Totta tosiaan. Olin eilen terapiassa, Jenni oli terapeuttina. Rauhoituin, keskityin -ainakin yritin. Kuuntelin ja yritin ymmärtää. Itseäni ja koiraa. Aika hieno laji ja hienoa, kun on ihminen, joka osaa havainnollistaa asiat ja jaksaa jauhaa samaa lausetta noin 100 kertaa yhteen menoon.
Oli kyllä hyvin, hyvin erityyppiset treenit kuin missä viime aikoina ollaan paahdettu. Näistä, kun saa semmoisen sopivan yhdistelmän, niin alkaa löytymään se mun näköinen agility.
Jennillä oli Pietarsaaren koulutusradastaan pätkä. Ekat 4 estettä tuotti jo huimasti päänvaivaa, kun piti mennä kolmoshypylle vastaanottamaan koiraa ja jarruttamaan sitä, jotta saisi suoran linjan neloshypylle. En sitten millään osannut tuota jarrutusta, enkä myöskään kääntyä oikeaan suuntaan. Olen joskus naureskellut (hyi mua), kun jotkut ei saa valssia kääntymään oikeaan suuntaan (mikä siinä nyt on niin vaikeaa..;)), niin nyt olin itse ihan samanlainen. Ellen jopa pahempi! Lopulta hermostuin hieman itseeni ja päätin tehdä sen oikein. Ja sitten se menikin. Mun on vaikea hahmottaa noita tilanteita, missä mennään noin lähelle estettä ja ollaan mun mielestä koiran edessä. Vaikkakin todellisuudessa ei olla, mutta en ihan 100% tuota vielä tajua.
Lähdössä oli pieniä hankaluuksia. Saatiin peli vihellettyä poikki, kun katkaisen Loffon kooman kääntämällä esim sen pois esteiltä. Jenni sanoikin hyvin, että me ei olla lähdössä yhdessä radalle. Mä oon menossa tekemään jotain urheilusuoritusta ja koira on muuten vaan lähdössä hillumaan. Niin totta!! Siis mä tietenkin kuvittelen ja haluan, että me suoritetaan yhdessä, mutta ei me sitten varmaan niin tehdä. Äsken vielä juteltiin Jennin kanssa tästä ja tajusin kuinka tämä kommentti kosketti mua. Mulle Loffo on niin tärkeä ja haluan todellakin, että teen rataa sen kanssa yhdessä. Sehän on mun vauva ja niin rakas! Ei sille saa mitään pahaa tapahtua! Sen pitää aina saada parasta ohjausta, että se tietää mihin pitää mennä ja, että sen liikeradat tulee mahdollisimman vähän kuormittaviksi. Siihen pyrin! Ihana, vaikkakin kipeä oivallus, kun tajusin, että näin en ole tehnyt sitten kuitenkaan.
Nyt jäin niin jumiin tuohon ajatukseen, että en saa oikein purettua loppuharkkoja. Pakkovalsseja ja päällejuoksua, mutta ei niissä sitten varmaan mitään ihmeellistä ollut. Näihin tunnelmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti