Tänään sain mennä Jennin ja Markon luo treenaamaan. Tulipa taas paljon asiaa. Me ei koskaan päästä paria estettä pidemmälle kerralla, kun aina tulee jotain häikkää. Suurimpana oppina oli tällä(kin) kertaa Loffon epävarmuus. Epävarmuus siis siinä mielessä, että se kyselee paljon. Nyt on pakko alkaa laittaan sitä palkkaa eteen, se ei saa tulla multa. Tätä oon nyt itselleni hokenut kuukausitolkulla, en vaan tajuu miksi sitä ei ole tullut toteutettua. Aina muka ollut jotain vääntökohtia missä se ei mun mielestä ole ollut toimiva ratkaisu.
Nyt pitää laittaa treeniradat semmoisiksi, että pystyn sitä palkkaamaan itsevarmuudesta ja siitä, että se hakee itse esteitä. Täytyy varmaan käydä itsekseen harkkaamassa, että saa semmoisia pätkiä kuin mitä me tarvitaan.
Sain lopuksi koittaa Luxus -agilitya ja olipa kivaa. En kyllä yhtään ihmettele, että tuommoisen koiran kanssa on niin huippua mennä. Ihan täydellistä, jopa minä sain sen menemään miten pitikin. Lyhyen pätkän tokikin vaan. Toi oli tosi hyvä herätys mun pääkopalle siitä minkälaiseksi Loffon haluan. Palo lajiin sillä on jo, nyt pitää vaan ruokkia irtoamista ja itsenäisyyttä. Potentiaalia vauhtiin sillä on vaikka kuinka paljon; sen näkee jo radanpätkistä missä se saa mennä täydessä vauhdissa.
Mekin siis aloitamme nyt matkan kohti tavoitetta; haluan Loffosta mun oman Luxusaksakoiran!
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
lauantai 4. kesäkuuta 2011
Henkimaailman juttuja osa II
Tänään mulla syttyi lamppu ja tajusin mitä EN ole tehnyt kisatessani. Mä en ole oikeesti keskittynyt. Jotenkin musta on tuntunut hassulta ja olen ajatellut, että muut ajattelevat mun ottavan agilityn jotenkin liian tosissani, jos keskityn kunnolla. Mutta mitä sillä on oikeesti väliä?! Jos mä haluan kisata, niin kait sit haluan tehdä radalla parhaan osaamiseni mukaan eikä sen mitä muut ajattelee pitäis vaikuttaa pätkän vertaa.
Mulle keskittyminen tarkoittaa sitä, että olen todella keskittynyt tulevaan suoritukseen, en välttämättä kikattele ja rupattele muiden kanssa ennen suoritusta. Keskityn koiraani ja siihen rataan. Keskityn oikean fiiliksen luomiseen. Fiilis on mulle huipputärkeä; en voi lähteä radalle vaan juoksentelemaan. Mulla täytyy olla asennetta matkassa ja sitä en saa luotua ellen keskity sen luomiseen.
Millä sitten oikea asenne luodaan? Sitä täytyy nyt alkaa testailemaan kisatilanteissa ja kehittää rutiinit, jotta saan sen oikean driven päälle joka kerta. Taustatekijöistä riippumatta. Joskus varmaan oikea asenne tulee helpommalla työllä ja joskus se pitää hakea kovalla tuskalla.
Mä joskus ajattelin, että mun pitäisi rauhoittua ennen kisatilannetta. Mutta ehkä se on väärin. Mä en saa olla hermostunut, mutta ei mun mielen tarvi rauhallinen olla. Mun pitää olla keskittynyt ja täynnä adrea. Suunnata se adrenaliini oikeaan suuntaan.
Nyt täytyy ensi viikonloppuna keskittyä tähän(kin) :) ja antaa se arvo kisaamiselle mikä sille kuuluu. Mun mielestä.
Mulle keskittyminen tarkoittaa sitä, että olen todella keskittynyt tulevaan suoritukseen, en välttämättä kikattele ja rupattele muiden kanssa ennen suoritusta. Keskityn koiraani ja siihen rataan. Keskityn oikean fiiliksen luomiseen. Fiilis on mulle huipputärkeä; en voi lähteä radalle vaan juoksentelemaan. Mulla täytyy olla asennetta matkassa ja sitä en saa luotua ellen keskity sen luomiseen.
Millä sitten oikea asenne luodaan? Sitä täytyy nyt alkaa testailemaan kisatilanteissa ja kehittää rutiinit, jotta saan sen oikean driven päälle joka kerta. Taustatekijöistä riippumatta. Joskus varmaan oikea asenne tulee helpommalla työllä ja joskus se pitää hakea kovalla tuskalla.
Mä joskus ajattelin, että mun pitäisi rauhoittua ennen kisatilannetta. Mutta ehkä se on väärin. Mä en saa olla hermostunut, mutta ei mun mielen tarvi rauhallinen olla. Mun pitää olla keskittynyt ja täynnä adrea. Suunnata se adrenaliini oikeaan suuntaan.
Nyt täytyy ensi viikonloppuna keskittyä tähän(kin) :) ja antaa se arvo kisaamiselle mikä sille kuuluu. Mun mielestä.
perjantai 3. kesäkuuta 2011
Henkimaailman juttuja
Eilen sitten päräytin Kokkolaan kisaamaan. Mua ei huvittanut, pää oli aamusta asti kipee ja lapset kiukutellut. Väsyttikin. Sitten ajattelin jo, että kun mä en osaa ohjata niin mitä sinne nyt sit lähteä itteensä mokaamaan. No, niinhän siinä sitten kävi - kaksi hylättyä ja eka semmonen, että ei jääny paljon jälkipolville kerrottavaa. Käännetään nyt kuitenkin veistä haavassa, jospa tuonne aivosolujen uumeniin jäisi jotain opittavaa tästä...
A -kisa
Tuomarina Katarina Virkkala. Rataprofiili ei mikään mahdoton, mutta en keksinyt mitään kohtaa (paitsi alun suora) missä olisin voinut toteuttaa asettamaani tavoitetta; ohjata ajoissa suorilla ja kääntää aikaisin. Siis olihan niitä kohtia, mua ei vaan huvittanut...
Loffo nousee lähdössä seisomaan, minä pyydän matkaan. Eka BIIIIG MISTAKE. Eka rima alas. Kolmas este kepit, liian kovaa sisään ja jättää tokan välin pujottelematta. Minä RYNNIN. Toka BIIIIG MISTAKE. Viides este puomi, ylösmenokontaktivirhe --> lähti hakeen jotain muuta estettä ja tuli sivusta puomille. Alasmenolta fuskas, ei pysähtynyt. Palautan! HOOORRAYYYY! Osasin jotakin oikein. Vapautan siitä putkeen ja pois. Tää oli eka kerta ikinä mun kisaurallani, kun olen palauttanut koiran kontakteille. Muuten tossa "radassa (5 estettä) ei jäänyt ihan hirveesti hurrattavaa. Jälkikäteen, kun ajattelin niin olin jo ihan ku lapsi, jolta on viety tikkari ja legotkin patterin välissä. ÄLÄ IKINÄ LUOVUTA ENNEN RATAA! Ja sitäpaitsi Loffo hyppii heti silmlle, jos mä yritän olla joku tuire kaimio. Tai balettitanssija.
B -rata
Siellä oli pöytä. No, ei se ihan hirveän suuria tuntemuksia mussa herättänyt, eihän me sitä osata (huom! taas positiivinen ajattelu kunniassa). Olin kuitenkin ihan pikkiriikkisen sisuuntunut ekasta radasta ja ajattelin, että nyt ei lähdössä töpeksitä eikä kontakteilla. Hitto, se osaa ne. 100%.
Otin Loffon autosta ja mentiin starttiin. Lähdettiin jo kolmantena. Olin koko ajan ku joku armeijan vääpeli tai siis joku semmonen jota ei paljo naurata ja jolle ei kannata tulla ryppyileen. Mun pikkubc oli vähän ihmeissään ja lähdössä ekan kerran varmaan ikinä SE OTTAA MUHUN KONTAKTIN! Härregyyd. Istuu jotenkin ihmeellisesti sivuittain ja vähän vaivautuneen näköisenä kattelee johonkin muualle, mutta katsoo kuitenkin mua välillä ihmeissään. Reppana :D
Olin suunnitellutkin niin, että lähdetään suht yhtäaikaa. Alku oli suoraa Aalle asti, jossa jätkä meinas fuskata, mutta ei sit viittinytkään...Muurin pala putos, pöydältä hypättiin pari kertaa pois. Pöydän jälkeen jäin ihastelemaan ehkä noin nanosekunniksi, kun Loffo irtosi hienosti yhdelle hypylle. Sitten tietty unohdin vetää sen kunnolla pois väärästä putken päästä ja sinnehän se livahti. Jatkoin kuin ei mitään olisi tapahtunut. PLUSSAAA mulle. Puomin kontakti vaadittiin kunnolla, vaikka oli sivuetäisyyttä putken takia. Kepeillä vielä vähän haahuiltiin, yksi väli jäi pujottelematta ja sitten loppusuora.
Loppusuoralla katteli mua tosi paljon, ku kiljasin keppien jälkeen aika riehakkaan jessin. Anyway, tulipa todettua, että tuon koiran kanssa ei kannata lähteä mitään kiltti -ohjauksia tekemään. Jos mulla on oma pää mukana ja kunnossa, niin tuloskin on jo paljon parempi. Ei tommosella masistelulla pääse mihinkään. Ehkä mun pitää ottaa musiikki mukaan, jos en muuten pääse vireeseen. Musiikista saan aina tosi hyvät fiilikset ja oikealla biisillä saan kyllä itteni viritettyä vaikka mihin.
Taitoa toki tarvitaan lisää vielä rutkasti, mutta sitähän saadaan, kun treenataan oikeita asioita oikealla tavalla.
keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
Kakkoseen!
Lauantaina matkattiin Jennin kanssa Pietarsaareen 1-2 -luokan kisoihin. Mulla oli tavoitteena kääntää meidän tuloskäyrä toisensuuntaiseksi. Aikaisemmin ollaan onnistuttu yleensä vimpalla radalla, nyt halusin onnistua ekalla. Ihan pikkasen sit onnistuikin! Vaikka meinasin ite tunata viimesen aidan juoksemalla melkein sitä päin, mutta onneksi täpöttäjäjalat onnistuivat kuitenkin siivekkeen kiertämään. Eli ekalta radalta 0 ja voitto ja mars kakkoseen. Rata täällä:
http://www.youtube.com/EyewitnessBCs#p/u/0/L7RUi_RFJLA
Lähdöt toimi joka startissa mahtavasti, vaikka en saanut Loffoon mitään kontaktia ennen radalle menoa. Jenni piti sitä kurissa ja nuhteessa. Sillä varmasti oli tosi iso merkitys.
Ykkösen nollaradasta muutamia havaintoja:
+ vaadin puomin kontaktin niin kuin treeneissäkin. Loppuun asti.
- hermot alkoi pettää 3-4 estettä ennen maalia "nyt se nolla tulee prkl"
- ajattelin radan aikana ihan liikaa kaikkea. En nyt onneksi sentään mitään rataan liittymättömiä juttuja, mutta kuitenkin. Pitäisi tavoitella flowta!
Kakkosten radat olivatkin sitten hieman eri maata. Mulle 5 minuuttia ei meinannut millään riittää, vaikka oltiin Jennin kanssa katottu yhdessä radat kehän laidalta. Mä en vaan tajuu kaikkia noita valssijuttuja --> pitäs olla milloin missäkin ja mun jalat vaan töpöttää paikalla. Treenattavaa valsseissa on hurjasti!
Kakkosten radoista plussat ja miinukset:
+ lähdöt pysyivät molemmilla radoilla
- valssit huonoja, paitsi muurilla (kuulemma, en tajua miksi)
+ tein leikkauksia, vaikka en osaa niitä. Onnistuivat jotenkin.
- käskyt NIIIIIIN myöhässä. Aivan hyvin voi käskyttää jo putkeen, vaikka matkan varrella olisi pari aitaakin. Tuskin Loffis niitä lähtee kiertämään, jos suunta on looginen. Raukka joutuu kyseleen aivan liikaa
- Loffo puri mua...kun jouduin ottaan sen kepeiltä pois. Siis näykkäs sisäreiteen komean mustelman.
MUISTA myös jatkossa kehittää lelunjättörituaali jonnekin maalialueen luokse, vaikka kauaskin. Pakko saada vähennettyä tuota mun syömistä maalissa ennen palkan antoa.
Kakkosen radat:
http://www.youtube.com/watch?v=5hy1_MAfezg
http://www.youtube.com/watch?v=4FqHoMUlbSY
Maanantain oli treenit ja Helena laittoi meidät tekemään Pietarsaaren kolmosista pätkiä. Aijettä, sain Loffon hyvin kääntymään putkesta takaakierrolle, kun käytin sen nimeä ennen putkea. Jösses, jätkä vetäs melki putken mukanaan. Täydellistä sanoisin.
Välistävetoja en saanut toimimaan. Koitettiin sitten ilman käsiä ohjausta ja silloin rimat pysyi. Mun pitää vaan nyt muistaa käskyttää ja ohajata HYVISSÄ ajoin, paljon ennen ponnistuskohtaa. Tää on mun teema huomisissa kisoissa --> käännöskohdissa suunnittelen kuin yrittäisin saada Loffon pois esteeltä. Nyt ei yritetä tuloksia, ei nollia tai muutakaan. Nyt yritetään saada ohjaus kuntoon ja mahdollisimman reiluksi pikkujäbbiselle. Se on niin sen ansainnut.
perjantai 27. toukokuuta 2011
Rauhaa ja agrea
Noista otsikon aineksista, kun saisin ohjaukseni koostumaan niin oisin aikasta tyytyväinen. Rauhaa ohjaukseen; annan koiran suorittaa rauhassa esteet, mutta sitten kuitenkin sitä agrea ja asennetta mukaan.
Eilen sain mennä Jennin luokse treenaamaan. Otettiin huomisen tuomarin Mika Moilasen radoista pätkiä. Kuulostaa aika prolta :D Siis lähinnä käännöksiä, kun minen osaa kääntää loivasti mun koiraa. Nyt sain jotain ideaa siihen miten mun ne pitää tehdä. Rauhoittaa tilanne; ei hosua sitä seuraavaa estettä. Jenni näytti Loffolla ja kyllä se meni nätisti, kun osataan viedä.
Lähtöäkin otettiin kahden hypyn takaa ja onneksi se alkoi seisoskelemaan siellä. Menin "hermona" ajamaan pois, mutta luovutin liian aikaisin, koska se ei kääntänyt päätä pois radalta. Jenni tuli sitten avuksi ja johan lähti jätkä kääntymään :D Sen jälkeen ei mitään ongelmia lähdössä. Onpa onni, että mennään yhdessä kisoihin lauantaina - Loffo tietää, että nyt pitää totella, ku "pahis -täti" on mukana!
Luottoa itseeni löytyi eilisistä treeneistä, vaikkakin turhan nopeasti turhaudun. Lopputuloksena kuitenkin sain muutamia onnistumisia, jotka valoivat uskoa, että ehkä joskus opin. Huomenna sitten taas katsotaan miten meidän käy...
Eilen sain mennä Jennin luokse treenaamaan. Otettiin huomisen tuomarin Mika Moilasen radoista pätkiä. Kuulostaa aika prolta :D Siis lähinnä käännöksiä, kun minen osaa kääntää loivasti mun koiraa. Nyt sain jotain ideaa siihen miten mun ne pitää tehdä. Rauhoittaa tilanne; ei hosua sitä seuraavaa estettä. Jenni näytti Loffolla ja kyllä se meni nätisti, kun osataan viedä.
Lähtöäkin otettiin kahden hypyn takaa ja onneksi se alkoi seisoskelemaan siellä. Menin "hermona" ajamaan pois, mutta luovutin liian aikaisin, koska se ei kääntänyt päätä pois radalta. Jenni tuli sitten avuksi ja johan lähti jätkä kääntymään :D Sen jälkeen ei mitään ongelmia lähdössä. Onpa onni, että mennään yhdessä kisoihin lauantaina - Loffo tietää, että nyt pitää totella, ku "pahis -täti" on mukana!
Luottoa itseeni löytyi eilisistä treeneistä, vaikkakin turhan nopeasti turhaudun. Lopputuloksena kuitenkin sain muutamia onnistumisia, jotka valoivat uskoa, että ehkä joskus opin. Huomenna sitten taas katsotaan miten meidän käy...
maanantai 23. toukokuuta 2011
Epikset ja Woff
Kisaa pukkaa...perjantaina epikset omalla kentällä. Mentiin pyörällä Heinin kanssa. Onneksi ystäväni Maria tuli lapsineen sinne, niin Heinillä oli seuraa. Olisi voinut muuten tulla aika pitkäksi.
Rata oli vaikea; vaikeita kulmia Loffolle, jonka kanssa mikään ei ole yksinkertaista. Jälkeenpäin tajusin mitä mun olisi esim kepeille viennissä tehdä. Olisi pitänyt jarruttaa ennen muurille menoa, vetäminen ei toiminut - ainakaan noin kuin yritin sen tehdä. Lähtö oli hyvä, istui kuin tatti. Kerrankin näin.
Aalta luisui alas,pysähtyi vasta maahan. Laitoin takas, sen jälkeen rikottiin rengas x kertaa. Jälkeenpäin Tanja kertoi, että todnäk aurinko oli paistanut silmiin, eikä hahmottanut rengasta kunnolla. Tästä sisuuntuneena kuitenkin lähdin lauantai -aamuna klo 8.00 juoksemaan kentälle ja hinasin molemmat renkaat ulos. Osashan se ne. Otin myös jarrutuksia ja aalta ja puomilta vauhtikontakteja. Vauhti siis siinä mielessä, että juoksin ohi ja heitin lelun samalla. Ekalla kerralla ei kestänyt, mutta jatkossa kyllä. Näitä vaan lisää.
Hassua, kun epiksistä lähtiessä olin aivan kypsänä, mutta yön aikana olin kasvattanut jonkun sisupussin ja aamulla en malttanut odottaa sängystä ylösnousua, että pääsen treenaamaan.
Eilen sitten oli viralliset kisat Vöyrillä 1 -luokille. Menin hyvissä ajoin paikalle, kun en enää kestänyt olla kotona. Iltakisat ei oo mua varten - koko päivä piti jännittää.
A -kisa meni hylätyksi, mutta siitä jäi ihan hyvä fiilis. Tosin lähtö olisi voinut olla parempi, Loffo nousee heti kun pysähdyn ja mä käsken sen tulemaan heti, kun pysähdyn. Tähän pitää saada malttia. Oon varmaan kirjoittanut tän jo noin miljoona kertaa. Mulla oli SUURIA vaikeuksia saada Loffoon minkäänlaista kontaktia ennen rataa. Tuntuu, että sitä vois vaikka halolla hakata päähän ja se ei välittäis mitään. En kyllä tiedä mitä tälle asialle pitää tehdä. Unelmasuoritus olisi, että voisin sen vapaana seurauttaa lähtöön, mutta tätä pääsin testaamaan vasta viimeisessä startissa. A -radalla siis singahti väärään putkeen, mutta muuten siinä ei mitään kauhean ihmeellistä tapahtunut.
B -kisa oli kamala. Tosin kamalammalta se tuntui kuin näytti. Mulla on ne videolla, mutta en taida julkaista :P Lähtö oli järkky, nousi noin ziljoona kertaa ja ei meinannut mennä istumaan. Onneksi vaadin loppuun asti, mutta kyllä kesti. Jouduin lähtemään melkein yhtä aikaa, kun en enää uskaltanut liikkua, kun sain sen istumaan. Tästä johtuen meni aivan liian pitkäksi parin esteen jälkeen. Kepeille sisäänmenoa ei hahmottanut, en tiedä rynninkö liikaa. Kolme kertaa otettiin uusiksi. Muuten suht ok - kontaktit pysyivät joka radalla.
C -kisaan olin jo aika väsynyt ja kyllästynyt. Rata tuntui kyllä kivalta, niin kuin kaikki Sari Mikkilän radat olivat. Mietin tutustuessani, että tää on kyllä meidän rata ja on se nyt kumma, jos ei tätä selvitetä. Kisapaikalla soi musa koko ajan ja sillä on kyllä iso vaikutus mun mielialaan. Oli tosi makee laulaa "bad romancea", kun tutustui ja vieläpä jonain raskaampana versiona. Hain Loffon tutustumisen jälkeen ja menin kentälle odottelemaan. Edellisen koiran mentyä, otin hihnan pois jo alueen ulkopuolella, koira sivulle. Sitten jätin sen istumaan ja menin siihen kohtaan mihin halusin sen tulevan lähdössä ja pyysin sivulle. Meinasi lähteä jonnekin muualle, mutta tuli, kun hieman ärtyneenä käskin sivulle uudestaan.
Lähdettiin yhtäaikaa, mutta tämän olin ihan suunnitellut. Ja luvalla mun mielestä lähti, tosin nää tapahtuu valitettavasti aika yhtäaikaa. Tämä lienee se juurisyy, että olen vapauttanut lähtöön usein samalla tavalla. Joka tapauksessa rata sujui mallikkaasti yhtä valssia lukuunottamatta ja nollahan siitä tupsahti. Sitkeys palkitaan. Mun pitää näköjään eka kasvattaa vitutuskäyrä niin korkeaksi, että ei oo enää muita mahiksia ku onnistua...eikö sitä vois ihan pikkasen helpommalla itteensä päästää?! Käytiin sitten pokkaamassa LUVA ykköspallilta ja olihan se kiva päätös raskaalle illalle.
Täysin en pystynyt nauttimaan tästä työvoitosta, kun sain kuulla mummikoiran poismenosta samoihin aikoihin. Olkoon tämä nolla omistettu siis Spookylle ja hänen muistolleen.
Rata oli vaikea; vaikeita kulmia Loffolle, jonka kanssa mikään ei ole yksinkertaista. Jälkeenpäin tajusin mitä mun olisi esim kepeille viennissä tehdä. Olisi pitänyt jarruttaa ennen muurille menoa, vetäminen ei toiminut - ainakaan noin kuin yritin sen tehdä. Lähtö oli hyvä, istui kuin tatti. Kerrankin näin.
Aalta luisui alas,pysähtyi vasta maahan. Laitoin takas, sen jälkeen rikottiin rengas x kertaa. Jälkeenpäin Tanja kertoi, että todnäk aurinko oli paistanut silmiin, eikä hahmottanut rengasta kunnolla. Tästä sisuuntuneena kuitenkin lähdin lauantai -aamuna klo 8.00 juoksemaan kentälle ja hinasin molemmat renkaat ulos. Osashan se ne. Otin myös jarrutuksia ja aalta ja puomilta vauhtikontakteja. Vauhti siis siinä mielessä, että juoksin ohi ja heitin lelun samalla. Ekalla kerralla ei kestänyt, mutta jatkossa kyllä. Näitä vaan lisää.
Hassua, kun epiksistä lähtiessä olin aivan kypsänä, mutta yön aikana olin kasvattanut jonkun sisupussin ja aamulla en malttanut odottaa sängystä ylösnousua, että pääsen treenaamaan.
Eilen sitten oli viralliset kisat Vöyrillä 1 -luokille. Menin hyvissä ajoin paikalle, kun en enää kestänyt olla kotona. Iltakisat ei oo mua varten - koko päivä piti jännittää.
A -kisa meni hylätyksi, mutta siitä jäi ihan hyvä fiilis. Tosin lähtö olisi voinut olla parempi, Loffo nousee heti kun pysähdyn ja mä käsken sen tulemaan heti, kun pysähdyn. Tähän pitää saada malttia. Oon varmaan kirjoittanut tän jo noin miljoona kertaa. Mulla oli SUURIA vaikeuksia saada Loffoon minkäänlaista kontaktia ennen rataa. Tuntuu, että sitä vois vaikka halolla hakata päähän ja se ei välittäis mitään. En kyllä tiedä mitä tälle asialle pitää tehdä. Unelmasuoritus olisi, että voisin sen vapaana seurauttaa lähtöön, mutta tätä pääsin testaamaan vasta viimeisessä startissa. A -radalla siis singahti väärään putkeen, mutta muuten siinä ei mitään kauhean ihmeellistä tapahtunut.
B -kisa oli kamala. Tosin kamalammalta se tuntui kuin näytti. Mulla on ne videolla, mutta en taida julkaista :P Lähtö oli järkky, nousi noin ziljoona kertaa ja ei meinannut mennä istumaan. Onneksi vaadin loppuun asti, mutta kyllä kesti. Jouduin lähtemään melkein yhtä aikaa, kun en enää uskaltanut liikkua, kun sain sen istumaan. Tästä johtuen meni aivan liian pitkäksi parin esteen jälkeen. Kepeille sisäänmenoa ei hahmottanut, en tiedä rynninkö liikaa. Kolme kertaa otettiin uusiksi. Muuten suht ok - kontaktit pysyivät joka radalla.
C -kisaan olin jo aika väsynyt ja kyllästynyt. Rata tuntui kyllä kivalta, niin kuin kaikki Sari Mikkilän radat olivat. Mietin tutustuessani, että tää on kyllä meidän rata ja on se nyt kumma, jos ei tätä selvitetä. Kisapaikalla soi musa koko ajan ja sillä on kyllä iso vaikutus mun mielialaan. Oli tosi makee laulaa "bad romancea", kun tutustui ja vieläpä jonain raskaampana versiona. Hain Loffon tutustumisen jälkeen ja menin kentälle odottelemaan. Edellisen koiran mentyä, otin hihnan pois jo alueen ulkopuolella, koira sivulle. Sitten jätin sen istumaan ja menin siihen kohtaan mihin halusin sen tulevan lähdössä ja pyysin sivulle. Meinasi lähteä jonnekin muualle, mutta tuli, kun hieman ärtyneenä käskin sivulle uudestaan.
Lähdettiin yhtäaikaa, mutta tämän olin ihan suunnitellut. Ja luvalla mun mielestä lähti, tosin nää tapahtuu valitettavasti aika yhtäaikaa. Tämä lienee se juurisyy, että olen vapauttanut lähtöön usein samalla tavalla. Joka tapauksessa rata sujui mallikkaasti yhtä valssia lukuunottamatta ja nollahan siitä tupsahti. Sitkeys palkitaan. Mun pitää näköjään eka kasvattaa vitutuskäyrä niin korkeaksi, että ei oo enää muita mahiksia ku onnistua...eikö sitä vois ihan pikkasen helpommalla itteensä päästää?! Käytiin sitten pokkaamassa LUVA ykköspallilta ja olihan se kiva päätös raskaalle illalle.
Täysin en pystynyt nauttimaan tästä työvoitosta, kun sain kuulla mummikoiran poismenosta samoihin aikoihin. Olkoon tämä nolla omistettu siis Spookylle ja hänen muistolleen.
tiistai 17. toukokuuta 2011
Seinäjoki ja episkoettelemus
On tullut vähän taukoa kirjoittelusta sattuneista syistä. Oltiin lomalla Berliinissä viikon Samin kanssa ja sitten, kun ei ole omaa konetta niin ei töissä oikein usein ehdi blogia päivittelemään...kummallinen työpaikka!
