Eilen sitten päräytin Kokkolaan kisaamaan. Mua ei huvittanut, pää oli aamusta asti kipee ja lapset kiukutellut. Väsyttikin. Sitten ajattelin jo, että kun mä en osaa ohjata niin mitä sinne nyt sit lähteä itteensä mokaamaan. No, niinhän siinä sitten kävi - kaksi hylättyä ja eka semmonen, että ei jääny paljon jälkipolville kerrottavaa. Käännetään nyt kuitenkin veistä haavassa, jospa tuonne aivosolujen uumeniin jäisi jotain opittavaa tästä...
A -kisa
Tuomarina Katarina Virkkala. Rataprofiili ei mikään mahdoton, mutta en keksinyt mitään kohtaa (paitsi alun suora) missä olisin voinut toteuttaa asettamaani tavoitetta; ohjata ajoissa suorilla ja kääntää aikaisin. Siis olihan niitä kohtia, mua ei vaan huvittanut...
Loffo nousee lähdössä seisomaan, minä pyydän matkaan. Eka BIIIIG MISTAKE. Eka rima alas. Kolmas este kepit, liian kovaa sisään ja jättää tokan välin pujottelematta. Minä RYNNIN. Toka BIIIIG MISTAKE. Viides este puomi, ylösmenokontaktivirhe --> lähti hakeen jotain muuta estettä ja tuli sivusta puomille. Alasmenolta fuskas, ei pysähtynyt. Palautan! HOOORRAYYYY! Osasin jotakin oikein. Vapautan siitä putkeen ja pois. Tää oli eka kerta ikinä mun kisaurallani, kun olen palauttanut koiran kontakteille. Muuten tossa "radassa (5 estettä) ei jäänyt ihan hirveesti hurrattavaa. Jälkikäteen, kun ajattelin niin olin jo ihan ku lapsi, jolta on viety tikkari ja legotkin patterin välissä. ÄLÄ IKINÄ LUOVUTA ENNEN RATAA! Ja sitäpaitsi Loffo hyppii heti silmlle, jos mä yritän olla joku tuire kaimio. Tai balettitanssija.
B -rata
Siellä oli pöytä. No, ei se ihan hirveän suuria tuntemuksia mussa herättänyt, eihän me sitä osata (huom! taas positiivinen ajattelu kunniassa). Olin kuitenkin ihan pikkiriikkisen sisuuntunut ekasta radasta ja ajattelin, että nyt ei lähdössä töpeksitä eikä kontakteilla. Hitto, se osaa ne. 100%.
Otin Loffon autosta ja mentiin starttiin. Lähdettiin jo kolmantena. Olin koko ajan ku joku armeijan vääpeli tai siis joku semmonen jota ei paljo naurata ja jolle ei kannata tulla ryppyileen. Mun pikkubc oli vähän ihmeissään ja lähdössä ekan kerran varmaan ikinä SE OTTAA MUHUN KONTAKTIN! Härregyyd. Istuu jotenkin ihmeellisesti sivuittain ja vähän vaivautuneen näköisenä kattelee johonkin muualle, mutta katsoo kuitenkin mua välillä ihmeissään. Reppana :D
Olin suunnitellutkin niin, että lähdetään suht yhtäaikaa. Alku oli suoraa Aalle asti, jossa jätkä meinas fuskata, mutta ei sit viittinytkään...Muurin pala putos, pöydältä hypättiin pari kertaa pois. Pöydän jälkeen jäin ihastelemaan ehkä noin nanosekunniksi, kun Loffo irtosi hienosti yhdelle hypylle. Sitten tietty unohdin vetää sen kunnolla pois väärästä putken päästä ja sinnehän se livahti. Jatkoin kuin ei mitään olisi tapahtunut. PLUSSAAA mulle. Puomin kontakti vaadittiin kunnolla, vaikka oli sivuetäisyyttä putken takia. Kepeillä vielä vähän haahuiltiin, yksi väli jäi pujottelematta ja sitten loppusuora.
Loppusuoralla katteli mua tosi paljon, ku kiljasin keppien jälkeen aika riehakkaan jessin. Anyway, tulipa todettua, että tuon koiran kanssa ei kannata lähteä mitään kiltti -ohjauksia tekemään. Jos mulla on oma pää mukana ja kunnossa, niin tuloskin on jo paljon parempi. Ei tommosella masistelulla pääse mihinkään. Ehkä mun pitää ottaa musiikki mukaan, jos en muuten pääse vireeseen. Musiikista saan aina tosi hyvät fiilikset ja oikealla biisillä saan kyllä itteni viritettyä vaikka mihin.
Taitoa toki tarvitaan lisää vielä rutkasti, mutta sitähän saadaan, kun treenataan oikeita asioita oikealla tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti