Kun puhutaan tasaisista suorituksista, ei puhuta meistä. Kun puhutaan tasaisesta sekoilusta, voidaan jo puhua meistä. Noh, ehkä olen hieman ankara itselleni.
Eilen siis Kokkolassa. Jouduin ottamaan Heinin mukaan, kun Samilla alkaa menemään pikkasen herne nenään yh -isän roolissa. No, eipä ihme, kauan se on jaksanutkin. Kun päästiin perille Heini ensi töikseen avaa häkin oven, kun minä otan jotain tavaroita autosta. "Äiti, Loffo on tuolla" ja naurua. "Siis missä se on?" "No tuolla kentällä" Onneksi kisat oli sisällä, kun meidän ukko seisoo keskellä treenikenttää vähän sen näköisenä, että tiedän olevani väärässä paikassa. Haen sen takatukasta takaisin ja nalkutan todella ärsyttävästi Heinille. Mielestäni tietenkin aiheesta.
Hetkeä myöhemmin. Treenaan Loffon kanssa pujottelua samaisella hiekkakentällä, seurakaverin australianterrieri menee keinua. Loffo huomaa tämän ja eiköhän machoilupuuskassaan syöksy ärisemään. No, ärrieriä ei tarvitse kauheasti yllytellä, siellähän jätkät ärisi keskenään. Huaaah.
En sitten oikein muista mitään mistään. En pystynyt keskittymään juuri mitään ja sehän näkyy heti tuloslistalla. Molemmat radat hylätyiksi. Loffo kävi kuumana ja mä olin varmaan hermona. Yritti ryppyillä lähdössä, mutta auttaa, kun en käännä sille selkää ollenkaan. Meni tosi hyvää vauhtia, mutta vaatii mun 100% keskittymisen, muuten en osaa mitään. Mun pitää keskittyä joka kohtaan, jokaiseen pieneenkin ohjaukseen ja liikkeeseen. En voi vaan juosta. Kaikki linjat, kaikki estevälit pitää tulla takaraivosta, niitä ei voi improvisoida näillä taidoilla.
Nyt tulee pieni kisatauko. Onneksi. Saadaan ehkä pakkaa vähän kasaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti