Tasku oli noin 8 vee, eli 10 vuotta! Siitä on niin kauan, kun mulla on ollut oma kisakoira. Dono oli aika lähellä omaa, mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna tähän fiilikseen. Niin täydellistä. Siinä sitten pyyhiskelin silmäkulmia ja katselin minien suorituksia. Totesin kyllä, että ei meillä ihan hirveesti oo hävettävää radalla, sen verran mielenkiintoisen näköistä oli niiden meno.
Rata oli kiva ja sain hermoni kuriin jotenkin. Tiesin mitä oli tehtävä; kontaktit otetaan ja lähdössä pysytään. Tässä rata:
http://www.youtube.com/watch?v=SeAcItmcFAA
Tavoite täyttyi! Mutta ihme heilurikädet mulla! Ei ihme, jos rimat putoilee. Ihan kamalaa katsottavaa...Koira oli aivan perfetto.
Pienet jäähdyttelyt ja Loffis autoon odottelemaan seuraavaa rataa. Seuraavalla radalla olikin sitten keinu ja rengas, joita halusinkin päästä koittamaan. Esteet tämä koira osaa. Nyt tuli entistä vahvemmaksi se tunne, että koira osaa vaikka mitä, kun minä saan nuo typerät kädet ja olkapäät rauhoittumaan. Kesän teema onkin "en halua olla enää käsi" Ehhehhe. Virheitä tuli enemmän kuin laki sallii, mutta tulokseksi tuli "vain" 15. Taisi sihteeriltä jäädä muutama kirjaamatta. Puomin ylösmenokin siellä heilahtaa, vaikka yritin himmata vauhtia. Tässä siis tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=VDCj5ahqRZM
Taas jäähdyteltiin ja jätkä autoon elpaamaan. Kolmas rata oli hyppäri. Nyt olin päättänyt, että vien kunnolla jokaisen hypyn. En välitä vaikka menee pitkäksi kaarteet, vaan ohjaan jokaisen hypyn loppuun asti. Ja hallelujah, niinhän mä taisin tehdä ja saletisti natsas. Nollalla maaliin! Aivan huippua. Tähän rataan uskallan olla jopa tyytyväinen, mun mielestä kädet on jostain syystä paljon rauhallisemmat ja ohjaus muutenkin rauhallisempaa. Tosin kotona kommentoitiin seuraavasti...Sami: "onko sulla joku paikka kipee,kun sä juokset ku pskat housussa" Olavi "äiti näyttää ihan vauvalta" Heini "äiti kaunistelee" Juoksen kyllä hämärän jäykän näköisesti, mutta ei mulla kyllä tavaroita housuissa ollu! No hällä väliä, nolla tuli ja luokan voitto. JIPPIIII. Tässä vielä tämä ihanuus:
http://www.youtube.com/watch?v=9jmEZnlmdQA
Tällä radalla pidin edelleen kiinni periaatteistani; lähdössä ei fuskata. Tällä kertaa jätkä yritti kovasti. Oli superkooma päällä, mutta papukaijamerkki meikäläiselle, en antanut livistää. Hermo piti.
Yhteenvetona voisin todeta, että osaan toimia paineen alla. Toimin ehkä jopa paremmin kilpailutilanteessa kuin treeneissä. Plussaa myös siitä, että Loffo oli ihan samanlainen kuin treeneissä. Se menee aksaa vaikka katto putois päälle! En miettinyt muiden suorituksia yhtään; siinä vaiheessa oikeastaan vasta, kun tiesin, että meillä on 0, alkoi kiinnostaa, että monesko ollaan :) Sitä ennen ei yhtään. Aivan oikeesti.
Huomenna taitaa lähteä ilmot Seinäjoelle - coachki anto luvan :)
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Tunnelmia ennen kisoja
Jenni tuli eilen vetämään valmennusryhmän treenejä. Kyllä hieman ihmetytti, kun monta oli poissa - itse en olisi jäänyt millään pois, vaikka Jennin valmennukseen pääsen muutenkin. Jouduin ottamaan Heininkin mukaan, kun perheen miehet sairastivat. Huippuharkat oli! Heinikin jaksoi melkein 3 tuntia hallilla vallan mainiosti. Siitä on tullut kyllä jo niin iso tyttö. Aivan ihanaa, kun ei tarvitse joka hetki pelätä jotain ihmeraivaria, Olavi hoitaa nykyään sen puolen :P
Rata oli tosi kiva; alkuun teknistä vääntöä, välillä vähän irroiteltiin, mutta koko ajan piti olla hanskassa. Ja Loffohan oli. Että se pieni on kuuliainen mussukka. Lähtökin saatiin toimimaan, kun Jenni karjaisi. Otan varmaan Jennin takin mukaan Kokkolaan, että jätkä luulee pelottavan tädin olevan siellä :D Toisella kerralla tulin radalle Loffo irti ja pidin sen hanskassa suullisilla käskyillä, enkä remmillä. Toimi jo heti paljon paremmin. Näinhän kirjoitin tuolla jo aikaisemminkin, että mun pitäisi tehdä, mutta taas on jäänyt johonkin takaraivoon tuo juttu.
Tärkein muistutus mulle oli taas oman liikkeen (ja asenteen) rauhoittaminen. Tuntuu, että joka kerta kirjoitan samoista asioista, mutta oon mä mielestäni kehittynytkin. Keskityn rataan tutustumiseen paljon paremmin kuin aikaisemmin, yritän ymmärtää. Toteutus on vielä vähän vaiheessa, mutta onnistuessaan toimii jo tosi hienosti. Näin se vaan on, että kun treenaa ja hommaa parempiensa valmennusta, sitä itse kehittyy. Jos pysyy omalla mukavuusalueellaan koko ajan, ei tapahdu muutosta. Pitää haastaa. Siitä tykkään. Itsensä ylittämisestä ja kehittymisestä.
Äsken käytiin lounaalla coachin kanssa ja tuli taas hyviä ajatuksia. Haluan viikonloppuna tehdä radan, jossa Loffo tietää aina mihin ollaan menossa ja, että minä olen rauhallinen. Täytyy käydä työterveydessä sitä ennen, että saa niitä pillereitä...Tuloksia en katso! Inhottaa pelkkä ajatuskin, että en tiedä meidän tulosta, mutta sounot. Nyt on kasvun paikka. Menen tekemään meidän suoritusta: mun ja Loffon. En kenenkään muun, enkä kilpaile kenenkään muun kanssa. Tiedän, että jos siihen pystyn, se näkyy tuloksissa.
Rata oli tosi kiva; alkuun teknistä vääntöä, välillä vähän irroiteltiin, mutta koko ajan piti olla hanskassa. Ja Loffohan oli. Että se pieni on kuuliainen mussukka. Lähtökin saatiin toimimaan, kun Jenni karjaisi. Otan varmaan Jennin takin mukaan Kokkolaan, että jätkä luulee pelottavan tädin olevan siellä :D Toisella kerralla tulin radalle Loffo irti ja pidin sen hanskassa suullisilla käskyillä, enkä remmillä. Toimi jo heti paljon paremmin. Näinhän kirjoitin tuolla jo aikaisemminkin, että mun pitäisi tehdä, mutta taas on jäänyt johonkin takaraivoon tuo juttu.
Tärkein muistutus mulle oli taas oman liikkeen (ja asenteen) rauhoittaminen. Tuntuu, että joka kerta kirjoitan samoista asioista, mutta oon mä mielestäni kehittynytkin. Keskityn rataan tutustumiseen paljon paremmin kuin aikaisemmin, yritän ymmärtää. Toteutus on vielä vähän vaiheessa, mutta onnistuessaan toimii jo tosi hienosti. Näin se vaan on, että kun treenaa ja hommaa parempiensa valmennusta, sitä itse kehittyy. Jos pysyy omalla mukavuusalueellaan koko ajan, ei tapahdu muutosta. Pitää haastaa. Siitä tykkään. Itsensä ylittämisestä ja kehittymisestä.
Äsken käytiin lounaalla coachin kanssa ja tuli taas hyviä ajatuksia. Haluan viikonloppuna tehdä radan, jossa Loffo tietää aina mihin ollaan menossa ja, että minä olen rauhallinen. Täytyy käydä työterveydessä sitä ennen, että saa niitä pillereitä...Tuloksia en katso! Inhottaa pelkkä ajatuskin, että en tiedä meidän tulosta, mutta sounot. Nyt on kasvun paikka. Menen tekemään meidän suoritusta: mun ja Loffon. En kenenkään muun, enkä kilpaile kenenkään muun kanssa. Tiedän, että jos siihen pystyn, se näkyy tuloksissa.
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Läpi meni, että nasahti!
Ja niin lähti ekat kisailmot matkaan! Heti ensimmäisenä asiana töissä. Aika siistiä.
Olin eilen etukäteen päättänyt, että eka radan on mentävä nollana läpi ja hittolainen - sehän meni! Aivan loistavaa.
Tulihan niitä rimojakin eilen, mutta nyt alan tajuta miksi niitä tulee. Leikkaukset tuottivat ongelmia. Miksiköhän leikkausten treenaaminen on jäänyt niin vähälle?! Ihan perusjuttu.
Mutta en nyt tällä hetkellä jaksa miettiä noita kehityskohteita; niitähän riittää. Oon vaan niin tyytyväinen, että sain aiheutettua itselleni painetta ja pystyin sen alla toimimaan. Loffo oli niin taitava ja innokas.
Olin eilen etukäteen päättänyt, että eka radan on mentävä nollana läpi ja hittolainen - sehän meni! Aivan loistavaa.
Tulihan niitä rimojakin eilen, mutta nyt alan tajuta miksi niitä tulee. Leikkaukset tuottivat ongelmia. Miksiköhän leikkausten treenaaminen on jäänyt niin vähälle?! Ihan perusjuttu.
Mutta en nyt tällä hetkellä jaksa miettiä noita kehityskohteita; niitähän riittää. Oon vaan niin tyytyväinen, että sain aiheutettua itselleni painetta ja pystyin sen alla toimimaan. Loffo oli niin taitava ja innokas.
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Checkpoint -päivä
Tänään on päätöksien aika. Vaikkakin olen jo tietämättäni julistanut meneväni Kokkolaan kisoihin, mutta voinen muuttaa mieleni :)
Kiinnitän tänään treeneissä huomiota seuraaviin asioihin:
- ohjaanko ponnistuskohtaan?
- liikunko järkeviä linjoja, ei esteitä kohti, vaan ohjauslinjoja?
- kerronko koiralleni selkeästi seuraavan esteen?
- mietinkö koiran linjat ja sitä myöten omat liikkumiseni?
- maltanko pitää kontakteilla kauemmin kuin sadasosasekunnin?
- saanko lähtöön jonkin idean? En oleta, että se toimii, kun ei olla kertaakaan vielä sitä harjoiteltu aikaisemmin mainitsemallani tavalla, mutta saanko ajatuksesta kiinni?
Jos kaikki nuo natsaa, niin todnäk tulostaso on sen mukainen ja olemme kisavalmiit :) Jos ei, niin harjoittelu jatkuu. Marjon pääharjoittelu.
Kiinnitän tänään treeneissä huomiota seuraaviin asioihin:
- ohjaanko ponnistuskohtaan?
- liikunko järkeviä linjoja, ei esteitä kohti, vaan ohjauslinjoja?
- kerronko koiralleni selkeästi seuraavan esteen?
- mietinkö koiran linjat ja sitä myöten omat liikkumiseni?
- maltanko pitää kontakteilla kauemmin kuin sadasosasekunnin?
- saanko lähtöön jonkin idean? En oleta, että se toimii, kun ei olla kertaakaan vielä sitä harjoiteltu aikaisemmin mainitsemallani tavalla, mutta saanko ajatuksesta kiinni?
Jos kaikki nuo natsaa, niin todnäk tulostaso on sen mukainen ja olemme kisavalmiit :) Jos ei, niin harjoittelu jatkuu. Marjon pääharjoittelu.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Tanjan kanssa hallilla
Pitkästä aikaa, ekaa kertaa koko talveen päästiin yhtä aikaa rakkaan ystävän kanssa treenaamaan. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa miten Linda ja Tanja olivat kehittyneet. Ja olivathan ne :)
Rakennettiin ex tempore 13 (?) esteen pätkä, jossa oli paljon suoraa. Harjoittelin erikseen okseria, joka sitten laitettiin radallekin. Loffo ei pudottanut rimoja! Ehkä siis jonkusen koko treenien aikana. Olisinkohan mä näin nopeasti sisäistänyt sen ponnistuskohta -asian?! Kait sen pian unohdan taas :D Kaikki sujui: leikkaukset keppien takana, kontaktit, keinu meni hienosti, putkeen lähetykset kaukaa jne jne. Kyllä oli hyvä olo ja itsevarmuus sai sitä tarvitsemaani pönkitystä onnistuneiden suoritusten kautta.
Jotain käännöksiä fiilailtiin, ja Tanja muistutti mua tärkeästä asiasta, jota olen unohtanut toteuttaa. Vaihtelua kontakteilla vapauttamiseen. Teen tätä kyllä silloin, kun teen kontaktitreeniä erikseen, mutta radan suorittamisen yhteydessä lähes aina vapautan samoihin aikoihin. En ikinä ole antanut sen lähteä ilman yes -lupaa, mutta varmasti tällä voi olla vaikutusta tulevaisuudessa, jos aina teen samalla tavalla. Joten lisätään treeniohjelmaan, kun en muuten näköjään muista.
Lähdöt olivat haasteellisia; aloitti sen koomahiippailun. Maanantaina toimi se, että jätin lelun; tiistaina ei. Eilen sitten toimi se, että jätin sen maahan ja lähdin juoksemaan. Silloin ei tullut koomaa. Agilitypsykoterapeuttivalmentajani Jenni L. konsultoi mua aamulla, että ongelma syntyy jo siitä kuinka olen sen opettanut tulemaan lähtöön. Näin on.
Jatkossa siis harjoitellaan lähtörutiineja. Loffolla pitää olla kontakti muhun, sen pitää olla aktiivinen mua kohtaan. Kooman ei saa antaa tulla päälle, vaan se pitää katkaista. Aion nyt yrittää silleen, että otan remmin pois edellisen koiran mennessä (täytyy treeneissä varoittaa edellistä..;)), otan seuraamista tms ja vaadin siltä keskittymistä muhun. Nyt olen antanut sen mennä siinä koomatilassa lähtöön; olen kyllä vaatinut sivulle tuloa ja en ole enää aikoihin koskenut siihen, mutta olen silti antanut sen aijata esteitä. Ehkä olen vähän jopa ajatellut, että onpa makeeta, kun se on noin täpinässä :D Tunnustan.
Kaiken kaikkiaan tämän viikon treenisaldo on reilusti positiivisella puolella. Ollaan itse asiassa edellä noin 4 viikkoa treenisuunnitelmaa, kun tyyppi oppi ihan pikkasen nopeemmin keinun ja renkaan yms kuin olin ajatellut?! Mitäs nyt sit :D Ensi viikon maanantain perusteella teen päätöksen Kokkolan kisoista...Siihen asti yritetään taukoilla ja käydä vähän juoksentelemassa. Ehkä jokunen lähtötreeni mahtuu mukaan myös puunkiertotreeneissä..
Rakennettiin ex tempore 13 (?) esteen pätkä, jossa oli paljon suoraa. Harjoittelin erikseen okseria, joka sitten laitettiin radallekin. Loffo ei pudottanut rimoja! Ehkä siis jonkusen koko treenien aikana. Olisinkohan mä näin nopeasti sisäistänyt sen ponnistuskohta -asian?! Kait sen pian unohdan taas :D Kaikki sujui: leikkaukset keppien takana, kontaktit, keinu meni hienosti, putkeen lähetykset kaukaa jne jne. Kyllä oli hyvä olo ja itsevarmuus sai sitä tarvitsemaani pönkitystä onnistuneiden suoritusten kautta.
Jotain käännöksiä fiilailtiin, ja Tanja muistutti mua tärkeästä asiasta, jota olen unohtanut toteuttaa. Vaihtelua kontakteilla vapauttamiseen. Teen tätä kyllä silloin, kun teen kontaktitreeniä erikseen, mutta radan suorittamisen yhteydessä lähes aina vapautan samoihin aikoihin. En ikinä ole antanut sen lähteä ilman yes -lupaa, mutta varmasti tällä voi olla vaikutusta tulevaisuudessa, jos aina teen samalla tavalla. Joten lisätään treeniohjelmaan, kun en muuten näköjään muista.
Lähdöt olivat haasteellisia; aloitti sen koomahiippailun. Maanantaina toimi se, että jätin lelun; tiistaina ei. Eilen sitten toimi se, että jätin sen maahan ja lähdin juoksemaan. Silloin ei tullut koomaa. Agilitypsykoterapeuttivalmentajani Jenni L. konsultoi mua aamulla, että ongelma syntyy jo siitä kuinka olen sen opettanut tulemaan lähtöön. Näin on.
Jatkossa siis harjoitellaan lähtörutiineja. Loffolla pitää olla kontakti muhun, sen pitää olla aktiivinen mua kohtaan. Kooman ei saa antaa tulla päälle, vaan se pitää katkaista. Aion nyt yrittää silleen, että otan remmin pois edellisen koiran mennessä (täytyy treeneissä varoittaa edellistä..;)), otan seuraamista tms ja vaadin siltä keskittymistä muhun. Nyt olen antanut sen mennä siinä koomatilassa lähtöön; olen kyllä vaatinut sivulle tuloa ja en ole enää aikoihin koskenut siihen, mutta olen silti antanut sen aijata esteitä. Ehkä olen vähän jopa ajatellut, että onpa makeeta, kun se on noin täpinässä :D Tunnustan.
Kaiken kaikkiaan tämän viikon treenisaldo on reilusti positiivisella puolella. Ollaan itse asiassa edellä noin 4 viikkoa treenisuunnitelmaa, kun tyyppi oppi ihan pikkasen nopeemmin keinun ja renkaan yms kuin olin ajatellut?! Mitäs nyt sit :D Ensi viikon maanantain perusteella teen päätöksen Kokkolan kisoista...Siihen asti yritetään taukoilla ja käydä vähän juoksentelemassa. Ehkä jokunen lähtötreeni mahtuu mukaan myös puunkiertotreeneissä..
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Ponnistuskohtia ja herrrrrrneitä
Eilen kävin valmennusryhmän treeneissä, menin jo kuuden maissa, kun äiti tuli hoitamaan lapsia ja pääsin livahtamaan. Super Mom taas asialla ;) Otin ennen harkkoja Loffon kanssa hyppyä eri häiriöillä, rima 60cm. Ei tiputtanut varmaan kertaakaan, kun muistin sen ponnistuskohta -ohjauksen. Lähtöön jäämistäkin harjoiteltiin moneen otteeseen ja aina se sieltä yritti vähän hiippailla, mutta oli jotenkin paremmin hanskassa kuin silloin, kun ollaan oikeesti lähdössä. Jotakin hämärää tässä on.
Hanna tuli vetämään valmennusryhmän harkkoja; ratana oli SM -finaaliradasta pätkä joltain vuodelta. Lähdössä alkoi taas niin maailman rasittavin hiippailu. Palauttelin ja lopulta karjaisin. Jotenkin päästiin matkaan, mutta näköjään tuo lähtöhiippailu kostautuu aina kontakteilla valumisena. Näin olen tulkinnut, en tiedä pitääkö paikkansa. Ottaa kyllä paikan kontaktilla, mutta ei malta odottaa yes -käskyä vaan hiippailee koomassa. Tässä vaiheessa otsikossa viittaamani herne alkoi olemaan jo hyvin syvällä nenässä. "Mikä tässä mättää, mä en ala enää mitään!" Teki mieli vetää itkupotkuraivarit! Hanna onneksi kulki mun vieressä ja hoki, että rauhoitu, vedä syvään henkeä, agility on kivaa :D Se auttoi.
Lähdin vielä kerran yrittämään, heitin ex tempore lelun jonnekin lähtöalueen taakse. Loffo pysyi paikalla!! Lähdin viemään rataa ja halleluja! se meni hienosti! Kontaktit toimi - ei hiippaillut, kepeille irtos ku pieni erkki, kesti ohjausta hyvin, vaikka lelu kummitteli selkeästi mielessä. Olisko tässä se meidän lääke sitten kuitenkin?! Kaksi magneettia - esteet ja lelu. Molemmat vetää puoleensa, mutta esteet tehdään ekana, sit saadaan lelu. Voisko se olla näin yksinkertaista? Täytyy testata tänään uudemman kerran, kun mennään illalla Tanjan kanssa.
Rimoja ei radalla tullut alas varmaan kuin kerran, kun maltoin ohjata ponnistuskohtaan. Olin niin hyvällä mielellä treenien jälkeen, kun näyttää taas kovin valoisalta. Miksiköhän mun aksailukin on yhtä vuoristorataa?! Välillä meinaan lopettaa ja välillä oon aivan fiiliksissä! Ehkä se siksi sopii mulle lajina niin hyvin, kun ollaan niin samanlaisia :D
Hanna tuli vetämään valmennusryhmän harkkoja; ratana oli SM -finaaliradasta pätkä joltain vuodelta. Lähdössä alkoi taas niin maailman rasittavin hiippailu. Palauttelin ja lopulta karjaisin. Jotenkin päästiin matkaan, mutta näköjään tuo lähtöhiippailu kostautuu aina kontakteilla valumisena. Näin olen tulkinnut, en tiedä pitääkö paikkansa. Ottaa kyllä paikan kontaktilla, mutta ei malta odottaa yes -käskyä vaan hiippailee koomassa. Tässä vaiheessa otsikossa viittaamani herne alkoi olemaan jo hyvin syvällä nenässä. "Mikä tässä mättää, mä en ala enää mitään!" Teki mieli vetää itkupotkuraivarit! Hanna onneksi kulki mun vieressä ja hoki, että rauhoitu, vedä syvään henkeä, agility on kivaa :D Se auttoi.
Lähdin vielä kerran yrittämään, heitin ex tempore lelun jonnekin lähtöalueen taakse. Loffo pysyi paikalla!! Lähdin viemään rataa ja halleluja! se meni hienosti! Kontaktit toimi - ei hiippaillut, kepeille irtos ku pieni erkki, kesti ohjausta hyvin, vaikka lelu kummitteli selkeästi mielessä. Olisko tässä se meidän lääke sitten kuitenkin?! Kaksi magneettia - esteet ja lelu. Molemmat vetää puoleensa, mutta esteet tehdään ekana, sit saadaan lelu. Voisko se olla näin yksinkertaista? Täytyy testata tänään uudemman kerran, kun mennään illalla Tanjan kanssa.
Rimoja ei radalla tullut alas varmaan kuin kerran, kun maltoin ohjata ponnistuskohtaan. Olin niin hyvällä mielellä treenien jälkeen, kun näyttää taas kovin valoisalta. Miksiköhän mun aksailukin on yhtä vuoristorataa?! Välillä meinaan lopettaa ja välillä oon aivan fiiliksissä! Ehkä se siksi sopii mulle lajina niin hyvin, kun ollaan niin samanlaisia :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)