Mutta kerrataas Seinäjokea, jos siitä vähän jäisi oppia mieleen paremmin. Kolme starttia oli ohjelmassa, tuomarina Harri ja Anne Huittinen. Loffo oli taas autossa odottamassa ja otin sen lämppäröitäväksi oman rataantutustumisen jälkeen. Fiilis oli ihan ok, ei jännittänyt läheskään niin paljon kuin Kokkolassa. Ei edes itkettänyt :D
Eka rata tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=ljXzw8h5rFc
Käytiin Jennin kanssa läpi kaikki radat ja lähes kaikki tässä esitetyt ohjauksiin liittyvät kommentit ovat häneltä. Kiitos taas :):)
- kontakteilta vapautan aina samalla tavalla ja myös liikkeellä
- jos joudun esim suoralla linjalla menemään Loffon takana, meidän linjojen pitää mennä vastakkain. Siis mun pitää ottaa sivuetäisyyttä enemmän ja juosta silleen kenoviivan muotoisesti kohti koiraa. Mä tajuan tän selityksen, joten se saa riittää :D
- kaikissa kohdissa, missä Loffo katsoo mua, olen myöhässä.
Ekan radan jälkeen olin ihan paniikissa. MÄ PÄÄSTIN SEN TULEEN, VAIKKA SE EI ISTUNUT. Tätä mä NIIN en halunnut IKINÄ tehdä. Että mä olin vihainen itselleni. Mun aivot ei vaan tajunnut sitä ennen kuin puomilla. Hidas mikä hidas ja hosuja mikä hosuja. Päätin, että never again, mutta kuinkas kävikään...
Toka rata:
http://www.youtube.com/watch?v=atBASySS7Vo&feature=related
Tässä muistin, että koiran pitää odottaa lähtölupaa istuen. Toinen puoli olisi ehkä ollut järkevämpi, jos uskaltaisin mennä kauemmas. Okserin jälkeistä kohtaa mietin kauan ja päädyin tähän suht rumaan ratkaisuun. Syynä oli se, että halusin Loffon antaa hypätä rauhassa okseri, kun valssissa olisin kuitenkin mennyt paukuttamaan kättä alas sen hypätessä.
Kepeille menee aika lujaa, pitäisikö sitä opettaa jotenkin hidastamaan, vai pitäisikö itse hidastaa. Ilmeisesti jälkimmäinen hidastaisi sitä koiraa ihan riittävästi :) Jollakin radalla olin osannut tämän tehdä, mutta eihän sitä nyt joka radalla voi muistaa.
Ennen pituutta auttamattomasti myöhässä. Syy miksi tein valssin oli taas välttely. Tällä kertaa leikkauksen välttely muutaman aidan päässä. Jatkossa aion ohjata radat niin kuin ne on parhaan taitoni mukaan ohjattavissa, enkä niin että yritän väkisin jotain nollia. Ei me niitä ansaita, jos ei osata mennä niin kuin on fiksuinta.
Loppu olikin pelkkää kaasutusta - jee. Tosin sivusuuntaetäisyyttä olisin voinut ottaa enemmän ja sen kenoviivajuoksun siihen mukaan.
Kolmas rata:
http://www.youtube.com/watch?v=jZOVVuOw_mg&feature=related
Tässä hyvin aluksi otan Loffoa hanskaan sen yrittäessä koomailla radalle päin. Siihen se sitten jäikin...Lähtörutiineissa liikaa kosken koiraan --> syö auktoriteetin rippeitä. Joo ja siellähän se seisoo ja Marjo pyytää matkaan. Voi V**** että oon sakee.
Jos luottaisin siihen lähdössä alku olisi kannattanut ottaa toiselta puolelta, niin en olisi jäänyt putkella jälkeen. Vekki ennen kepeille menevää hyppyä aika pro, vaikka itse sanonkin. Keppien jälkeinen hyppy olisi pitänyt ohjata ponnistuskohtaan eikä vain kääntää hartioilla, rimat tulee helposti alas. Tällä kertaa pysyi, mutta kolahti kyllä. Kuvista näkee, että tässä Loffo alkoi haukkumaan. Sitäkin ärsytti tommonen räpellys :P
Ja ennen puomia tuli niin nukahdus. Mun piti olla ihan jossain muualla, niinpä ohjaan koiraa kepeille, kun en osannut muutakaan tehdä kuin pyllistää. Mun darling tulee tietty pois sieltä, kun minä "pyydän". TÄNNNEEEE. Puomilta sitten ylösmenokontaktivirhe, kun hyppää sivusta sinne.
Muuten ihan kiva rata, mutta tuo lähtömunaus otti ja ottaa pattiin tosi rankasti. Itketti vaan radan jälkeen ja tunsin tosissani epäonnistuneeni. Otankohan mä vähän tosissani tän jutun...
Sitten niihin epiksiin. Lähdettiin Jennin ja Pou-tiaisen kanssa kohti Vöyriä. Pou-tiainen osallistui ekoihin epiksiinsä ja sivuhuomautuksena mainittakoon Hänen Einsteiniutensa voitti mölliradan nollalla. Way to go!
No niin tehtiin mekin 1 -luokan radalla. Oli kyllä hyvä juttu, että the Coach oli mukana, koska mua jännitti tosi lujaa. Outo hiihtäjä. Siis minä. No anyway, pääpointtina halusin pitää noi lähtöjutut. Jenni sit hihkasi just ennen mun vuoroa, että OTA SEN REMMI POIS. What?! Ooks ihan tosissas...edellinen koira oli just tulossa radalta ja mun pitäs päästää tää peto irti...no tietty tein niinku käskettiin ja eihän mun enkeli ny mihkään syöksynyt. Ja lähdössäkin istui kuin tatti, tosin se aina tekee niin ku JLe on mukana. Jostain kumman syystä :D
Oli aika hauska lähteä radalle, kun aluksi vöyrin kentällä oli kauhea pulina ja sitku oli meidän vuoro, niin aivan hiljaisuus. Miksi?! Mutta siitä tuli erikoinen olo. Tälläkin radalla mun kädet heiluu joka hypyllä - aivan kuin mun tarttis jotenkin auttaa Loffoa ylittään ne hypyt käsiä nostamalla. Ihan varmaan joo. Kolmas kontaktieste meinas olla mun hermorakenteelle liikaa ja vähän hosuen vapautin Loffon. Pääasia kuitenkin, että lähti vapautuksesta. Lopun valssi oli outo, mun valssit ei liiku mihinkään, ne vaan töpöttää paikallaan. Ihan kamalaa. Pitää näköjään ruveta valssaileen muuallakin - onneksi meillä on kesäjuhlat ensi viikolla!
