Loffo kolmosiin!

Me vähän repästiin viikonloppuna Vöyrillä. Tuomarin avustuksella, mutta ei kait siinä mitään. Semmosta agility välillä on ja oltaishan me sinne kolmoseen noustu kuiteski aika pian ;)

Lähdin kisoihin aika ristiriitaisin miettein; kotona kaikenlaista härdelliä. Toisaalta olin tosi iloinen, että pääsen kisaamaan "pitkästä" aikaa. Sain jonkinnäköisen ahaa -elämyksen yhtenä iltana mitä kisaaminen mun mielestä on. Minä en lähde kisaamaan voitosta, vaikka myönnettäköön, että tykkään voittaa. Lähden kisoihin testaamaan meidän sen hetkisen osaamistason; juuri sinä päivänä, juuri niillä fiiliksillä mitä kyseisenä päivänä meillä on. Agilityssa kyse on kuitenkin niin lyhyen ajan suorituksesta, joten hirveesti stressiä siitä onnistumisesta ei kannata ottaa, ja parina vielä eläin, jolla silläkin on omat tunteensa ja motiivinsa.

Edellisenä päivänä oli vähän perhosia vatsassa, mutta lauantaina ei oikeastaan yhtään. Rataprofiili ei aiheuttanut mitään erityisiä tuntemuksia. Se oli siinä se rata ja se mentäisiin. Tosi jännä tunne itse asiassa, kun en jännittänyt mitään kohtaa erityisesti. Aika ällöttävän itsevarma :D Jenni auttoi mua suunnittelemaan ohjauslinjat, jotain tosin tajusin jo itsekin. Sekin lisäsi kivasti itsevarmuutta. Viimeinen nolla -ajatukset sain lykättyä takaraivoon, ne ei häirinnyt mua yhtään. Rata meni juuri niin kuin olin ajatellutkin. Rima, joka putosi oli juuri samanlainen kuin keskiviikon treeneissä, jossa en saanut sitä myöskään pysymään. Liian terävät käsien vaihdot taitaa olla syynä näihin käännöspudotuksiin.

Aan kontakti luisui ja meinasin jo palauttaa, mutta kyllä sitä ehtii pääkopassa monenmoista asiaa pyörittää sekunnin aikana, jonka siinä seisoskelin. Päätin sitten kuitenkin jatkaa. Rata siis femmalla läpi, ja tällä irtosi luokkavoitto. Oikein tyytyväinen - nyt ohjasin koiraa, enkä hosunut. Näin jälkeenpäin ajateltuna mulla oli aika rauhallinen olo koko ajan. Hienoa.

B -kisassa vaihtui tuomari ja Rauno Virta oli laittanut aikamoisen juoksusuoran. Tämäkään rata ei hetkauttanut mua oikeastaan mitenkään. Ehkä alku oli hieman vaikeampi hahmottaa kuinka vien, mutta sain sen säkällä onnistumaan. Käännöksestä tuli vähän liian terävä Loffolle, mutta hienostihan tuo penninpäälläkääntyjä sen hoiti.

A kusi taas, sen jälkeen muutama piruetti ja "lentokeinu", joka peruttiin. Mulle ei oo ikinä ennen käynyt noin! Aika koomista. Loppuradan sain vietyä herne nenässä maaliin ihan mallikkaasti. Maaliin tullessa en ollut varma mitä meille tuli; mietin remmiä laittaessani, että olikohan se nolla. Oli niin sekava rata, että en oikein tiennyt. Sitten minulle kerrottiin, että lentokeinu tuli. Höh. Vähän petyin ja mielessä kävi, että no me tahkotaan varmaan femmoja kakkosessa vaikka kuinka kauan. Pidin sitäkin kuitenkin hyvänä saavutuksena. Faktahan on se, että meidän vauhti ei riitä vielä kolmosten kärkeä kolkuttelemaan. Loffo on vielä liian paljon mussa kiinni ja suorallakin nähtiin kuinka se kyseli kovasti. Ohjauksissakin on vielä paljon, paljon tekemistä. Olin sitten kuitenkin tyytyväinen, että sain kaksi aika ehjää suoritusta samana päivänä.

Menin lenkille ja lenkiltä tultuani mulle tultiin sanomaan: lentokeinu peruttiin. Wooood? En kylläkään uskonut, vaan piti mennä tulostaululle katsomaan ja juuuu-u, siellähän me komeiltiin ykkösenä ja SERT vielä luki meidän nimien perässä. Hihhih. Menin ehkä vähän sekaisin :) Ja vieläkin leijailen. Niin makeeta sitten kuitenkin, vaikka kakkosissakin olisimme vielä voineet olla.

Loffo on mun ensimmäinen oma koira, jonka olen saanut kolmosiin. Täplän ja Donon kanssa kisattiin jonkun aikaa, mutta nyt mulla on mulle niin tärkeä, maailman napa, siellä kisakaverina. Ei paljon parempaa voi olla. Mä vaan kotona katson sitä eläintä ja mietin kuinka paljon se on mulle jo antanut kahden elinvuotensa aikana. Se on mun henkireikä ja terapeutti ja personal trainer. Nyt mua alkaa itkettämään, joten lopetan tämän lässytyksen tähän :)

Haukkuva noutaja

Olen sitten onnistunut saamaan Loffon haukkumaan noutokapulaa noutaessa. Nice. Nyt en tiedä miten tästä eteenpäin...vinkkejä? Ehkä mun pitää sitten takaperin ketjuttaa tuo nouto ennemmin kuin yrittää opettaa sitä tolleen vauhtinoutona. En vaan osaa. Tokossa ollaan jonkin verran treenattu nyt jääviä; olen vaihtanut seisomisen maahanmenoksi. Palkka on eri kuin seiso -liikeessä ja yritän tälläkin tehdä sille eroa, että kyseessä on eri liike. Seiso -liike toimii oikein hyvin nännikumi -palkalla ja vihjeenä "otetaanko patukkaa" :D Maahan -jäävässä vihjeenä "otetaanko vinkua" ja palkkana lemppari vinkukarvalelu. Sama, jolla olen saanut sen huutamaan kapula suussa.

Agilityrintamalla kisatauko päättyy ensi lauantaina. En tiedä ollaanko nyt sittenkään sen kehittyneempiä kuin tauolle jäädessä, mutta käydään nyt testaamassa. Ainakin ollaan saatu laadukkaita treenejä joka viikko ja joskus jopa vähän onnistuttukin. Palkan sijainti on meillä se tärkein ja oleellisin juttu tällä hetkellä. Katsetta pitää edelleenkin saada suunnattua eteenpäin eikä muhun. Kiinnitän tähän huomiota ihan kaikessa mitä touhuan Loffon kanssa. Lenkillä lelua ei tule, jos sitä yritetään saada mua tuijottamalla; kivikontakteilta ei vapauteta mua tuijottamalla jne. Kyllä varmasti jossain vaiheessa alkaa kaikki tämä tuottamaan hedelmää. Kiva kuitenkin touhuta monenmoista tuon ihanan eläimen kanssa.

Mun piti mennä katsomaan Loffon pentuja parin viikon päästä, mutta koulutus peruuntui. Olin siis työmatkan yhteydessä menossa Karkkilaan. Harmittaa kyllä hieman, mutta toisaalta arki on aika hektistä muutenkin, joten perheen kannalta hyvä juttu. Ehtiihän niitä pentuja seurata sitten myöhemminkin. Lapsilla harrastuksia aika riittämiin ja omista agilitytreeneistäni en tingi, joten miehen ja isovanhempien joustoa tarvitaan ajoittain hieman yli äyräiden. Kait tämä joskus rauhoittuu - tai sitten ei. Täytyy vain pystyä elämään tätä omaa elämää ja nauttia siitä.

Loffosta iskäkoira

Loffolle syntyi 8 pentua pari päivää sitten. Siinä on Poppa -äidillä tekemistä. Seitsemän narttua ja yksi uros. Pennut syntyivät kennel Maple Yardsiin. Tosi hienoa seurata minkälaisia koiruuksia sieltä kasvaa.

Meillä on alkanut tehokas agilitytreenikausi. Käydään kerran viikossa treenaamassa Maalahdessa Top Canis -areenalla. Lisäksi vielä mahdollisesti VASsin treenejä aina sinne päästessäni, meinaa muiden aikataulut määrätä hieman mun ja Loffon treenitahtia. Seuraavat kisat on varmaankin Vöyrillä, Kokkolan jätin väliin, kun haluan saada jonkinlaisen ehjän treenijakson alle ennen seuraavia kisoja.

Tottista ollaan myös jonkin verran treenattu Korrien kurssin jälkeen. Ostin Loffolle noutoa varten vinkuvan pitkän karvalelun. Siitä poitsu on ollut ihan täpinöissään ja noutaa kapulaa vain saadakseen palkaksi tuon lelun. Nyt alan vaatimaan vähän pidempiä matkoja kapulan tuonnissa, kun tuppaa pudottamaan sen aikalailla pian suuhun oton jälkeen.

Liikkeestä seisomaan jääminen on hyvässä mallissa. Ehkä voin pikku hiljaa siirtyä maahan menon harjoitteluun.

Viime viikonloppuna oltiin Kronqvistien koulutuksessa. Selvittiin suht kunnialla, paitsi että olin koko ajan myöhässä...paljon oli valssitreeniä ja ei mun jalat tikkaa ihan niin nopsaan, että ehtisin joka paikkaan tekeen valssia. Mun pitääkin oppia luottamaan Loffoon enemmän ja ottaa nopeampia liikkeellelähtöjä koiran vielä suorittaessa edellistä estettä. Lisäksi valssissa voisin koittaa rimojen pudotuksen ehkäisemiseksi käyttää vain yhtä kättä; koiran puoleista.

Oma treeniryhmäni VASsissa on lähtenyt ihan kivasti käyntiin. Porukka on ollut mukana 100%:sti ja meidän yhteisessä blogissa on hyviä pohdintoja treeneistä. Hyvin toimii sekin, että joukossa on sekä kolmosen kisaaja, että ihan aloittelevia. Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan; ainakin kaikki olemme jollain tavalla viisaampia kuin aloittaessamme.

Tokokärpäsen puraisu

vai olisiko ehkä jopa haukkaisu? Ihan viime tingassa saatiin Loffon kanssa paikka Riitta ja Pekka Jantunen-Korrin koulutukseen. Olin nähnyt koulutuksesta ilmoituksen jo muutamia viikkoja sitten ja silloinkin kiinnosti, mutta ajattelin, että en minä nyt viikonloppua tokolle uhraa. Höpönlöpön. No, toisin kävi ja kun oli enää yksi paikka jäljellä ja erehdyin avaamaan suuni (tai siis näppiksen) väärässä (tai oikeassa) kohtaa, niin siellä sitten oltiin. Ja onneksi oltiinkin!

Kouluttajat ihanan rauhallisia, selkeitä ja sympaattisia. Vaatimattomia. Positiivista vaihtelua moneen agilitykoulutukseen verrattuna. Koulutuksen ilmapiiri oli rauhallinen ja pohdiskeleva. Sekin mukavaa vaihtelua agilityyn verrattuna. Tosin tuommoinen ilmapiiri agilityssakin saisi olla.

Lauantaina oltiin Pekan koulutuksessa. Loffon kanssa otettiin perusasentoa, ruutua, seisomaan jäämistä liikkeestä, luoksetuloa ja luoksetuloa pysähdyksellä. Sunnuntaina jatkettiin Riitan kanssa ja silloin ohjelmassa perusasentoa, seuraamista, hyppy, nouto ja ohjattu nouto.

Mun pitää nyt kyllä hommata sääntökirja, että pääsen kärryille mitä kaikkea pitää alkaa työstämään :)

Perusasento välillä hieman vino, mutta osaa korjata kivasti. Riitan vinkkinä ottaa ihan keittiötokona pentuperusasentoja namilla.

Ruutua tehtiin ensiksi niin, että kävin laittamassa lelun ruutuun, sitten lähetys käsimerkillä ja käskyllä. Loffo juoksi suoraan ruutuun hakemaan lelun ja sitten biletettiin. Tämän jälkeen tyhjää ruutua. Kävin merkkaamassa ruudussa paikan (lähellä takareunaa, keskellä ruutua). Merkkasin siis kädellä, en niin kuin urokset tekee. Lähetys ruutuun, Loffon ollessa oikeassa paikassa --> vapautuskäsky ja lelun heitto ja bileet.

Seisomaan jääminen liikkeestä opeteltiin niin, että Loffo kulki mun edessä ja mä peruuttelin lelu rinnan päällä. Pysähdyin, vapautin heti heittämällä lelun taakse päin. Loffo nopeasti tarjosi itse pysähtymistä ja sitten Pekan sanoin hieman ahnehdittiin ja seisotin sitä hetken aikaa ennen vapautusta. Toimi. Tämän jälkeen alkoi välillä tarjota maahanmenoakin, joten nyt on tärkeää, etä erotellaan nämä selvästi. Jotkut käyttävät eri palkkaa eri jääviin liikkeisiin. Täytyy oikein miettiä tää asia selväksi ennen kuin rupee tekemään.

Luoksetulossa ensiksi näytin kuinka Loffo tulee luokse. Aika laiskasti. Sitten vaihdettiin taktiikkaa. Jätin istumaan ja jossain vaiheessa lähdin juoksemaan ja vapautin mun perään. Sunnuntaina sitten vaikeutettiin tätä hieman ja otin kilpailunomaisemman luoksetulon. Vauhti pysyi hurjan hyvänä, kun palkka on vaan ajoitettu oikein. Aika siistiä!

Luoksetulo pysähdyksellä tehtiin kiertämällä tolppaa - sehän me osataan. Pysäytettiin sitten kierron jälkeen ja Pekka palkkasi lelun heittämällä. Alkoi nopeasti ennakoimaan pysähdystä - näiden kanssa pitää olla tarkkana. Tykkäsi kyllä oikein kovasti harjoituksesta - kiertojahan ollaan tehty "aina".

Seuraamista uskalsin ottaa nami -imutuksella muutamia askeleita. Vähän ehkä vierastan tota imutusjuttua, kun jotenkin haluisin, että se koira tajuaisi sen itsekin. Toimi kuitenkin tosi hienosti. Lauantaina tehtiin sivuliikkumisia lelu kainalossa, toimi ihan jees. Rintamasuunta oli tässäkin tärkeä. Ihan niin kuin aksassakin.

Hyppyä otettiin alokasluokan hyppynä. Ensiksi vaan astelin hyppyesteen yli. Arvasin kyllä, että tässä ei olisi isompia ongelmia. Noin 5 toistolla edettiin jo siihen vaiheeseen, että liike oli lähes valmis! Tää oli aika hieno kehityskaari. Pysätyin hypyn taakse ja pyysin takaisin. Loffohan mielellään hyppäsi hypyn myös takaisinpäin. Ei kauheesti arastellu :D

Nouto oli vauhtinouto. Ensiksi opetetaan vauhtinouto ja sitten erikseen kapulan pitämistä. Heitettiin pienehkö kapula ja Loffo sai lähteä sitä hakemaan. Jätkä aika intona. Vähän hetsasinkin vielä "missä missä" -vihjeellä. Lähti kuin tykin suusta ja toi kapulan aika lähelle mua ja palkkasin lelulla. Toinen kerta lähes täydellinen, ainut, että piti kapulaa päästä kiinni.

Vaihdettiin isompaan kapulaan, josko ottaisi paremman otteen siitä. Vähän aikaa arpoi sitä hakiessa, että mistä tätä kannetaan ja samassa taisi tajuta, että "ai hitto, täähän on aivan sairaan makee, en minä tätä mihkään nännikumiin vaihda" ja siitä alkoi sitten Marjon juoksuttaminen. Kiva oli flunssaisena vedellä ympäri kenttää ja yrittää tehdä itsestään ja nännikumistaan kiinnostavampaa :D En nyt oikein muista missä vaiheessa onnistui, mutta jossain kuitenkin. Nyt kuitenkin kotiläksyksi saatiin huippupalkan hommaaminen. Jonkun semmoisen jota Loffo saa vaan noudossa, joku erityislelu, ehkä vinkulelu tai erityishyväsupernami. Tärkeää kuitenkin, että se palkka on kivempi kuin se kapula. Kapula haetaan vain, jotta saadaan se superpalkka. Kuulemma tyypillistä bortsuille, että ne rupee fiilisteleen sitä kapulaa liikaa :D

Ohjattu nouto - tässä ei noudettu vielä mitään, vaan harjoiteltiin suuntia. Kiva lopetusleikki, kun sai käydä hakemassa oikealta ja vasemmalta nameja kupeista. Kaikki toimi kuin elokuvissa.

Vihjesanat pitäisi keksiä kaikille liikkeille. Näitä käytetään liikkeestä toiseen siirtyessä, niin koira tietää mitä seuraavaksi on tapahtumassa.

Oli aivan hurjan mielenkiintoinen viikonloppu :) Oli ihana kuulla noin kokeneilta, että Loffosta saisi tosi hyvän tokokoiran ja ihana oli nähdä kuinka Loffo oppi ja jaksoi hyvin keskittyä. On se vaan niin täydellinen hanibanipakkaus!

Sillisalaattia ja sekametelisoppaa

Viikonloppu vietettiin Eyewitness -leirillä Somerolla lambien keskellä. Etukäteen hieman jännitti, kun Woollandian sivuilla painotettiin koirien tottelevaisuutta, ja meillähän ei aina mene kuin Strömsössä nää jutut.

Perjantaina kurvattiin Sarin kanssa paikalle juuri oikeaan aikaan ja Loffo (ja minä) saatiin ensikosketus lampaisiin. Koira pitkään liinaan ja eikun karsinaan. En nyt oikein jaksa muistaa mitä silloin tarkalleen tapahtui. Molemmat taidettiin olla aika pihalla. Kaiken kaikkiaan viikonlopun aikana käytiin lampailla 7 kertaa, jätin pari viimeistä kertaa käyttämättä, kun en enää jaksanut.

Viikonloppu opetti mulle paljon Loffosta. Se taitaa sitten ihan oikeesti olla koira, joka ei ole kovin ohjaajanöyrä, ainakaan mua kohtaan. Se ei paljoa hetkahtanut, kun Woollandian isäntä kävi sitä komentamassa. Hyökki vaan aurauskeppiä kohden. Kovaksi nimittelivät. Woollandian emäntää kuunteli kyllä.

Oli hienoa nähdä bortsuja omassa elementissään, ja nyt en puhu Loffosta, vaan niistä, jotka oikeesti jotain osasikin. Loffo aluksi hieman pelkäsi lampaita, räykytti niille ja oli hyvin kuuliainen mun komennoille. Viikonlopun aikana rohkeus kasvoi ja vähäinen kunnioitus mua kohtaan alkoi häipyä. Sunnuntaina meidät laitettiin tosi pieneen pyöröaitaukseen, jossa yritin juoksuttaa Loffoa ympäri häkkiä. Lampaat ja minä oltiin keskellä. Tästäkään ei oikein meinannut mitään tulla, jätkä vaan huusi ja yritti syödä aurauskeppiä, jonka tarkoituksena oli paineistaa koiraa.

Jäi aika ristiriitainen olo ja nyt on olo kuin jyrän alle jäänyt, joten kirjoittelen ehkä myöhemmin lisää ajatuksia. Paljon on sulateltavaa.

Kisat, jotka voi siirtää mappi ööhön

Kun puhutaan tasaisista suorituksista, ei puhuta meistä. Kun puhutaan tasaisesta sekoilusta, voidaan jo puhua meistä. Noh, ehkä olen hieman ankara itselleni.

Eilen siis Kokkolassa. Jouduin ottamaan Heinin mukaan, kun Samilla alkaa menemään pikkasen herne nenään yh -isän roolissa. No, eipä ihme, kauan se on jaksanutkin. Kun päästiin perille Heini ensi töikseen avaa häkin oven, kun minä otan jotain tavaroita autosta. "Äiti, Loffo on tuolla" ja naurua. "Siis missä se on?" "No tuolla kentällä" Onneksi kisat oli sisällä, kun meidän ukko seisoo keskellä treenikenttää vähän sen näköisenä, että tiedän olevani väärässä paikassa. Haen sen takatukasta takaisin ja nalkutan todella ärsyttävästi Heinille. Mielestäni tietenkin aiheesta.

Hetkeä myöhemmin. Treenaan Loffon kanssa pujottelua samaisella hiekkakentällä, seurakaverin australianterrieri menee keinua. Loffo huomaa tämän ja eiköhän machoilupuuskassaan syöksy ärisemään. No, ärrieriä ei tarvitse kauheasti yllytellä, siellähän jätkät ärisi keskenään. Huaaah.

En sitten oikein muista mitään mistään. En pystynyt keskittymään juuri mitään ja sehän näkyy heti tuloslistalla. Molemmat radat hylätyiksi. Loffo kävi kuumana ja mä olin varmaan hermona. Yritti ryppyillä lähdössä, mutta auttaa, kun en käännä sille selkää ollenkaan. Meni tosi hyvää vauhtia, mutta vaatii mun 100% keskittymisen, muuten en osaa mitään. Mun pitää keskittyä joka kohtaan, jokaiseen pieneenkin ohjaukseen ja liikkeeseen. En voi vaan juosta. Kaikki linjat, kaikki estevälit pitää tulla takaraivosta, niitä ei voi improvisoida näillä taidoilla.

Nyt tulee pieni kisatauko. Onneksi. Saadaan ehkä pakkaa vähän kasaan :)

Hullut reissut on parhaita

Eilen ajelin Lempäälään kisaamaan kolme starttia Leena Rantamäki-Lahtisen radoille. Etukäteen jänskätti vähän minkälainen alusta tulee olemaan, kun liukkaudesta varoiteltiin. Jennin kanssa käytiin hyvä keskustelu päivällä siitä mikä mulle on tärkeää kisaamisessa ja miten asetan tavoitteita. Mulla on tapana tavoitella kuuta taivaalta, vaikka siihen ei ole vielä realistisia mahdollisuuksia. Tärkeää on tiedostaa oma tasonsa ja näin nauttia siitä mitä me just nyt osataan. Näillä eväillä matkaan lähdettiin.

Kisapaikalle pääsin hyvissä ajoin, ei jännittänyt oikeastaan yhtään. Jotenkin tosi levollinen olo. Mulle jotenkin sopii noi pitkät kisamatkat ja vieraat ympäristöt. En ehdi keskittyä kaikkeen epäoleelliseen säätämiseen.

Eka rata näytti tältä. Piirretty muistista, ja kaikki radat olivat suht samalla profiililla, joten en mene 100% takuuseen, että oli juuri näin, mutta aika lähelle kuitenkin.



Alkua mietin kovasti mihin sijoittuisin. Päätin sitten jäädä kakkosesteen ja putken väliin, ja tehdä valssin ennen putkea. Lähdössä oli hieman vaikeuksia, jätkää ilmeisesti poltteli erilainen alusta, ku ei hanuri pysynyt maassa...no, joka tapauksessa istui jotenkin ja luvan kanssa lähti liikkeelle. Maltoin katsoa kakkosesteen, ehkä jopa liian hyvin, koska valssi oli myöhässä ja Loffo oli jaloilla. No, ei siinä mitään. Putken jälkeen sokkari ja keinulle. Sitten menin lähestulkoon takaperin kolme seuraavaa hyppyä. Ehkä hieman liioittelin hartialinjaa, mutta pysyipä rimat! Puomilla tuli sitten sikakiire, meni kuitenkin kontaktille ihan ok. Puomin jälkeen tein pakkovalssia ja tarkoitus oli 10 -hypylle tehdä valssijaakotus. Jäätiin vähän pyörimään, kun todnäk puomin jälkeisessä pakkovalssissa käänsin myöhässä ja olin siis myöhässä myös tuossa kohdassa. Itsepäisesti vaadin mun ohjaukseen ja sitten puolivalssilla kepeille. Loppu onkin historiaa :) Aalla tajusin, että hitto meillähän ei oo virheitä. Ja näinhän siinä kävi, nolla tulla tupsahti tupaan! Jee :) Osallistujia oli 20, ja me vielä voitettiin. Nyt siis yhtä vailla kolmosesta. Hui.

Aivan kuin olisi iso kivi pudonnut hartioilta. Tiedän, että se yksi tulee, kun on tullakseen. Meidän meno on niin ailahtelevaista vielä, että en siitä todellakaan ota paineita.

Toinen rata oli suunnilleen samalla profiililla, kulman hypyistä ei mitään havaintoa missä kulmassa mikäkin oli.



Jätkä ei taas meinannut millään pysyä lähdössä, mutta pysyi sit kuitenkin. Kävi vielä kuumempana kuin ekalla. Lähdettiin jo toisena radalle, joten hirveästi aikaa kontaktin luomiseen ei ollut. Menin kakkosen alapuolelle, lähelle kolmosta. Ohjaus kakkosella, ja puolivalssi tms kolmoselle. Ei tullut yhtään ohjaukseen kakkoselta, vaan oli menossa kovasti kepeille. Mulla oli rintamasuunta kolmosen ponnistuskohtaa kohden ja jalatkin sinnepäin, mutta ehkä olisin voinut suhista ennen kakkosta. Nyt oli jo niin itsetietäväisenä menossa, että ei mitään rajaa. Hih. No, tuli kuitenkin kolmoselle ja hienosti kepeille.

Taas kulma takaperin juosten, puomilla jäin jälkeen ja nyt tyyppi ei kestänyt sitä. Jäi katsomaan ennen alastuloa ja pomppasi pois. Palautin, vaikka oli nolla alla, mutta ei tullut mieleenkään tehdä muuta. Siitä sitten jatkettiin puhtaalla loppuun. Tästä radasta jäi huikean hyvä mieli. Oli ohjauksellisesti parempi kuin ensimmäinen, ei niin jäykkää ehkä. Loffo haukkui melkein koko radan, mikä kertoo siitä, että lujaa mennään.

Kolmoselle mentäessä aloin jo olemaan hieman hyytynyt. Ei pahasti, mutta tuntui, että nyt on annettu jo kaikkemme. Sain kuitenkin tsempattua vielä tämän. Kolme starttia tuntuu olevan vielä meille liikaa.



Alku oli ihan paskamainen. Meinasin brassailla ja mennä pituudelle kutsumaan. En sitten jaksanut ja menin renkaalle. Nyt lähtö kaikista surkein, joudun palauttamaan varmaan kolme kertaa, mutta pysyi sitten. Eka rima alas, varmaan ennakoin eteenpäin menoa jo niin kovasti, että aloin juoksemaan liian aikaisin. Tai siis käänsin hartialinjan liian aikaisin. Menin sisälinjaa. Tarkoituksena puolivalssi ennen putkea. Aalla liukui yli. Perhana. Palautin sinne ja jatkoin pokkana matkaa. Mulla käväs mielessä, että ainii, pitäs vissiin poistua, mutta en sit poistunut..aika epätyypillistä mulle. Kepeille meni jo täysiä, puuhkahäntä vaan vipatti, kun olin vielä muurilla. Niin makeen näköstä, ku yks niin tietää mitä pitää tehdä. Muru.

Ysihypystä tuli välistä, en ohjannut enää kunnolla. Putkella jäin jälkeen ja leikkasin keinun takana. 12 ja 13 väliin puolivalssi, toimi jees. Loffo alkoi haukkumaan. Puomilta taas luisui yli. YÖK. Mistä näitä nyt tulee?! Palautin. Sitten tuomari vihelsi pilliin. Olin aivan, että upsista, mitäköhän mä nyt touhuan. Otin sit vielä kaksi hyppyä ja häivyin radalta. Niinku rata loppuki jo :D

Minä, joka yleensä kunnioitan auktoriteetteja ja pidän tärkeänä noudattaa sääntöjä, niin olin tommonen anarkisti. Mitä on tapahtunut?! Olin vaan niin päättänyt, että tuo pikkuinen karvaukko tekee radat niin kuin se osaa. Ei mitään sooloilua, vaikka olis kuinka kivaa ja vaikka kuinka muistais viiveellä, että pitäs pysähtyä. Sehän osaa kontaktit kentällä vaikka väärinpäin, joten nyt on aika sitten kisoissakin. Ehkä ensi kerralla pitää poistua radalta, että se ei saa sitä nautintoa jatkaa suoritusta. Voisi olla vielä parempi juttu.

Mutta nyt sitten nollaa vailla kuninkuusluokasta. Aikasta siistiä!