Episrata tässä: http://looxorious.kuvat.fi/kuvat/Videos/loffo060511.mpg
Tällä viikolla on treenattu maanantaina ja tänään. Maanantaina oli valmennusryhmää Simon vetämänä. Oli pätkiä viikonlopun kolmosten kisoista ja mä olin niin ylpeä kun tajusin jopa yhdessä kohdassa mikä tekniikka siihen sopi ja sitten vielä muistin jälkeenpäin, että näinhän ne protkin teki! Tällä viikolla olen pitänyt Loffoa irti muiden koirien mennessä rataa, olen ollut kauempana nurmikkoalueella ja touhunnut sen kanssa jotain. Tänään pääsi livahtamaan, kun istuttiin käsi kädessä kivellä ja sit lofi päätti ottaa livohkat. Eipä tullu takas, vaan meni radalle. Onneks se ajettiin sieltä pois rivakasti eikä sattunut mitään sen kummempaa. Tätä EN halua kokea kisoissa. Pari ekaa kertaa se pysyy lähdössä kyllä nätisti, mutta sitten alkaa se koomatouhu. Käyn sitten joko ajamassa pois tai murahdan tai nostamassa niskakarvoista vähän parempaan asentoon. Tänään otti vähän pulttia mun liikkeestäkin, mutta en antanut tietenkään karata.
Huomenna epikset ja su Vöyrille 3 ykkösen starttia. Kivaa :) Kait. Yllätin itseni yks päivä ihan pokkana tutkailemassa kakkosluokan ratoja. Sitten jouduin oikein miettimään, että missä luokassa me ollaan. Ainiin, mehän ollaan vielä ykkösessä. Ainakin itseluottamus on sitten vissiin kohdillaan.
Vielä yhden jutun voisin mainita, tänään harjoiteltiin jaakotusta ja sitä en osaa. Mä teen jonku hypyn siinä välissä :D Mikäköhän sen ohjauksen nimi on?!
Mutta kerrataas Seinäjokea, jos siitä vähän jäisi oppia mieleen paremmin. Kolme starttia oli ohjelmassa, tuomarina Harri ja Anne Huittinen. Loffo oli taas autossa odottamassa ja otin sen lämppäröitäväksi oman rataantutustumisen jälkeen. Fiilis oli ihan ok, ei jännittänyt läheskään niin paljon kuin Kokkolassa. Ei edes itkettänyt :D
Eka rata tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=ljXzw8h5rFc
Käytiin Jennin kanssa läpi kaikki radat ja lähes kaikki tässä esitetyt ohjauksiin liittyvät kommentit ovat häneltä. Kiitos taas :):)
- kontakteilta vapautan aina samalla tavalla ja myös liikkeellä
- jos joudun esim suoralla linjalla menemään Loffon takana, meidän linjojen pitää mennä vastakkain. Siis mun pitää ottaa sivuetäisyyttä enemmän ja juosta silleen kenoviivan muotoisesti kohti koiraa. Mä tajuan tän selityksen, joten se saa riittää :D
- kaikissa kohdissa, missä Loffo katsoo mua, olen myöhässä.
Ekan radan jälkeen olin ihan paniikissa. MÄ PÄÄSTIN SEN TULEEN, VAIKKA SE EI ISTUNUT. Tätä mä NIIN en halunnut IKINÄ tehdä. Että mä olin vihainen itselleni. Mun aivot ei vaan tajunnut sitä ennen kuin puomilla. Hidas mikä hidas ja hosuja mikä hosuja. Päätin, että never again, mutta kuinkas kävikään...
Toka rata:
http://www.youtube.com/watch?v=atBASySS7Vo&feature=related
Tässä muistin, että koiran pitää odottaa lähtölupaa istuen. Toinen puoli olisi ehkä ollut järkevämpi, jos uskaltaisin mennä kauemmas. Okserin jälkeistä kohtaa mietin kauan ja päädyin tähän suht rumaan ratkaisuun. Syynä oli se, että halusin Loffon antaa hypätä rauhassa okseri, kun valssissa olisin kuitenkin mennyt paukuttamaan kättä alas sen hypätessä.
Kepeille menee aika lujaa, pitäisikö sitä opettaa jotenkin hidastamaan, vai pitäisikö itse hidastaa. Ilmeisesti jälkimmäinen hidastaisi sitä koiraa ihan riittävästi :) Jollakin radalla olin osannut tämän tehdä, mutta eihän sitä nyt joka radalla voi muistaa.
Ennen pituutta auttamattomasti myöhässä. Syy miksi tein valssin oli taas välttely. Tällä kertaa leikkauksen välttely muutaman aidan päässä. Jatkossa aion ohjata radat niin kuin ne on parhaan taitoni mukaan ohjattavissa, enkä niin että yritän väkisin jotain nollia. Ei me niitä ansaita, jos ei osata mennä niin kuin on fiksuinta.
Loppu olikin pelkkää kaasutusta - jee. Tosin sivusuuntaetäisyyttä olisin voinut ottaa enemmän ja sen kenoviivajuoksun siihen mukaan.
Kolmas rata:
http://www.youtube.com/watch?v=jZOVVuOw_mg&feature=related
Tässä hyvin aluksi otan Loffoa hanskaan sen yrittäessä koomailla radalle päin. Siihen se sitten jäikin...Lähtörutiineissa liikaa kosken koiraan --> syö auktoriteetin rippeitä. Joo ja siellähän se seisoo ja Marjo pyytää matkaan. Voi V**** että oon sakee.
Jos luottaisin siihen lähdössä alku olisi kannattanut ottaa toiselta puolelta, niin en olisi jäänyt putkella jälkeen. Vekki ennen kepeille menevää hyppyä aika pro, vaikka itse sanonkin. Keppien jälkeinen hyppy olisi pitänyt ohjata ponnistuskohtaan eikä vain kääntää hartioilla, rimat tulee helposti alas. Tällä kertaa pysyi, mutta kolahti kyllä. Kuvista näkee, että tässä Loffo alkoi haukkumaan. Sitäkin ärsytti tommonen räpellys :P
Ja ennen puomia tuli niin nukahdus. Mun piti olla ihan jossain muualla, niinpä ohjaan koiraa kepeille, kun en osannut muutakaan tehdä kuin pyllistää. Mun darling tulee tietty pois sieltä, kun minä "pyydän". TÄNNNEEEE. Puomilta sitten ylösmenokontaktivirhe, kun hyppää sivusta sinne.
Muuten ihan kiva rata, mutta tuo lähtömunaus otti ja ottaa pattiin tosi rankasti. Itketti vaan radan jälkeen ja tunsin tosissani epäonnistuneeni. Otankohan mä vähän tosissani tän jutun...
Sitten niihin epiksiin. Lähdettiin Jennin ja Pou-tiaisen kanssa kohti Vöyriä. Pou-tiainen osallistui ekoihin epiksiinsä ja sivuhuomautuksena mainittakoon Hänen Einsteiniutensa voitti mölliradan nollalla. Way to go!
No niin tehtiin mekin 1 -luokan radalla. Oli kyllä hyvä juttu, että the Coach oli mukana, koska mua jännitti tosi lujaa. Outo hiihtäjä. Siis minä. No anyway, pääpointtina halusin pitää noi lähtöjutut. Jenni sit hihkasi just ennen mun vuoroa, että OTA SEN REMMI POIS. What?! Ooks ihan tosissas...edellinen koira oli just tulossa radalta ja mun pitäs päästää tää peto irti...no tietty tein niinku käskettiin ja eihän mun enkeli ny mihkään syöksynyt. Ja lähdössäkin istui kuin tatti, tosin se aina tekee niin ku JLe on mukana. Jostain kumman syystä :D
Oli aika hauska lähteä radalle, kun aluksi vöyrin kentällä oli kauhea pulina ja sitku oli meidän vuoro, niin aivan hiljaisuus. Miksi?! Mutta siitä tuli erikoinen olo. Tälläkin radalla mun kädet heiluu joka hypyllä - aivan kuin mun tarttis jotenkin auttaa Loffoa ylittään ne hypyt käsiä nostamalla. Ihan varmaan joo. Kolmas kontaktieste meinas olla mun hermorakenteelle liikaa ja vähän hosuen vapautin Loffon. Pääasia kuitenkin, että lähti vapautuksesta. Lopun valssi oli outo, mun valssit ei liiku mihinkään, ne vaan töpöttää paikallaan. Ihan kamalaa. Pitää näköjään ruveta valssaileen muuallakin - onneksi meillä on kesäjuhlat ensi viikolla!
Episrata tässä: http://looxorious.kuvat.fi/kuvat/Videos/loffo060511.mpg
Tällä viikolla on treenattu maanantaina ja tänään. Maanantaina oli valmennusryhmää Simon vetämänä. Oli pätkiä viikonlopun kolmosten kisoista ja mä olin niin ylpeä kun tajusin jopa yhdessä kohdassa mikä tekniikka siihen sopi ja sitten vielä muistin jälkeenpäin, että näinhän ne protkin teki! Tällä viikolla olen pitänyt Loffoa irti muiden koirien mennessä rataa, olen ollut kauempana nurmikkoalueella ja touhunnut sen kanssa jotain. Tänään pääsi livahtamaan, kun istuttiin käsi kädessä kivellä ja sit lofi päätti ottaa livohkat. Eipä tullu takas, vaan meni radalle. Onneks se ajettiin sieltä pois rivakasti eikä sattunut mitään sen kummempaa. Tätä EN halua kokea kisoissa. Pari ekaa kertaa se pysyy lähdössä kyllä nätisti, mutta sitten alkaa se koomatouhu. Käyn sitten joko ajamassa pois tai murahdan tai nostamassa niskakarvoista vähän parempaan asentoon. Tänään otti vähän pulttia mun liikkeestäkin, mutta en antanut tietenkään karata.
Huomenna epikset ja su Vöyrille 3 ykkösen starttia. Kivaa :) Kait. Yllätin itseni yks päivä ihan pokkana tutkailemassa kakkosluokan ratoja. Sitten jouduin oikein miettimään, että missä luokassa me ollaan. Ainiin, mehän ollaan vielä ykkösessä. Ainakin itseluottamus on sitten vissiin kohdillaan.
Vielä yhden jutun voisin mainita, tänään harjoiteltiin jaakotusta ja sitä en osaa. Mä teen jonku hypyn siinä välissä :D Mikäköhän sen ohjauksen nimi on?!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)